torstai 13. helmikuuta 2014

Torstai, 13022014

Tänään on ollut penkkaripäivä. Kuulin radiosta ja huomasin kolme rekkaa, joille annoin tilaa, vaikka tulivatkin kolmion takaa. Voi sitä nuorta riemua. Tytön penkkareista on kaksi vuotta ja omistani 33 vuotta. Muuta en niistä ajoista muista, kuin kaamean kylmyyden ja yhden nuoren sankarin putamisen lavalta. Mutta joitain pieniä suojelusenkeleitä taitaa olla hulluilla ja humalaisilla. Muita muistoja penkkaripäivästä ei sitten olekaan, enkä varmasti ottanut alkoholipitoisia juomia. Jotkin muistot vain katoavat:( Sitten tänään on ollut kansainvälinen radiopäivä. Satuin kuulemaan radiosta.

Ihanaa, tyttö selvisi hyvin kaverinsa kanssa pitkästä viikonlopusta Madridissa. Jostain kumman syystä äidin sydäntä taas kylmäsi. Kysyin eilen yhdeltä kudontakamulta, joka on opettaja ja ihan ok opettajaksi, että koska tälläinen huolehtiminen katoaa. Hänellä on nimittäin neljä lasta, kaksi tytärtä, hieman omaa tyttöäni vanhempia ja kaksi poikaa. Ei kuulemma välttämättä koskaan. Huoks, tuota vastausta juuri vähän pelkäsinkin. Toisaalta omaan lapseensa tulee luottaa. Luottaa hänen pärjäämiseensä ja siihen, että siivet kantavat. Epäileminen on samaa, kuin epäilisi omaa kasvatustaan. Mutta silti, sniis. "Madrid tuntuu turvallisemmalta kuin Pariisi. Siellä oli koko ajan ihmisiä kaduilla" Myös kello kolme aamuyöstä!! No olivat tytöt sentään käyneet museossakin, katsomassa Picasson kuuluisinta taulua, sitä Guernicaa. Minulle noin 3,5*7 metriä Picassoa olisi liikaa. Vaikka kävinkin Atskin Picasso-näyttelyssä:)

Radiossa kerrottiin, että penkkariajelut ovat saaneet alkunsa siitä, kun maaseudulta kirjoittamaan tulleita YO-kokelaita saatettiin takaisin juniin. Aikoinaan YO-kirjoituksia siis ei olisi järjestetty kuin Helsingissä. En tiedä pitääkö toimittajan perinnetieto paikkansa, koska sen ikäpolven ylioppilaita ei ole enää hengissä. Appiukkoni on 83-vuotias ja kirjoittanut reilu 60 vuotta sitten, eikä ainakaan hän ole puhunut mistään rekiajeluista. No hänkin kyllä taisi jo kirjoittaa kotikaupungissaan Kouvolassa.

Vähäsen on meilläpäin liukasta. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että kevättä päin mennään ja kohta on taas kesä. Jihuu!!
Kevät ja kesä, teitä kaivataan jo
Ossilasta hyvää ystävänpäivää kaikille!


6 kommenttia:

  1. Ei se lapsesta murehtiminen todellakaan lopu koskaan. Pakko on antaa lasten tehdä omat ratkaisunsa, omat virheensä, niin kuin mekin olemme tehneet. Kuinka paljon murhetta olisikaan, jos oma lapsi olisi renttu, rikollinen tai huumeenkäyttäjä. Tai psyykkisesti sairas. Kun sitä murehtuu jo ihan tavallisesta, aikuisesta lapsestakin.
    Olen hirveän onnellinen siitä, että molemmilla lapsillani on onnistuneet avioliitot, se on suuri asia ja iso onnenlähde.
    Täällä on kaupoissa keväthumua, kevätesikot myynnissä ja puutarhatavaroita esillä. Niin oli viime vuonnakin, mutta kevättä ei tullutkaan, joten nyt tänä vuonna maltti on valttia. Säiden herra määrää ja me immeiset vaan toivotaan...
    Terveisiä meiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että jokaisen sukupolven on tehtävä ne omat juttunsa. Tosin, minä olen sitä mieltä, että maailma on muuttunut pahemmaksi siitä, mitä se oli silloin, kun itse olin nuori.

      Ai teillä on keväthumua. Itse en ole vielä nähnyt "keväthumua". jotenkin se on ehkä odotettavissa, hmmm, kuukauden päästä. Terveisii Saksan maalle!

      Poista
  2. Huoli jälkikasvusta jatkuu läpi elämän, se saattaa muuttaa muotoaan ja vähän jopa laimentua, mutta kyllä se aina olemassa on. Minä työskentelin tutkimuslaitoksessa, jossa yksi kuusikymppinen professori kertoi: "Kun kerroin vanhalle äidilleni lähteväni vuodeksi jenkkeihin, äiti sanoi että nuorena on mentävä, kun vielä jaksaa." Siinä oli vanha äiti saavuttanut oikean asenteen ; )
    Minä olen nähnyt Guernican Ateneumissa ja Pariisin Picasso museossa. aina yhtä vaikuttava teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se kait valitettavasti taitaa olla. Olisi niin paljon mukavampaa, kun ei olisi sitä huolta siitä jälkikasvusta. Voi olla, että jotkut ihmiset ovat vähäsen huolettomampia. Minusta, raukasta tuli sellainen ikuinen huolehtija:( Tosin tiedän, että se huolehtiminenkin saattaa ärsyttää. Ainakin oman äitini huolehtimenen joskus ärsyttää, ihan kun ei viisikymppinen vielä osaisi hoitaa omia asioitaan:) Ai Guernica on käynyt joskus Suomessakin?

      Terveisii teillepäin.

      Poista
  3. Mullakin on penkkariajelusta jäänyt mieleen jäätävä pakkanen, ohuet sukat ja suonenveto! Olihan se kivaa - kun oli nuori ja jaksoi ;))

    Huolehdi rauhassa, olet vielä ihan kohtuudella huolissasi oikeista asioista. Mutta osaat ilmeisen hyvin luottaakin tyttöösi, koska hän reissaa ja pärjää. Selviytymiseenkin tarvitaan muuten annos luottamusta. Ei voi kasvaa, jos ei anneta kasvaa.

    Ossi pötköttää kuvassa hienossa kesäturkissa :) Kohta se on taas, kevät, ja sitten kesä tuleekin vauhdilla perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wuhhahhaa. Olemme siis molemmat palelleet ja se on se joka syöpyi muistoihin:)

      Onneksi siitä tytöstä sentään joskus kuuleekin. Tänäänkin rimpautti. Kohta voi Ossilta nyppiä leijonanharjan pois ja sitten herra on taas kesälookissa:) No on tuohon kesään vielä muutama kuukausi, mutta nyt voi jo onneksi sanoa, että tämä talvi ei varmasti tule yhtä lumiseksi kuin neljä aikaisempaa. Ei kerkee enää, kun se lumiaika jää kuitenkin pari kuukautta lyhkäisemmäksi. Terveisii teille!

      Poista