tiistai 1. joulukuuta 2015

Hyvää joulukuun ensimmäistä - Ossilasta

Nyt joulukuussa te, hyvät lukijani, tulette saamaan kirjoitelma ähkyn, jonka aiheutan minä:). Ajattelin nimittäin päästä sataan kirjoitukseen tänä vuonna, No, jos minulla ei ole mitään asiaa, niin sitten en pääse tuohon sataan:)

Katsokaa, minkä ihanan mäyrislahjan sain yhdeltä blogikaveriltani. Mäyrisaiheinen tiskirätti ja aivan fantsu mäyrisnauha. Teen siitä avainnauhan, kunhan keksin, miten saan kauniisti ja vahvasti ommeltua nauhan päät yhteen. Minähän pistän hyvin vanhanaikaisesti avaimen kaulanauhaan, silloin, kun lähden Ossin kanssa kävelemään. Toiset kotiavaimeni ovat nimittäin kiinni auton avaimissa. Kun otin kuvaa tuosta liinasta, niin huomasin tuon tuotemerkin More Joy. Jokin valo liikahti päässäni ja katsoin yhteen laatikkoon, jossa säilytän noita tiskiliinoja.
 No, sieltähän löytyi kaksi kappaletta tälläisiä. Alku syksystä vein parille koirakamulle sellaiset liinat, joissa on pelkkiä tassun kuvia. Noita kivoja liinoja saa täältä Kirkkonummelta sellaisesta sisustusliikkeestä, jossa olen teettänyt muutamat verhot, kolmet vissiin.
 Tässä blogin päätähtönen. Myrtsin näköisenä, kuten aina kameran ilmestyessä. Oikeasti Ossi on tosi ilmeikäs koira ja se osaa olla aivan fantastinen ja iloinen, mutta kameran edessä ei sitten koskaan. Yleensä Ossi vielä mielenosoituksellisesti poistuu paikalta, kun kamera ilmestyy, tai kääntää peräpään kameraan.
Päivän vitsi oli mielestäni se, kun luin Stubbin lausunnon tästä hänen antamasta luvusta, joka koski hallintarekisteri lakia. "En valehdellut, annoin vain väärää tietoa." Say what. Siis, jos oma-aloitteisesti puhuu ihan täyttä puppua, sitä voi kutsua joksikin muuksi kuin valehteluksi, tai satuiluksi. Jos vastaa kysymykseen ja antaa virheellistä tietoa, niin se on sitten valehtelua. Noin jotenkin tulkitsen tuon armottoman kömmähdyslauseen. No, joka tapauksessa hallitus torppasi tuon paljon kiihtymistä aikaan saaneen lakiesityksen. Sitä lakiesitystä ei siis viedä eteenpäin tällä hallituskaudella. Suurimmaksi osaksi tuon Stubbin "kömmähdyksen" takia. Voi Stubb, voi Stubb minkä teit.

Ossilasta terveisiä kaikille!

8 kommenttia:

  1. Kyllä luvetaan mielenkiinnolla vaekka kuinka paljo kirjottasit! :)
    Piätähtönen on samallaenen ku meekäläenen. Ee tykkee kuvvoomisesta.Vaekka ihahhan tuo on kamu hyvännäkönen kuvissa:)
    Se tuo Tupin sanonta voes männä näennii että " Kyllä en valehellu.Vaekkee asija nii ollukkaa niinku omastapiästä sanoen.Vuan oes se vaekka ihahhyvin voenna ollahhii." :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, jaksanko niin paljon kirjoittaa... Jääpi nähtäväksi. En ymmärrä miksi tuo Ossi tuota kameraa yrmyyttää. Ei ole vissiin kuvauspalkkiot olleet tarpeeksi hyviä. Mainion sanonnan keksit. Vaan missä istuupi se rehellinen poliitikko? No ei ainakaan eduskunnassa. Muutenhan tästä maasta olisi kaikki vääryydet jo korjattu ja tämä Suomi olisi varsinainen paratiisi. Terkut Savoon päin.

      Poista
  2. Tammikuussa tuun sinnepäin neulomaan:
    Katju aina keksii kaikkea kivaa ja tammikuussa neulotaan Kirkkonummella, blogissaan lisää tietoa
    http://katjunkannoilla.blogspot.fi/2015/11/vuoden-2016-ensimmainen-neuletapaaminen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, tuonnehan minä tällään itseni kanssa.Minä niin toivon, että ihmiset löytävät tuon kahvilan. Noissa tiloissa on ollut parikin kauppaa, jotka eivät menestyneet. Kodinkonekauppa, huonekalukauppa. Toivottavasti kirkkonummelaiset ottavat kahvilan omakseen. Muuten sekään ei tule kannattamaan. Sattuu vaan samalle päivälle, kun kankaankutominen. Toisaalta, kun joutuu kuitenkin louskuttaan omalla ajalla, niin ehkä siellä nyt ei niin järjettömän uutta asiaa tule esille. Kymmenisen vuotta kangaspuita jo louskuttanut, niin aika monta asiaa on jo selvinnyt. Tosin muutama asia on vain teoriassa kangaspuilla selkeää. En viitsi loimea luoda, kun pelkään, että tipautan sen näine köpläkäsineni. Sitten niisiminen on mulla niin hidasta, että joku tekee sen homman mua viisi kertaa nopeammin. No aina kyllä sitten autan loimen laittamisessa puihin:)

      Pistin jo itselleni kalenterimerkinnän:) Terkut Ossilasta.

      Poista
  3. Párek ja Palvelijatar2. joulukuuta 2015 klo 16.39

    Kirjoittele ihmeessä, kyllä me luetaan! Outoahan ja tylsää elämä olis, jos ei Ossilasta kajahtelisi. Terveiset päätähtösellekin, ihan on miehekäs asenne Ossilla kameroihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, yleensähän minun kirjoitustahti on ollut maksimissaan kaksi kirjoitusta viikkoa kohden. Jotta pääsen tuohon sataan, saan blogata lähes päivittäin:) Mikäs asenne Párekilla sitten on kameraan, kun siitä saa aina niin iloisia kuvia.? Minä olen jotenkin tullut siihen tulokseen, etten ole lahjonut Ossia kunnolla kuvatessa. Siksi sillä on niin yrmy asenne kameraan. Ossi on vähän muutenkin huono ruokapalkkioilla lahjottava. Sillä on ilmeisesti vatsa aina liian täynnä, vaikka ei se liian lihava olekaan... Terkut sinulle ja Párekille.

      Poista
  4. Hienot on tiskirätit ja nauha. Ja Ossi murjottaa somasti, just niinkuin kuuluukin kuvaajalle tehdä, Ellillä nimittäin hankkii olla vähän samanlaiset tavat.
    Tommoset neulekahvilat olis varmaan kivoja. Porissa yksi lankaliike pitää vissiin sellaisia neuletreffejä, en tosin tiedä onko se varsinainen kahvila. Ei vaan tule lähdettyä sinne asti vaikkei meiltä sinne nyt ole kuin n. 15-16 km. Bussilla pitäisi mennä, niin aina se vaan on jäänyt, vaikka joskus mieli tekisikin. No kudon sitten sukkia kotona töllön ääressä.
    Ja kiva on kun kirjoittelet, kyllä täällä luetaan, vaikka vähän laiskanlainen olenkin viime aikoina ollut kommentoimaan. Silti tykkään lukea näitä blogeja ja haaveilen itse kirjoittavani kauniita ja täydellisiä blogikirjoituksia, edes muutama viikossa. Nyt kirjoitusväli hankkii venyä 2-4 viikkoon, pidempäänkin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin ihanat? Ei minun mielestä kaikki mäyrikset murjota kuvissa. Ossi yrmyttää. Suhtautuu jotenkin epäluuloisesti siihen kameraan:)

      Tuollainen neulekahvila olisi varsin ihana. Nyt täytyy mennä, kun melkein kotikulmalla järjestetään. Seurailen joitakin kässäriblogeja ja täällä Hesan puolessa on varmaankin jonkinlainen ryhmä, joka kiertelee noita neuletapahtumia. Toistaiseksi lähin on ollut tuossa Soukassa, mutta laiska kun olen, niin sinne en ole saanut itseäni hilattua. Nyt kun melkein omille hoodeille tulee, niin on pakko käydä katselemassa, mitä ne muutamat bloggaajat tekevät. Muutamat ainakin tekevät ihan tavattoman hienoja ja ohkaisia huiveja. Sellaisia, johon minulta menisi ikuisuus. Ellille pusuja meitin herralta ja terveisii sinne Poriin päin.

      Poista