lauantai 10. toukokuuta 2014

Potutuslauantai osa 46

Voi mikä suruilmoitus löytyikään, kun avasin blogistanian. Hyvä blogikaveri Olli on lähtenyt paremmille haukku- ja lenkkipoluille. Se on se suru, jonka me koiran ja muiden lemmikkieläimen omistajat joudumme kohtaamaan.

Eilen, kun ajelin takaisin Lohjalta, kuuntelin sitten tietysti radiota ja kuulin aika tuoreeltaan, kuinka kävi SDP:n puheenjohtajavaalissa. Harmitti Urpilaisen puolesta, vaikken demari olekaan. Aina pitää tietysti olla naisen puolella, silloin, kun naisehdokas on yhtä hyvä, kuin vastaava miesehdokas. Juuri, kun Urpilainen oppi puhumaan, eikä enää kimittänyt. Hän on muuten ihan varmasti käynyt jonkun puhekonsultin pakeilla. Tämänkin kuulin kerran radiosta. Olen nimittäin jo pitkään ihmetellyt, miten Urpilaisen ääni on "madaltunut" hieman ja puhe selkeästi vakuuttavampaa kuin aikaisemmin. Puhumisen miellyttävyys ja vaikuttavuus on tosi pienestä kiinni. Äänen korkeudesta ja siitä, miten hyvin osaa rytmittää puhumistaan.

Eilen muuten luulin hukanneeni kännykkäni. Ihan "pikkuisen" kylmäsi, mutta onneksi kännykkä löytyi autoni kuskinpuoleisen penkin alta. Olin käynyt Masalan kirjastossa hakemassa yhden postipaketin, joten tiesin, että se känny oli ollut minulla ennen kuin ajoin äitiäni katsomaan. Näytin nimittäin kirjastotätsylle sitä postin lähettämää "pakettitekstaria". Ajoin takaisin tullessani kirjastoon kysymään, mutta eihän se kännykkä siellä ollut. Tuli pieni aavistus, että olisiko känny voinut pudota autoon, joten pyysin kilttiä kirjastotätiä soittamaan hetken puhelimeeni ja siellä penkin allahan se känny sitten soitteli. Huh, mikä helpotus. No kaikki numerot saa tietty aika pian haalittua, mutta olen minä tallentanut sinne kännyyn kaikki kavereiden synttärit, osoitteet ja on siellä kaikki minun kalenterimerkinnät, joten hetken olisin kyllä ollut hukassa, jos oikeasti kännykkä olisi kadonnut:( Löytyisiköhän minulta jostain tuon ikivanhan Nokian mukana tullut ohjelmalevyke, niin voisin kopioida kaiken datan tietsikalle? Tarvitsee tehdä pieni haeskelu.

Voi kauhistus taasen kerran ihmisten typeryyttä! Seinäjoella juoksee jossain haavoittunut karhu ja katsokaa, mitä ihmiset tekevät! linkki. Tähän aikaan vuodesta karhuja ei saa metsästää, joten karhu on todennäköisesti vahingoittunut jossain liikenneonnettomuudessa. Eihän karhuilla Suomessa ole vihollisia luonnossa.

Kevät tulee väkisinkin, kun moottoripyöräonnettomuudet alkavat linkki. Taasen kerran ihan turha kuolema. Onhan mutkateitä kiva päristellä, tiedän itsekin kuinka kivaa on ajella mutkaisella tiellä, mutta ei siihen mutkaan tartte painaltaa niin kovaa, että sinkoaa ulos tieltä. Silloin käy aina huonosti, vaikka henki ei lähtisikään. Olen itse ollut aikoinani yhden hullun kyydissä Turun moottoritiellä ja se alkupää, jota jostain syystä olen aina kutsunut Tarvontieksi, on tosi mutkainen 200 kilsan tuntinopeudessa. En suosittele kokeilemaan. Hän, joka kokeilee, saa joutua tutkaan ja menettää ajokorttinsa.

Meidän keittiö on joutunut sokerimuurahaisten suurhyökkäyksen kohteeksi. Täytyy tutkia, missä niiden murkkujen pesä sijaitsee. No se pesähän ei nyt ole meidän keittiössä, se on varma, mutta ihan järkyttävä määrä murkkuja seikkailee meidän keittiön ikkunaa vasten olevalla tasolla. En tosiaankaan puhu yhdestä enkä kahdesta muurahaisesta. Tarttee tehdä jotakin ja pikaisesti. Jostain nettilehdestä luin, että aspartaamilla makeutettu mehu tappaa muurahaiset. Minulla on pieni aavistus, että näiden otusten kolopesä sijaitsee tuon keittiön ikkunan alapuolella, aika lähellä kuistia. Maassa on vierekkäin sellaisia noin sentin halkaisijaltaan olevia reikiä. Käyn katsomassa, johtaako muurahaisten polku sinne ja kaadan mehua reikiin. Aspartaamia nimitettiin hermomyrkyksi siinä muurahaisten torjuntajutussa. Tosin EU:n ruokaturvallisuusvirasto on sanonut, että aspartaami on täysin turvallinen makeutusaine. En muuten usko tuota ja olen aina sanonut tytölle, että vältä aspartaamia. No tietty ei sokeriakaan saa liikaa syödä, mutta se nyt on sentään jonkinmoinen luonnontuote.

Näiltäkin kuolemilta *linkki* oltaisiin ehkä vältytty, mikäli työturvallisuudesta oltaisiin huolehdittu oikeaoppisesti. Rakennustyömaillakin kuolee varmaan joka vuosi jokunen ihminen. Tässäkin tapauksessa taisi miesten niskaan tulla pari tonnia maata ja mikäli he eivät kuolleet välittömästi, niin sitten he tukehtuivat. Maanvyörymät ja lumivyöryt eivät ole mikään pikku juttu. Jossain päin maailmaa, taisi olla Afganistanissa, hävisi koko kylä mutaisen maavyöryn alle ja monta sataa ihmistä menehtyi. Huoks

No kaikesta huolimatta, mukavaa viikonvaihteen jatkoa ja kaikille äideille hienoa äitienpäivää! Terveiset Ossilasta!



13 kommenttia:

  1. Poika kirjoitti omaan muistokirjoitukseensa: "Seitsemän vuotta sitten vannoin, etten aio huolehtia koirasta mitenkään, mutta hurtan huumori ja hyvä kuuntelutaito käänsivät pääni. Koskaan se ei väittänyt vastaan, ja naisistakin puhuttiin monet kerrat. Viimeisen päälle sympaattinen ja empatiakykyinen kaveri."

    Eipä tuohon ole hirveästi lisättävää. Olli nukkui käsivarsilleni ja tunsin kämmeneni alla sen viimeisen sydämenlyönnin. Suru on valtava.

    Moottoripyörä on otettu käyttöön. Pakkotilanne, kun auto on rikki. Kyyti olisi hieman mukavampaa, jos ei sataisi ja olisi vähän lämpimämpää. Säätä ei voi valita, joten näillä mennään.

    Hyvää äitienpäivää M-L!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suru on varmasti kova, eikä siihen auta kuin aika. Ajan myötä suru hälvenee ja vaimenee ja mukavat muistot työntyvät päällimmäisiksi.

      Oi kamalaa, jos teillä ei nyt ole käytössä kuin prätkä. Kylmää kyytiä vielä. No alkuviikosta on luvattu jo pikkuisen lämpimämpää.

      Oikein hyvää äitienpäivää Aikku sinulle sinne Ouluun päin kanssa! Itse mielenkiinnolla odottelen, muistaako tyttö äitienpäivää.

      Poista
  2. Kyllä ollaa myökii surtu Ollikkata. Ollin ploki ol ihka ensmäene määräkoeraploki jonka äet löös ja sitä on seorattu pitkään. Mutta ee oo Ollikalla hättee jos asijat on niinku äet unessassa näki...

    Toevottavasti taestelu muurahaesija vastaa onnistuu. Joku vuos sitte olivat riesa tiällähhii vuan hävisivät iha iteksee. Vissii ee muonapuol ollu mieleestä. Hyvvee äetiinpäevee ja Ossille terveesijä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun ihan ensimmäinen mäyrisblogi oli "Ihmisiä mäyräkoiran kotisohvalla", jossa Sohvi kirjoitteli omasta mäyriksestään. Valitettavasti Sohvi lopetti päivittelyn ja ilmoitti kyllä siitä, mutta "Terapeutin" puuhailuja oli kanssa mukava seurata. Ollin löysin sitten, kun hakemalla haeskelin mäyräkoirablogeja.

      Varmasti ihan kaikki blogikaverit murehtivat Ollin puolesta. Siitä olen varma.

      Meilläkin olivat muurahaiset pari vuotta kateissa ja nyt ovat tehneet atakin entistäkin suuremmalla iskuvoimalla. hyvää äitienpäivää Savoon kanssa. M-L ja Ossi.

      Poista
  3. Marja-Leena et ole yksin taistossa murkkuja vastaan! Meillä niitä riittää myös ihan omiksi tarpeiksi, milloin enemmän millon vähemmän! Jokunen liikkuu keskellä talveakin. Eikä niitä saa millään keinolla loppumaan, minä olenkin uhannut laittaa dynamiittia nurkan alle, niin johan luulis häviävän :) Nyt on taas ollu "miljoonia" liikkeellä, juuri keittiössä tiskipöydän seutuvilla. Kaikenlaisia konsteja ollaan kokeiltu.
    Ollikkaa täälläkin surraan ;(
    Sateesta huolimatta - hyvää äitienpäivää sinulle! Ossille muiskut ja rapsutukset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tiiä pitäisikö sanoa, että "hyvä etten ole yksin:)" Murkut ovat aika ikäviä. Pysyisivät tuolla luonnossa! En tiiä, mikä ne murkut on saanut taasikkeen tänne sisätiloihin. Autsch.

      Ollia muistetaan ja täälläkin sataa. En nyt muista onko sinulla lapsia, mutta jos ei ole, niin mäyris ajaa aika hyvin lapsen virkaa. Joten iloista äitienpäivää Savoon ja Tiitulle Ossi-pusut, M-L ja Ossi.

      Poista
  4. Meillä oli kerran auto täynnä muurahaisia. Lähdin ajamaan autolla töihin ja siinä ajellessa huomasin yhden murkun kävelevän kojelaudalla. Ajattelin, että oli autoa tuuletettaessa (kahden uintimärän koiran jälkeen) eksynyt sisään.
    Sitten seuraavissa liikennevaloissa huomasin niitä murkkuja tulevan aina enemmän ja enemmän tuuletusraoista. Kokonainen armeija! Pakko oli kuitenkin mennä töihin tekemään oma työvuoro, soitin silti heti autofirmaamme, että mitä teen. Sanoivat, että konepelti auki ja letkulla vettä.
    Kotiin päästyäni näin tehtiin. Siellä oli konepellin alla pieni muurahaispesän alku. Sitten ruiskutettiin moottoritila vielä muurahaiskarkotteella ja vuorossa olikin sitten tuntitolkulla auton tuulettamista sen myrkyn takia.

    VastaaPoista
  5. Johan murkut olivat paikan keksineet. Luulisi,että niille tulisi tukalat paikat jossain auton konepellin alla. Lisäksi luulisi muurahaispesän alun tippuvan autolla ajettaessa pienimmässäkin töyssyssä ja kaarteessa. Erikoinen juttu. Saksaan hyvää ja sateetonta viikonalkua. Täällä tihuuttelee. M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  6. Oon kans ollut tosi surullinen Ollikan takia. :´( Ja karhujen! Minkä ihmeen takia ne poikasetkin piti ampua? :S EIkö nyt telkkarissakin näytetä vähän väliä, kun jotain emon menettämiä poikasia vierihoidetaan ja ruokitaan ihmisen toimesta.

    No, mukavampaa viikoa teille sinne ja Ossille suukkoja meidän neideiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on valitettava juttu, että näiden karvakavereiden ikävuodet eivät ole yhtä pitkät kuin meidän. Näinhän se vain on...

      Minulta on nyt jäänyt joku karhujuttu lukematta. Ehkä karhunpennut ammuttiin sen takia, että alle yksivuotiset pennut joka tapauksessa kuolevat nälkään ilman emoaan. Nyt en tiedä, mistä karhujutusta oli kyse, mutta sen tiedän, että pennut eivät pärjää ilman emoaan.

      Teille samoin mukavaa viikkoa, M-L ja Ossi.

      Poista
    2. Hei, nyt vasta palaan tähän karhujuttuun. Kuule, nyt on tainnu sattua joku ihan hassa väärinkäsitys. Meillä oli puhetta äitienpäivälounaalla tuosta Seinäjoen karhusta ja sisko sanoi, että sehän on ammuttu ja kolme poikastaan myös. Nyt kun googlettelin asiaa, niin eihä se niin ole. En tiedä mikä väärinymmärrys tässä siskolla oli, mutta hyvä siis, että näin ei käynyt.

      Terkkuja sinne ja Ossille rapsuja! <3

      Poista
    3. No pääasia on, ettei karhuja kuollutkaan. Metsästetäänhän niitä kanssa, mutta se on sitten eri asia. Se kait on sitten sellaista tietynlaista kannan sääntelyä, en oikein tiedä vaikka metsästäjän mies olenkin. Ei miäs ole Suomessa koskaan karhua kaatanut. Minulla on sellainen käsitys, että karhuja koetetaan varjella aika viimeiseen asti, mutta jos poikasilta on kuollut emo, niin silloin nekin on lopetettava, jos joku eläinpuisto ei ota niitä vastaan. Alle yksivuotiset pennut kuolevat muuten nälkään luonnossa ilman emoa. Ei sekään ole miellyttävää karhunpoikasille. Terveisii teillepäin ja tytöille suukkoja, meitin vanhukselta!

      Poista
    4. Heh piti kirjoittamani että metsästäjän vaimo:) :) :)

      Poista