torstai 11. kesäkuuta 2015

Sid Dickensin laattoja

Annamari vieraillessaan meillä Main kanssa toukokuussa pyysi minua tekemään postauksen näistä *linkki* Kanadalaisen taiteilijan Sid Dickensin laatoista. Annamari koki varmastikin samanlaisen pienen "wau"-elämyksen kuin minä about kymmenen vuotta sitten, kun olimme viikonlopun Ruotsissa miähen siskon talossa. En tarkoita, että Annamari ihastui juuri minun laattoihini, vaan siihen tekniikkaan ja ideaan. Samalla lailla minäkin ihastuin näihin laattoihin miähen siskolla, vaikka niiden laattojen värimaailma ei sitten taas ollut sitä minun omintani. 

Kymmenen vuotta sitten näitä laattoja ei saanut Suomesta lainkaan, ei edes tilaamalla Kanadasta, kun Dickens toimittaa postimyyntinä vain Kanadaan ja USA:an. Nykyään niitä saa täältä: *linkki* Vaihmalan Hovi . Vaihmalan Hovi sijaitsee Helsingistä päin parisenkymmentä kilometriä ennen Tamperetta. Aikaisemmin lähin kaupunki, josta näitä laattoja sai, oli Tukholma. Kaikki laattojen röpellykset ja ihmeellisyydet kuuluvat näihin laattoihin. Laatat ovat noin 15*20 cm, tai oikeastaan niissä on ilmoitettu joku hassu tuumakoko:) Ne ovat poltettua tiiltä ja jokainen tehdään yksilöllisesti, vaikka ne ovat kuitenkin jonkinlaista sarjatuotantona tehtyä taidekeramiikkaa. Painoakin yhdellä laatalla on tiilen verran. 



Tästä laatasta kaikki alkoi. Ihasteltuani miähen siskon laattoja yli kymmenen vuotta sitten kesällä, hän sitten seuraavana jouluna antoi meille ensimmäisen joululahjaksi ja siitä kaikki alkoi...

En sano kerääväni laattoja, vaikka niitä on yhteensä 11, joista 9 on nyt tällä eteisen seinällä. Kaikki ovat lahjoja, tai matkamuistoja jostain ulkomailta.
 Tältä tuo nurkka näyttää portailta alakertaan tullessa.

 Nämä laattakuvat ovat nyt vähän killissä, kun yritin saada yhden laatan kuvaan ilman toista laattaa. Todellisuudessa laatat ovat suorassa. Mieheni on asettanut ne varsin suoraan. Tämä laatta on ostettu Ft Lauderdalesta, Floridasta vuonna 2007,
 Samoin kuin tämä
 ja tämä. Muistan päivän erittäin hyvin. Olimme päättäneet tyttären kanssa kävellä kauppaan ja takaisin. Siinähän se aamupäivä mukavasti vierähtikin. Hotelliltamme kauppaan oli ainakin 5-6 kilometriä. Tytär käveli hieman edelläni ja kävelimme sellaisen rannan ohitse. Siinä oli kaksi hauskannäköistä nuorta miestä menossa uimaan, tai surffaamaan. Toinen heistä vislasi tytölleni mahtavat vislaukset. Mulkaisin nuorta miestä pahasti, jolloin toinen vain kommentoi "be aware, mom is walking behind". Hieman nauratti ja ärsytti. Tytär oli silloin jo varsin näyttävän näköinen neito, mutta hei, vasta täytti 14, joten ei parikymppisten kundien tarvinnut ollenkaan vislailla... Matka jatkui, eikä tytär tainnut edes huomata, että vislaus oli hänelle tarkoitettu:) Tosin kerroin hänelle tämän.

Olin sitä mieltä, että kaksi laattaa jenkeistä ei riittänyt, joten kävimme miähen kanssa vielä valikoimassa yhden ja päädyimme tähän vihreäpohjaiseen.
 Tämä kaunokainen on joululahja Ruotsin maalta.
 Tämä ihana iiris
 ja tämä tirppa, mikä liene, ovat päässeet seinälle vuonna 2011 keväällä, jolloin kävimme koko perhe Münchenissä. Tulipahan testattua tiilen kestävyys, kun tiputin sen kompurakädelläni lattialle. Onneksi poltettu tiili on kovempaa ainetta kuin parketti. Laatalle ei käynyt kuinkaan, vaikka murto-osan sekunnissa näin tiilen jo kuvitelmissani tuhannen pirstaleina...
 Tämä sinitiaista etäisesti muistuttava lintu lennähti mukanamme kotiin tammikuussa 2013*linkki* Kuvia San Franciscosta. Muistan sen ihanan sisustuskaupan hyvin. Se myyjä oli aivan ihana ja niin "gay", kuin olla ja voi . Aivan ihastuttava myyjä joka tapauksessa. Olisin voinut ostaa useammankin laatan häneltä, mutta totesimme miähen kanssa jälleen kerran, että josko tyytyisimme yhteen.
 Tämän tyttö toi minulle Pariisista, silloin, kun hän ei vielä asunut siellä. Enhän minä tiennyt, että tulevaisuudessa Pariisista tulee hänen kotikaupunkinsa. Tytär oli kaveriensa kanssa reissussa ja tuli Pariisin kautta kotiin. Olin vannottanut hänelle, että tuot minulle laatan ja kauhean jupinan jälkeen hän sitten kävi tämän minulle ostamassa:). Siis rahathan olin tietysti antanut hänelle laatan ostoa varten.
 Tässä lahja miähen siskolta. Se ei nyt juuri ole seinällä. Tälle laatalle pitää etsiä joku ihan ikioma paikka, kun se ei ihan "mätsää" näiden vaaleiden laattojen kanssa. Kaunis se on muuten ja minun värimaailmaa kovastikin.
 Tältä ne laatat näyttävät selkämyspuolelta.
 Tässä vielä yksi, jolle pitäisi löytää seinäpaikka.
Tässäpä nämä keramiikkalaatat sitten ovat. Jos ette pitäneet, voitte jättää sen kertomatta, jos tykkäsitte saatte kertoa. Jos teillä on suunnitelmissa joku kaupunkiloma esimerkiksi Eurooppaan kannattaa käydä ainakin katsomassa ja ottaa selvää mikä liike laattoja myy. Se on mahtava näky, jos ne laatat on sommiteltu kauniisti isolle seinäpinnalle. 

Lauantaina teen kesäretken hyvän kaverini kanssa Riihimäen lasipäiville. Toivottavasti sää suosii. Ainakin on tilaisuus nähdä upeita lasiesineitä myynnissä. Terveiset Ossilasta!

11 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar12. kesäkuuta 2015 klo 11.11

    IIIK miten ihanan upeat laatat! Suurkiitos esittelystä. Kunpa pääsisinkin käymään Vaihmalan Hovissa. Taitaa jäädä haaveeksi, ei ole autoa eikä ole varmaan koiralle hoitajaakaan visiitin ajaksi. Nyyh.
    Sinulla on tosi kaunis ja kodikas koti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Párekin Palvelijatar. Olen niin ilahtunut kommentistasi, että taidan printata sen ja teettää vaikka jääkaappimagneetin. Meidän koti on erityisen kodikas, jos tykkää vähän sellaisesta huolettomasta epäjärjestyksestä, kaaoksesta ja vanhoista tavaroista. Vähän sellainen "nukkavieru" voisi kuvata joitakin esineitä, kun täällä on paljon parittomia tuolia, vanhoja muita huonekaluja joita on peritty eikä todellakaan raaskittu heittää pois. Onhan niissä huonekaluissa "sielua", mutta kauniimman saisi vähän laittamalla:)

      Siellä Sid Dickensin omilla sivuilla voi vähän leikkiä niillä laatoilla ja sisustaa oman seinän ja katsoa millainen tulisi eri seinänväreillä ja erilaisilla laatoilla.

      Terkut teille päin ja Párek poitsulle virtuaaliset rapsutukset.

      Poista
  2. Kiitos, kun teit tämän pyytämäni postauksen!! :))))))) Sekä Dickensin laatat noin yleisesti, että varsinkin teidän kaunis kokoelma ansaitsevat todellakin tulla esitellyksi! Ja tosiaankin koin aikamoisen wau-elämyksen, kun näin tuon teidän laattaseinän. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä! <3

    Tykkään ihan hirmuisesti tuosta teidän laattojen asettelusta seinällä ja siitä, että kaikki laatat sopivat tosi hyvin yhteen, vaikka ovat erilaisia. Tuon keskimmäisen haluaisin ihan ehdottomasti myös itselleni!

    Mehän tosiaan käytiin ystäväni kanssa jo tuolla Vaihmalan hovissa ihailemassa laattoja ihan livenä. Niin kuin kerroin, heillä oli hyvä valikoima, mutta palvelu taas oli ala-arvoista. Onneksi heillä on myös nettikauppa, josta laattoja voi tilata. Muutenhan tuo Vaihmalan hovi oli kyllä aivan upea paikka tiluksineen kaikkineen. Eli siinä mielessä siellä kyllä kannattaa käydä, jos sattuu olemaan lähistöllä.

    Kiitos vielä tästä postauksesta ja mukavaa viikonloppua teille kaikille! Tytöt lähettää Ossikalle ison satsin suukkoja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui vielä sanoa, että on aivan ihanaa, kun kaikilla noilla teidän laatoilla on oma tarinansa siitä, miten ja mistä ne ovat teille päätyneet! Se tekee niistä vielä spesiaalimpia! <3

      Poista
    2. Kun näin helpolla pääsee ja voi "toiveet" toteuttaa, niin mikäs siinä. Näihin laattoihin voi kyllä vähän "höpsääntyä", tiedän:) Toivottavasti olet käynyt siellä Dickensin sivuilla seikkailemassa ja suunnittelemassa omaa seinää. Ei tavitse edes seinää maalata, senkun hiirellä vaihtelee väriä, wuhuu, on se kätevää.

      Sinähän voisit syksyllä lähteä minun kanssa Pariisissa käymään (mun pitää tietty tyttöä käydä katsoon) Pannaan hotellihuonekulut puoliksi. Naisväen reissut on näitä kuuluisia A-luokan matkoja:) :) Sieltä tuollaisen sinisen saa, tai sitten jonkun muun sinisen. Olen huomannut, että sininen on "sinun" väri. Vai olisitko asiasta jopa maininnut...

      Tytsyille virtuaalirapsutukset ja Ossi, tuo meitsin riiviö lähettelee kaipaavia ulahduksia teillepäin. Terkkuja teidän koko sakille.

      Poista
  3. Jopa on ihana kokoelma kauniita laattoja! Mie keräilen kanssa kaikenlaista, yks seinällinen on Heljän laattoja....
    Mukavan lämmintä viikonloppua ja Ossille muiskuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Sirpa. Heljän laatat ovat kanssa tosi hienoja. Olen niitä monesta paikasta netistä ihaillut. Nyt olen valmistautumassa sinne Riihimäen lasipäiville.... Tiitulle Ossi-pusut ja kaunista viikonloppua teille!

      Poista
  4. Löysin tuolta linkin takaa tasan 7 suosikkia. En aloita keräilyä ;) mutta jonkin asteen sovellettu idea jäi kiertämään päähän askartelun tiimoilta. Olisi toteutettavissa canvas-pohjille servettitekniikalla, maaleilla ja kohopastoilla ym. koristeluilla höystettynä. Jäänee toteuttamatta, kuten moni asia nykyään. Mutta siitä voi päätellä, kuinka virkistävää ja luovaa on pelkkä kauniiden ja inspiroivien esineiden/elämysten katselu. Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  5. Vain seitsemän? Dickensin sivuilta löytäisin varmaan 70! Voin vähän kuvitella, että sinun taidoilla syntyy upeita ideoita! Kiitos sinullekin Mai kehuista. Terkut Ossilasta ja Artulle virtuaalipusu minulta suoraan nenän päähän!

    VastaaPoista
  6. Kauniita laattoja ja tarinoita laattojen taustoista/ostoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta Nettimartta. Toistaiseksi ei ole tullut kuin ystävällisiä kommentteja. Onneksi kaikki ne, jotka eivät pidä laatoista jättävät kommentoimatta. Tuulipojille terkut!

      Poista