sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Blogi neljä vuotta

Ossin ja minun blogi täytti tänään neljä vuotta. Tässä herra päätähtönen eilisiltana umpiunessa....

 Vaan ei kauaa. Mokoma matte, kun herätit minut. Tarkkaavaiset katsojat, jotka huomaatte patin Ossin kyljessä. Siitä on otettu ohutneulanäyte ja se on vaaraton rasvapatti. Patille ei tehdä mitään, jos se ei tulehdu, tai ala häiritä Ossia jotenkin niin, että Ossi alkaa nyppiä ja näykkiä sitä.
Sama syyttävä katse, vaikka kuinka vaihtaisi kuvakulmaa.
No joopa joo. Suostun olemaan hetken hereillä. Tuleehan se isäntäkin matkalta kohta jo kotiin. Eihän tuo olekaan ollut taas kuin viikon poissa.
Kyllä on mahtunut neljään blogivuoteen paljon tapahtumia ja tunteita. Riemua ja iloa, surua ja tuskaa. Koko eläin- ja ihmismaailman tunteiden kirjo on käyty läpi.

Toivottavasti minä saan jatkaa Ossi-kirjoituksia vielä mahdollisimman pitkään. Mukavaa viikonalkua kaikille ja terveisiä Ossilasta!

16 kommenttia:

  1. Onnittelut Ossille ja emännälle blogin synttäreistä <3
    Jatketaan kirjoittelua lemmikeistämme, ne antavat siihen kyllä aihetta. Enimmäkseen iloa, joskus valitettavasti suruakin.
    Väsymys painaa nyt, mutta pysytään kuulolla. Ihanaa uutta helmikuista viikkoa Ossilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mai! Jatketaan turinoita, niin kauan kun on aiheita. Ei kun lepäämään pois, jotta taas jaksaa ensi viikon. Mukavaa alkavaa viikkoa sulle ja Artulle.

      Poista
  2. Onnee mahtavan mukavalle plokille! Ja pitkee ikkee kansa :) Toevottavasti suahaan lukkee vielä piiiitkään näetä mukavija juttuja!
    Paljo terveesijä sinne teelle :)
    Mullahhii olj muute tuommonen ihan pikkunen pahkura kylessä. Samassa kohin ku Ossilla. Pullahti itekseen sittä ja kuivu poekkee.
    Ossi näättää kuulema yhtä "ilahtunneelta" kuvvoomisesta ku minnäe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Iivari. Toivottavasti Ossissa riittää virtaa vielä jokusen vuoden ja emännässä kanssa.

      Ai sulta Iivari läks rasvapatti pois itsestään. olen vähän koettanut varovaisesti hieroa tuota pahkuraa, mutta siinä se on sitkeässä, kuin joku juttu Junttilan tuvan seinässä.

      Ossi se on niin onnellinen aina kun kamera tulee esiin. Ihan kuin sitä olisi pieksetty joka kerta kameran esiin tullessa. Reaktio ehdollistamiseen on aika sama. Terveiset teille Iivari!

      Poista
  3. Onnea bogille ja pitkää ikää :)
    Myöhästynyttä ystävänpäivää, mutta sitähän voi viettää joka päivä :)
    Pakkasterveiset ja muiskut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Sirpa. Ystävänpäivää kannattaakin viettää ihan joka päivä. Täällä ei ole kuin muutama pakkasaste, ei mainittavaksi asti. Terveisii ja Tiitulle Ossi-pusut!

      Poista
  4. Hyvää alkavaa laskiaisviikkoa, liu-lau-laskiaista. En ollu tänään mäessä ja tuskin tiistainakaan. Pulla mantelimassalla ja kermalla pitää kyll ostaa.
    Ossille rapsutukset, sieltä mistä kaikkein kivoimmalta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaapi jäädä mäenlaskut minultakin. Hesarin sivuja tänään lukiessanit luin jotain juttua laskiaisesta ja joskus aikoinaan sitä on vietetty kolmipäiväisenä juhlana:) On se varmaan joo mentävä sen verta kauppaan, et laskiaispullan saa ostettua. Ite oon sen verta kehno leipoja ja sit kuitenkin niitä pullia tulee jörkyttävän kokoinen kasa:)

      Rapsuttelehan sinäkin Uskoo, vai tykkääks kissat rapsuttelusta? Hmm, kissat kait tykkäävät enempi silittelystä:) Terkut täältä Ossilasta.

      Poista
  5. Onnea blogille ja monia, monia uusia tarinoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Katsotaan, mitä tuo herra Ossi keksii ja antaa aihetta kirjoitteluun. Ihanaiselle luku-Sylville rapsuja ja koko laumalle!

      Poista
  6. Onnea! Ollaan oltu teijän porukoissa mukana kokolailla koko ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Me seurasimme Pyryäkin, Tuulpojille tuuliset terkut.

      Poista
  7. Onnee nelivuotiaalle! Ja lykkyä seuraaville neljälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Olisipas Ossikin vasta nelivuotias. Olisi paljon enempi nuita vuosia. Siis sillä. Terkut Saksaan!

      Poista
  8. Párekin Palvelijatar16. helmikuuta 2015 klo 22.07

    Onnea kivalle blogille ja pitkää ikää!
    Ossilla on paljon puhuva katse, ilmeikäs herra ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos. Pitkästä iästähän ei koskaan tiiä, mutta toivomme näin. Ossi on oikeasti aika ilmeikäs koira. Varmaan monet, ellei kaikki koirat, ainaskin mäyrikset, ovat ilmeikkäitä:) Ossin ihania, iloisia ilmeitä ei koskaan saa kameraan, koska se ei pidä kamerasta. Syytä en tiedä. Ilme synkistyy heti, kun tuo näkee kameran. Terkut teillepäin kanssa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.