maanantai 31. lokakuuta 2011

Rapsuta mua ryntäästä



Ossilla on vahva elekieli. Eiköhän kaikilla koirilla ole mutta mäyräkoiran vaatimusta ei voi oikein väärin tulkita. Vai onko muita ehdotuksia kuin tarjota rapsutuksia silloin kun koira heittäytyy selälleen eteesi lattialle ja örisee pyytävästi? Ei ihan ensimmäiseksi tule mieleen tarjota uloslähtöä. Aikaisemmin Ossi oli pyynnöissään harvinaisen selkeä. Nykyään jotkut pyynnöt ovat muuttuneet sen verran hienovaraiseksi, että joskus esimerkiksi uloslähtövaatimuksessa on hetken ihmeteltävää. Tai voihan se johtua siitä, että vien Ossin aina ulos ennenkuin sen tarvitsee esittää vaatimusta tai edes hienovaraista pyyntöä.

Minua kuulkaas vähän säälittää Mauri Pekkarinen. Eikös olisi riittänyt se, että hänen hiustupeensa on ollut jo varmaan  kaksi vuosikymmentä pienen pilan kohteena? Nyt piti vielä tehdä sana ryntäät uudissanaksi. Kait nyt kaikki tietävät, että sillä sanalla tarkoitetaan nimenomaan isoja rintoja. Ainakin minun nuoruudessani sanan tarkoitus ihmisillä oli tämä:) Sitten taas hevospiireissä sanaa käytettäessä asialla olisi  hevosen rintakehän etuosa eikä mitään tekemistä hevostamman "rintojen" eli nisien kanssa . Ei hevosella puhuta rintakehän etuosasta vaan  ryntäistä:) Voisikohan siitä tulla myös verbi rynnätä? Heh.Enpä nyt taida jatkaa kyseisen sanan pohdintaa tämän enempää.

Nyt kuulkaas ryntään Ossini kanssa lenkille kun siellä on vielä pari tuntia valoisaa.Kaikille hyvää alkanutta viikkoa!!

6 kommenttia:

  1. Meillä ainakin rapsutetaan tästä lähtien vaan ryntäästä! Mainio kuva Ossista, samanlaista näyttää olevan siellä kuin täälläkin.

    Ja että menis vielä sekavammaksi, niin hevosillehan laitetaan rintaremmi valjastettaessa, tosin ryntäitten päälle :) Rynnäsremmi kuullostaisikin pahalta.

    Onneks ei olla keltaisen lehdistön toimittajia, kyllä ois työn takana keksiä uutisia milloin mistäkin älyttömästä ja saada siitä vielä kohu aikaan! Terkut Ossille!

    VastaaPoista
  2. Tuossa tilanteessa oli äkkiä hapuiltava kännykkää pöydältä ja toisella kädellä rapsutettava samanaikaisesti.Jos ei rapsuta silloin kun Ossi siihen eteen tupsahtaa selälleen niin herra loukkaantuu ja lähtee tuhistellen ja vähänkuin "aivastellen" pois.Sillä on metkoja tapoja osoittaa tuohtumustaan.Toisaalta aina kun kirjoitan Ossin tavoista niin ajattelen,että muut mäyrikset ovat varmaan aika samanlaisia.Pakkohan niillä on olla tiettyjä rotuominaisuuksia:)

    Rynnäsremmillä valjastettua hevosta olisi ainakin minulla epävarma tunne ajaa.Tosin olen ajanut kärryillä ihan vaan maatiaistyöhevosta. Ravurin kärryillä tuntisin oloni tosi huteraksi. Silloin kun olin kunnossa niin harrastin ratsastuksen lisäksi kanssa ohjasajoa ja se oli mukavaa.Meitä oli kaksi naista päiväsaikaan yksityistunneilla ja tämä toinen hurahti lajiin niin, että osti itselleen shetlanninponin ihan ohjasajoa varten.

    Juu onneksi ei olla lehtitoimittajia.Joutuisi vielä noiden uudissanojen takia kirjoittelemaan. Terveisiä teillekin päin ja rapsutelkaahan antaumuksella ainakin Terapeuttia ryntäistä:)

    VastaaPoista
  3. Ollin etumusta kutsutaan ryijyksi ja tämä kuvastaa meidän kieroa huumorintajua. Ollihan on kärsinyt allergiasta ja ihottumasta niin että aikoinaan "ryijy" oli paljas, karvaton. Nyt on sentään pientä karvaa kasvanut, tosin Tom Jones vie voiton 6 - 0.

    VastaaPoista
  4. Olli: Paljas ryijy, illan paras - siis sanontana:) Siinä allergiassahan ja karvojen lähdössä ei ole mitään huvittavaa.Mutta tuo ryijy:):) :)

    VastaaPoista
  5. Moro! Kivaa, kun pystyn kommentoimaan, vaikka nyt ei ole mitään järkevää sanottavaa, enkä kyl tiedä onko mulla koskaan mitään järkevää sanottavaa, kuhan löpisen.

    Ossin edesottamuksia on ollut kasvattavaa seurata. Jatketaan, Ossi-kamu, samaan tahtiin...

    VastaaPoista
  6. Myrsky: Hauskaa jos tekin joskus jätätte puumerkin itsestänne. Suosittelen kyllä ettei Ossista oteta paljoa mallia kun täällä blogimaailmassa pyörii niin paljon hyvin käyttäytyviä mäyriksiä. Ainoa juttu mistä olen erityisen ylpeä Ossista on se, että se ei kerjää pöydästä.Kun sille ei koskaan ole annettu mitään ruokapalaa pöydästä niin se raukka ei oikein tajua asiaa. Näkemisiin ja kuulemisiin.Olettepa te muuten aikaisin aamulla liikenteessä:)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.