tiistai 27. syyskuuta 2011

Ossin aatoksia osa 3


Ossi on omasta mielestään ihastuttava mäyräkoira. Yleensä näin onkin. Tosin aamu ei mennyt niin sanotusti "putkeen", kun se jo aamupissalla ollessaan takapihalla löysi jonkun kottaraisen raadon ja meinasi kieriä siinä. Ossi onnistui tosin vain aloittamaan kurkun ja kaulan hieromisella. Siinä vaiheessa totesin ettei se kasa ollutkaan risukasa. Poistuimme välittömästi sisälle ja kaula puhdistettiin muutamalla kosteuspyyhkeellä. Illalla onkin sitten yhteinen suihkutuokio ja Ossilla oikein shampoopesu edessä. Eipä tiedä vielä koira mokoma mikä sitä odottaa:) Tässä me olemme päivälenkillä ja Ossi syömässä ruohoa. Sille kelpaa vain yksi tietty ruoho. Toivottavasti se osaa valita sen lajikkeen jolle se ei ole allerginen.




Kirsikkapuita ei näy mutta hengissä ne ovat kun ovat aidatut. Sato tänä vuonna ei ollut montaa kirsikkaa.




Nämä pellot ovat myyty. Tai siis esisopimus on tehty sillä ehdolla, että ostajat saavat rakennusluvan. Tuo keskellä peltoa oleva saareke olisi mielestäni ihanteellinen talonpaikka mutta pellot jätetään hevosille. Siihen on suunnitteilla kuulkaas hevosten "vanhainkoti". No ehkä voin sitten joskus käydä rapsuttelemassa näitä asukkeja. Siihen menee kyllä useampi vuosi ennenkuin toiminta alkaa. Kyseessä eläinlääkäripariskunta. Aika hienoa:)



Meidän tärppä-kärppä mikä lienee on alkanut oikein mekkaloimaan. Nyt meillä on elävänä pyytävä pienpetoloukku ostettuna. Se loukku pitäisi vain saada viritettyä ja sitten elän toivossa, että se pieni mörrimöykky sinne tiensä löytää. Peukuttakaa loukulle. Syötteinä on koiran pakastejauhelihapullia:)

6 kommenttia:

  1. Peukutetaan, mutta mitäpä Ossi meinaa, kun herkkulihapullat syötetään kärpälle?

    VastaaPoista
  2. Ossihan syö allergiaruokaa:) Mitä nyt muutamasta KOIRAN lihapullasta. Paistijauheliha taitaa maistua Ossille paremmin.Ei vaineskaan. Eiköhän Ossille jää muutama lihapulla. Sehän taitaa olla kilon pussi. Syötiksi laitoin kolme kappaletta. Nyt sitten jännätään mikä hiiri tai myyrä sieltä loukusta ensimmäisenä saadaan kipata pois:) Myrskyiseen Ouluun terveisiä.

    VastaaPoista
  3. Minä niin toivoisin, että se lumikko tai kärppä nyt älläisi kipittää siihen loukkuun.Tosin yksi kaverini lohdutti minua kertomalla kuinka isot reviirit näillä elukoilla on,joten piiiitkälle saan kävellä sen loukun kanssa ennenkuin uskallan vapaaksi päästää. Ehkä laitankin sen auton takaboxiin ja ajan jokusen kilometrin ennenkuin vapautan elikon. Tosin vielä se mellastaa tuolla välikatossa:( :( Ainoa plussapointti on, että hiirulaiset pysyvät poissa. Ihan varmasti otan elikosta kuvan ja vähän paremmalla kameralla:) (edellyttäen, että menee loukkuun)

    VastaaPoista
  4. Kantsiskohan laittaa sinne loukkuun joku haiseva kala, (just oli ne Silakkamarkkinat teillä, oiskoon saanut sitä ruotsalaista hapansilakkaa sieltä?:D)jos ois meinaan herkumpaa tärpästä. Ei ehkä teistä :), ja minä ajaisin varmaan kilometrisotalla, jos onnistuisin tollasen pyytämään, voi olla että loikkii pian takaisin muuten, kun on niin lokoisat oltavat siellä teillä. Onnea vaan pyyntiin, ei olekkaan mikään helppo nakki!

    VastaaPoista
  5. Sohvi: Yksi oikein loukkupyytäjä neuvoi taliakin laittamaan. No ei sitä tiedä mikä sen otuksen herkku on.Talvella se söi säpäkästi yhden yön aikana kuolleen hiiren loukusta. Saalis loukusta toistaiseksi hiiri (sen joutui mies tappamaan kun oli vahingoittunut) jäi mahastaan niin kiinni siihen loukun silmään kun yritti pyristellä pois ja sitten se talitintti jonka laskin pois. Sen tintin jälkeen en ole uskaltanut virittääkään sitä loukkua. Nyt ollut vuorokauden virittämättä.Huomenna tarttee rohkaistua ja virittää uudestaan.Sen verta kiukuttaa sen otuksen meuhkaaminen. Ehkä joku kalakin voisi olla ihan pyytävää. Sitten on tietysti nämä epäviralliset isot rotanloukut ja myrkyt mutta siinä on sellainen ikävä juttu, että jos se onkin lumikko niinkuin mies epäili keväällä niin sehän pentele on rauhoitettu elukka. Ja on se lumikko aika soma. Katselin youtubessa yhden videon siittä:)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.