lauantai 6. kesäkuuta 2015

Potutuslauantai osa 89

 Tiedättekös, tai ettehän te voi tietää ennen kuin kerron:). Tämä on 300. jupinani täällä internetin ihmemaailmassa. Juhlistetaan sitä nyt kirjoittamalla yksi potutuslauantai.

Aamulla ensimmäinen harmitus oli aamukaffeiden aikaan, kun Ipadini ilmoitti, että nettiin ei saada yhteyttä. No voihan blaah. Äkkiä yläkertaan ja modeemin tarkistukseen. No johan lähti netti pelittämään ja aamukaffeet ilmaislehtien kera oli pelastettu. Loppujen lopuksi iltapäivälehtien mukaan maailmalla ei ole tapahtunut mitään ihmeellisiä. Suuri uutinen ei ole edes se, että Eurojackpotin päävoitto osui Suomeen. Sehän nyt on jo ihan tavallista... Voin kertoa, että en koskaan pelaa sitä ihmeellistä Eurojackpottia ja päävoitto oli pelattu Kotkan tienoilla. Että onnea vaan voittajalle, voi tulla vähän sijoitusvaikeuksia.

Eilen tullessani äitiäni katsomasta, kuuntelin radiota, kuten aina. No radiossa sitten ilmoitettiin ensitiedotteessa "kolarista 51:sellä", liikenne saattaa ruuhkautua. No voihan, eivät sitten ensitiedotteessa ilmoittaneet kohtaa tarkemmin. Hetken mietin, että ajanko Lapinkylän tien ja Evitskogin kautta Kirkkonummelle, ikäänkuin takaa päin ja kierrän noin 15-20 kilometriä, vai otanko hirmuisen riskin ja koetan ajaa 51:stä, kolarista huolimatta. Siuntion kohdalla kuulin kolaripaikan, tietty kotimatkani varrella ja "vain yksi kaista käytössä, poliisi ohjaa liikennettä". Hmm, mietin, että kerkeänkö vielä postiin. No kerkesin postiin, mutta katsokaa, mitä jälkeä kolarissa tapahtui: *linkki* tälläistä jälkeä syntyy, kun räplää kännykkää ajaessa. Niin ja toisena autona oli rekka. Autsch, ajattelin, kun ajoin ohitse. Kaiken kukkuraksi vastaani ajoi ambulanssi, joka ei ollut hälytysajossa. Oikein kylmäsi, mutta onni onnettomuudessa, kuski "vain" loukkaantui ja vietiin Töölön sairaalaan. 

Ihan hirmuisen paljon huonommin kävi sille motoristille, joka 19.5 ajoi Hirsalantiellä päin puuta ja kuoli. *linkki* Viisykköseen. Ajan itse vähintään pari kertaa viikossa tuon paikan ohitse ja nyt en voi olla ajattelematta sitä tien viereistä puuta jonkin motoristin kuolinpaikkana. Todella surullista. Kaiken lisäksi se kohta on melkein ainoa paikka koko Hirsalantiellä, jossa on vajaan sadan metrin suora osuus. Ilmankos siihen otettiin mukaan tutkijalautakunta, kun se on kovin outo paikka kaatumiselle. Itsekin olen ajanut prätkällä niin paljon, että kovasti olen miettinyt, miten se onnettomuus on tapahtunut.

Meidän ihana tytär sai nimensä 22 vuotta sitten viikonloppuna ja meidät vihittiin. Tai oikeastaan toisin päin. Syytä järjestykseen en tiedä. Ehkä siitä syystä miäs oli tänään aamulla kärttyinen:) Tai sitten ei. Hän ei kuulu siihen lajiin miehiä, joka muistaa synttäreitä, nimipäiviä, yleensäkään mitään juhlapäiviä. Ja kun noita yhteisiä vuosia on kuitenkin 35, niin tarvitseeko niitä vuosia sitten juhliakaan. Heh, minä en edes tiedä mistä seurustelun alkamisen voisi laskea. Aika nopeasti me kuitenkin päädyimme saman katon alle. Parin kuukauden "harkinta-ajan" jälkeen:) :) :)

Ai niin. Pitihän minun yksi koira-aiheinen potutus laittaa. Rottweiler lopetettiin, kun se kolmannen kerran puri ihmistä. *linkki* Poliisijohtajan koira puri koulutyttöä. Ne omistajat ovat ihan taukkeja. Pitääkö ottaa äkäinen koira kyläilemään? Minäkin olen aika varovainen Ossin kanssa, onhan se purrut kaksi kertaa vierasta miestä. Toinen oli mukava putkimies, huoks. Toinen oli vähemmän mukava ja joko kännissä, tai huumeissa, tai hirmuisessa krapulassa.

No mutta hei. Näihin pieniin potutuksiin ja niistä huolimatta oikein ihanaa viikonlopun jatkoa täältä Ossilasta!




2 kommenttia:

  1. Juhlava cocktail teillä siis, onnittelut ihan jokaisesta aiheesta :)
    Blogipostausten määrä on kyllä itsellekin suuri ihmetyksen aihe. Hurjasti niitä kertyy, kun vuosia täällä netissä naputtelee, millä mielellä kulloinkin.

    Turhat kolarit kännykän vuoksi pistää kyllä miettimään. Liikenteessä riittää vaaroja muutenkin, kännykkälukko alkaisi olla jo tuollaisten vahinkojen jälkeen tarpeellinen keksintö. Hyvin hankala varmasti toteuttaa.

    Aurinkoista viikonlopun jatkoa Kirkkonummelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maj, mutta voit vain kuvitella, että monta kiukustumista ja potutusta on mahtunut 35:een vuoteen:). Käyn joskus kurkkimassa yhtä blogia, jonka kirjoittaja on joskus päivittänyt blogiaan jopa kaksi kertaa päivässä. Silti teksti on useimmiten hauskaa ja jos ei hauskaa, niin ainakin hyvin luettavaa ja sujuvaa. melkein veikkaisin, että kyseessä on ammatikseen kirjoittava.

      Tosin en ymmärrä, että nykyään olisi työaikana aikaa päivittää blogia. Silloin jää kyllä työnantajalta saamatta vastinetta, joka on törkeää käytöstä.

      Siis kännykän näpyttely oikesti ajaessa on mielestäni possumaista. Jotenkin ihmisiltä on jäänyt huomaamatta oikeasti puhumisen ja tekstareiden riskitekijät. Sata kilsaa tunnissa on yli 30 metriä sekunnissa ja sekuntti on loppujen lopuksi vain silmänräpäyksen aika. Tuossa Hangon tiellä nopeusrajoitus vaihtelee 80-100 km tunnissa. Juuri tuon kohdan nopeusrajoitusta en satu muistamaan, vaikka viikoittain siitä ajan...

      Kännykkälukko, noin teknisessä mielessä ei varmaankaan muuten olisi kovin vaikea toteuttaa:)

      Ainakin äsken paistoi aurinko, mutta sää vaihtelee täällä melkoisen nopeasti. Aurinkoa teille päin myös!

      Poista