Blogivuoden 2017 aloitus

Todiste siitä, että täällä meillä Porkkalan niemellä oli lunta vuodenvaihteen jälkeen :) Tuona päivänä oli pakkasta noin kahdeksan astetta ja puin Ossille liivin päälle, jotta saisin sen kävelemään hieman pitemmän lenkin. Silloin, kun oli kovemmat pakkaset, niin ei kuljettu kuin pihalle ja takaisin. Maksimissaan kaksisataa metriä :) Tuon liivin Ossi hyväksyy päälleen aivan mukisematta. Olen joskus laittanut liivin päälle Ossin tullessa hieman kylmissään takaisin sisälle. Tuota liiviä ei (vielä) voi käyttää valjaiden kanssa. Minun täytyy ratkoa siihen pieni reikä, josta saada fleksi kiinni valjaisiin. Liivin saa sääädettyä niin, että valjaat mahtuvat alle. Minulla on kuvassa näköjään kaulapanta, mutta tuo vanha herra voi periaatteessa vielä livahtaa irti pannasta ja miehellä on varmaan vielä takaraivossa monta vuotta sitten tapahtunut juttu, jolloin Ossi karkasi häneltä, kun fleksi lipesi miehen kädestä. Sitten tuo koira oli taukkina juossut peuran tai kauriiden perässä järven rantaan ja takertunut fleksin narusta kiinni rantamudan kaislikkoon. Sieltä Ossi sitten löytyi kaislikosta.

Voihan itku ja hammasten kiristys. Naantalissa tai Merimaskussa, Luonnonmaalla on kadonnut * linkki Turun Sanomat* Toivo niminen westie. Toivo Toivon löytymisestä elää kyllä vielä, koska Toivon on nähty vissiin eilen vielä hiipparoivan jossain Merimaskun kaupan lähettyvillä. Itsekin seuraan nyt Toivon kiinniottoa sen Facebook-sivuilla. Onneksi nyt on näinkin lauhaa. 

Juttelimme jokunen aika sitten eläinlääkärinaapureidemme kanssa karkaavista koirista ja ongelma on sellainen, että mikä tahansa "fifi" omalla tavallaan villiintyy ihan vuorokaudessa, kahdessa. Se ei tarkoita sitä, että se karannut koira alkaa elää kuin villieläin, vaan sitä, että koira jostain syystä täysin torjuu ihan kaikki kiinniottoyritykset ja juoksee suinpäin jopa omistajia karkuun. Sen "villiintyneen" koiran aivoihin tunkee jonkinlainen ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat sen vihollisia ja koira alkaa liikkua öisin, sekä muutenkin täysin karttaa ihmisiä. Jos koira sitten jollain konstilla saadaan kiinni, niin tilanne tasaantuu ihan muutamassa päivässä. Ihan aavistuksen verran minä myös nyt moralisoin. Toivo oli ollut vapaana karatessaan, mutta kuitenkin omalla pihallaan. Omalla pihallaanhan saa takuuvarmasti pitää omaa koiraa vapaana, mutta mikäänhän muu kuin aita, ei takaa sitä, etteikö koira karkaisi. Ossi ainakaan ei kauaa meidän pihalla hötkyilisi. Se lähtisi vielä noinkin vanhana ja vähän raihnaisena jonkun juoksevan elukan perään, välitömästi, kun sellainen elukka pyyhkäisisi jostain ohi. Ossi löytyisi, jos löytyisi. Maata kaivelevalle mäyräkoiralle, kuten Ossi on, pitäisi itse asiassa olla vielä sellainen aita, joka menee jonkin verran maan alle ja sitten taittuu siellä maan alla sellaiseen 90 asteen kulmaukseen ja jatkuu vähän matkaa.

Miehen yhden metsästystuttavan mäyräkoirat löytyivät vuosia sitten seuraavana päivänä karkaamisestaan 30 kilometrin päästä. Vaimo oli laskenut niitä "vähän jaloittelemaan" sillä välin, kun autoa purettiin mökille mentäessä. Parivaljakko jaloitteli juu sen 30 kilometriä. Onneksi löytyivät hengissä. Minä en luota nykyään kuin 100-prosenttiseen kiinnipitoon ja siitäkin Ossi on karannut elinaikanansa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralle meni fleksi poikki, minun kanssani, ja toisella kerralla fleksi lipesi miehen kädessä. Kummallakin kerralla ajokoiran vietti ohitti ihan kaiken muun. 

Semmoisia pohdintoja näin blogivuoden alkajaisiksi. Toivokaamme yhdessä kaikki, että Toivo saadaan palautettua kotiin.

Oikein hyvää blogivuoden alkua kaikille ja mukavaa viikonloppua Ossilasta.