sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Synttärijuhlaa


Tänään tasan 60 vuotta sitten rakas mieheni on päästänyt ensimmäisen parkaisunsa. Löysin hänelle syntymäpäivälahjoiksi oikein hauskat esineet, Göran Hongellin maljakon, jonka on kaivertanut Erkki Käppi. Siinä on kalastaja tupakka suussa saalista tavoittamassa. Maljakko on kaksi vuotta miestäni vanhempi ja maljakkokin on tosi hyvin säilynyt.
 On siinä se kalastaja
 ja saaliskin.
 Enempi mies kyllä tykkäsi tästä Arabian 1980-luvun metsästäjämukista,
 jota oikeasti olen "metsästänyt" kaikin mahdollisin keinoin kuukausikaupalla.
Ossi oli perjantaina aivan ihana. Kun vein tuon pienen neilikkakimpun saunan pesuhuoneen penkin alle piiloon, niin kun menin vessaan, Ossi raahasi sen kimpun eteiseen. Olin hokenut Ossille, että tämä on iskän, niin se päätti, että onnitellaan ihan heti:) Ossikin voi jo tosi paljon paremmin ja yllätti tuossa eilen tekemällä melkein vanhan normilenkin. Että tämmöistä Ossilasta. Oikein mukavaa viikonalkua ihan kaikille.

torstai 9. maaliskuuta 2017

Ossin aatoksia osa 46

Ja kukahan täällä sateessa viitsisi olla - en minä ainakaan. Viisi minuuttia riitti vallan mainiosti.
 Kuva todistaa, että mäyrismiehet kulkevat omia polkujaan, vaikka polku olisi valmiiksi tallattu :)
Kävimme eilen Ossin kanssa uudelleen sillä koirien sydänlääkärillä. Ell otti röntgenin ja teki uuden ultratutkimuksen. Sydämen laajentumisen vuoksi ell määräsi Ossille sellaisia sydämen pumppaustehoa kasvattavia lääkkeitä. Reilu viikko sitten pistin antibioottikuurin poikki kolmantena päivänä. Olin varma, että Ossi kuolee siihen antibioottiin, jota sille toinen ell määräsi, kun Ossilla oli joku kurkunpäätulehdus. Saattoi se olla kennelyskäkin tämän sydänlääkäriellin mukaan, vaikka Ossi on rokotettu. No, juttelin yhden kutomakaverini kanssa ja sekä hän, että hänen miehensä ja heidän poika saavat kaikki oireita tästä Doxymycin nimisestä antibiootista, joka on nimenomaan tarkoitettu nielutulehduksiin. Joten, jos teille tarjotaan Doxymyciiniä, niin seuratkaa tarkasti koiranne vointia. Ossille antibiootti ei ainakaan sopinut. No, nyt mennään sydänlääkkeillä sitten hamaan loppuun asti. Tosin ell kirjoitti paperiimme että "muutoin hyväkuntoinen koira, ikäisekseen".

Terveiset Ossilasta ja mukavaa tulevaa viikonloppua. Palailemme taas.

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Blogisynttäreitä


Ossin ploki täytti tänään taas vuosia. Kuusi vuotta kirjoittelua tuli täyteen. Herra Päätähtönenkin on vanhentunut saman verran vuosia. Pikkuhiljaa Ossi alkaa olla vanha koira. No, onneksi aistit toimivat vielä. Näkökyky on kohtalainen, mutta lähinäkö alkaa hieman sumeta. Ihan niinkuin ihmisilläkin. Ossi tarvitsisi plus, eli lukulasit. Portaat ovat sille hankalat. Nykyään sen saa kantaa yläkerrasta alakertaan. Pari kertaa on tassu alastullessa mennyt väärään kohtaan rappusta ja siitä on seurannut muutaman portaan mahalasku, joten Ossi on todennut, että kivampi tulla kantohissillä alas. Ylöspäin portaita matka sen sijaan sujuu. Eläimet ja linnut näkyvät vielä hyvinkin, kun välimatkaa on enempi kuin metri.

Tässä Ossi, hetki sitten olkkarissa, katselee, ettei matte vaan pöhläise luuta. Kyllä minulla on lupa ottaa luu, mutta kyllä toi koira aina vahtii :)



Miäs kävi tänään 60-vuotislääkäritarkastuksessa ajokorttia varten. Hänellä on kuorma-autoajokortti, niin siksi lääkärintarkastukset alkavat jo viiskymppisenä ja ovat viiden vuoden välein. Eihän miäs autokuski ole, mutta kuorkkikortti lasketaan ammattiajokortiksi, niin siksi lääkärintarkastukset ovat useammin. No miäs luuli, että se olisi ollut ihan läpihuutojuttu. Kuinkas kävikään. Verenpaineet huitelivat sellaisia lukemia, että heti joutui aloittamaan omat mittaukset ja nyt sitten setvitään syyt korkeaan verenpaineeseen. Huomenna miäs menee verikokeisiin. No parempi saada paineet vähän alemmas. Yläpaine oli melkein kaksisataa. Sanoinkin hänelle, että kohta meitä on kaksi syömässä näitä verenpainelääkkeitä. Miäs haluaa pitää sen kuorkkikortin sen takia, että on hieman miettinyt asuntoauton ostoa. Eipä ollakaan vuosikausiin kierrelty yhdessä Eurooppaa. Tai siis olemme me matkustaneet, mutta autolla ei olla kierretty juurikaan sen jälkeen, kun tyttö on ollut aikas pieni. Joskus aikoinaan olimme autolla ja teltalla pitkänkin aikaa kesällä reissun päällä.

Tyttö on ollut viikon verran kotosalla, poikkis tulee perjantaina ja tekee viikonloppuvisiitin tänne meille. Olen varannut ravintola Saslikista pöydän meille lauantaiksi. Appiukkokin lähtee meidän kanssa päivälliselle. Aika syönnille on kyllä ranskalaismiehelle vähän kauhistus, kun olen varannut pöydän klo 17.00. Se on poikkikselle vähän kuin myöhäinen lounas :). No, en halua, että appiukko nukahtaa pöytään.

Ystävänpäiväkin oli ja meni. Toivotuksia tuli tekstareina useampikin, mutta yksi ihana ihminen täältä blogimaailmasta lähetti minulle kortin. Tuhannet kiitokset Sirpa ja Tiitu!

Että semmoista Ossilasta. Mukavaa loppuviikkoa ihan kaikille Ossilasta.

lauantai 28. tammikuuta 2017

Blogivuoden 2017 aloitus


Todiste siitä, että täällä meillä Porkkalan niemellä oli lunta vuodenvaihteen jälkeen :) Tuona päivänä oli pakkasta noin kahdeksan astetta ja puin Ossille liivin päälle, jotta saisin sen kävelemään hieman pitemmän lenkin. Silloin, kun oli kovemmat pakkaset, niin ei kuljettu kuin pihalle ja takaisin. Maksimissaan kaksisataa metriä :) Tuon liivin Ossi hyväksyy päälleen aivan mukisematta. Olen joskus laittanut liivin päälle Ossin tullessa hieman kylmissään takaisin sisälle. Tuota liiviä ei (vielä) voi käyttää valjaiden kanssa. Minun täytyy ratkoa siihen pieni reikä, josta saada fleksi kiinni valjaisiin. Liivin saa sääädettyä niin, että valjaat mahtuvat alle. Minulla on kuvassa näköjään kaulapanta, mutta tuo vanha herra voi periaatteessa vielä livahtaa irti pannasta ja miehellä on varmaan vielä takaraivossa monta vuotta sitten tapahtunut juttu, jolloin Ossi karkasi häneltä, kun fleksi lipesi miehen kädestä. Sitten tuo koira oli taukkina juossut peuran tai kauriiden perässä järven rantaan ja takertunut fleksin narusta kiinni rantamudan kaislikkoon. Sieltä Ossi sitten löytyi kaislikosta.
Voihan itku ja hammasten kiristys. Naantalissa tai Merimaskussa, Luonnonmaalla on kadonnut * linkki Turun Sanomat* Toivo niminen westie. Toivo Toivon löytymisestä elää kyllä vielä, koska Toivon on nähty vissiin eilen vielä hiipparoivan jossain Merimaskun kaupan lähettyvillä. Itsekin seuraan nyt Toivon kiinniottoa sen Facebook-sivuilla. Onneksi nyt on näinkin lauhaa. 

Juttelimme jokunen aika sitten eläinlääkärinaapureidemme kanssa karkaavista koirista ja ongelma on sellainen, että mikä tahansa "fifi" omalla tavallaan villiintyy ihan vuorokaudessa, kahdessa. Se ei tarkoita sitä, että se karannut koira alkaa elää kuin villieläin, vaan sitä, että koira jostain syystä täysin torjuu ihan kaikki kiinniottoyritykset ja juoksee suinpäin jopa omistajia karkuun. Sen "villiintyneen" koiran aivoihin tunkee jonkinlainen ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat sen vihollisia ja koira alkaa liikkua öisin, sekä muutenkin täysin karttaa ihmisiä. Jos koira sitten jollain konstilla saadaan kiinni, niin tilanne tasaantuu ihan muutamassa päivässä. Ihan aavistuksen verran minä myös nyt moralisoin. Toivo oli ollut vapaana karatessaan, mutta kuitenkin omalla pihallaan. Omalla pihallaanhan saa takuuvarmasti pitää omaa koiraa vapaana, mutta mikäänhän muu kuin aita, ei takaa sitä, etteikö koira karkaisi. Ossi ainakaan ei kauaa meidän pihalla hötkyilisi. Se lähtisi vielä noinkin vanhana ja vähän raihnaisena jonkun juoksevan elukan perään, välitömästi, kun sellainen elukka pyyhkäisisi jostain ohi. Ossi löytyisi, jos löytyisi. Maata kaivelevalle mäyräkoiralle, kuten Ossi on, pitäisi itse asiassa olla vielä sellainen aita, joka menee jonkin verran maan alle ja sitten taittuu siellä maan alla sellaiseen 90 asteen kulmaukseen ja jatkuu vähän matkaa.

Miehen yhden metsästystuttavan mäyräkoirat löytyivät vuosia sitten seuraavana päivänä karkaamisestaan 30 kilometrin päästä. Vaimo oli laskenut niitä "vähän jaloittelemaan" sillä välin, kun autoa purettiin mökille mentäessä. Parivaljakko jaloitteli juu sen 30 kilometriä. Onneksi löytyivät hengissä. Minä en luota nykyään kuin 100-prosenttiseen kiinnipitoon ja siitäkin Ossi on karannut elinaikanansa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralle meni fleksi poikki, minun kanssani, ja toisella kerralla fleksi lipesi miehen kädessä. Kummallakin kerralla ajokoiran vietti ohitti ihan kaiken muun. 

Semmoisia pohdintoja näin blogivuoden alkajaisiksi. Toivokaamme yhdessä kaikki, että Toivo saadaan palautettua kotiin.

Oikein hyvää blogivuoden alkua kaikille ja mukavaa viikonloppua Ossilasta.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Ossila toivottaa jouluiloa


Ossila on ollut tänä vuonna harvinaisen hiljainen. Toissa vuonna minun oli tarkoitus päästä sataan kirjoitukseen, vaan en onnistunut.

Tänä vuonna on ollut kirjoituksen aiheet vähissä. Tai oikeastaan olen ollut laiska, myönnän sen.

Tänä vuonna tulee täysin erilainen joulu. Ensimmäistä kertaa 24:ään vuoteen, tytär ei ole täällä. Kyllä on outo tunne minulla ja miehelläni. Tytär viettää joulun vävykandidaatin kanssa Pariisissa.

Me taas vietämme joulun niin, että appiukko, minun äitini ja äitini vanhempi sisko tulee joulupäivälliselle. Isästäni ei ole liikkujaksi enää mihinkään ja anoppi siirtyi enkelikuoroon noin viikko sitten.

Erinomaisen iloista, hauskaa, rauhallista, vilkasta, ratkiriemukasta joulua. Kait ne voi kaikki yhdistää, toivottelevat koko Ossilan väki.


  

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Ossi onnellinen

Ankka ennen
 ja ankka jälkeen Ossin leikin.
Joskus täytyy tehdä mäyräkoirakin hetkeksi onnelliseksi. Periaatteessa vastustan jyrkästi tuollaisia kertakäyttöleluja, mutta ah, kun Ossi tulee niistä iloiseksi. Ankka kesti Ossin käsittelyä noin puoli tuntia. Pää oli tehty yllättävän kestävästi ja sitä nikerrettiin sohvalla lähes puoli tuntia, ennen kuin se vaakkuva muoviosa oli näkyvissä. Kun ankka oli täysin tuhottu, se ei enää kinnostanut kamalasti. Ankan tuhoutuessa minä katselin X-Factoria. Nyt on niin jännät paikat, että meitsinkin tarttee katsella tuota musaohjelmaa. Ja tänäänkin on pakko linnoittautua sohvalle :)

Ostin ankan sieltä Kansainvälisiltä koiramessuilta, jotka pidettiin Messuhallissa eilen ja tänään. FB-kaverini narttupentu sai tänäänkin, siis toiselta tuomarilta, narttupentujen ykkösen ja rotunsa parhaan kakkosen. Olisikohan niin, että jotkut vaan pitävät uroksia komeampina? Itse en tiedä. Kyllähän muutenkin ihmiset asettavat sellaisia ajatusmalleja koirille, ainakin minä tunnustan tekeväni niin, että koiraurokset ovat "sen" tyyppisiä ja koiranaaraat taas "sen" tyyppisiä, myös luonteeltaan. Tämä heijastuu sitten varmaan tuomaroinnissa, tai sitten ei. Ei ehkä ainakaan pitäisi, koska jos koirayksilö täyttää hyvin kyseiselle rodulle asetetut vaatimukset, ei siinä sitten sukupuolella saisi olla vaikutusta. Uroksen pitää olla uroksen näköinen ja naaraan pitää olla naaraan näköinen. Jo päästä pitää pystyä erottamaan kumpaa sukupuolta koira on. Ihan samoin kuin monissa muissakin eläimissä. Ori on selkeästi ori ja tamma on selkeästi tamma ja tämä pitää näkyä selkeästi jo hevosen päästä, ilman, että muita osia katsellaan. Eri ihmiset asettavat varmasti erilaisia mielikuvia kummankin sukupuolen luonteelle ja tämäkin pätee moniin eläimiin. Hevoset tosin voivat olla niin hankalia käsitellä ison kokonsa vuoksi, että yleensä sellaiset oriit, joita ei varmasti tulla käyttämään siitokseen, ruunataan.

Ostin koiramessuilta kokeeksi Maukas-nimistä pakastekoiranruokaa. Ossi ainakin tykkäsi hirmuisesti niistä sulatetuista "lihapullista". katsotaan, jos tassut kestävät sitä, niin Ossi siirtyy ainakin osaksi raakaruokintaan. Mikäli tassuihin tulee ongelmia, eli anturavälitulehdus, siirrymme takaisin 100-prosenttiseen allergiaruokaan. Maukas näyttää olevan kotimaista, joten tietty siinäkin yksi hyvä syy ostaa sitä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille Ossilasta.

perjantai 9. joulukuuta 2016

Ossin aatoksia osa 45

Näettekö mitä ihanaa tuo matte tarjoilee minulle. No joo, ihan oikein, on se jäätelöä. Vaikka me koirat olemme kuulemma laktoosi-intolerantteja (ja mitähän tuokin tarkoittaa), niin minulle Ossille jätski on suurrrta herkkua. Matte antaa sitä minulle aivan liian harvoin. iskä taipuu melkein helpommin. Sitä paitsi en minä nuorempana edes tiennyt mistään herkuista. Minä olen kokenut suuren huijauksen. No ei emäntäkään, siis maten tytär, tiennyt mistään karkeista ja ihmisten herkuista, ennen kun hän oli jotain hmmm kolmevuotias. No hän on ottanut vahingon takaisin korkojen kanssa :(


njamm, njam
Tuossa äsken ollessamme iltalenkillä näimme minun "kaukorakkauden", jolle oli taas käynyt vähän huonosti. Tämä ihana sysimusta labbis on kerran joutunut vatsaleikkaukseen, kun se söi mangon kivineen. Nyt sen kimppuun oli hyökännyt naaraspuolinen kultainen noutaja ja isoja haavoja oli tullut. Tämä kultsun omistaja on kuulemma pienkasvattaja ja hän oli lopettanut hyökänneen koiran. Hän oli sanonut, että kun on pieniä lapsiakin, niin ei voi riskeerata. Mikä liene sille kultsulle oli tullut, että oli niin simahtanut tälle Ossin kaukorakkaudelle.

Huomenna, lauantaina, matte menee pitkästä aikaa koiranäyttelyyn. Pasilassa on ne vuotuiset kansainväliset koiranäyttelyt. Matte on käynyt koiranäyttelyissä viimeksi silloin, kun mun etäomistaja on ollut ihan pieni taaperoinen. Nyt se menee katsomaan jotain FB-kaveriaan. Jaa kävihän matte katsomassa miten Arttu käveli siellä kentällä arvosteltavana muutama vuosi sitten.

Edit lauantaina: FB-kamun yksi narttupennuista pärjäsi iloittavan hyvin (siis karkkari ja pentusarja) Se oli narttujen paras ja sai kakkosen rotunsa parhaasta. Ne koirat kilpailevat ensin omissa sukupuoliluokissaan ja luokkansa voittaja sitten on siinä rotunsa paras luokassa. No, hyvin pentu sijoittui. Kaunis oli minunkin mielestäni. Jännä, kun ajattelin, että mitähän tuomari tykkää tytön päästä, niin sai tyttö erikoismaininnan kauniista päästä. Jotain olen oppinut minäkin tässä vuosien varrella karkkareita katsoessani. Ossi "sekosi" täysin tuomastani leluankasta ja herkuista, joita toin tullessani.

Oikein mukavaa viikonloppua ja hyvää toista adventtia täältä Ossilasta.