Kun lenkki on tehty ja kävelty pari kilometriä ei voisi kotitie vähempää kiinnostaa. Alan siis jäkittää. Välillä pysähdyn ja haistelen joka ainoan ruohon. Onneksi tuolla mattella on aika lehmän hermot minun kanssani. Sitä sanaa pitää kovasti painottaa, koska muuten se on kovasti sellainen nollasta sataan kiihtyvä tyyppi. Lähes kaikissa asioissa. Minun kanssani hän jaksaa aika paljon ja on aikas kärsivällinen. Samalla, kun minä jäkitin, mami nyppi joka paikasta mistä näki, niin pujoa, joka on viheliäinen kasvi,*linkki* pujo. On niitäkin kuulemma vielä jäljellä, vaikka tämä meitin kävelytie alkaa olla aika pujovapaa. Matte on kaksikymmentä vuotta kitkenyt niitä, kun hän inhoaa pujoja ja lupiineja, jotka vievät elintilan kaikilta niittykukilta.
Tuonne meidän ison hiekkatien varteen rakennetaan uutta taloa ja siitä tulee ihan valtava. No mies on kuuluisa kirurgi omalla alallaan Suomessa ja ehkä yksi pari sitten tarttee ison talon, mutta mamin mielestä se on jättisuuri. Saa nähdä minkä näköinen talosta tulee. On kyllä aika hyvä, kun lähistöllä on eläinlääkäriä ja ihmislääkäriä:), jos jotain ihan hätätapausta tulee.
Matte tässä viime perjantaina kiltteili, kun tuo otti yhden karkulaiskoiran kiinni. Sen koiran nimi on Kille ja matte tietää missä se asustaa. Se voi olla, että Kille vähän leikki vaan. Minullakin oli tapana karkailla alle kaksivuotiaana, mutta sitten minut pistettiinkin sellaiseen liekaan, ettei se ole enää katkeillut. No, Kille oli vissiin metsästyskoulutuksessa, tai sitten se oli muuten vaan päättänyt ottaa niin sanotusti "Ritolat" ja lähtenyt karkuteille. Siinä se pyöri tiellä vähän pallo hukassa, ihan kotinsa lähellä, mutta oli vähän kuitenkin maten mukaan pois jengoiltaan ja maten oli pakko houkutella se leikkimään kanssaan ja sitten Matte vei Killen sen oman kodin naapurille, joka pisti Killen hihnaan. Sitten kun matte meni takaisin autolleen, niin tietä pitkin tuli Killen isäntä juosten ja kysyi onko näkynyt tiellä juoksevaa koiraa. Matte sanoi, että Kille on kotosalla jo. Kyllä oli Killen isäntä helpottunut. Niin Kille on pieni Múnsterin seisoja ja näyttää *linkki* tältä. Aina kun me tapaamme, niin me pysymme eri puolilla tietä, kun me vähän rähisemme toisillemme. Sitten, kun matet ovat tarpeeksi kauan jutelleet keskenään, niin mekin lakkaamme haukkumasta toisillemme. Mutta ei meitä nuuskutteluetäisyydelle päästetä. Mutta luulen, että minä, Ossi-kingi päihittäisin sen nuoren kaipparin ihan mennen tullen.
Eipä tässä kummempia Ossilasta, terveisiä teille vaan kamut.
