lauantai 8. helmikuuta 2014

Potutuslauantai osa 35

Tuossa toissapäivänä ajelin taasikkeen äiteetäni katsomaan Lohjalle. No, se nyt ei tietenkään potuta. Päinvastoin, teen sen ilomielin. Äitini on niin hyvässä kunnossa. Tosin jalat alkavat polvinivelestä osoittaa pahempaa kulumisen merkkejä, eikä äitini polvia voida leikata hänen merkittävän liikapainon vuoksi.

No, kuuntelin radiota, kuten hyvin usein teen ja aina ajellessani. Radiossa haastateltiin jotain Keravan kirjastonjohtajaa. Aiheena oli "kirjaston jalkautuminen" eli tälläinen etsivä kirjastotoimentyö. Arvatkaas, mihin kirjasto oli jalkautumassa torstai-iltana? No, johonkin paikalliseen pubiin!! Siinä vaiheessa tuli mieleeni, että herranjestas, menkää lukemaan satuja ala-asteikäisille ja päivätarhoihin. Olen vankasti sitä mieltä, että sieltä voisi sitten löytyä uusia asiakkaita tulevaisuudessa. Ne, jotka menevät paikalliseen pubiin hakevat kyllä ihan jotain muuta. Pari tuoppia, kiitos. Aina valitetaan, että kulttuurista nipistetään pois kuntien budjetissa. No Keravalla tuntuu olevan liikaakin määrärahoja, jos on varaa hakea asiakkaita paikallisesta pubista. Oikein otettiin mukaan jotain lainattavia kirjojakin. Vetonaulaksi oli muistaakseni houkuteltu Pate Mustajärvi, toki vanha kunnon Suomi-rockin edustaja. Kyllä se kirjastonjohtaja kovasti kehui jalkautuvaa kirjastotyötä ja kuinka hauskaa heillä on ollut kirpputoreilla ym. paikoissa. Juu, menkää vain ihan vapaa-aikananne, mutta määrärahoja soisin käytettävän ihan vaikka lasten lukuhetkiin tai satunäytelmiin, PISTE.

Nyt tulee sitten tuuttien täydeltä Shotsia. Saa tullakin, minulla on aika neutraali kanta. Kauheasti en jaksa olla kiinnostunut, enkä kauheasti jaksa meuhkata kisoista. Ne, jotka rakastavat talviurheilua, saavat nyt sitä taas parin viikon ajan oikein kunnon pläjäyksen. Tätä "mokaa" en huomannut lainkaan. Venäjän telkkariin renkaat oli fiksattu aukeamaan:), jälkikäteen. Ihme, että virhe näkyi vain muiden maiden telkkareissa. On muilla mailla surkeat lähetyskanavat. Kaiken lisäksi, vaikken tunne Venäjää maana, minulle tuli kanssa kaamea ajatus, mitä poloiselle vastuuhenkilölle on mahtanut käydä.

Kyynikot, skipatkaa oheinen rakkaustarina, sniis:). Maailmassa tapahtuu mitä ihmeellisimpiä asioita. Hämärästi muistan kerran lukeneeni jostain nuoresta parista, jossa tämä mies oli myynyt imureita ja sitten oli kummankin päässä kuulunut sellainen kuuluisa "klik":)

Vesi nyt ei maistunut kummoiseltakaan...
Jos tuosta parin desin kiposta on vesi lopussa, Ossi ottaa sen kipon suuhunsa ja tuo jommalle kummalle meistä yläkerrassa.

Näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, iloista viikonvaihteen jatkoa Ossilasta!


6 kommenttia:

  1. Huomasin sen aukeamattoman renkaan ja heti tuli sääli vastuuhenkilöä. Minua huvittaa se, miten julkinen sana kuulemma on kiinnostunut Putinin vierellä olleesta naisesta, kuka ja missä roolissa. Luin netistä, että paikallisissa lehdissä on ollut tieto sen naisen olevan Putinin salaa vihitty vaimo ja heillä olisi pari lastakin. Tiedä häntä. Mikä kumma siinä asiassa kiinnostaa?
    Karmea summa rahaa pistettiin ilotulittein taivaalle! Siinä ei miljoona ole mikään summa. Varttitunnin kestävä ilotulitus maksaa kuulemma satatuhatta. Olympialaisten avajaisraketit lentelivät taivaalle noin puoli tuntia ja määrähän oli todella valtava. Arvaamme mistä se raha on pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taisin katsoa vain osan avajaisista, tai sitten lurpahtivat juuri silloin silmät kiinni. Huoks, minua ei ainakaan jaksa kiinnostaa Putinin naiset. Ihme, että niin ilmeettömällä kaverilla yleensä on naisia. No kerkesihän tuo muistaakseni olla pitkään naimisissakin.

      Minä en myöskään oikein välitä ilotulitteista. Täytyy kyllä myöntää, että silloin, kun vuosituhat vaihtui, niin silloin olimme kaikki katsomassa sitä suurta ilotulitusta, joka järjestettiin Helsingissä. Hmm, vaikea tietää, mistä se raha on piois Venäjällä, ihan kaikesta. Terveisii M-L ja Ossi.

      Poista
  2. Juoruja juoruja: Putinin rakastettu oli se toiseksi viimeinen soihdunkantaja. Putinin vierellä istunut sen sijaan entinen kelkkailija, joka vakavan loukkaantumisen takia joutui jättämään urheilu-uransa. Juoruja kaikki siis.
    Meillä täällä ei siis se yksi olympiarengas avautunut, en usko sen olleen yhden ihmisen vastuulla, eiköhän se kaikki ollut tiimityötä. Korjasivat sitten kenraaliharjoituksista otetun filmin avulla ne renkaat oikean näköisiksi.
    Aivan liikaa ilotulitteita, ei ne tunnu edes enää miltään, jos niitä ammutaan liikaa taivaalle. Varsinkaan olympiatulen sytyttyä niitä ei olisi tarvittu ollenkaan, olympiatuli yksinään on jo kaunis ja tunteita herättävä.
    Tuo kirjastojuttu on uskomaton. Ei kai se pikkusievässä oleva asiakaskunta ole ainakaan sillä hetkellä kiinnostunut kirjallisuudesta. Kuten sanoitkin, nuoriin on satsattava ja ehkä ikäihmisiinkin, lukupiirin tms. puitteissa.
    "Olumppia"terveiset Wuppelasta Ossilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, eivätkös ne kaikki olleet jonkin sortin urheilumeriittejä ansainneet, ne soihdunkantajat? Minä taisin olla vähän horteessa, kuten usein katsellessani sohvaa vaakatasossa.

      Juu, minä olin tuosta jalkautuvasta kirjastotyöstä niin tuohtunut, että mieleni tekisi esittää oikein kirjallinen mielipiteeni sille kirjaston johtajalle. Ehkä on kuitenkin parempi, että hän ei saa tietää mielipidettäni asiassa:) Toki saisin hiottua sen urputuksen kohteliaaseen ja asialliseen muotoon, mutta eihän Keravan asiat kuulu minulle tippaakaan. Jos Kirkkonummella järjestetään jotain yhtä älytöntä, niin silloin kyllä urputuksen ääni kuuluu sinne kirjastoon asti. Tosin Kirkkonummella on kirjastoasiat aika hienosti hoidettu, myös täällä syrjäseudulla asuvia ajatellen. Täällä liikkuu vielä kirjastoauto ja se käy Kirkkonummen kouluissakin. Siinä on hienoa kirjastotyötä. Juu, ja käy se auto täällä Långvikissakin, olen nimittäin nähnyt sen tiettyinä päivinä tuossa "päätien" bussipysäkillä. Saksaan terveisii, M-L ja Ossi. hahaa, menenpä nauttimaan olumppiahuumasta soffalle, tulee kuulemma naisten ampumahiihtoa. Juuri sopivan unettavaa. Sääli, etten nähnyt aamupäivällä sitä mahdollisesti Suomen ainoaa mitalisuoritusta. No kait se tulee uusintana uutisista. Tämä Rukajärvi kerkiää nuorena naisena käydä vielä monet olumppialaiset.

      Poista
  3. Huoh, eipä kiinnosta nuo kisat, enkä kattonu edes avajaisia! Niinpä vierähti tämäkin viikonloppu, lenkkeilty on suojakeleissä. Tiitu on vähän vaikeeta, sillä on "juoksuaika"! Minä en oo saanu oikein mitään aikaan, olen yrittäny neuloa, mutta ei siitäkään mitään tule:( Heti meni niskat jumiin, kun en ole pitkään aikaan puikkoja kädessä pitäny.
    Leutoa helmikuun jatkoa! Ossille muiskut:)

    VastaaPoista
  4. Ai, Tiitulla olisi jaloissa menoa ja kevättä rinnassa. Sinun pitää opetella olemaan jännittämättä niskoja neuloessa, kyllä se nimittäin onnistuu. Olen itse kehittänyt sellaisen puolivelton istuma-asennon sohvalla. Sama on autolla ajaessa. Oikein korjaan olkapäitä alemmas monasti. Leutoja talvipäiviä teille kanssa ja Tiitulle Ossimuiskut.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.