perjantai 8. helmikuuta 2013

Ossin aatoksia osa 13


Hmm. Mahdoinkohan kuulla oikein?




Joo. Kyllä kuulin. Lenkille pääsisi


Täällä lumipuuron keskellähän tämä nyt on kaikkea muuta kuin hauskaa..



Lopputulos: yksi kaatuminen. Emäntä itse pyllähti nurin, kaikista liukuesteistä huolimatta. Olkaa siis varovaisia liikenteessä. Autoliikenteessäkin on sattunut taas, jos jonkinlaista pientä kolaria tämän päivän aikana. Tuosta hämärästä valokuvasta ei oikein näe, että ajoura on melkein mäyräkoiran korkuinen. Huomenna olisi toivoa saada iso traktori vetelemään lingolla tie. Maasturilla siitä juuri ja juuri vielä menee.

Alamme tulla vissiin oikeasti vähän mukavuudenhaluisiksi miehen kanssa. Mies ei viitsi mennä edes pikkutraktorilla tekemään lumitöitä ja kymmenen vuotta sitten kumpi vain meistä teki lumityöt itsestään vetävällä lingolla. Ei tuo tuntunut kummoiseltakaan hommalta. Tulipahan käveltyä semmoinen 2,5 kilometria, kun tie piti ajaa 4 kertaa jos oli tullut saman verran lunta, kuin mitä tänään.

Päivän huono uutinen oli se, että silmälääkäri ei enää uusinut appiukon ajokorttia. Kaihileikkaus on yksityisessä silmäsairaalassa ensi keskiviikkona ja me kaikki panemme nyt toivon siihen, että näköä saataisiin vielä sen verran takaisin, että ajokortti pelastuisi. Onhan appiukko jo 80-vuotias, mutta pää pelaa eikä hän varmana lähde ajamaan vastaantulevien kaistaa. Jos leikkaus ei pelasta näköä, niin sitten pitää appiukkoni alkaa käyttää taksia mennessään vaimoaan katsomaan. Anoppinihan on ollut jo toista vuotta laitoshoidossa. No ikää se tulee meille itsekullekin ja ihan koko ajan. Minullahan on terävä näkökyky, mutta näen nykyään kaksiulotteisesti. Siksi ihan vapaaehtoisesti rajoitan omaa ajoani pimeän aikaan mahdollisimman paljon, enkä suurin surminkaan lähde Helsinkiin autolla. Onneksi tuosta lähimmältä juna-asemalta, heh 13 kilometrin päästä, ei ole kuin puolen tunnin matka junalla Helsinkiin. Semmoisia tällä erää. Kaikille mukavaa viikonloppua!

20 kommenttia:

  1. Nyt on lunta tullut taas kiitettävästi ja lisää sataa. Kävin ihan vapaaehtoisesti kolaamassa noita kulkuteitä, itsekkäistä syistä. Kivempi lähteä koiran kanssa isommalle tielle kun lunta ei ole nilkkaan asti. Ja mäyräkoiran massuun asti, kuten Ossi tietää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain kumman syystä Ossi kävelikin koko ajan autonpyörän urissa. Viisas koira tietää, miten välttyä mahan ja värkkien jäätymiseltä. Tosin eihän siellä pakkasta juuri ole.

      Poista
  2. Kerrostalossa asuvana tekisi välillä oikein mieli tehdä lumitöitä, tiedä sitten kuinka nopeasti kyllästyttäisi...

    Varasin juuri viikon päähän näöntarkastuksen, edellisestä on jo 15 vuotta aikaa. Voi kun pärjäilisikin vaan jatkossakin ilman laseja.

    Se on kyllä varmasti tuollaiselle matalalle koiralle kunnon jumppaa tuo hangessa hyppiminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että lumitöihin kyllästyy aika nopeasti. Silloin, kun lumitöitä on pakko tehdä, ne vaan tehdään sen enempiä ajattelematta.

      No jos ihan aikuiseksi olet pärjännyt ilman laseja, niin tuskin muita laseja tarvitset kuin 40-45-vuotiaana ensimmäiset lukulasit.

      Nyt ei kauheasti tullut jumpattua, kun Ossi suurimman osan lenkistä pääsi kulkemaan pyörän ajourassa.:)

      Poista
  3. Tänne meille on satanut vain tomusokerin verran lunta, luvassa on kyllä enemmän, saa nähdä, mitä se tarkoittaneekaan.
    Silloin kun me vielä asuimme torpassa, kävi lumitöille niin, että vuosi vuodelta kapeammat lumikäytävät ja sitten päätimmekin jo muuttaa kerrostaloon...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomusokerin verran lunta kuulostaa hienolta. Täällä on tänään tullut sellaiset 10-15 cm. Hmm, kun autolla pitää päästä talolta pois kuitenkin, niin se väylä ei kauheasti voi kaventua:) Minä en tiedä onko minusta enää kerrostaloasujaksi. Voihan se ollakin. Aika näyttää.

      Poista
  4. Täällä ei ole satanut lunta viime sunnuntain jälkeen, senverran vaan että hiiren jäljet on peittynyt:) Saa nähdä joko yön aikaan tai huomenna on sitten enemmälti, ei olis kyllä niin väliksi!
    Mukavaa viikonloppua ja Ossille muiskut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiirenjälkiin ei paljoa lunta tarvii:) Ossi sai muuten eilen lenkillä lumen alta suuhunsa hiiren. Kun oikein karjaisin niin se tiputti hiiren, eikä tuo juurikaan näyttänyt vahingoittuneelta. Saa nähdä juu miten nämä lumikuurot etenevät. Lisää ainaskin tänne on luvassa huomisen aikana. Mukavat viikonloput sinne teillekin päin. Toivottavasti Tiitu on ihan kokonansa tervehtynyt!

      Poista
  5. Meillä on satanut vain sellaista kevyttä pakkaslunta, joten sen isompia lumitöitä ei ole tarvinnut tehdä. Koira tykkää kuitenkin kävellä tallottuja polkuja tai uria, umpihankilenkkeilijäksi ei Ollista ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kävi onneksi iso aura linkoamassa tien, tai auralla tuo kuski joutui osan tiestä vetämään, kun ei enää puuro mennyt lingosta läpi.. Ei oo Ossistakaan umpihankeen menijäksi. Tai no joo, jos hanki kantaa. Ei vielä:)

      Poista
  6. Juu, lumentulo saisi riittää kyllä jo täällä Espoossa myös - meidänkin rt-yhtiössä alkaa olemaan jo niin korkeat vallit ettei oikein enää tiedä mihin sitä lunta enää kolaisi. Tylsää. Ja nytkin pitäisi mennä taas lumitöihin...ei huvita! Terkkuja K-nummelle, ja mukavaa viikonloppua! t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on harvinaisen samanlaiset säätilat, ainakin jos asutte jossain Espoon rantaseudulla, tuossa Länsiväylän kupeessa. Onneksi ei sentään ole VIELÄ yhtä paljon lunta kuin toissatalvena... Mukavaa viikonloppua teille.

      Poista
  7. Me käytiin pulkkamäessä! Mahduin vielä polvet suussa tyttären vanhaan pulkkaan (merkillistä että on tallessa). Pulkka oli hyvä, mutta viimeisen laskun lähdin urheilumielellä sellasella pyöreällä liukurilla. Ei ois pitänyt. Ossille rapsutuksia ja suukkoja Ronjalta! (sillä on juoksu)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoo, tekin heräilette talviunilta:) Toivottavasti et tömäyttänyt liukurilla kiveen tai puuhun... Ai Ronjaa juoksuttaa. Elä kaatuile, niinkuin minä tein. Ronjalle Ossilta virtuaalipusuja ja muutenkin mukavaa veekooällää.

      Poista
  8. Täällä on satanut taas pari-kolme päivää ihan hirrrmeet setit lisää lunta. Huoh ja voih. :/ Oon NIIIIN kyllästynyt siihen ja lumitöihin, jotka on meillä kyllä mahdollisimman minimisssään ja mies tekee ne suurimmaksi osaksi aina. Hmm, taidan olla aikamoinen valittaja.. ;D

    Appiukon leikkaukseen toivon paljon onnea ja tsemppiä! Uskoisin, että saatte ihan realistisesti odottaa hyviä tuloksia näön paranemisen suhteen. Siis, sikäli mikäli näön heikkeneminen on johtunut nimen omaan harmaakaihista. Kerrothan kuulumisia aiheeseen liittyen!

    Terkkuja sinne ja Ossikalle suukkoja meidän neideiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi, voi. Tekin ootte sitten saaneet "nauttia" tästä Etelä-Suomen yli pyyhkineistä kuuroista:) Arvaa vaan, onko meidänkin lumityöt ihan minimissään, mutta kun se minimi tarkoittaa, että jotenkin on autolla päästävä välillä pois, niin silloin kun taivaalta tulee oikein kunnolla tuota lunta, niin silloin ei paljoa naurata.

      Ensi viikolla ollaan jo viisaampia appiukon ajokortin kanssa. Elämme toivossa. Teidän suloneidoille kanssa virtuaalipusuja Ossilta. M-L ja Ossi.

      Poista
  9. Lunta on täälläkin, tosin vielä viikko sitten kaikki oli sulanut jo pois. Melko vaihtelevaa siis! Lumi on siitä kivaa kaupungissa, ettei tassupesulla tartte ravata joka lenkin jälkeen. Koiralle ainut kurjuus lumessa on tassukarvoihin jäätyvät lumipaakut, muuten Jalo kyllä rakastaa korkeitakin hankia! Kevättä silti vähän jo ootellaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää kerroitkin tuon taikasanan: kaupungissa. Sitten kun asuu sellaisessa paikassa kuin me, niin aina isot lumikuurot aiheuttavat melkein itkua ja hammasten kiristymistä. Muistahan pistää joskus blogiisi se kaali-siskonmakkarapata. Oottelen. Tai jos et halua jakaa reseptiä koko kansalle, niin laita s-postiin. Terveisiä Jalolle, M-L ja Ossi.

      Poista
  10. Varovaisesti siellä ulkona! Täälläkin pyllähdetty (tosin siksi, että Aslan veti...) ja liukasteltu, mutta vaurioilta ollaan vältytty. Inhottavaa kun kaupunki tuntuu säästävän teiden hiekottamisessa ja sitten kun jäisen pinnan päälle sataa ohut kerros lunta, on se tosi liukasta...

    Koirat rakastavat lunta. Ovat kyllä niin talven lapsia, molemmat mäyriäiset, että ihanahan sitä on katsoa, kun toisilla on niin hauskaa jo aikaisin aamusta :) Kesällä taas Aslan alkaa paahtua jo pienestä lämmöstä, joten nyt saa nauttia kun ei tule liian kuuma :)

    VastaaPoista
  11. Lujaa vetävä mäyris on muuten sitten vahva, kuten taisit huomata. Ossikin on vetänyt minut kerran nurin, eikä ollut edes talvi.

    Ossi rakastaa vaan talven ensimmäisiä lumia:) Sitten alkaa jo kypsyttää. Ossi on enempi kesän lapsi. Tosin liian kuumakaan ei saa olla. Silloin Ossi ei oikeasti jaksa liikkua. Siitä on jo ainakin kahdeksan vuotta, kun olimme kesällä menossa Unkariin, minä tosin lensin enkä nähnyt tapahtunutta: Ossi heitti jossain suurkaupungissa keskelle jalkakäytävää kyljelleen, hirmuisella helteellä. Ei välittänyt ympärillä kävelevistä ihmisistä tuon taivaallista ja lopputulos oli se, että miehen piti kantaa koiraa.. Laikkupojille terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.