sunnuntai 23. elokuuta 2015

Katastrofin aineet. Vesivahinko, sähköpalo ja hiirenkakkaa

Otsikko lyhykäisyydessään pitää sisällään kaiken ikävän mikä tapahtui eilen. Vävykandi oli suihkussa, kun kodinhoitohuoneen katosta alkoi tippua vettä, paineella. Minä olin jostain syystä siinä aika vieressä ja tyttö myös. Kiljuimme vävykandille yhdessä, että suihku kiinni. Sitten huusimme miästä katsomaan ja totesimme, että joku vesiputki spragasi. No miäs meni sulkemaan vesipumpun, että vesipaineet laskivat ja taloon lakkasi vesi tulemasta. Sitten huomasimme, että jossain haisi palaneelle. No miäs laittoi vielä sähköt poikki kodinhoitohuoneesta ja saunaosastosta. Sähkö ja vesi yhdessä ei ole tunnetusti kovin hyvä yhdessä. 

No, ei tässä mitään. Kello oli vähän vaille kuusi ja kymmenen minuutin sisään meille oli tulossa päivällisvieraita. Emmehän me sitä voineet peruuttaa. Asiasta oli sovittu jo heinäkuussa. Sitä paitsi ruokakin oli lähes valmista:) Menyy: Pinaattiriisiä, vävykandin tekemää pippurikastiketta, filepihvit ja kotitekoista mansikkajäätelöä. Kyytipoikana käytimme vieraiden mukanaan tuomaa shamppanjaa.

Kun vieraat olivat lähteneet, selvitin vakuutusyhtiön 24/7 hätänumeron ja soitin sinne. Sain heidän yhteistyökumppanin Lassilan & Tikanojan päivystävän saneerausmiehen numeron ja soitin hänelle noin 22. jotkut palvelut ovat sitten ihania yhteiskunnassamme. No, mies tuli putkimiehen kanssa ja totesi, että tarvitaan myös sähkömiestä. Sen sovimme tälle päivälle, koska kodinhoitohuoneen valoja nyt ei tarvittu niin kovasti ja miäs oli katkaissut sähköt siitä osasta taloa. Siellä välikatossa oli joka tapauksessa sulanut yksi sähköjohto, joka sulatti muovisen vesiputken ja valuva vesi taas sammutti alkaneen sähköpalon. Onni onnettomuudessa siis. Kylmät vedet saatiin kuitenkin toimimaan. Vessanvetovesiä miäs ja tyttö sekä vävykandi olivat raahanneet lammesta varmuuden vuoksi.

Täältä se lämmin vesi valui. Kodinhoitohuoneen katosta siis...
 Kodinhoitohuoneen lattia näytti tältä. Onneksi meillä on lattiakaivoja parissakin paikassa... Lämminvesivaraajan ja pesukoneen takia, sekä yksi vielä sellaisen kuraeteisen lattia-ammeen takia. Emme ole kyllä ikinä käyttäneet sitä, että se lattia-amme on vähän sellainen turha pieni rakennelma. Sitä ehkä voisi käyttää, jos tulisi sisään kodinhoitohuoneen ulko-ovesta oikein kuraisilla saappailla:)
Onneksi pellavamatto ei ollut lattialla
 Kun saneerauskorjaaja purki pienen pätkän kattoa, sieltä löytyi tämä kärventynyt sähköjohto, joka meinasi siis sytyttää pahimmassa tapauksessa koko talon. Alkanut sähköpalo kuitenkin sammui, koska vesiputkesta valui niin paljon vettä joka taas kasteli eristysvillaa niin paljon, ettei tuli oikeastaan syttynyt. Huh. Suurkatastrofi oli oikeasti tosi lähellä. Kuvasta näkyy, että eristevilla on vähän kärvähtänyt,
Tämmöinen oli meidän lauantai-ilta. Mukavia vieraita, hyvää ruokaa. Sattui vesivahinko, jonka aiheutti sähköjohto ja oikosulku. Kamalinta oli se hiirenkakka, joka tipahteli lattialle villojen mukana. Onneksi saneerauskorjaaja lakaisi siitä hiiren kakasta ison osan ja minä olen pessyt lattiaa tänään ainakin kolmasti. Hiirellä oli ollut oikein pesä jossain siinä kohdassa ja saneerausrakentaja jopa epäili, että se on voinut olla se hiirulainen, joka on nakertanut eristeen johdon ympäriltä. Huomenna alan selvitellä vakuutusyhtiön kanssa asiaa. Vahinko nyt ei ole järkyttävän iso, mutta toivon, että vakuutus tulee korvaamaan uuden katon ja kustannukset. Senhän takia me olemme vuosikaudet vakuutuksia maksaneet. Toivottavasti teillä muilla on mennyt viikonloppu paremmissa merkeissä. Terveiset Ossilasta!

8 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar23. elokuuta 2015 klo 22.15

    Hurja ja kurja! Että oli onni onnettomuudessa ettei tuli päässyt valloilleen siellä. Tukka pystyssä luin tuota kuvausta ja kylmät väreet vilisti pitkin selkää. Onni oli matkassa suojelusenkelien kanssa. Olisi todellakin voinut käydä tosi tosi tosi huonosti.
    Terveiset teille ja suojelusta jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, talo ei palanut ja me kaikki olemme hengissä ja vahingoittumattomia. Puutalo on kuitenkin tietty herkempi palamaan kuin tiilitalo, vaikka tietty tiilitalokin palaa sieltä sisältä... Onnea oli nyt meillä ja rutkasti. Nyt vain pyydettävä vahinkotarkastaja paikalle ja sitten selvitettävä, mitä meidän "laaja" kotivakuutus kattaa.

      Yhdellä hyvällä kaverillani ei vesivahinkoa korvattu kotivakuutuksesta lainkaan, koska se oli "rakennusvirhe". Kylpyhuone ja sauna yläkerrassa ja pesuhuoneessa oli liian pienikulmainen kaato. Jostain syystä vesi tuli yli viemäristä ja sitten yläkerrasta alakertaan ja valitettavsti ystäväni ja hänen miehensä joutuivat kustantamaan koko remontin itse. Huomenna uudestaan vakuutusyhtiön kimppuun...

      Poista
  2. Párekin Palvelijatar osui jo suurimpaan ytimeen. Ilman suojelusta noin kurjassa tilanteessa olisi ollut tosi suuren katastrofin ainekset. Onneksi olette ehjiä, talokin saadaan varmasti kuntoon ja toivotaan todella, että myös korvausasia hoituu parhain päin.

    Kodinhoitohuoneen lattia-amme pitäisi olla joka koiraperheessä!! Kuullostaa ihanteelliselta paikalta kurakelillä tassujen huljutteluun. Ettei kylppärin koko lattia olis sadepäivinä koko ajan märkä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki hengissä ja kunnossa, Ossi mukaan lukien. Vakuutusyhtiökin hoidossa- Terkut teille.

      Poista
  3. No jopas oli läheltä-piti-tilanne. Onneks vävykandi päätti mennä suihkuun . . .
    Kyllähän vakuutus korvaa kun tuo on oikeasti vahinko, eihän hiireltä voi korvauksia periä - ja sehän menetti kivan kodin.Tääl saares on nyt kesä ja meri on uimalämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin sanottu "onni onnettomuudessa" ja tällä kertaa oikeasti. Onnettomuuden vaara oli lähellä - tosin onnettomuus selkesi vasta toisen onnettomuuden elikkä "vedenpaisumuksen" jälkeen. Huomenna tulee vakuutustarkastaja aamulla. hän kartoittaa vahingot ja varmaan tekee sitten raportin vakuutusyhtiölle. Huomenna -sniis- lähtee myös tyttö poikkiksen kanssa "uuteen" kotimaahansa. Hiiren kodin menettäminen ei nyt ihan hirmuisesti sureta. Oon mä vaan sen verta julma hiiriä kohtaan. Ei hirmuusti kiinnosta, että ne sontivat nurkkiin. Metsästetäänhän me niitä nakeilla joka vuosi, kun alkaa kylmä koettaa. Tänä vuonna isketään kyllä myrkkysyöttejäkin talon ympärille. Täytyy vaan kattoo, ettei Ossi pääse maistelemaan myrkkytarjoilua. Ei tee hyvää ei kissoille, eikä koirillekaan.

      Kiva, että Saaressakin lämpis vähän. No nythän on ollut tosi mageet kelit kolmisen viikko, etä onhan se lämmennytkin. Hyviä Saarikeliä viel jonkin aikaa.Ai tarttee kertoo yks suru-uutinen, vaiikket kissaa tuntenutkaan. Meidän uusien naapureiden kissa heitti henkensä ja oli vaan kaksivuotias. Molemmat ovat ELLejä, mutta ei niillä mitään vastaanottoa ole. Kissa oli sellainen joku rotukissa, ei persialainen, mutta pyhä birman kissa. Sellainen tosi söde ja ihmisrakas. Sataprosenttinen sisäkissa ja sille tuli joku kardiomyöpatia eli jonkinlainen sydänlihasheikkous. Heitti henkensä ELLin vastaanotolle. Niillä on jo toinen kissa, mutta tälle uudelle pitää nyt sitten saada taas uusi kaveri. On niillä kaksi koiraakin.Et semmosii Ossilasta. Terveisii Saareen!

      Poista
  4. Onpa Ossilassa eletty jännittäviä aikoja! Onneksi kaikki päättyi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainekset huonompaan olivat lähellä. Remontista vaan tulee isompi, kuin mitä me luulimmekaan. Semmoinen ekspertti kävi tekemässä mittaukset vakuutusyhtiön laskuun ja alakerran ja kodinhoitohuoneen välinen seinä menee uusiksi, joten koko alakerran vessakin menee remppaan. Huoks. Tuulipojille kovasti terveisii!

      Poista