lauantai 4. lokakuuta 2014

Potutuslauantai osa 64

Minua potuttaa, kun en mukamas kerkiä päivittää blogia kuin kerran viikossa. Kaiken lisäksi minä olen ihan täpinöissäni ja lähes flow-tilassa, kun maanantaina on lähtö Pariisiin oopperakaverin kanssa. Miäs jää Ossi-vahdiksi ja jos Ossin vahtiminen käy liian rankaksi, niin appiukko toivotteli Ossin jo viime viikonloppuna tervetulleeksi, vaikkapa päivähoitoon:) Siinä sitten kaksi vanhusta hoitavat toisiaan. Ei sen puoleen, harvat ihmiset muuten tajuavatkaan, kuinka paljon koirasta on iloa ja seuraa. Tietty me "koiralliset" tajuamme.

Ne pikkuiset koiranpennut, jotka löytyivät Hesasta kellarista heittivät sitten henkensä. Toinen itsestään ja toinen lopetettiin. Tässä olen koettanut keksiä sopivia rangaistuksia sille hirviölle, joka ne pennut jätti sinne kellarikomeroon. Ihan vielä en ole keksinyt sopivaa. Tai, oikeastaan montakin, mutta kaikista tulisi vankeustuomioita.

Semmoinen pieni informatiivinen pläjäys. Olen hukannut nyt KELA-korttini. En todellakaan tiedä, missä se mokoma kortti on. Kävin reilu viikko sitten hakemassa sen viikon antibioottilisäkuurin ja silloin kortti oli kyllä minulla. Nyt siitä kortista ei ole tietoakaan. No minun piti sitten ensi viikon matkaa varten käydä vähän täydentämässä lääkevarastoja ja olin jo valmistautunut puhumaan kuin Ruuneperi. Ei todellakaan tarvinnut, koska minulla on henkilökortissa kaikki KELA-tiedot. Se KELA-tiedot sisältävä henkilökortti taitaa maksaa ihan, ihan pikkuisen enemmän, mutta silloin kun ne tiedot ovat siinä henkilökortissa, niin KELA-korttia ei todellakaan tarvitse. Farmaseutti tämän oikein vahvisti, kun kysyin, että mihin sitä KELA-korttia sitten tarvitaan. No, ei mihinkään, jos ne tiedot on yhdistetty siihen henkilökorttiin, tai mikä se nyt on nimeltään, kuvallinen henkilötodistus. JEE. No, enpä taida vaivautua tilaamaan sitä uutta KELA-korttia.

Eilen, kun kuuntelin uutisia, niin ajattelin jälleen kerran, että "ei voi olla totta". Uutisissa kerrottiin joistain poliiseista, jotka ovat katselleet tietoja jostain rekisteristä, johon heillä ei olisi ollut mitään asiaa virkatehtävien hoidossa. Taisi olla tämä kuuluisa Putin-rekisteri, johon sitten Suomi ihan ylintä valtiojohtoa myöten totesi, että herra Pyytin on siellä ihan perusteetta. No, kaikkien ihmeellisten maailman tapahtumien jälkeen, minä ainakin pidän Pyytiniä melkoisena rosmona. Kohta kuulkaas voi olla, että monessakin maassa lahkeet ja hameenhelmat tutisevat, jos ei herran lääkitystä panna kohdilleen. Herra Pyytinillä on jonkinlaisia tsaarinaikaisia, tai minkä lie Tsingis-kaanin, tai jonkun muun maailmanvalloittajan aikaisia harhaluuloja.

No, tekevät ne poliisit hyviäkin töitä. Nämä *linkki* melekooset lastit alkoholia olisivat kyllä saaneet jäädä Viron puolelle. No, onneksi ainakin joistain lastista joutuvat tuojat kirjoittamaan lisäselvitykset.

*linkki* historiallinen synnytys, luovutetusta kohdusta. Tämä oli todella mielenkiintoinen juttu. Luovuttajakin oli ollut ihan elävä ja vissiin tuttavapiiristä, jos nyt oikein muistan. Näissä elinsiirtojutuissa ongelmaksi saattaa tulla vain kudostyyppien sopivuus. Minä voisin hyvin olla valmis luovuttamaan omani pois, koska mitään käyttöä sille ei enää tule olemaan. Juuri itse asiassa luin jutun hieman päälle parikymppisestä naisesta, joka ei voi tulla saamaan omia lapsia, koska häneltä puuttuu kohtu. Sijaissynnytyshän on nykyään Suomessa lailla kielletty. Ehkäpä saisivat lainlaatijat tarkistaa kyseistä lakia. Olen lukenut muutamasta sijaissynnytyksestä Suomessa ennen lain voimaan tuloa ja yksikin oli sellainen tapaus, jossa ensisynnytyksessä sekä lapsi kuoli, että äidin kohtu jouduttiin poistamaan. Olisikohan sitten sijaissynnyttäjänä toiminut kyseisen naisen oma äiti. Nyt en ihan tarkkaan muista.

*linkki* Suomen halvimmat ja kalleimmat koirarodut. No, pitääkö tuollainenkin lista nyt jostain syystä väsätä? Ihan mitättömänä yksityiskohtana voin mainita, että pienenä lapsena olin aivan hullaantunut tuollaisen pomerianin ulkonäköön. Nyt kun ajattelen sitä turkinhoidon määrää, niin huhhuh.

*linkki* Aasien parittelu pahoitti äitien mielen Puolassa. Voi ei! Täysin luonnollista käyttäytymistä urokselta ja naaraalta. Puolalaiset äidit saisivat tuossa oivallisen "aasinsillan" nähdessään tapahtuman lastensa kanssa ja voisivat kertoa, että suurin piirtein noin te pikkupiltitkin saatte alkunne. Onneksi aastit saivat jälleen toisensa!

Tänään vietetään sitten eläinten päivää, joten muistakaa lemmikkejänne erikoispaijauksella!

No, näihin potutuksiin ja niistä huolimatta Ossilasta oikein hyvää viikonvaihteen jatkoa!

10 kommenttia:

  1. Kylläpä tiijjettäs tiälläe monta rankasukonstija sille pentuin heetteellejättäjälle! Vuan suattas käävvä nii että jootus ite linnaan.
    Tiällä käv joskus kansa semmonen että etittii Kela-korttija. Sittä se löötyhhii siitä apteekista missä olj viimeks käännä. Onneks ee uutta kerinnä mamma tilata.
    Mahottoman mukavata ja antosata ja riemukasta Parriisin matkoo!! Kuulostaa iha tosj hienolta reessulta :) Sano äet. Minä ku en paljoo nuista reessuista tiijjä. Terveeset Ossi-kamulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niihän se keksin minäkin aika monta rankaisua, mutta joopa joo, tuomiota tulisi.

      Vai on sielläkin ollut Kela-kortti kateissa. Minäkin jo kerkesin kysyy sieltä apteekista, jossa tiesin sitä viimetteeksi käyttäneeni, vaan ei ollut.

      Kiitos, kiitos. Intopinkeenä oottelen matkaa. Ihanaa nähdä tyttöstä. Savoon terveiset, M-L ja Ossi.

      Poista
  2. Jep, mulla on vain tuo henkilökortti ja siinä Kela-tiedot. Ja sillä kortilla mä matkustan keskiviikkona Lontooseen kässä messuille. Mulla ei oo passia ku en oo semmosiin maihin ollu menossa.
    Nautitaan me matkoistamme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau. Lontooseen ja kässämessuille. Mä olen ollut Lontoossa sen kymmenen kertaa, mutta lähes kaikki ovat olleet työmatkoja, joten itse kaupungista en ole kauheasti kerennyt nauttia. Kuulostaa ihan mielettömältä kässämessut ja Lontoo. Nauti todella matkasta!! Mulla on taas ihanaa nähdä tyttö ja sitten on tietty hyvää seuraa kanssa matkassa, mun oopperakaveri! Nautitaan molemmat ihan kybällä!

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar4. lokakuuta 2014 klo 21.33

    Se koiranpentujen heitteillejättäjä pitäisi sulkea kellarikomeroon ilman ruokaa ja juomaa niin pitkäksi aikaa kuin ilman hengenlähtöä on mahdollista. Jäisi henkiin miettimään tekosiaan.

    Pariisiin on aina kiva mennä, oli syy tai ei ; ) Sulla onkin hieno matka, kun tyttäresikin tapaat. Bon voyage!
    Párekilta terveiset Ossille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siinä tuli konkreettinen ja hyvä idea, merci!

      Ehdotin oopperakaverilleni, että tehdään tästä Pariisin matkasta sellainen jokasyksyinen perinnematka. Olimme yhdessä Pariisissa 18 vuotta sitten, joten on jo aikakin mennä taas Pariisiin. Lisäbonuksena on tietty oman tytön tapaaminen. à bientôt ja Párekille kans rapsutuksia.

      Poista
  4. Syyspäivät Pariisissa. Ai ai, kuullostaapa ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se olikin. Aivan ihanaa. Tytön hyvästely vaan tuo aina hetkeksi kyyneleet silmiin. Muuten reissu oli aivan mahtava! Terveiset teille päin.

      Poista
  5. Ilman eroamisia ei ole kohtaamisia. Näin se vaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota pitääkin hokea sitten joka kerta, kun alkaa vollotuttaa lähtiessäni Pariisista. Kiitos Aikku!

      Poista