maanantai 27. toukokuuta 2013

Taas tassut vaivaavat


Tänään käväistiin taas eläinlääkärissä. Vasen etutassu on vaivannut enemmän ja vähemmän jo jonkin aikaa. Ei lähtenyt pelkällä Malaseb-shampoolla. Tuli taas sitä suuresti inhottua Kefavet-antibioottia kahden viikon kuuri. ELL otti  Ossilta myös verikokeen, jossa tarkastettiin munuais- ja maksa-arvot. Kesäkuussa varmaan poistetaan yksi rasvapatti ja kainalosta sellainen ikävänoloinen vähän syylänmuotoinen pieni "kasvain". Se "kasvain" on todellakin hyvin pieni, mutta otetaan molemmat pois samalla nukutuksella.

Ossi osasi käyttäytyä siis todella hyvin. ELLiä oikein nauratti, kun herra heilutti häntäänsä pöytää vasten, niin että läiske kuului. No nyt Ossi syö taas pari viikkoa pillereitä ja käy jalkakylvyssä joka toinen ilta. Viimeksi Ossilla on ollut tassutulehdus vuosi sitten kesäkuussa. Tämäkin tulehdus liittyy varmasti näihin kasviallergioihin. Ossi-paralla tassu(t) tulehtuu ja emännällä nenä vuotaa.


Hmmm....
 Kimp-

puun!! Jotain hupia pitää olla tälle päivälle.


Voisitko pistää sen kameran pois? Kun vähän väsyttää.


No seuraava asia ei sitten taas liity koiriin laisinkaan, itseeni kylläkin. Luin uusimmasta Suomen Kuvalehdestä artikkelin "Käypä hoito - asiantuntijoiden sidonnaisuuksista". Artikkelin ovat kirjoittaneet Aulis Aarnio emeritusprofessori, OTT ja Teppo Järvinen, Dosentti, Suomen Akatemian kliininen tutkija. Itseäni artikkelissa huomiota kiinnitti erityisesti se seikka, että vuoteen 1994 koko väestöä koskevana kokonaiskolesterolin arvona pidettiin kuutta (6,0) ja sitä alennettiin viiteen (5,0). Tällä yhden pykälän alennuksella saatiin 1,4 miljoonaa "kolesterolisairasta". Jutussa kiinnitettiin huomiota siihen seikkaan, että "merkittävä osa Käypä hoito -suositusten tekijöistä saa vuosittain huomattavia - jopa kymmenien tuhansien eurojen suuruisia palkkioita lääkeyhtiöiltä". Jutussa mainittiin, että "Suomessa vedotaan usein siihen, että pieni maa ei voi jättää käyttämättä huippuasiantuntijoita hoitosuosituksia luotaessa, vaikka heillä olisi taloudellisia eturistiriitoja." Aika ikävää ja kamalaa. Kansainvälinen suuntaus on nollatoleranssi artikkelin mukaan, siis taloudellisiin eturistiriitoihin. No sehän on ollut yleisesti tiedetty asia, että lääketeollisuus hellii lääkäreitä myös muilla konsteilla, kuin suorilla palkkioilla.

Itselläni on kokonaiskolesteroli tällä hetkellä 6,5 ja lääkärini kanssa jätimme toisen lääkkeen (eräs statiini) pois, koska se aiheutti järkyttävän listan sivuoireita minulle. Katselimme ja laskimme verisuonisairauden riskiä, siis olemme hoitaneet riskiä ja se on todella pieni vielä. Tällä riskillä ei sitten ole mitään tekemistä aivoverenvuotoni kanssa joka oli synnynnäinen epämuodostuma. Verisuonisairauden ja sydänkohtauksen riski kasvaa, kun ikää karttuu, mutta johonkinhan tämä kaikki päättyy. Jätimme hyvässä yhteisymmärryksessä lääkärini kanssa tämän statiini-lääkkeen pois. Taidan liittyä tähän "Suuri statiinihuijauskuoroon".

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa. Meillä aurinko paistaa, mutta Ossi on päivätorkuillaan ja tassut taivasta kohti. Päivälenkki saa nyt hetken odottaa. Kingi ilmoittaa sitten, kun on valmis lenkilleen.

14 kommenttia:

  1. Kuin suoraan omista ajatuksistani on tuo kirjoittamasi teksti kolesterolista! Kolesterolin alentaminen lääkkeillä on lääketehtaan bisneskikka, siitä olen lukenut täälläkin. Varsinkin naisilla yli 6 oleva kolesteroliarvo on hyvä, saavat vähemmän sydäninfarkteja kuin alhaisemman tason omaavat naiset. Jos tarkoitus on lääkkeitse alentaa kolesteroliarvoja, täytyy muistaa statiinien vaikutukset elimistöön eli voi olla kuin hölmöläisten peitonpidentäminen, yhtä tyhjän kanssa.
    Ollessani nuori, siis puoli vuosisataa sitten, minut valittiin erääseen turkulaiseen lääketehtaaseen töihin hyvän käsialani vuoksi (uskomatonta, eikö totta). Tehtäväni oli kirjoittaa käsin jokaisen lääkärin omaan arkistokorttiin tulevat muutokset eli pidettävä ajantasalla ko. lääkärin harrastukset, lomatoiveet, perheenjäsenet syntymäpäivineen ja harrastuksineen, jotta lääkefirma voisi palkita kutakin lääkäriä mahdollisimman mieleisellä tavalla. Eikö ole uskomatonta! Tuskin ovat ajat tuosta muuttuneet, paitsi että noita tietoja ei enää kirjoiteta käsin...Minua tympi tämä työ ja lääkärien paapominen niin paljon, että irtisanouduin jo koeaikana. En ole ikinä niin turhaa työtä tehnyt kuin mitä tuo oli. Huh, sainpa kertoa tämänkin. Oikein helpotti. :)
    Sitten asiaan. Ossin tassuongelmat ovatkin vissiin aika pahoja, kun oikein lääkärille piti lähteä. Vilillä ei ole aikoihin ollut mitään tassuissa ja olen siitä ylen onnellinen. Samaa toivotan teille sinne, Ossille ja perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin se ns "hyvä" kolesteroliarvo on hyvällä tasolla ja se arvohan ei nouse kuin liikunnalla, kröhöm. No sitten tietysti se "huono" kolesteroli saisi olla vähän matalammalla. Täytyy katsoa vieläkö sille voisi tehdä jotain. Oikeastaan kaikki ruokavaliomuutokset, mitä ikinä voi tehdä, on tehty.

      Vai hyvällä käsialalla pääsi lääketehtaaseen töihin:) No sillä perusteella minä en ainakaan olisi ikimaailmassa saanut työpaikkoja. Ai kamala, kuinka noita lääkäreitä on paapottu ja paapotaan tietysti edelleenkin. Kohta se kolesteroliarvo tiputetaan varmaan vieläkin alemmaksi, niin sitten saadaan koko Suomen kansa syömään statiineja ja puolet muustakin maailmasta.

      Ossin polkuanturan välitulehdus on aika ikävä. Nytkin, vaikken ole huomannut, se on jossain vaiheessa järsinyt sitä vasenta polkuanturan pohjaa, niin, että se on aika rikki. ELL poisti vähän karvoja siitä saksilla ja ihan vereslihalla se polkuantura oli sieltä keskeltä. Raukkaparka:( No sai Ossi myös viiden päivän kipulääkityksen. Ihan sama mitä pillereitä, niitä on vaikea syöttää. Otanpa taas sen annamarin pillerin "voikuorrutuksen" avuksi. Sillä voilla kuorrutettuna se pahanhajuinen pilleri menee vähän liukkaammin alas kurkusta. Ja on koiralla parempi mieli. Mutta on se antibiootti niin pahanhajuinen, että millään kinkku/makkarapalalla se ei uppoa, vaan tulee pulputtamalla ulos suusta. Pilleri on syötettävä ja ihan väkisin tungettava kurkkuun ja sitten kuono kiinni, kunnes Ossi nielaisee. Lievää "väkivaltaa", mutta ei voi mitään. Terveisiä Saksaan!

      Poista
  2. Palvelijattarellekin määrättiin vuosi sitten statiineja, kun kolearvo oli 6,2. Eipä tuo ikinä niitä lääkkeitä apteekista hakenut, eikä kyllä ole lääkärissäkään käynyt. Sitten joutuu menemään, kun eivät enää verenpainelääkemääräystä puhelimitse uusi.
    Puuh, puuh, yhdessä Palvelijattaren kanssa puhalletaan kaikkien tassuvaivat taivaan tuuliin. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ossin palvelijattarella on pieni mahdollisuus, että se kolesterolin nousu on yhden lääkkeen aiheuttamaa:(. Tätä lääkettä taas on ihan pakko syödä, koska muuten voi olla hengenlähtö lähellä. Tämä lääke taas tuli sen aivoverenvuodon seurauksena. On tämä ihmisen elo joskus yhtä lääkettä, ja korjauslääkettä, pöh. Verenpaine ja kolesteroli on vähän huonompi juttu, mutta onneksi siihen paineeseen on lääkkeet. Koeta sanoa Párek omalle palvelijattarellesi, että ruokaremontilla voi tehdä aika paljon. Omalla emännällä laski ruokaremontilla 1,5 piirua se kolesteroli, vaikka ehkä on lääkkeen nostamaa.

      Ossin tassuvaivat puhalletaan yhteisvoimin poies ja sitten kylvetellään ja paijataan tassuja. Terveisiä teille!

      Poista
    2. Hih, Palvelijattaren kohdalla ruokaremppa onkin kinkkinen juttu: se on ollut 40 vuotta kasvissyöjä ja luulee syövänsä ihan oikein. Neuvoo lääkäreitäkin ; ) Nyt sitten isolla iällä on tullut raudan kohdalla imeytymisongelma eikä Se tajua yhtään miksi. Vähänkö mua hymyilyttää; eipä ole Palvelijatarkaan kaikkien alojen asiantuntija vaikka niin kuvitteleekin.

      Poista
    3. No mutta sitten se kolesteroli ei tulekaan ruuasta. Sinun palvelijattarella Párek on liian aktiivinen maksa. Siellähän muistaakseni ihmisen oma kolesteroli syntyy. Minäkin tutkin kerran raudan imeytymistä ja se oli aika erikoinen, joudun näet joskus ottamaan rautalisää, muuten tippuu raudat liian alas. Vaikka olen sekasyöjä. Ossi syö vaan allergiaruokaa ja vähän lihaa ja sit Ossi rakastaa joitain juustoja:)

      Poista
  3. Voi, voi niitä Ossin tassuja! Tuo oli tuttu vaiva edesmenneen Rosa-mummun kanssa. Hänellä tosin oli tassutulehdusten lisäksi kaikkia muitakin ihotulehduksia usein. Malaseb kuului vakiovarustukseen.

    Meillä on huomenna Rillan bylly-kontrolli. Toivottavasti on parantunut yhtä hyvin kuin miltä näyttää.

    Terkkuja sinne kovasti ja pikaista paranemista Ossiselle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en tiedä lohduttaisiko, että tällä kertaa kyseessä on vain yksi tassu. Kipeähän se on yksikin tassu:(

      Toivotaan, että Rillan peppu on parantunut. Eivät ne peppusairaudetkaan ole koiralla mukavia. Ei tietenkään mitkään sairaudet.

      Eiköhän Ossi tuosta taas kohta tokene. Lähdenkin tassukylvettämään herraa. Tytsyille ja teille terveisiä!

      Poista
  4. Itse asiassa jostain luin että taas lobataan tuon kokonaiskolesterolin suositusarvon laskun puolesta (tosin jos oli Heikkilän blogista niin sen oikeellisuudesta en ole ihan varma). En ymmärrä, en ollenkaan. Ihmiset syövät statiineja ja lääketehdas kiittää.

    Minulla on statiinilääkitys, monta vuotta pyristelin vastaan mutta kun kokonaiskolesteroli nousi 8:aan sai lääkäri (peloteltua...) puhuttua ympäri. Eräs lääkäri vastikään sanoi minulle suoraan että iso osa ihmisistä syö sitä turhaan (oli sellainen vanhempi daami). Minullakin hyvän kolesterolin osuus on todella hyvä. Ristiriitaista. Onkohan kolesterolin merkitystä kuitenkaan tutkittu kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Statiinit ovat varmaan halpoja valmistaa ja halpojahan ne ovat jopa apteekista myytynä. Itse syön nyt sellaista kallista lääkettä kuin Ezetrol ja sen sekä ruokavalion + kolesterolia alentavien ruokatuotteiden ansiosta olen päätynyt 6,5een. Lähtö oli 8,9.Ezetrolia aloitin heti ensimmäisen epäonnistuneen statiinikokeilun jälkeen. Tämä oli sitten toinen kokeilu ja jotain toista statiinia. Niitä on ainakin kolmea eri. Statiineja en enää ikimaailmassa suuhuni pistä. Ne aiheuttivat minulle sellaisen kirjon epämääräisiä oireita, että niitä en syö.

      Jos niistä statiineista ei ole mitään haittaa, niin alentavathan ne sitä kolesterolia. Tosin on pieni joukko ihmisä, joille näillä lääkkeillä ei taida olla hoitovastetta ja minulla se hoitovaste itse asiassa oli huono. Tai annostus olisi joutunut olemaan todella suuri ja oireet alkoivat kasvaa annostusta nostettaessa. Ruokavalioon pähkinöitä, hyviä öljyjä, kovat juustot vähälle, niin silläkin jo laskee kummasti kolesteroli:) Nellille pusuja tassupotilaalta ja terveisiä, M-L ja Ossi.

      Poista
  5. Onpas harmillinen vaiva Ossilla tassuissa, toivottavasti se helpottaa hoidon myötä. Rasvapatteja on Maurilla myös, ja yksi isompi poistettiin pari vuotta sitten, mutta siihen kasvoi toinen samanlainen tilalle - on kuulema aika tyypillistä. Joten meillä vaan seurataan nykyisiä patteja, ei poisteta ellei ne ole vaivaksi. Mukavaa viikonjatkoa naapuripitäjään, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se tassuvaiva on ollut tuollainen kerran vuoteen ilmenevä ja se on ilkeä. Tassu tulee niin kipeäksi, että sille ei Ossi laita painoa lainkaan. Tällä kerralla epäilin jo jotain muuta, kun Ossi ei ole nuollut tassuaan ja anturat olivatkin aivan pehmoiset. No tassutulehdukseksi se sitten ELLin tarkastuksessa kuitenkin osoittautui. Rasvapatista otettiin viime vuonna ohutneulanäyte, mutta nyt kun se "syylä" poistetaan, niin samalla nukutuksella nipsaistaan molemmat pois. Eihän se rasvapattikaan oikeastaan häiritse, mutta aina vähän takaraivossa kolkuttaa, jos se jotenkin muuntautuu. Hyvää viikonjatkoa teille sinne Espoon puolelle, M-L ja Ossi.

      Poista
  6. Meilläkin on sama tassuvaiva aina välillä. Kun välit alkavat oireilla, niihin laitetaan Bacipact-pulveria. Auttaa Ollilla.
    Kun menee pahaksi niin ei kait siinä auta muu kuin lääkekuuri. Rapsutuksia Ossille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy hankkia samaa pulveria varastoon. Josko sekin auttaisi. Siinä on nyt niin monta tekijää ja yksi on siitepölyallergia. Sitten ei sinne tassukarvojen sekaan tarvitse mennä kuin pieni hiekansiru joka siellä rikkoo ihoa, niin tulehdus on sillä selvä. Ehkä pitää taas ottaa viikottainen tassukylvetys Malasebilla. Talvella Ossilla ei ollut lainkaan tulehduksia. En tiedä, oliko säännöllinen tassukylvetys, vai mikä oli se taikatemppu joka auttoi. Kun sen tietäisi, niin sitä kokeiltaisiin, Terkkuja teille kaikille ja Ollille rapsuja, M-L ja Ossi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.