lauantai 13. heinäkuuta 2013

Potutuslauantai osa 10


Minua potuttaa. En päässyt tänään Hyvinkään kansalliseen koiranäyttelyyn. Olisin nähnyt yhdellä kertaa sekä Annamarin, että Rillan. Rilla kun osallistuu näyttelyyn. No selkäni ei kestä vielä tuota noin 75 kilometrin ajamista edestakaisin, nyyh. Mitäs sitten? Huomenna en pääse Fiskarsin antiikkimarkkinoille. Selkäni estää ajamisen vielä huomennakin, eikä ole yhtään ylimääräistä rahaa. Autoni ei mennyt katsastuksesta läpi ja satalappuset, ellei peräti tonnit vilistivät mielessäni, kun kuulin sanoja "etualatukivarsien puslat (ilmeisesti jotkut tiivisteet?) vuotaneet ja revenneet, takaiskunvaimentimet vaihdettava." Autsch. Tytär "karkasi" Pariisiin ihastuksensa luo. No 20-vuotias saa tehdä mitä huvittaa, melkein, mutta olisi ollut suotavaa ilmoittaa aikaisemmin kuin 7 tuntia ennen kentälle lähtöä. No, ne henkilökohtaisista pikkumurheista.

Iltalehdestä luin, että joku Espoolainen seurakunta oli järjestänyt "leikkimielisen huutokaupan", jossa vanhemmat saivat ostaa erivapauksia lapsilleen rippileirillä! Siivoamisvapautta, etuoikeuksia ruokajonoissa. Nyt en edes muista kaikkia. Näin taas niin punaista. Ei voi olla totta, että kirkko, jonka tulisi opettaa suvaitsevaisuutta, yhteisöllisyyyttä, sun muuta, tekee jotain tuollaista vaikka kuinka menisi rahat hyväntekeväisyyteen! Sitäpaitsi tuotto oli ollut ihan mitätön, mutta silti. Enkä oikeasti ymmärrä niitä vanhempia, jotka olivat "ostaneet" lapsilleen etuoikeuksia, tai erivapauksia. Päivi Räsänenkin juttelee, mitä sylki suuhun tuo. Eikä aina todellakaan mitään järkeviä.

Joskus olen miettinyt, että ihmisen, joka uskoo ns "korkeampaan voimaan", niin hänen elämä on paljon helpompaa kuin sellaisen, joka ei usko. Aina on se voima joka auttaa, asiassa kuin asiassa. Minulla oli ensimmäisessä, ihan vakituisessa työpaikassa työkaverina, tälläinen syvästi uskovainen, miespuolinen insinööri. Aivan ihastuttava ihminen ja hän sattui asumaan silloin Haukilahdessa, kuten minäkin mieheni kanssa. Eräänä päivänä hän kertoi sanoneensa itsensä irti ja lähtevänsä Afrikkaan tekemään lähetystyötä. Ihmettelin, kuinka hän pärjää asuntovelkojensa kanssa ja hän vastasi vain, että Herra auttaa ja oli hyvin vakavissaan. No yhden kerran hän kävi katsomassa meitä ollessaan Suomessa käymässä ja noin kymmenen vuotta sitten kuulin hänestä radiohaastattelun. Tunnistin hänet hänen harvinaisesta nimestä. Mies oli palannut Suomeen, vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Oli takaisin elektroniikkainsinöörin tehtävissä. Olin niin iloinen hänen puolestaan. Elämä oli järjestänyt hänen asiansa hienosti, mutta hän oli myöskin todennut, että hän voi tehdä ihan tavallisia insinöörin tehtäviä, vaikka onkin syvästi uskovainen.

No, mikäs tässä voi potuttaa? Maalipurkki, johon mami ei pääse käsiksi tänäkään viikonloppuna:(


ja tuolla on niitä punkkeja,


haenpa itselleni oman "ulkopeittoni",


annan sille vähäsen

kyytiä

ja totean, että on se peitto vähän pehmeämpi, kuin lauta:)


Näihin pieniin potutuksiin ja niistä huolimatta, ihanaa viikonlopun jatkoa kaikille Ossilasta!

10 kommenttia:

  1. Voi teitä Ossilan väki! Me toivotaan kovasti, että teidän kaikkien toiveet toteutuis pikapikaa ja kaikki harmitukset siirtyis historiaan. Ja siirtyväthän ne ilman meidän toiveitakin, se on varmaa. Ajankohta vain saisi olla just heti huomisaamuna, siis ihan viimeistään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkäsärky häviää jossain vaiheessa. Se on aivan varma! Olisi vaan voinut olla poissa jo... Auton saa korjattua, sekin on selvä, mutta toi pienenpienen lisäharmituksen. Fiskarsin antiikkimarkkinat järjestetään ensi vuonnakin ja minun ostokseni ovat pieniä, mutta tänä vuonna ei ainakaan päässyt yhtään possua kotiin:) Tytön ja minun toiveet ovat ristiriidassa keskenään ja tytön on elettävä omaa elämäänsä. Näinhän se on.. Harmitukset siirtyvät historiaan aika pian, mutta se olisi oikeastaan pitänyt olla jo eilen!! Olenkohan minä vähän kärsimätön ihminen?? Terveisii ja Párekille rapsuja, M-L ja Ossi!

      Poista
  2. Punaista näin minäkin rippileirin kummallisesta hyväntekeväisyyskampanjasta. Hyväntekeväisyys on mielestäni jotain vallan muuta, vaikkapa että lasten vanhemmat olisivat rahallisesti avustaneet jotain kohdetta eikä kohentamalla omien lastensa etuoikeuksia muihin nähden. Ja rippileirin väki vieläpä ihmetteli noussutta kohua. Yhtä merkillisesti kulkee Räsäsenkin ajatus, onneksi piispat yms. ovat sanoneet painavan sanansa.
    Harmituksia mahtuu elämään, onneksi ovat katoavaa luonnonvaraa, joka valitettavasti putkahtaa aina silloin tällöin taas harmiksemme.
    Ja voi Ossukkaa, peittoa käärii pehmitteeksi pikkuinen, oi voi, kuinka sööttiä!

    VastaaPoista
  3. Mitenhän tämän pukisi vielä fiksusti jollain tavalla sanoiksi? Tarkoitus hyvä, siis hyväntekeväisyys, toteutustapa ihan käsittämätön!

    Harmituksia tulee ja onneksi myös menee pois. Jos ei olisi ikinä pieniä vastoinkäymisiä, niin ei varmaan osaisi olla iloinenkaan. Näin minä yritän joskus vähän harmaampana päivänä ajatella. Ja Ossia katsellessa ei voi harmittaa, kun sen touhuista tulee niin hyvälle tuulelle. Saksan maalle terveisii ja Vilille rapsutuksia, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
  4. Mä en ollu kuunnellu radiota viikolla enkä tienny mitään Räsäsen puheista. Ihmettelin nettilehtien outoja otsikoita mutt en lukenu juttuja. J-kylän reissulla sitt kaiffarit valisti mistä kohussa on kyse. No huh huh. Oikeesti on ihan kiva ja hyvä olla tietämättä mitä maailmalla tapahtuu, en oo tainnu menettää yhtään mitään vaikk en oo kuunnellu uutisia. Säätiedotuksiakaan en kuuntele, sää on mitä se on ja tulevasta ei kukaan tiedä oikeesti.
    Kiitos kommenteistasi blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ihan hyvä olla tietämättä jonkin aikaa yhtään mistään, yhtään mitään! Ja sun blogiasi on niin kiva lukee, kun voi käydä sun seurassa stadissa, ihanassa saaressa ja katsella kanssa Hali-kisua, joka on aivan mahtava kisuliini, M-L ja Ossi.

      Poista
  5. Voi tuota sun selkää, toivottavasti se nyt pian paranee, ettei kaikista aikomuksista tarvi luopua.

    Tiiäkkös, yksi potutuksen aihe sulta jäi huomaamatta, vai jätitkö tahallaan. Nimittäin ne biojäteastiasta löytyneet kisunpennut. Yksi kolmesta oli löydettäessä elossa, mutta sekin menehtyi myöhemmin. Raivostuttavaa tuollainen teko. Tässä vielä linkki ko. tapaukseen: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013070717236601_uu.shtml

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut tuota kissanpentujuttua. Kyllä ihminen osaa olla kamala. Voisikohan olla kysymyksessä vanhemman polven ihminen, kun aikaisemmin maalla kissoja lopetettiin nimenomaan hukuttamalla? Olen lapsesta alkaen pitänyt hukuttamista maailman kamalimpana tapana lopettaa eläin. Miten ihminen voi olla noin julma?

      Poista
  6. Harmillista ettet päässyt näkemään Annamaria ja Rillaa näyttelyihin :/ Selkäsärky on invalidisoivaa ja inhottavaa kun missään asennossa ei oikein ole hyvä olla. Toivon pikaista paranemista!

    Ossin nutuutuskuvat ovat mahtavia :) Mäyräkoirat osaavat arvostaa pehmeitä pahnoja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta olisi ollut todella hauskaa tavata yksi blogituttu. Täytyykin mennä katsomaan, joko heidän näyttelystään olisi raportointia.

      Tuosta peitosta tuli "ulkopeitto", kun se vahingossa kerran pääsi ulos:) Laikkupojille terveisii, M-L ja Ossi.

      Poista