Blogisynttäreitä

Ossin ploki täytti tänään taas vuosia. Kuusi vuotta kirjoittelua tuli täyteen. Herra Päätähtönenkin on vanhentunut saman verran vuosia. Pikkuhiljaa Ossi alkaa olla vanha koira. No, onneksi aistit toimivat vielä. Näkökyky on kohtalainen, mutta lähinäkö alkaa hieman sumeta. Ihan niinkuin ihmisilläkin. Ossi tarvitsisi plus, eli lukulasit. Portaat ovat sille hankalat. Nykyään sen saa kantaa yläkerrasta alakertaan. Pari kertaa on tassu alastullessa mennyt väärään kohtaan rappusta ja siitä on seurannut muutaman portaan mahalasku, joten Ossi on todennut, että kivampi tulla kantohissillä alas. Ylöspäin portaita matka sen sijaan sujuu. Eläimet ja linnut näkyvät vielä hyvinkin, kun välimatkaa on enempi kuin metri.

Tässä Ossi, hetki sitten olkkarissa, katselee, ettei matte vaan pöhläise luuta. Kyllä minulla on lupa ottaa luu, mutta kyllä toi koira aina vahtii :)

Miäs kävi tänään 60-vuotislääkäritarkastuksessa ajokorttia varten. Hänellä on kuorma-autoajokortti, niin siksi lääkärintarkastukset alkavat jo viiskymppisenä ja ovat viiden vuoden välein. Eihän miäs autokuski ole, mutta kuorkkikortti lasketaan ammattiajokortiksi, niin siksi lääkärintarkastukset ovat useammin. No miäs luuli, että se olisi ollut ihan läpihuutojuttu. Kuinkas kävikään. Verenpaineet huitelivat sellaisia lukemia, että heti joutui aloittamaan omat mittaukset ja nyt sitten setvitään syyt korkeaan verenpaineeseen. Huomenna miäs menee verikokeisiin. No parempi saada paineet vähän alemmas. Yläpaine oli melkein kaksisataa. Sanoinkin hänelle, että kohta meitä on kaksi syömässä näitä verenpainelääkkeitä. Miäs haluaa pitää sen kuorkkikortin sen takia, että on hieman miettinyt asuntoauton ostoa. Eipä ollakaan vuosikausiin kierrelty yhdessä Eurooppaa. Tai siis olemme me matkustaneet, mutta autolla ei olla kierretty juurikaan sen jälkeen, kun tyttö on ollut aikas pieni. Joskus aikoinaan olimme autolla ja teltalla pitkänkin aikaa kesällä reissun päällä.

Tyttö on ollut viikon verran kotosalla, poikkis tulee perjantaina ja tekee viikonloppuvisiitin tänne meille. Olen varannut ravintola Saslikista pöydän meille lauantaiksi. Appiukkokin lähtee meidän kanssa päivälliselle. Aika syönnille on kyllä ranskalaismiehelle vähän kauhistus, kun olen varannut pöydän klo 17.00. Se on poikkikselle vähän kuin myöhäinen lounas :). No, en halua, että appiukko nukahtaa pöytään.

Ystävänpäiväkin oli ja meni. Toivotuksia tuli tekstareina useampikin, mutta yksi ihana ihminen täältä blogimaailmasta lähetti minulle kortin. Tuhannet kiitokset Sirpa ja Tiitu!

Että semmoista Ossilasta. Mukavaa loppuviikkoa ihan kaikille Ossilasta.

Blogivuoden 2017 aloitus

Todiste siitä, että täällä meillä Porkkalan niemellä oli lunta vuodenvaihteen jälkeen :) Tuona päivänä oli pakkasta noin kahdeksan astetta ja puin Ossille liivin päälle, jotta saisin sen kävelemään hieman pitemmän lenkin. Silloin, kun oli kovemmat pakkaset, niin ei kuljettu kuin pihalle ja takaisin. Maksimissaan kaksisataa metriä :) Tuon liivin Ossi hyväksyy päälleen aivan mukisematta. Olen joskus laittanut liivin päälle Ossin tullessa hieman kylmissään takaisin sisälle. Tuota liiviä ei (vielä) voi käyttää valjaiden kanssa. Minun täytyy ratkoa siihen pieni reikä, josta saada fleksi kiinni valjaisiin. Liivin saa sääädettyä niin, että valjaat mahtuvat alle. Minulla on kuvassa näköjään kaulapanta, mutta tuo vanha herra voi periaatteessa vielä livahtaa irti pannasta ja miehellä on varmaan vielä takaraivossa monta vuotta sitten tapahtunut juttu, jolloin Ossi karkasi häneltä, kun fleksi lipesi miehen kädestä. Sitten tuo koira oli taukkina juossut peuran tai kauriiden perässä järven rantaan ja takertunut fleksin narusta kiinni rantamudan kaislikkoon. Sieltä Ossi sitten löytyi kaislikosta.

Voihan itku ja hammasten kiristys. Naantalissa tai Merimaskussa, Luonnonmaalla on kadonnut * linkki Turun Sanomat* Toivo niminen westie. Toivo Toivon löytymisestä elää kyllä vielä, koska Toivon on nähty vissiin eilen vielä hiipparoivan jossain Merimaskun kaupan lähettyvillä. Itsekin seuraan nyt Toivon kiinniottoa sen Facebook-sivuilla. Onneksi nyt on näinkin lauhaa. 

Juttelimme jokunen aika sitten eläinlääkärinaapureidemme kanssa karkaavista koirista ja ongelma on sellainen, että mikä tahansa "fifi" omalla tavallaan villiintyy ihan vuorokaudessa, kahdessa. Se ei tarkoita sitä, että se karannut koira alkaa elää kuin villieläin, vaan sitä, että koira jostain syystä täysin torjuu ihan kaikki kiinniottoyritykset ja juoksee suinpäin jopa omistajia karkuun. Sen "villiintyneen" koiran aivoihin tunkee jonkinlainen ajatus siitä, että kaikki ihmiset ovat sen vihollisia ja koira alkaa liikkua öisin, sekä muutenkin täysin karttaa ihmisiä. Jos koira sitten jollain konstilla saadaan kiinni, niin tilanne tasaantuu ihan muutamassa päivässä. Ihan aavistuksen verran minä myös nyt moralisoin. Toivo oli ollut vapaana karatessaan, mutta kuitenkin omalla pihallaan. Omalla pihallaanhan saa takuuvarmasti pitää omaa koiraa vapaana, mutta mikäänhän muu kuin aita, ei takaa sitä, etteikö koira karkaisi. Ossi ainakaan ei kauaa meidän pihalla hötkyilisi. Se lähtisi vielä noinkin vanhana ja vähän raihnaisena jonkun juoksevan elukan perään, välitömästi, kun sellainen elukka pyyhkäisisi jostain ohi. Ossi löytyisi, jos löytyisi. Maata kaivelevalle mäyräkoiralle, kuten Ossi on, pitäisi itse asiassa olla vielä sellainen aita, joka menee jonkin verran maan alle ja sitten taittuu siellä maan alla sellaiseen 90 asteen kulmaukseen ja jatkuu vähän matkaa.

Miehen yhden metsästystuttavan mäyräkoirat löytyivät vuosia sitten seuraavana päivänä karkaamisestaan 30 kilometrin päästä. Vaimo oli laskenut niitä "vähän jaloittelemaan" sillä välin, kun autoa purettiin mökille mentäessä. Parivaljakko jaloitteli juu sen 30 kilometriä. Onneksi löytyivät hengissä. Minä en luota nykyään kuin 100-prosenttiseen kiinnipitoon ja siitäkin Ossi on karannut elinaikanansa kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralle meni fleksi poikki, minun kanssani, ja toisella kerralla fleksi lipesi miehen kädessä. Kummallakin kerralla ajokoiran vietti ohitti ihan kaiken muun. 

Semmoisia pohdintoja näin blogivuoden alkajaisiksi. Toivokaamme yhdessä kaikki, että Toivo saadaan palautettua kotiin.

Oikein hyvää blogivuoden alkua kaikille ja mukavaa viikonloppua Ossilasta.

Ossila toivottaa jouluiloa

Ossila on ollut tänä vuonna harvinaisen hiljainen. Toissa vuonna minun oli tarkoitus päästä sataan kirjoitukseen, vaan en onnistunut.

Tänä vuonna on ollut kirjoituksen aiheet vähissä. Tai oikeastaan olen ollut laiska, myönnän sen.

Tänä vuonna tulee täysin erilainen joulu. Ensimmäistä kertaa 24:ään vuoteen, tytär ei ole täällä. Kyllä on outo tunne minulla ja miehelläni. Tytär viettää joulun vävykandidaatin kanssa Pariisissa.

Me taas vietämme joulun niin, että appiukko, minun äitini ja äitini vanhempi sisko tulee joulupäivälliselle. Isästäni ei ole liikkujaksi enää mihinkään ja anoppi siirtyi enkelikuoroon noin viikko sitten.

Erinomaisen iloista, hauskaa, rauhallista, vilkasta, ratkiriemukasta joulua. Kait ne voi kaikki yhdistää, toivottelevat koko Ossilan väki.

  

Ossi onnellinen

Ankka ennen

 ja ankka jälkeen Ossin leikin.

Joskus täytyy tehdä mäyräkoirakin hetkeksi onnelliseksi. Periaatteessa vastustan jyrkästi tuollaisia kertakäyttöleluja, mutta ah, kun Ossi tulee niistä iloiseksi. Ankka kesti Ossin käsittelyä noin puoli tuntia. Pää oli tehty yllättävän kestävästi ja sitä nikerrettiin sohvalla lähes puoli tuntia, ennen kuin se vaakkuva muoviosa oli näkyvissä. Kun ankka oli täysin tuhottu, se ei enää kinnostanut kamalasti. Ankan tuhoutuessa minä katselin X-Factoria. Nyt on niin jännät paikat, että meitsinkin tarttee katsella tuota musaohjelmaa. Ja tänäänkin on pakko linnoittautua sohvalle :)

Ostin ankan sieltä Kansainvälisiltä koiramessuilta, jotka pidettiin Messuhallissa eilen ja tänään. FB-kaverini narttupentu sai tänäänkin, siis toiselta tuomarilta, narttupentujen ykkösen ja rotunsa parhaan kakkosen. Olisikohan niin, että jotkut vaan pitävät uroksia komeampina? Itse en tiedä. Kyllähän muutenkin ihmiset asettavat sellaisia ajatusmalleja koirille, ainakin minä tunnustan tekeväni niin, että koiraurokset ovat "sen" tyyppisiä ja koiranaaraat taas "sen" tyyppisiä, myös luonteeltaan. Tämä heijastuu sitten varmaan tuomaroinnissa, tai sitten ei. Ei ehkä ainakaan pitäisi, koska jos koirayksilö täyttää hyvin kyseiselle rodulle asetetut vaatimukset, ei siinä sitten sukupuolella saisi olla vaikutusta. Uroksen pitää olla uroksen näköinen ja naaraan pitää olla naaraan näköinen. Jo päästä pitää pystyä erottamaan kumpaa sukupuolta koira on. Ihan samoin kuin monissa muissakin eläimissä. Ori on selkeästi ori ja tamma on selkeästi tamma ja tämä pitää näkyä selkeästi jo hevosen päästä, ilman, että muita osia katsellaan. Eri ihmiset asettavat varmasti erilaisia mielikuvia kummankin sukupuolen luonteelle ja tämäkin pätee moniin eläimiin. Hevoset tosin voivat olla niin hankalia käsitellä ison kokonsa vuoksi, että yleensä sellaiset oriit, joita ei varmasti tulla käyttämään siitokseen, ruunataan.

Ostin koiramessuilta kokeeksi Maukas-nimistä pakastekoiranruokaa. Ossi ainakin tykkäsi hirmuisesti niistä sulatetuista "lihapullista". katsotaan, jos tassut kestävät sitä, niin Ossi siirtyy ainakin osaksi raakaruokintaan. Mikäli tassuihin tulee ongelmia, eli anturavälitulehdus, siirrymme takaisin 100-prosenttiseen allergiaruokaan. Maukas näyttää olevan kotimaista, joten tietty siinäkin yksi hyvä syy ostaa sitä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille Ossilasta.

Ossin aatoksia osa 45

Näettekö mitä ihanaa tuo matte tarjoilee minulle. No joo, ihan oikein, on se jäätelöä. Vaikka me koirat olemme kuulemma laktoosi-intolerantteja (ja mitähän tuokin tarkoittaa), niin minulle Ossille jätski on suurrrta herkkua. Matte antaa sitä minulle aivan liian harvoin. iskä taipuu melkein helpommin. Sitä paitsi en minä nuorempana edes tiennyt mistään herkuista. Minä olen kokenut suuren huijauksen. No ei emäntäkään, siis maten tytär, tiennyt mistään karkeista ja ihmisten herkuista, ennen kun hän oli jotain hmmm kolmevuotias. No hän on ottanut vahingon takaisin korkojen kanssa :(

njamm, njam

Tuossa äsken ollessamme iltalenkillä näimme minun "kaukorakkauden", jolle oli taas käynyt vähän huonosti. Tämä ihana sysimusta labbis on kerran joutunut vatsaleikkaukseen, kun se söi mangon kivineen. Nyt sen kimppuun oli hyökännyt naaraspuolinen kultainen noutaja ja isoja haavoja oli tullut. Tämä kultsun omistaja on kuulemma pienkasvattaja ja hän oli lopettanut hyökänneen koiran. Hän oli sanonut, että kun on pieniä lapsiakin, niin ei voi riskeerata. Mikä liene sille kultsulle oli tullut, että oli niin simahtanut tälle Ossin kaukorakkaudelle.

Huomenna, lauantaina, matte menee pitkästä aikaa koiranäyttelyyn. Pasilassa on ne vuotuiset kansainväliset koiranäyttelyt. Matte on käynyt koiranäyttelyissä viimeksi silloin, kun mun etäomistaja on ollut ihan pieni taaperoinen. Nyt se menee katsomaan jotain FB-kaveriaan. Jaa kävihän matte katsomassa miten Arttu käveli siellä kentällä arvosteltavana muutama vuosi sitten.

Edit lauantaina: FB-kamun yksi narttupennuista pärjäsi iloittavan hyvin (siis karkkari ja pentusarja) Se oli narttujen paras ja sai kakkosen rotunsa parhaasta. Ne koirat kilpailevat ensin omissa sukupuoliluokissaan ja luokkansa voittaja sitten on siinä rotunsa paras luokassa. No, hyvin pentu sijoittui. Kaunis oli minunkin mielestäni. Jännä, kun ajattelin, että mitähän tuomari tykkää tytön päästä, niin sai tyttö erikoismaininnan kauniista päästä. Jotain olen oppinut minäkin tässä vuosien varrella karkkareita katsoessani. Ossi "sekosi" täysin tuomastani leluankasta ja herkuista, joita toin tullessani.

Oikein mukavaa viikonloppua ja hyvää toista adventtia täältä Ossilasta.

Joulukuun alkua Ossilasta

Matte, salamavalo pois. Minua häikäisee ja olen juuri tullut iskän kanssa lenkiltäkin. 

Me kävimme Ossin kanssa eilen eläinlääkärillä sydänultrassa, kun edellisellä kerralla reilut kaksi viikkoa sitten kuului sydämestä sivuääni nuoren eläinlääkärin kuunnellessa stetoskoopilla. Ajatelkaas, että koirillakin on sydämiin erikoistuneet lääkärit.

 Diagnoosi : "Ossilla on vasemmalla puolella systolinen sivuääni. Ultraäänellä vasemmassa eteiskammioläpässä vuoto, mutta sydämen sisämitoissa ei ole vielä tapahtunut laajenemista läppävuodosta johtuen ja koska Ossilla ei ole oireita (yskä, rasituksen siedon heikkeneminen), ei lääkityksiä ole tällä hetkellä tarvetta aloittaa. Vasemman eteiskammioläppärappeuman ultraäänimuutosten luokitteluasteikolla Ossi saa arvion lievä (asteikko: lievä-kohtalainen-vakava). No niin meitin vanhus on siis lievästi sydänsairas. Ei voi mitään. Kolmetoista ja puoli vuotta onkin jo kunnioitettava saavutus ja eiköhän tuo vanhus vielä vähän aikaa minun ilonani räpistele. Sitten, jos kunto huononee, voi harkita sydänlääkitystä, mutta katsellaan. Japanissa on jo muuten joku eläinkirurgi, joka tekee sydämen läppäkorjauksia. Eläinlääkäriltä kyselin, että tehdäänkö jossain jo koirille sydänleikkauksia. No, ei meillä vielä ole lentolippuja varattuna.

Ei sitten tullut Guggenheimia. Minä olen suuri kulttuurin ystävä, mutta tämä museo on saanut minut mietteliääksi. En vieläkään osaa sanoa, että harmittaako, vai olenko tyytyväinen helsinkiläisten veronmaksajien puolesta. Kanta kallistuu ehkä lievästi jälkimmäiselle puolelle. Nimittäin, kun sitä hanketta mainostettiin niin suurena turistien vetonaulana, niin omalta kohdaltani ajattelin asiaa näin: Jos sattuisin olemaan jossain kaupungissa, jossa on Guggenheimin museo, niin kyllä kävisin museossa, mutta mihinkään kaupunkiin en menisi pelkästään sen museon takia. Jörn Donner tokaisi jossain, että sata poroa vetäisi Helsinkiin enempi turisteja, kuin se museo. 

Eilen olin tätini kanssa äidin hoitokodin puurojuhlissa ja sen jälkeen kävimme tädille katsomassa kevyttä takkia, jossa voisi käydä talvella kaupassa. No mieleistä ei löytynyt. Edellinen toppis alkaa olla jo kuulemma kolmekymmentä vuotta vanha. Naureskelin sitten tätini (83 vuotta) kanssa, että meinaako hän tätä tulevaakin toppista käyttää kolmekymmentä vuotta. No ei kuulemma mutta säästeliäänä naisena ottaa sen sitten mukaansa. Tädilläni on aika hurtti huumorintaju.

Huomenna ajelen sitten taasikkeen äitimuoria katsomaan. Terkut kaikille Ossilasta ja mukavaa joulukuun alkua kaikille kamuille siellä päätteiden toisella puolen.

Peittojeni valtias

Niin, tuossahan ne tärkeimmät. Matte on ostanut minulle, Ossille, uuden täkin ja pussilakanan. Ihanan pehmeä ja kuohkea. Kun se täkki meni pari päivää sitten ensimmäistä kertaa pesukoneeseen, en olisi millään laskenut siitä irti. Matte venytteli kitapurjeitaan ja oli minun siitä peitosta luovuttava pariksi tunniksi. Matte pisti sen peiton kuivuriinkin, joten ero ei ollut monta tuntia

Käväistiin Maten kanssa eläinlääkärillä. Vakkarilääkäri oli pitkällä sairauslomalla, joten sellainen nuori sijainen katseli minun tassujani. Tassut eivät olleet kovin pahat, joten hoidoksi tuli vain Malaseb-shampoota, eikä onneksi antibiootteja. Matte ihmetteli, miten nuoret eläinlääkärit näyttävät ihan pikkutytöiltä. Voisikohan se johtua siitä, että matte itse alkaa olla jo sen verran iäkäs, että monetkin ihmiset näyttävät jo nuorilta?

Ossilassa kaiken puolin kaikki hyvin, mutta voi, kun olen ollut murheellinen yhden FB-kaverin vuoksi. Tämä FB-kaveri on sellainen karkkareiden pienkasvattaja. Oikeasti pienkasvattaja, kun hän on tehnyt vain muutaman pentueen. Nyt keväällä syntyneestä pentueesta yksi urospentu katosi viime viikonloppuna. Oli keplotellut itsensä pihalla irti ilmeisesti pannasta ja juoksunarusta ja hilppasi luontoon. Veikkaan, että joutui raukka suden suuhun, kun Pulkkilassa juuri pari viikkoa sitten pari sutta söi kaksi lammasta. Nyt taisivat huitaista mäyräkoirapojan jälkkäriksi. Pahuksen sudet. Ne joutaisi hävittää Suomesta, mutta ne mokomat on suojeltu EU-päätöksellä. Niinkuin ei Siperiassa riittäisi susia. Me olemme täällä Suomessa kohta niin sanotusti nesteessä, kun niitä laumoja alkaa olla ihan joka puolella Suomea.

Että semmoista Ossilasta. Mukavaa viikkoa kaikille.