lauantai 19. heinäkuuta 2014

Potutuslauantai osa 55

Heips blogikamut. Ei täällä Ossilassa elämä ole pelkästään potutusta, mutta oli taas vähän kiire viikko.  Otetaan tähän ensimmäiseksi kaikki hyvät ja hauskat "tiedottamisluontoiset" asiat. Ossilla oli torstaina nimpparit, mutta en torstaina kerennyt päivittää blogia.

Wuhuu!! Tytär meni lävitse siitä ranskan kielen virallisesta kielitestistä. Sen tason, että voi lukea yliopistossa. Hän on myös alkanut puhua ranskaa miesystävänsä kanssa. Hei minulla on nyt yksi ongelma. Sanotaanko 25-vuotiasta mieheksi, pojaksi, vai nuoreksi mieheksi? No minulla voisi erinomaisen hyvin olla yli 30-vuotiaita lapsia, mutta aloitin vähän myöhään. Joten siinä mielessä 25-vuotias on minun vinkkelistä aika "poika", mutta toisaalta kyllä "aikuinen mies". Jelppikää vähän, tai kertokaa mielipiteitä. 

Muutama viikko sitten kekkasin, että äidilleni voisi ostaa Ipadin. Ai miksikö Ipad? No, sen takia, että meillä on toisena koneena tuolla alakerrassa Ipad ja minusta siitä on kiva selata iltapäivälehdet ja tehdä vähän muita juttuja samalla, kun juo aamukahveita. Mihinkään kirjoittamiseen se laite ei oikein luonnistu. Ainakaan ilman erillistä näppäimistöä. Miähellä on sitten vielä iso omppukone tuolla alakerrassa, semmoisella superhyperjättinäytöllä, mutta siihen en ole sormiani täpännyt kertaakaan. Jotenkin noiden omppukoneiden erilainen logiikka ei natsaa minuun isommissa koneissa. Itselläni on täällä yläkerrassa jonkun sortin Windows-kone, joka pelittää ihan hyvin, toistaiseksi. Minun koneeni onkin ainoa, joka on piuhoissa kiinni. Langaton verkkokin pelittää hyvin.

Ajattelin, että aika satarahavarmasti äitini oppii laitetta käyttämään ja oikeassa olinkin. Äiti taisi onnistua eilen nappaamaan itsestään selfien :) :), vaikka vain mainitsin, että laitteessa on myös kamera. Aika hyvin parin tunnin itsekseen harjoittelun jälkeen. Jätän äitini kommentit kuvasta mainitsematta. Ei tämä nyt ole mikään mainoskirjoitus, mutta ajattelin myös, että minun on helpointa opettaa äitiäni käyttämään laitetta, jota itse osaan edes vähän käyttää. Se nyt potuttaa vähän, että Gigantin myyjä unohti aktivoida SIM-kortin ja sitten sain kaksi kertaa soittaa DNA:n asiakaspalveluun ja loppujen lopuksi käydä DNA:n myymälässä Isossa Ompussa. No siellä oli kyllä loistava asiakaspalvelu. Tosin jonottaa sai jonkin aikaa. Sitten pieni potutuksen aihe on se, että 4 gigaa ei kylläkään toteudu äitini vanhainkodin osoitteessa, joten soitan asiakaspalveluun ja saavat kyllä tiputtaa kuukausilaskun kolmeen gigaan. Saattaa jopa olla, että hyvän asiakaspalvelun johdosta siirrän oman liittymän DNA:lle. Harkitsen nyt vasta asiaa.

Voi ei, maailma kaatuu. Syyria, Gaza, Ukraina. No, kaikki tietävät nämä jutut, joten ei niistä sen enempää.

Tätini isän puolelta, elikkä isäni nuorin ja ainoa sisko soitti eilen. Hänellä on tapana soitella minulle, tosin onneksi aniharvoin. Minä en hänelle päin soittele. Tätini on tiputtanut minut sängyltä lattialle joskus ollessaan noin 15-vuotias ja minä ehkä noin puolivuotias, tai alle. Olen jotenkin päätellyt, että perusantipatiani tätiäni kohtaan johtuu tästä tapahtumasta. No, on siihen muitakin syitä. Tätini jäi leskeksi alle 60-vuotiaana ja sen jälkeen hän alkoi juoda (melkoisen) kohtuuttomasti. Juominen loppui, tai ainakin väheni, kun lääkäri sanoi, että nyt ei ole sinulla enää vaihtoehtoja. No, tätini on ainakin rehellinen. Kerran kysyin häneltä, että millaisia määriä sinulla menee päivässä. Pahimmillaan meni pullo väkevää viinaa, yleensä kait kossua. No, hän se on meidän suvusta se henkilö, joka juo tilastollisesti ne minunkin kossupullot. Mutta on se heviä ja kamalaa, jos nainen on puolen päivän jälkeen jo ihan tuiterissa. Säälittävää suorastaan. Onneksi tilanteeseen on tullut ainakin parannusta. Eilen illalla hän ei nimittäin ollut kännissä lainkaan. Suku on pahin, monasti. Isäni veljellä on kanssa ollut tapana ottaa drinkkejä vähän liikaa. Isäni taas on täysin raitis. Tai on äitini kuulemma nähnyt hänen pari kertaa juovan. Naimisissahan he ovat olleet yli 53 vuotta.

*linkki* Lohjalaismiehen karmea sukulaismies ja koirakokemus. Siis tälläisiäkin gaumeita sukulaisia on. Jos minulle tulisi kaukaisia sukulaisa tuolla lailla kylään, niin he saisivat häädön ja hyvin nopeaan. Onhan sitä oikeasti olemassa jo niin kaukaisia sukulaisia, ettei heitä ole koskaan tavannutkaan. Tuli mieleeni, että minullakin taitaa olla pikkuserkku, tai sitten hän on isäni pikkuserkku, joka asuu Hawaijilla. Isäni ukki oli naimisissa kahdesti ja se oli tosi harvinaista joskus 1920-luvulla. Tämä minun, tai isäni pikkuserkku on tästä kakkosavioliiton puolelta. Täytyykin tarkistaa meidän sukukirjasta tämä kaukainen sukulaisuussuhde. Josko vaikka tulisi käytyä joskus Hawaijilla ja hän sattuisi olemaan vielä elossa. Tämä nainen on noin reilut 10 vuotta minua vanhempi.

*linkki* Suomessa leviää pirullinen digi-huijaus. Älkää hyvät ihmiset menkö halpaan. Miten voi olla mahdollista, että varsinkin naiset ovat menneet tähän "maksa laskusi" ansaan? Suomessa on huijattu jutun mukaan naisilta yhteensä jotain 500 tuhatta euroa.  Voi elämän kevät. Onneksi ei ole niin paljoa rahaa, etteikö aina tulisi tarkistettua laskut.

*linkki* Tämä juttu Veeti-koirasta  oli sydäntä lämmittävä. Enempi tosin saattoi olla sattuma kyseessä, mutta silti. Kyllähän koirat ihmisiä pelastavat. Muutama yö sitten Ossi haukkui aika railakkaasti ja nousin aika nopeaan katsomaan mikä on hätänä. No, ei kylläkään yhtään mikään ollut hätänä, mutta asia oli hyvä tarkistaa. Sanoin Ossille, että nyt on kuules kello kaksi yöllä, että älä enää hauku. Varmaan oli joku peura, kauris tai ihan mikä lie kulkenut liian läheltä taloa. En minä mihinkään Ossin pieneen uniuikutukseen herää.

*linkki* Suomen hassuimmat nukkuvat katit. Aika liikuttavia kuvia. Tosin mukana oli pari ihan ylilihavaa kissaa. Autsch. Eläinten ei pidä antaa lihoa liikaa. Sitten siellä oli yksi patterin vieressä nukkuva karvaton kissa. Minun mielestä Suomen ilmastossa pitäisi joka kissalla ja joka koiralla olla turkki. Anteeksi vain kaikki karvattomien koirien ja kissojen omistajat. 

On yhdellä miähen ja minun puolitutulla ollut parikin näitä karvattomia kiinan harjakoiria ja kesällä sen harjakoiran ihoa piti rasvata ja laittaa aurinkorasvaa, ettei nahka pala. Sitten heinäkuussakin illalla se koira piti kääriä filttiin, ettei sille tule liian kylmä. Talvella se nyt piti pukea tassuista harjatupsuun asti. Olisi silläkin koiralla ollut elämä helpompaa, jos sillä olisi ollut turkki. Tämän koiran omistajan suureksi suruksi, se poistui koirien omaan taivaaseen toukokuussa. Sen koiran kuolema johtui osittain eläinlääkärin hoitovirheestä ja saatan kirjoittaa siitä joskus muutaman rivin. Sen koiran kuolema oli nimittäin todella outo tapaus ja liittyi sille koiralle annettuihin särkylääkkeisiin. 

No näihin pieniin potutuksiin ja niistä huolimatta, oikein kaunista viikonloppua Ossilasta!

8 kommenttia:

  1. Fiksu äiti sinulla - minun äitini ei pärjää läppärinkään kanssa. Jos NumLock ei ole päällä niin sitten se ei ole päällä. Ja sitten "ei nettipankkiin pääse" ja hän menee pankkiin valittamaan.... Noh se on meidän ongelmista tällä hetkellä hänen kanssaan se pienin.

    Ja suku ON pahin. *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei äitinikään pärjäisi Windows-koneen kanssa, mutta tuollainen tabletti on jollain lailla hauska laite - minunkin mielestäni. Tabletilla en sitten kuitenkaan itse(kään) viitsisi käyttää nettipankkia. Ja tunnustus: minä hoidan äitini 2-3 laskua/kk ja nettipankilla. Omassa pankissani en ole käynyt vuosikausiin.

      Eilen lipsahti kirjoitukset taas pois koiramaailmasta, mutta se johtuu siitä, että Ossi ei potuta minua käytännöllisesti katsoen koskaan.

      Täällä Porkkalan niemellä vähän ukkostaa, mutta lämmintä on. Nellille Ossi-pusuja.

      Poista
  2. Heti ekaksi onnittelut tyttärelle! Kun kotikieli kääntyy ranskalle, niin ollaan tosi hyvässä vaiheessa omaksumaan uusi kieli perin pohjin!

    Tuo alkoholin (suur)kuluttajiin suhtautuminen tietyllä tavalla on minullekin tuttu asia. Ensinnäkin meidän suvussa on alkoholisteja runsain määrin, jopa molemmat veljeni sortuivat ja onneksi selvisivät jotenkin myös tuosta riippuvuudesta.
    Ilon aihe minulle kuitenkin on se, että seuraavassa polvessa eli vanhempieni lastenlapsissa, vaikka ovat yhtä lukuunottamatta kaikki miespuolisia, ei ole ainuttakaan alkoholin väärinkäyttäjää.
    Minulla on muutama hyvä naispuolinen ystävä, joilla on tapana viikonlopun kunniaksi ottaa hieman enemmän alkoa kuin hyvä olisi ja jos soittavat minulle perjantai-iltana, en vastaa ollenkaan. Olen erehtynyt siihen eikä siitä tule mitään tolkullista keskustelua, tuntitolkulla jaarittelua, jota he eivät jälkeenpäin edes muista. Olen päättänyt jo kauan sitten säästää itseni näiltä perjantaipuheluilta. Kaikkina muina päivinä tervetulleita, muttei perjantaisin.
    Terveiset helteisestä Hampurista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tytär oli iloinen ja minä olen niin onnellinen hänen puolestaan. Olen lukenut jostain, että alkoholismiin saattaisi olla joku tekijä aivoissa, joka altistaa sille suurkulutukselle. En osaa ottaa kantaa, enkä tiedä. Suurkuluttajiin ja alkoholisteihin suhtaudun lähes säälivästi. Onneksi ei asia ei ole minulle sen läheisempi. Tätini asuu useamman sadan kilometrin päässä. Hienoa, jos sinunkin veljesi pääsivät irti tuosta riippuvuudesta.

      Ikäviltä perjantaipuheluilta voi todella välttyä, olemalla vastaamatta. Nyt onneksi kännykkäni akku loppui ja kerkisin juuri sanoa, että akku loppuu, heihei.

      Täällä oli helteistä eilen, nyt pilvistä ja ukkostaa. Yli kaksikymmentä silti:) Toivottavasti Wuppe voi paremmin.

      Poista
  3. Párekin Palvelijatar20. heinäkuuta 2014 klo 13.57

    Onnea tyttärellesi upeasta suorituksesta. Ranskan kieli ei ole niitä helpoimpia. Olenkin ajatellut seuraavassa elämässäni olla synnynnäisesti ranskankielinen linnanneito : )
    Alkoholin käyttö on taidelaji, jotkut hallitsevat sen, ikävän monet eivät. Onneksi voimme itse päättää miten mihinkin suhtaudumme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta paljon. Ranskan kieli kuulostaa omissa korvissani kauniilta. Miäs kutsuu sitä sammakoiden kurnutukseksi. Linnanneito juulostaa hyvältä, kannatan ajatusta! Toisaalta sitten vois joutua juomaan skumppaa tai viiniä päivittäin ja se menee yli naisten alkoholin suurkulutusrajan, autsch.

      Párekille rapsutukset!

      Poista
  4. Tiältähhii onnitellaa viksuva tytärtä ja sen viksuva mummua! - Joka on oppinna käättämmää sitä vehettä, jota äet haluvvaa muttee sua ku ee ossoes käättee :D
    Huomattii allakasta Ossin nimipäevä vuan ee sittä muistettu onnitella. Onnee jäläkikättee! :) Nuo ol melekosta luettavvoo nuo sukuvieraelut. Onneks ee oo tuommosija meellä. Kaekki on jo sen ikästä sakkija ettee jaksa ies tulla kylläelemmää :) Mukavata sunnuntaeta teelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iivarin matte: Ipadia opit ihan varmasti käyttämään, jos joku vähäsen neuvoo. Se on ihan superlaite moneen juttuun, kuten lehtien, s-postien, blogien yms lukemiseen. Itse en tykkää kirjoittaa mitään sillä, koska se näppäimistö on minusta ikävä käyttää. Itse käytän mieluummin ihan "vanhanaikaista" tietsikan näppäimistöä ja aniharvoin edes vastaan mihinkään kommenttiin alakertamme Ipadiltä. Raahaan luuni ja ruhoni mieluummin tänne yläkertaan.

      Kiitos nimpparionnitteluista. Itse muistin, kun kalenteri hälyytti, mutta oli niin kiirus, etten kerennyt edes blogia päivittää. Miten muka eläkeläisellä voi olla koko ajan kiire?

      Iivarille rapsutukset!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.