lauantai 22. syyskuuta 2012

Syyskuisena lauantaina


Aikku kirjoitti blogissaan tyhjästä pedistä. Nuorimmainenkin kun muuttaa. Minä voisin kirjoittaa tyhjästä huoneesta, jota ainakaan vielä en voi sisustaa vierashuoneeksi, enkä ottaa ihan omaankaan käyttöön. Tytär kun käy satunnaisesti kotona. Saas nähdä kuinka käy, kun kohta kurssit loppuvat. Yksi jakso on koulua jäljellä. Maanantaina on viimeinen  YO-aine, jonka arvosanaa tytär koettaa korottaa. Ruotsin kieli kuulemma meni aika hyvin. Ihme miten nuo taloudelliset porkkanat pistävät yrittämään. 

Työelämässä joku on tutkinut, että rahallinen palkankorotus motivoi vain ihan hetkeksi. Toisaalta rahapalkkion hetkellinen vaikutus tässä YO-kokeessa on vaikuttanut merkittävästi tytön kiinnostukseen ruotsin kielen lukemiseen. Saattaa olla, että sillä odotettavissa olevalla pienellä rahapalkkiolla on aika suurikin merkitys arvosanaan.


Ossi kuvattuna heinäkuussa ja kuva on Main ottama. Käytän hyväkseni Main lupaa julkaista muutamia Ossin kuvia. Heinäkuu alkaakin olla taas muisto vain. Juuri nyt Ossi vetelee selkäni takana sikeitä unia karhuntaljan päällä.





Tämä petuniakin on jo muisto vain. Se odottelee kiikuttamista kompostiin. Kaunis kukkakuvakin on Main ottama. Minä se odottelen edelleen, jotta saisin aikaiseksi digikameran käyttöönoton...




Ensi kuussa onkin valtavasti työsarkaa. Äitini muuttaa todennäköisesti lopullisesti vanhainkotiin ja isälleni on löydyttävä pienempi asunto ja hänetkin on muutettava. Kamalaa, kun katoaa sellainen oma-aloitteisuus. Isäni on kuitenkin vasta 72 vuotta vanha, eikä hänellä ole mitään muistisairauksia tai muuta sellaista. Hän ei vain haluaisi muuttaa. Tätini on 79-vuotias. Hän asuu vielä omillaan, on todella hyvässä kunnossa ja pää toimii partaveitsi. Hän totesi minulle tuossa taannoin "vanhemeninen on ihan kenkkua". Tosin hän käytti hieman julkaisukelvottomampaa sanaa:) Heh. Satuitteko muuten lukemaan Iltalehdestä seuraavaa uutista:

"Hymiön syntyhetki voidaan jäljittää minuutilleen. Pittsburghin yliopiston professori Scott Fahlman lähetti 19. syyskuuta 1982 kello 11.44 sähköpostiviestin, jossa oli ensimmäinen sivuttainen hymymerkki."

Tätä fysiikan professoria on siis syyttäminen, että käytämme nykyään, ainakin sähköisessä viestinnässä:) :) hymiöitä niin paljon kuin vain kerkiämme. Toisaalta hymiöt ovat mukavia ja maailma voisi olla hitusen tylsempi paikka ilman näitä hauskoja merkkejä. Mukavaa viikonloppua ja hymyilkää myös oikeasti!

12 kommenttia:

  1. Niin haikealta kuulostava postaus. Kai se kuuluu syksyyn, on aika antaa jäähyväiset kesälle ja onhan koko elämä jatkuvaa luopumista. Eilisestä päivästä, lapsuudesta, nuoruudesta, ystävistä, terveydestä. Jos ajattelemaan alkaa, niin huh-huh, pieniä jäähyväisiä alusta loppuun.
    Luonnonlakien mukaan tulee kuitenkin aina jotain uutta tilalle, esim. uusi päivä...
    Kaunista syksyä toivotellen!

    VastaaPoista
  2. Autsch. Ei ollut tarkoitus kuulostaa haikealta. Olet kyllä oikeassa, että syksyyn saattaa kuulua pieni haikeus. Tunnustan avoimesti, että syksy on mielestäni surkein Suomen vuodenajoista. Olen värianalyysin mukaan syksyn ihminen, mutta mieleltäni en. Lähes vihaan syksyä! Syksy on mielestäni sellainen ajanjakso, joka jotenkin on vain sitkisteltävä. Näin on aina kohdallani ollut. Joulun aikaan jo aina helpottaa. Silloinhan on jo melkein tulossa kevät. Ehkä tänä syksynä keljuttaa erityisesti, kun tulossa on paljon hommaa. Mutta, kuten sanoit aina tulee uusi päivä. Toivottavasti teillä Hampurissakin on kaunista. Vilille kaukorapsutuksia!

    VastaaPoista
  3. Kuulemma palkankorotus motivoi vain muutaman viikon ajan ja hyvä työilmapiiri motivoi paljon paremmin kuin raha. Totta vai tarua - menen viikon päästä itse toteamaan asian. Toivottavasti ilmapiiri on hyvä ja palkka vähän parempi :) Ja hymiö tietenkin.

    Meillä on noita makuuhuoneita parikin ylimääräistä, joten vieraileville tähdille on aina joku paikka, mihin päänsä laskea yöksi. Taidamme itse muuttaa pienen talon toiseen nurkkaan niin on sitten meilläkin vähän vaihtelua elämässä.
    Mies suunnittelee makuuhuone-, eteis-, vessa- ja ties mitä remonttia, mutta anskattoony. Ei huvittaisi elää viikkotolkulla kaaoksen keskellä, mutta toisaalta töihinhän tässä kohta pääsee. Vuosi sitten kesällä tehtiin takkahuoneremontti ja siihen meni melkein puoli vuotta lattian purkuineen ja valuineen ennen kuin oli viimeiset listat paikalla.

    Syksy ei ole minusta masentava, jos on aurinkoinen, kuuulas ja suht lämmin syyspäivä. Lokakuun pimeä, loskainen, sateinen, kostea keli ei innosta yhtään ja marraskuussa voi alkaa ripustella jouluvaloja huusholliin. Joulun jälkeen alkaa tosiaan jo olla "kevättä" ilmassa tai ainakin rinnassa. Päivät valostuvat vähitellen.

    Nyt on syyspäiväntasaus ja etäemäntä kertoi skypessä olevansa ihan hikinen, kun maapallon toisella puolella on ollut yli 30 astetta ja loppuillastakin vielä oli 24 astetta. Voi kun käy vähän kateeksi.

    Ja lopuksi blondijuttu: makuuhuoneen puusälekaihdin meni rikki ja keksin, että lähdetäänpäs käymään lauantain kunniaksi Haaparannassa ja ostan Ikeasta uuden verhon. Ostin kaikkea mahdollista Icamaxin lampaankyljyksista Systembolagetin sangriaan ja ikean lautasliinoista uunipataan. Äsken menin makuuhuoneeseen ja ei perskules, se kaihdin jäi ostamatta! Sama pää kesät talvet ja tämän sitä saa, kun lähtee ilman muistilappua liikkeelle.

    Mukavaa lauantaita Kirkkonummelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulutusvapaasi taitaa sitten olla lopuillaan, kun kerran työhön olet palaamassa. Toivotaan, että työpaikan ilmapiiri on ainakin yhtä hyvä kuin aikaisemmin ja pomo tarjoaa mahtavan palkankorotuksen!

      Oijoi. Nyt kannattaisi olla Australiassa!!

      Todetaan nyt sitten, että ei meidän blondien kannata kauppoihin lähteä, ilman sitä kauppalappua. Minä en ainakaan lähde. En viitsi edes tuota kolmeatoista kilsaa ajella eestaas, jos jotain unohtuupi. Mukavata viikonloppua teille ja Ollille kaukorapsuja. M-L ja Ossi

      Poista
  4. Komppaan sekä Aikkua että sinua ja totean pitäväni kauniin aurinkoisista syyspäivistä, mutta vihaavani harmaita ja sateisia syyskelejä. Kevään ja kesän lapsi olen mieleltäni, vaikka syntynyt olenkin marraskuussa, pimeimpään mahdolliseen aikaan. ;D

    Minäkin luin (tai kuulin, en muista) tuosta ensimmäisestä hymiöstä. Hauskaa, että se pystytään tosiaan noin tarkkaan paikallistamaan. Itse yritin ensin muka vastustaa hymöiden käyttöä, varsinkin virallisemmassa sähköpostiviestinnässä, mutta nykyään kirjoitettu teksti tuntuu helposti tylyltä ja/tai töksähtävältä ilman hymiöitä. ;D

    Onpa sinulla nuori isä, mukavaa. Tuon ikäisenä minun kohta 83vee täyttävä isäni taisi vasta lopetella työuraansa. En tiedä olisiko luopunut siitä vieläkään, jos äitini ei olisi sairastunut. Isä nimittäin toimi äidin omaishoitajana hänen viimeiset seitsemän elinvuottaan. Tosin äiti oli onneksi aika hyvässä kunnossa loppuun asti ja pystyi mm. tekemään kevyitä kotiaskareita ja käymään pienillä kävelylenkeillä. Eikä muistissa tai "ällissä" myöskään ollut mitään vikaa. Yhtä lempeää vanhuutta toivon itselleneikin!

    Rentouttavaa viikonlopun jatkoa teille sinne Kirkkonummelle ja Ossille suukkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No menkööt sitten kauniit syyspäivät. Niitä on syksyssä vain niin valitettavan vähän....

      Eikös joskus ole mukavaa, kun historiankirjat voidaan paikantaa todellakin noin tarkasti. Tässä tapauksessa varmaan lähes sekunnin tarkkuudella, kun herra professori on painanut send nappulaa. Silloin saimme historiaan ensimmäisen hymilmme. Ja niiden määrä sen kun lisääntyy.

      Äitini onkin sitten nelisen vuotta vanhempi kuin isäni, joten puumailmiö on ollut todellisuutta jo 50-luvun lopulla. Muutaman vuoden seurustelun jälkeen onkin sitten käynyt vahinko.... No ehkä minun onnekseni.

      Rillalle ja Pepille suukkoja meidän monsterilta.

      Poista
  5. Meillä on pojan huone valjastettu miehen työhuoneeksi ja kyllähän se piti sisällään haikeutta ja luopumista, vaikka samassa kaupungissa ollaan (onneksi!) edelleen. Sitä kun ainokaisensa luovuttaa maailmalle, niin onhan siinä kyllä kieltämättä aika tyhjä olo.

    Syksy on mulle vuodenaikana aina ollut sellainen johon yleensä yhdistän kaikki menneiden muistelemiset, ikävät ja haikeudet...taitaa olla monella samoin. Luopumisen vuodenaika, kun luonto vaipuu unilleen.

    Vanheneminen on rankkaa, sitä toivoo, että säilyttäisi viimeiseen asti itsemääräämisoikeutensa ja kirkkaan mielen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tehtiin alunperin kaksi ylimääräistä makuuhuonetta, joista toinen yhdistetty miehen työhuone, vierashuone. Tarvittaessa se olisi sitten helposti muutettu lapsenhuoneeksi. No meille tuli sitten vain yksi lapsi kuitenkin, joten mies on saanut pitää työhuoneensa. Tsoin minä enempi täällä istuskelen ja nakuttelen.

      Minä yhdistän syksyn vain loskaan ja pimeyteen, en niinkään mihinkään haikeaan. Tai ehkä se loska ja pimeys on sitä haikeutta?

      Meillä sattui ihme juttu, kun ukkonen iski viime yönä. Heräsin yöllä sellaiseen kummaan kärynhajuun. Totesin kuitenkin, ettei missään mitään pala ja sanoin asiasta miehelle. Illalla sitten yläkerran veskissä totesin, että jaahas, ei voi olla totta. Pistorasiaan ei tullut sähköä, kun yritin hiuksia kuivata. Myöskään vaatehuoneeseen ei tullut valoa. Ukkonen oli jotenkin iskenyt niin lähelle, että oli heittänyt yhden sulakkeen pois päältä. Sulakkeen takana oli sekä tämä kylpyhuoneen pistorasia, että vaatehuoneen valo. Meillä on kyllä ollut blondeista blondein sähkömies...

      A & A:lle rapsutuksia.

      Poista
  6. Olen myös kevään ja kesän kannattaja. Inhoan vesisadetta (sataa juuri nyt) yhtä paljon kuin mäyräkoirani enkä välitä pimeydestä ollenkaan. Odotan taas kiihkeästi ensi kevättä ja kesää ja valoa!

    Tuosta rahalla palkitsemisesta: olen vähän eri mieltä kuin tutkijat. Se riippuu henkilöstä ja työpaikasta. Olen kerran tehnyt samaa työtä toisen naishenkilön kanssa tietämättä että hänellä oli huomattavasti suurempi palkka. Kun tilanne korjattiin (silloin tilanne selvisi minulle) olin äärimmäisen iloinen - ja muistan sen ja työpaikan lämmöllä vieläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi mikä sade siellä olikaan, kun Ossinkin kanssa kävimme lenkillä. Ensin yritettiin ja Ossi vei voiton, palasimme siis takaisin. Toisella kerralla olin sitkeämpi ja raahasin koiran hieman postilaatikoltamme eteenpäin. Siis oikeasti menomatkalla jouduin r a a h a a m a a n Ossia, kun se pisti neljällä tassulla vastaan. Sitkeä sissi. Vähän ennen postilaatikkoa se suostui kävelemään ja sitten takaisin eli kotiinpäin ei tarvinnut enää raahata. No tulihan siitä noin puolentoista kilometrin lenkki sentään.

      Minä olen laskenut viidessä yrityksessä palkkoja ja nähnyt niin suuria eroja ihmisten palkoissa, että niitä harva uskoisikaan. Samasta työstä ei todellakaan makseta samaa palkkaa, mutta olen myös nähnyt sen ihmeen, että nainen on saanut "samasta työstä" hurrrjan paljon parempaa palkkaa kuin mies. Toisaalta vaikka ammattinimike oli sama, niin tässä tilanteessa tietysti muutaman vuoden pidempi työkokemus ratkaisi asiassa. Voi, kun tuo sää paranisi, mutta eikös sitä luvattu sääennusteissa lisää sadetta. Murr. Nellille hyvän yön pusuttelut herra Ossilta:)

      Poista
  7. Sateista maanantaita! No sateista en niin kovin tykkää minäkään, mutta muuten syksystä kyllä:) Minäkin olen värianalyysin mukaan syysihminen, ja olisko tuolla syntymäpäivälläkin jotain osuutta asiaan;) Tuolla loka-marraskuussa iskee todellinen kaamosmasennus - pimeää, märkää, loskaa..... silloin olisin mieluusti jossain lämpimässä, mutta ei ihan +40 asteen helteessä! Tänä syksynä taitaa käydä köpelösti kun sataa jatkuvasti - en pääse karpalosuolle:(:( Se kun on ollut jokasyksyinen mielenpiristysretki minulla:)
    Sinulla on tosiaan ei kovin vanha isä. Kyllähän tuo vanheneminen tuo kaikenlaista harmia mukanaan, minun äidiltä meni muisti ja oli viimeiset vuodet vanhainkodissa. Toivottavasti itsellä pysyisi jonkunlainen muisti tallella:)
    Hyvää syyskuun viimeistä viikkoa, toivottavasti aurinkokin edes pilkahtelisi;)
    Ossille pusut ja rapsutukset!
    ps. no jopas, että Ossilla oikein karhuntalja....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meidän eilinen sade pyyhälsi vähän pohjoisemmaksi vissiin. Minulla ei ole minkäänlaisia masennusoireita ikinä syksyisin. Olen vain hieman väsyneempi, mutta mielestäni se johtuu valon puutteesta. Viime vuonna hankin itselleni kirkasvalolampun ja se jonkin verran auttaa siihen, ettei tartte olla kuin nukkuva karhu. Ainakin päiväunet jää pois. Luulen, etten minäkään viihtyisi ikuisessa lämmössä, mutta pimeys on tylsää. Ja sitten kun minua haittaa tuo kaksiulotteinen näkö, siis vuodesta 2005 alkaen, niin pimeällä on kovin vaikea kulkea. Ajaminen on vaikeampaa ja kävelykin on hankalaa.

      Autsch, joo, aivan. Kohta alkaa loskainen lokakuu. Toivottavasti nyt on senverta hyviä päiviä, että pääset sun karpalosoillesi. Tiitulle muiskut Ossilta. Karhuntalja on miehen oikeasti (Kanadasta), mutta Ossi on ominut sen nukkumapaikakseen:)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.