keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Ossin aatoksia osa 21



Meidän kuisti on ihan varjossa ja melkein plus 28. Ossin ja minun mielestä ihanaa. Ymmärrän kyllä niitä, joista helle ei ole mukavaa, mutta me nautimme.


Älkää pelätkö, ei meidän mami ala miksikään luontokuvaajaksi. Tämä kukkanen on joku lehtoakileija ja se on jokin vuosi sitten löytänyt tiensä meidän pihalle ja vuosi vuodelta levittää sitkeästi uusia siemeniä eri paikkoihin. Tosi kaunis. Siis mamin mielestä.



Tässä minä kyttään, ei kun vahdin kovasti, ettei uusien naapurien tontille vaan pääse ketään haukkumatta. Mamin auto on siirretty alatallin eteen, kun isäntä ja pikkuemäntä aloittelevat talon maalausta, mutta autotallista.


Juhannus meni meillä hyvin rauhaisasti. Sunnuntaina tuli miähen kaveri ja oli meillä pari päivää. Ossi rakastui aivan täydellisesti. Tämä Saksan kaveri on suuri koirien ystävä ja tehnyt jopa töitä vapaaehtoisena ongelmakoirien kanssa. Ossi sai nukkua vierashuoneessa hänen kanssaan samalla sängyllä. Ossista hän oli selkeästi yksi maailman ihanimmista ihmisistä.

Tämä seuraava juttu viisikymppisestä ranskalaisesta äidistä nauratti minua suuresti. Kyllä pitäisi olla sokeita opettajia, jos meikäläinenkin yrittäisi näyttää kaksikymppiseltä ja menisi tytön puolesta kokeisiin:) :)

Ja tämä juttu todistaa, että koirat ovat meidän vauvojamme:). Kaipa ne sitten ovat vähän vauvoja. Olen joskus kuullut radiosta, että koiran älykkyys yltää kaksivuotiaan ihmislapsen tasolle. Ilmankos koirat ovat vähän sellaisia ilkikurisia ja kiusoittelunhaluisia sekä leikkisiä. Ainakin suurin osa koirista on tälläisia.

Yksi ihana juttu tarvitsee nyt kertoa. Kun tyttö sai uuden Iphonen ja latasi jostain Itunes kirjastosta tietoja uuteen puhelimeensa, niin kaikki valokuvatkin siirtyivät sinne. Jee. Omppu-puhelimella on joku tälläinen varmennuskirjasto täystumpeloille. Sen päivittyminen tietysti edellyttää, että puhelin on joskus kytkettynä tietokoneeseen. Kyllä tyttö oli yllättynyt ja iloinen.

Aurinkoisia terveisiä täältä Ossilasta. Nautitaan hetki helteestä!


14 kommenttia:

  1. Oikein nautinnollisia hellepäiviä teijän porukoille, meinaan lämmössä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poijaat: Kyllä me nautitaankin. Kävelyä vain on lyhennettävä, kun Ossi käy makoilemaan matkan varrella:)

      Nettimartta: Ota iisisti puutarhassa, niin hellekin menettelee:)

      Poista
  2. Oho, kommentti hävisi, yritämme uudestaan...

    Siis, itseänikin nauratti tuo juttu "äiti esiintyi tyttärenään". Siinäpä vasta olisikin tekemistä jos yrittäisin esiintyä poikanani (toinen meistä on n. 193 cm pitkä mies ja toinen ei ;). Mutta saattaisi vesittyä sekin yritys, että alle parikymppisestä tytöstä kävisin, valitettavasti :D

    Ihana ja kamala helle: ihana minulle ja Alphonselle, kamala miehelle ja Aslanille, jotka selvästi kärsivät liian kuumasta.

    Aurinkoisia ja kuumia päiviä sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika harva viiskymppinen nainen menisi parikymppisestä, olkoonkin vaikka kuinka ranskatar:)

      Tämä helle on kaksipiippuinen juttu. Toiset kärsivät ja toiset nauttivat. Minä ja Ossi ainakin otamme rennommin. Kävelynkin Ossi lyhensi ihan itse ja melkein vapaaehtoisesti. Siinä vaiheessa kun herra kävi maahan makoilemaan ja kierimään totesin, että nyt käännymme, koska EN kanna sinua kotiin. Kyllä nämä helteet ovat Suomessa niin lyhytaikaista herkkua, että yritetään nauttia niistä ihan kaikki. Sinulle kanssa aurinkoa sinne Oulun seuduille ja laikkupojille rapsutuksia.

      Poista
  3. Nauti helteestä :) Mukavaa kumminkin (minun kannaltani), että tuo postauksesi "hetki helteestä" pitää Suomessa paikkansa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä toivon vähän pitempää hetkeä, sorry vaan. En panisi hanttiin vaikka koko kesä olisi yhtä hellettä aamusta iltaan. Sitten vähennetään vaatetusta ja tehdään asiat puolet hitaammin... Tosin yksi minun kaveri joka työskentelee vanhainkodissa manaa helteet aina, koska siinä rakennuksessa ei ole ilmastointia ja sekä vanhukset, että hoitajat kärsivät. Ehkä sittenkin toivon vain lyhyttä hellejaksoa... AB:lle rapsutuksia ja terkkuja meren rantaan.

      Poista
  4. Itse en niin helteestä välitä ja Paavonkin lenkit tahtovat jäädä lyhyiksi. Sauna sen sijaan kelpaa Paavolle, eilenkin piti päästä vielä jälkilöylyihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuinkas kauan Paavo viihtyy saunassa? Ossi on ollut pari kertaa pienempänä ihan pienen hetken saunassa ja tuntui nauttivan. En vain oikeasti tiedä kauanko koiraa uskaltaa pitää saunassa, ettei se saa lämpöhalvausta. No en itsekään istu kuin viisi minuuttia korkeintaan ja meidän pikkusauna ei lämpiökään kuin noin 60 asteiseksi. Tovottavasti Paavon silmät ovat parantuneet.

      Poista
  5. Kivat etelän lämmöt täälläkin, pyrähti jo kolmenkympin paremmalle puolelle mutta sitten kuultiinkin jo ukkosen jyrinää. Ei tullut vielä tänne. Huomenna varmaan paukkuu. Itikat on muuten taintuneet!! Terkut Ossilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt lämmöt ovat levittäytyneet ihan koko Suomeen ja teillä on ollut lämpöisempää kuin meillä etelässä. Huomenna sitten jo ukkostaakin tai vissiin meillä paukkuu jo yön aikana. Kunhan ei sataisi kauheasti, niin saataisiin maalausurakkaa eteenpäin. Terveisiä teillepäin ja Ossi lähettää Ronjalle suukkoja.

      Poista
  6. Sitä olen ihmetellyt, että minulla mittari näyttää varjossa 28-29 astetta ja virallisesti täällä ei ole hellettä - tai ainakaan pari päivää sitten. Alkaa olla jo tukalaa mutta en valita, parempi tämä on kuin lumi ja pakkanen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teilläpäin on siis eri helleraja kuin yleisesti Suomessa, tuli siis todistettua. Koetetaan kestää nämä helteet. Sitäpaitsi me ollaan aloitettu talonmaalausta, kuivuu nopeammin lämpöisellä:) Terveisiä ja Nellille Ossi-pusuja.

      Poista
  7. Tuo tarina äidistä tyttären kokeissa on aivan mahtava!! Nauroin ihan kippurassa, kun luin sen. :D:D

    Täytyy myöntää, että meillä koiria paapotaan. Toki meillä on myös tietyt rajat koirilla, joista ei jousteta, mutta noin yleisesti ovat kyllä melkoisia lellikkejä. Ja se sopii meille hyvin. ;D

    Viime yö oli aika tukala nukkua. Tykkään muuten lämmöstä, mutta öisin haluaisin nukkua viileässä. Ollaan mietitty ilmalämpöpumpun hommaamista jo aika monta vuotta. Ollaan välillä kyllä TOSI hitaita ja saamattomia. Huoh.

    Terkkuja teille sinne kovasti ja Ossikalle paljon suukkoja meitin kesätytöiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä hekotin kanssa ihan estottomasti. Varmaan lähinnä ajatukselle, että itse lyllertäisin koepaikalle, juu olen tyttäreni:) :) Kovasti hän on äitinsä näköinen, mutta minä muistutin häntä reilut 30 vuotta sitten, siis kaksikymppisenä:)

      Täytyy myöntää, että meilläkin lellitään Ossia, mutta sitten on ne ehdottomat rajat, joista minä en jousta. Ja ne asiat ovat sille niin itsestäänselvyyksiä, ettei se osaa niitä kaivatakaan. Tosin tänään iltalenkillä Ossi koetteli kovasti minun hermoja. Lähti reippaasti painelemaan ns metsälenkille postilaatikolta. No olisi ollut jo lyhkäisempi jatkaa eteenpäin, (lenkki tekee renkaan meidän talolle), niin Ossi heittäytyi itsepäisesti maahan. Hetken kiskoin sitä ja totesin, että pakko kääntyä ympäri. No postilaatikolla Ossi levytti uudestaan. Se halusi käydä sadan metrin päässä olevalla pikkutalolla, Ok, käydään sitten. Eikä kyse ollut väsyttämisestä, oli jo sen verran viileää tuossa viiden aikaan. Päästyämme takaisin postilaatikolle ilmoitin sille, että nyt et sitten enää makoile, kun kaikkiin sinun oikkuihin on suostuttu! No sitten herra Ossi suostui käpyttelemään suoraan katsomaan miästä ja pikkuemäntää:)

      Koettakaa nyt vain kestää nämä helteet, ei niitä niin montaa päivää vuodessa ole! Meidän makuuhuone ei oikeastaan ole tukalan kuuma, kun sinne ei juurikaan pahasti paista aurinko. Me otimme tämän huomioon jo talon suunnitteluvaiheessa. Kerrankin jotenkin järki leikkasi. Eipä siellä nyt voi sanoa kylmäkään tulevan, mutta ei tällä hetkellä missään meillä ole viileää:)

      Terveiset teillekin päin ja tytöille Ossi-suukkosii.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.