Tästä ja eilisestä päivästä näyttää tulevan kesän lämpimimpiä päiviä. Ossikin on siirtynyt puoliksi varjoon. Ossi on sen verran hömelö koira, että sen joutuu ottamaan välillä väkisin sisään, ennenkuin se paistuu ulkosalla.
Itse istuin torstaina iltapäivällä tässä kuistin täysin varjoisassa päässä ja luin loppuun Stieg Larssonin Tyttö joka leikki tulella, tämän Millenium-sarjan toinen osa. Kolmas osa olisi vielä luettavana. No nämä kirjat ovat sellaisia aika nopeasti luettavia, vaikka jokaisessa onkin reilut 600 sivua. Niitä on ihan pakko lukea pitkä pätkä kerrallaan. Täytyy sanoa, että pidin ensimmäisestä osasta eniten. Tämä toinen osa oli kovin väkivaltainen. Kolmannesta osasta en osaa sanoa vielä oikein mitään. Sitä on luettuna noin sata sivua ja se on ihan suoraa jatkoa kakkoselle.
Ihanan rauhallisen lukemistuokioni Ossi keskeytti säntäämällä raivoisasti haukkuen autotallin taakse. Kesämökkinaapurimme olivat jossain vaiheessa tulleet ja mies oli tonttinsa rajalla jotain risuja rapsimassa. Hain Ossin nopeasti takaisin kuistille, sitä myöten sisälle, ja pyytelin samalla mieheltä jälleen kerran anteeksi koiramme raivoisaa käyttäytymistä. Mies on eläkkeellä oleva Teknillisen korkeakoulun vanha professori ja pelkää koiria ihan hillittömästi. Siis riippumatta koiran koosta, rodusta ja siitä kuinka koira käyttäytyy. Ossihan ei miehiä kohtaan käyttäydy todellakaan kovin kauniisti. Täytyykin tarkistaa, että Ossin pihafleksissä ei ole mitään kulumia. Se olisi katastrofi, jos se naru katkeaisi silloin, kun Ossi säntää tonttimme rajalle. Sen fleksin painoraja on muistaakseni jotain 30-40 kiloa, joten sen puolesta ei pitäisi olla huolta.
Blogikaveri Maikin käväisi kylässä Helsingissä käydessään. Ossi oli aika myyty, kuten aina nähdessään koirista pitäviä naisia. Seuraavan kerran kun Mai tulee Helsinkiin päin Artun ja Bassen kanssa, niin minä menen moikkaamaan näitä suloisia koiraherroja.
Kaikille mukavaa viikonloppua!!