lauantai 1. maaliskuuta 2014

Potutuslauantai osa 38

Mie romahan, ko tänään tulee se Putouksen finaali enkä aio katsoa sitä. En ole Putousta katsonut en sen alkuaikoina enkä nytkään. Katsoin tämän vuotista ensimmäisen jakson ja totesin, että ei ole tänäkään vuonna minun juttuni. Olen varmaan ihan oikeasti poikkeuksellisen hölmö, kun en ymmärrä niitä sketsejä niin, että ne minua naurattaisivat. Tuon Antskun repliikin kuulin ensimmäisessä jaksossa ja sitten sitä on saanut siteerattuna lukea lehdistä. Mie nyt yritän olla romahtamatta:)

Mistä lapset oppivat jo näin pieninä toisten kiusaamisen? Onko ihmisen sisällä jo näin pienenä paljon purkamatonta pahuutta? Iso osa käyttäytymisestähän on opittua, joten kyllä jo päiväkodissa pitää opettaa, että toisia lapsia ei saa kiusata. Mutta kyllä lapset osaavat jo tuossa aika pieninä toisiaan kiusata, ilman sen tarkempaa ajattelua. Se kiusaaminen on vain kitkettävä pois. Kerran hakiessani tyttöäni tarhasta, noin 16 vuotta sitten, tämä tuli itkien ja vonkuen vastaan ja kertoi, että eräs poika oli hänet työntänyt nokkospuskaan. No minä tuohtuneena äitinä sitten asiaa selvittelemään, kunnes kuulin, että armas tyttöni oli ensin nyhtänyt kyseiseltä pojalta housut nilkkoihin. Siitäs sait, nokkosista, ajattelin. Sitten kerroimme sekä tytölleni, että pojalle, että molempien käyttäytyminen oli ollut väärin ja vannotimme, ettei se saa enää toistua.

Tämä oli outo ja kammottava juttu. Voi isoäiti parkaa mikä syyllisyyden taakka painaakaan harteita ja perhettä tulee tietty surku. Kaikista eläimistä näköjään voi saada helpommin, tai vaikeammin joitain kohtalokkaitakin tauteja. Tosin rotta lemmikkinä on mielestäni jotain niin kammottavaa, etten ikimaailmassa ostaisi itselleni tai mahdolliselle lapsenlapselleni rottaa. Gerbiili on mielestäni kanssa rotta.

Oikein murtovarkaille, ei koiria saa murjoa.  Kun aikoinamme asuimme Haukilahdessa, nämä Holvikarit asuivat viereisessä rapussa ja parvekkeemme olivat vierekkäin. Aina joskus kyläilimme toistemme luona. Sitten, kun he muuttivat pois yhteydenpitomme jostain syystä katkesi.

Tämä oli ihan karmea chihu-juttu. Toivottavasti mopopoika saadaan kiinni ja edesvastuuseen järjettömästä ja raakalaismaisesta teostaan.

Lopuksi paritkin söpöstelyt. Tämä liito-orava pääsi takaisin luontoon ja vapauteen. Pienessä shokissa varmaan. Itse olen nähnyt kerran liito-oravan "liitelevän" puusta toiseen. Täällä oli ennen liito-oravia, nyt ei ole näkynyt tavallisiakaan oravia. Mikä liene elukka pistellyt poskeensa säksättävät oravaiset?
Nyt nukuttaisi jo

Näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, iloista viikonvaihteen jatkoa Ossilasta!

6 kommenttia:

  1. On kautta aikojen ollut kiusaavia lapsia, eritasoisia kiusaamisia. Minuakin yksi lapsuudentalomme tyttö "haukkui" karjalaiseksi, mutta ei koskaan kukaan muu lapsi yhtynyt siihen. Oli vissiin kotoaan kuullut näin sanottavan siirtolaisista.
    Kansakoulun alaluokilla minua kiusasi yksi poika luokastamme, ei pahoinpitelyllä, vaan "rakkaudella", oli niin rakastunut minuun, että vaani ja kirjoitti rakkauskirjeitä (8v) kopsaamalla joltain aikuiselta, vartoi oven takana ja sitten kerran hiekkalaatikolla tuli ja kuristi minua kurkusta. Sen kerroin opettajalle, jouduimme luokan eteen ja poika joutui pyytämään anteeksi, rangaistukseksi joutui joka koulupäivä tunnin jälki-istuntoon, jotta minä ehdin rauhassa kotiin ja sitten viikon päästä se poika siirrettiin toiseen kouluun. Sen rakkauskirjejupakan (oli törkeä kirje) hoitivat vanhempani pojan vanhempien kanssa. Huutia tuli pojalle, mutta rakkaus ei lopahtanut siltikään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi huoks. Tuollaiset ovat asioita, jotka jäävät muistiin. Minua ei oikeastaan koskaan kiusattu koulussa. Kerran huomauteltiin omasta mielestäni hienosta talvihatustani, että oletkos joku kasakka? Se oli sellainen varmaan vanhan venäläismallin mukaan tehty tekokarvainen lakki. Se päätyi roikkumaan hattuhyllylle... Noin suuri vaikutus jollain asialla kuitenkin on. No olipahan ihastunut poika. Terveisii Saksan maalle.

      Poista
  2. Kiusaamiseen on aina puututtava, mutta minkäs teet, kun kiusaaja onkin opettaja? Minulle kävi niin kansakoulun kolmannella luokalla. Maantiedon opettaja, pitkä ja kaunis nainen, otti minut silmätikukseen. Mikään mitä tein ei ollut oikein eikä hyvä, aina löytyi vinoilun aihe, tyyliin "Oo, katsokaa, kukas siellä nyt viittaa? Mistä meille tämä kunnia?" Tajusin opettajan pyrkivän naurattamaan luokan poikia. Olin keskitason oppilas, en häiriköinyt tunneilla. Kukaan luokkatovereista ei koskaan kiusannut minua, pojatkin olivat aina ihan reiluja . En kertonut kotona opettajan vinoiluista, kun ajattelin jääväni automaattisesti toiseksi. Maantiedon numeroni oli kyllä kohdallaan suhteessa koenumeroihini. En varmaan koskaan unohda sen opettajan nimeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se outoa, että aikuisetkin ottavat silmätikukseen lapsia. Aikuistenhan pitäisi osata käyttäytyä aikuismaisesti ja tasapuolisesti. Myönnän, etten itsekään ole pitänyt kaikista tielleni sattuneista lapsista, mutta silti olen pyrkinyt ihan tasapuoliseen lasten kohteluun. Meillä joutui kansakoulun ekalla luokalla opettajan silmätikuksi poika, jolla oli varmaan oppimisvaikeuksia. Voi minkänäköisiä hänen vihkonsa olivatkaan. Sen epäsiisteyden muistan jotenkin vieläkin. Silloin ei ollut vielä tukiopetuksia sun muita. Poika jäi kertaamaan ensimmäistä kansakoulun luokkaa, huoks. Terveisii teille.

      Poista
  3. Melkoinen uutispaketti taas :) Minä hiljaistakin hiljaisempi oppilas jouduin yläasteella jälki-istuntoon, kun olin leikilläni tönäissyt ihailemaani poikaa rappusissa... Opettaja sitten sattui kysymään, ketä on kiusattu, tönitty yms. Poika ilmoitti minut, ihan kiusallaan. Ja minä ilmoitin opettajalle pikkuvanhasti, että tulen jälki-istuntoon, mutta en sen pojan takia, vaan opettajan käskystä! =D =D =D Kiusaamista on monenlaista.

    Liito-oravan näin viimeksi yli 20 vuotta sitten. Oli kivan näköinen, kun singahti tien yli kuusesta toiseen.

    Ossi on aina yhtä söpö, ihanan sinisellä sohvallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh.heh. Minä, joka kanssa olen ollut suhteellisen kiltti, jouduin jälkkäriin kansakoulussa. Meillä oli sijaisena joku miesopettaja, joka raukka oli jollain lailla varmaan henkisesti järkkynyt opettajantyöhönsä. Okeasti ja näin jälkeenpäin ajatellen. Mutisin jotain ihan itsekseni ja opettaja kiljui ja karju jotain jälki-istunnosta. No sen suoritin, eivätkä vanhemmat ihmetelleet lainkaan, kun tulin aina koulusta myöhään kotiin. Kirjasto näet oli ihan koulun vieressä.

      Lukiossa sattui sellainen juttu, jossa olisi voinut käydä huonostikin. Meillä oli koulun yhdet seinät ikkunaseiniä, joten ne ikkunat olivat valtavan kokoisia. Leikilläni tönäisin yhtä tyttöä hartioista ja se koko halvatun ikkuna rätsähti rikki. Onneksi ei tippunut alas. No ei kun rehtorin kansliaan selvittämään tilannetta. Molemmat kertoivat samaa, eikä siitä tullut edes taloudellisia seuraamuksia, siis minulle Varmaan joku vahinkovakuutus korvasi. Se oli kauhea tilanne, kun se ikkuna päksähti. Muistan sen vieläkin ja kiskaisin sen tytön äkkiä siitä pois. Muut vieressä istujat kanssa singahtivat pois penkiltä, kuin sähköiskun saaneena. Kaikkea sitä voikaan tapahtua, ihan tahattomastikin. Terveisii sinulle ja Arttu-poitsulle!

      Poista