perjantai 23. maaliskuuta 2012

Ossin aatoksia osa 5

Lyhyt kertomus siitä, kuinka Ossista tuli täydellinen miesvihaaja - valitettavasti.


Oli ihan loppusyksy vuonna 2004 ja olin menossa Ossin kanssa iltalenkille. Kun on pimeää niin täällä meilläpäin on pimeää. Lähimmät katuvalot ovat reilun kahden kilometrin päässä. Vuonna 2004 olin vielä täysin terve ja hoidin iltalenkitykset oikein mielelläni. Tuolloin Ossi oli noin puolitoistavuotias.


Ensimmäisessa mutkassa, noin kahdensadan metrin päässä talostamme Ossi alkoi vetää hullun lailla pellolle ja sai hurjan haukkukohtauksen. Haukkuminen ei ollut ajohaukkua ja kiskoinkin sitten Ossia takaisin tielle. Nähnyt en mitään vaikka minulla oli tehokas otsalamppu.


Yhtäkkiä, lähes vierestäni kuului miehen möreä ääni: "Iltaa". Vastasin samoin vakken heti tunnistanutkaan, että siellä oli "herra Huu", naapurimme muutaman kilometrin päästä. Arvatkaas pelästyinkö? Noin 600 metrin päässä meiltä yksinasuva naisnaapuri oli sanonut minulle, että "herra Huu" käy pimeällä kurkkimassa hänen ikkunoistaan. Kävelimme "herra Huun" kanssa postilaatikolle ja sanoin hänelle, että olisi suotavaa kävellä näin pimeänä vuodenaikana otsalampun kanssa, jotta pimeässä näkisi vastaantulevat. Siihen "herra Huu" ei kuitenkaan sanonut mitään.


"Herra Huu" on eläkkeellä oleva ja ihan naimisissa mutta en koskaan ole erityisesti hänestä pitänyt. Vielä vähemmän sen jälkeen kun törmäsimme pimeydessä. Ossi vihaa "herra Huuta" ja saa hirvittävän haukkukohtauksen hänet tavatessamme joskus lenkillä. Kaikenlisäksi Ossin miesviha on laajentunut niin, että saamme olla hieman varovaisia kun meille tulee vieraita. Esittely pitää tehdä varovaisesti. Tuossa pari päivää sitten putkimies meinasi tuta Ossin hampaita eteisessämme. Mieheni sai estettyä juuri ja juuri Ossia puremasta. Ossi oikeasti hyökkäsi tämän miehen kimppuun. Ilmeisesti pelästyessään jotenkin.


En tiedä voiko tuolle Ossin miesvihalle tehdä yhtään mitään muuta kuin suorittaa esittely varovaisesti. Kun Ossi on hyväksynyt miespuolisen vieraan, Ossi kyllä muistaa hänet myös seuraavan kerran ja osaa olla yhtä rakastettava kuin perheenkin kesken. "Herra huuta" Ossi ei tule hyväksymään koskaan mutta eipä tarvikaan, koska "herra Huu" ei meillä kyläilekään.

14 kommenttia:

  1. Luulenpa Ossin miesvihan/-pelon syyksi pelästymistä. Onhan teillä isäntä huushollissa (niin olen ymmärtänyt...) eli miehet eivät sinänsä ole vieraita otuksia. Omissa koirissani olen huomannut juuri suuren pelästyksen aiheuttavan jatkokäyttäytymistä, vaikka ei muuten mitään kamalaa olisikaan tapahtunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mekin olemme asiaa pähkäilleet. Onhan meillä isäntä talossa:) Ossin miesviha on suunnattu vain vieraita miehiä kohtaan ja yleensä ensimmäistä kertaa tavatessa. Lisäksi siihen "herra huun" tapaamiseen varmasti liittyy minunkin voimakas pelästyminen.

      Poista
  2. Tuollaista herra huuta voisin pelästyä itsekin.
    Minäkin epäilen Ossin käyttäytymisen syyksi pelästymistä, tosin ei se Ollikaan tykkää äkkinäisistä tutustumisyrityksistä.

    Eräs tuttu mies tulee aina pihalle ja sisälle niin ettei ole huomaavinaankaan koiraa ja koirakin on niin kuin ei huomaisi miestä :)

    Mukavaa viikonloppua Kirkkonummelle!

    VastaaPoista
  3. Herra Huu aina joskus kävelee vastaan vaimonsa kanssa mutta onneksi hyvin harvoin. Ossi ilmaisee suuren inhonsa aivan mielettömällä haukkukonsertilla. Tosin Ossi helposti haukkuu lähestulkoon kaikki vastaantulijat mutta herra Huu saa ehdottomasti bonushaukut. Kerran herra Huu yritti postilaatikollamme vähän työntää kättään Ossia kohti ja sanoin, että älä tee tuota.

    Kaipa se paras konsti vihaiselle koiralle on olla osoittamatta juuri minkäänlaista huomiota. Edellyttäen, että koira ei ole jo kimpussa. Periaatteessa Ossi on kuitenkin ainakin perheoloissa kiltti koira. Hyvät viikonloput teillekin päin Marja-Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen saanut reaktiollani Artun vihaamaan yhtä koiraansa lenkittävää miestä varmaan ikuisiksi ajoiksi. Poltin käämini kerran liian aikaisin sunnuntaiaamuna, kun vastaan tuleva mies päästi koiransa ihan meidän eteemme ja jäi itsekin tuijottelemaan turhan pitkäksi aikaa...

      Artun miesviha on kasvanut jotenkin iän myötä. Tai en nyt sanoisi viha, vaan epäluulo ja ylikorostunut vahtiminen kotipihassa.

      Eräs miesvieras yritti kai "haastaa" Artun, joka ei oikein tiennyt, olisiko leikkinyt vai vähän vahtinut miestä. Tuo mies nousi tuolista etukumaraan, uhkaavaan asentoon ja teki vielä pienen hyökkäävän eleen koiraa kohti... Olen kiitollinen, että Artulla ei ole koskaan ollut tapana ottaa hampaita esille ihmisten kanssa, koska tuossa tilanteessa se olis voinut tapahtua herkästi. Äänellään Arttu kyllä kertoi kuuluvasti mielipiteensä moisesta käytöksestä Meidän Kodissamme. Ja sai ansaitsemattomat torut...

      Oli aika pelottavan tarina Herra Huun kohtaamisesta! Mä olisin varmaan kiljassut niin kovaa, että Huu itsekin olis säikähtäny! Se on kurjaa, että ihmiset on torvia, ja niiden vuoksi koirien käytös voi muuttua kerrasta. Eikä koira muuta mielipidettään helposti. Ne eivät ole sinisilmäisiä, kuten me ihmiset joskus :)

      Poista
    2. Jos meillä joku kokeilisi vähän "hyökätä" Ossia kohti sisätiloissa niin hänellä olisi Ossi joko jalassa tai kädessä kiinni. Ei Ossi kestä sellaista leikkimistä lainkaan vierailta. Vierailla tarkoitan siis henkilöitä, joita Ossi on tavannut muutaman kerran.

      Herra Huun sukunimi alkaa oikeasti H-kirjaimella, joten siksi hänestä tuli herra Huu:). Jotenkin minusta on silti turvallisempaa kävellä täällä pimeydessä kuin esimerkiksi öisessä Helsingin keskustassa. Ei täällä nyt yleensä ole kuin kauriit, peurat ja hirvet plus muut metsäneläimet pimeällä liikkeellä ja satunnaisesti herra Huu. Kuulemma käy joskus lintuja katselemassa. Tästäkään jorinasta en jaksanut kiinnostua kun hänet kerran kohtasin. Täytyy myöntää, että varmasti Ossi vaistoaa myös suuren antipatiani tätä miestä vastaan. Koirathan vaistoavat juuri tälläisiä asioita.

      Poista
  4. Kyllä minäkin haukun kaikki sisälle pyrkijät ja odotan eteisessä lähestymiskäskyä. Lapsista en tykkää yhtään. Oudon piipittävää väkeä ja liikkuvat kuin elosalamat. Niille haukun aivan järjettömästi, vaikka kotiväki kieltää ja nyhtää pannasta. Huoks, meillä on kuule Olli kaikenlaisia kotkotuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikös se ole vähän koiran tehtäväkin haukkua? Rajansa tietysti kaikella. Meille tuleviin lapsiin Ossi on aina suhtautunut lempeästi.

      Poista
  5. Edellisen koiran kasvattaja totesi kerran minulle että koiran hihna on kuin ukkosenjohdatin (kun epäilin itse saaneeni koirani käyttäytymään tietyllä tavalla). Hyvin sanottu!

    Mutta luulen kuten muutkin että pelästyminen on tuon aiheuttanut.

    Nelli on alkanut ovesta ulos päästessä heti haukkumaan, luulen senkin johtuvan jostain pelästyttäneestä tilanteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo hihna ukkosenjohdattimena on aika hieno juttu. Kyllä sitä tietysti helposti voi siirtää koiraan omaa arkuuttaan tai muuta käyttäytymistään.

      Meillä Ossi haukkuu jonkinverran lintuja ja orava saa tietysti aikaan kunnon räksytyksen joka laantuu vasta siinä vaiheessa kun orava säksättää puun oksalla:)

      Poista
  6. Onpas erikoisen kuuloinen Herra Huu :( En yhtään ihmettele, ettei Ossi tykkää!

    Harmillisia noi pelästymiset ja niiden ikävät seuraukset :(

    VastaaPoista
  7. Herra Huu taitaa olla aika erikoinen persoona. Itse sain jotakin häntä vastaan jo ennen Ossin pelästymistä. Liene jotain itsekehuskelua tai jotain sen tyyppistä. Sen tyypppinen ihminen saa minut helposti "takajaloilleni" Täytyy myöntää, että onneksi herra Huu asuu meiltä parin kilometrin päässä joten useasti emme tapaa. Kerran vuodessa tiekunnan kokouksessa ja sinne ei oteta koiria muutenkaan.

    Kaikkea sattuu ja tapahtuu. Harmillisinta on ollut huomata, että jonkinlainen "trauma" Ossille on vieraista miehistä jäänyt ja sulattelu aina kestää jonkinaikaa.

    VastaaPoista
  8. Komppaan muita ja totean, että ihan varmasti Ossi pelästyi tuossa tilanteessa, niin kuin me kaikki olisimme pelästyneet! Hui, mikä HUU! :o Kuulostaa muutenkin ihme tyypiltä. Onneksi ette tosiaan tapaa usein.

    Olen miettinyt paljon kuvauksiasi Ossin käyttäytymisestä erilaisissa tilanteissa. Niin kuin aikaisemminkin olen maininnut, on silmäni niiden myötä auenneet ihan uudella tavalla Pepin suhteen ja olen siitä tosi tyytyväinen.

    Pepin käytös kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin Ossin. Tosin Pepin "erityisinhokkeja" ovat selvästikin pienet lapset, ei niinkään ehkä miehet. Vaikka, kaikki ihmiset ja koirat Peppi kyllä haukkuu ensitapaamisella ja yleensä vielä toisella ja kolmannellakin. He, jotka Peppi tuntee ja on hyväksynyt, saavat sitten erittäin lämmintä kohtelua osakseen. Tässä on suuri ero, jos verrataan esim. Rillaan, joka heittäytyy kaikkien jalkojen juureen selälleen, riippumatta onko kohtaaminen ensimmäinen vai kymmenes.

    VastaaPoista
  9. Annamari. Jos Pepillä ja Ossilla ei olisi joitain yhteneväisiä piirteitä, niin toinen olisi jotakin muuta rotua:) Osa piirteistä on varmastikin niin sarottuja rotuominaisuuksia. Toisaalta olen varma, että pieniin lapsiin ihan kaikki koirat suhtautuvat tietyllä tavalla varoen, koska ihan pienten lasten (siis taaperoikäisten) käyttäytymistä on tietyllä tavalla hyvin vaikea ennustaa ja he ovat aika nopeita liikkeissään.

    Toinen asia mikä pitäisi olla yhteneväistä karkkareille on tietynlainen "kovuus". Muutenhan se ei voisi olla itsenäisesti työskentelevä metsästyskoira. Vielä kerran sössötän, että Ossistakin piti tulla sekä metsästys-, että seurakoira.

    Kun Ossi oli sen vajaa puolitoistavuotias, se myöskin ajoi tyttömme (11 vuotta) tuolille meidän tullessamme kotiin:) Sanoin tytölle, että jos et nyt tule alas sieltä tuolilta ja komenna tuota koiraa, kapuat tuonne tuolille vielä monta vuotta. No yhden kerran tiukka yhdessä komentaminen riitti eikä tyttömme tarvinnut enää kavuta tuolille. Että semmoisia veijareita nämä karkkarit ovat.

    VastaaPoista