keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Aurinkoinen tiistai

Ossi se rakastaa rapsutusta, ihan niin kuin varmaan jokainen koira. Tässä pari päivää sitten jouduin rapsuttelemaan sitä aika pitkään, kun herra oli vähän kärsimätön odotellessaan isäntää lenkille.
 Tänään Ossi oli sitä mieltä, että noin 20 astetta auringossa riittää terassilla kellimiseen.
 Hohhoijaa. Kuvatkoon emäntä nyt ihan rauhassa, ei voisi vähempää kiinnostaa.
 Minun pieni Tamara Aladin kokoelmani lisääntyi eilen yhdellä yksilöllä. Noita saa täysin virheettömiä yksilöitä kohtuullisen edullisesti. Lasken nuo kuitenkin jonkin sortin taidelasiksi, vaikka ovatkin "massatuotantoa". Maljakot ovat kuitenkin käsintehtyjä, Riihimäen Lasin, 1960-70 luvulla, muottiin puhallettuja, käsin hiottuja. Samanaikaisesti, kun noita vaaseja saa noin 80:llä (maksimihinta, jonka olen itse maksanut postikuluineen), niin Huutonetissä pyydetään jostain Muumi-mukista reilut 2000, juu kaksi tonnia. Onneksi meidän vähäiset Muumi-mukit ovat kaikki ihan käyttötavaroina.
 Tämmöisen Jarmo Östermanin kirjoittaman Koirakokin parhaat keksit ja herkut näin Masalan kirjastossa jokunen päivä sitten. Ehkä kirjaa löytyy muistakin kirjastoista, tai sitten kirjakaupasta. Täytyy tunnustaa, että itse käytän kirjastoa enempi näihin postipalveluihin, jotka on siirretty kirjaston oheispalveluksi. Meidän omassakin kirjastossa on vielä lukemattomia kirjoja.
Terveisii kaikille Ossilasta!

8 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar13. huhtikuuta 2016 klo 22.36

    Aivan ihana lasikokoelma!!!
    Rapsutuksia Ossille ja kevätterveiset teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Googlaapa huviksesi Tamara Aladin ja kuvat. Hänellä on muitakin aivan fantastisia, mutta minä olen jotenkin tykästynyt noihin Tornadoihin, toinen vasemmalta ja Kleopatroihin. Luku tulee lisääntymään, kunhan keksin minne laittelen niitä. Eipä ne nyt tuossa pöydälläkään voi olla. Tai joo, keittiön pöydällä silloin, kun laitan johonkin kukkia:) Noita Kleopatroja on muistaakseni 16 erilaista, joista osa kaatimia ja osa maljakoita.

      Sinulle ja Párekille kanssa terveisii Ossilasta. Tulee se kevät!!

      Poista
    2. Ai niin, siksi ostelen maljakoita, kun olen possujen "ostokiellossa":) Miäs vaan sanoi, että joo, ovat kauniita, mutta minne meinaat laittaa kaikki.

      Poista
    3. Ässch, Tornado maljakko on se, joka on vähän erinäköinen kuin muut, eli toinen oikealta, eikä vasemmalta.

      Poista
  2. Ruaputukset on herkkuva :)Ja aaringossa makkoelu. Niinkö teellä on jo lämmintä että tarkennoo pihalla köllötellä?? Ee tiälä vuan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tiistaina oli jo tosi lämmintä, tänään sitten taas ei. Lumet ovat kuitenkin jo kaikki sulaneet. Ja se lämmin paikka oli tuossa ihan suoraan auringossa puolilta päivin:) Kyllä se teilläkin lämpiää, vaan taas tuli vähän takapakkia... Terkut Ossilasta.

      Poista
  3. Jopa on ollut Muumimukilla hintaa, minä jo kauhistelin täälläkin Ebayssä, kun joku Muumimuki maksoi yli 500 euroa! Minulla on niitä mukeja kai 5kpl, tekisi mieli muutamia lisää, alle 20 euron niitä saisi, mutta sitten iskin silmäni Taika-mukeihin ja niitä sinisiä saisi 14 euroa kpl. Postikuluineen. Nyt sitten mietin, kunnes ne ovat loppuunmyyty...
    Sinulla on varmaan paljon tilaa, muutenhan eivät kokoelmasi pääsisi ollenkaan esille edukseen. Eihän niitä keittiön kaapin perälle voi laittaa. Ollapa itsellänikin tilaa vitriinikaapeille, niin jotain laittaisin minäkin esille.
    Mutta kauniita ovat katsella, vaikka ei itsellä olekaan.
    Wuppe tykkää myös makoilla auringossa, meiltä terkut sinne Ossilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, se 500 euronkin muumimuki on joku hyvin harvinainen, mutta silti en jaksa tajuta moisia hintoja. Parilla tonnilla saa jo melkoista taidetta. Minä oikrin tietoisesti tein ihan viimeisen Arabia-ostokseni ja ostin viimeisen muumikausimukin, joka on tehty Suomessa. Enää en tule ostamaan mitään uutta Arabiaa, kun tuotanto vietiin jonnekin ulkomaille, Thaimaahan vissiin. Olen ostanut sitä Taika-astiastoa, jossa on niitä eläinhahmoja, kummitytölleni kaikiksi mahdollisiksi lahjoiksi. Nyt, kun hän on 25, niin hänellä on aika isot astiastot:). Muutkin ovat tietty ostaneet hänelle niitä.

      Minä muuten en ole ikinä tilannut mitään Ebaysta, mutta huvitan itseäni katselemalla sieltä, no mitäs muutakaan, kuin possuja:) Valikoimaa lasi- ja posliinipossuista riittää sivukaupalla. Terkut täältä Saksan maalle!!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.