lauantai 27. syyskuuta 2014

Potutuslauantai osa 63

Ässch, lääkäri jatkoi minun antibioottikuuria vielä viikolla. Kohta alan laskea tunteja päivien sijasta. No ei vaineskaan. Ensi keskiviikkona tämä hirvitys on ohitse. Melkein voisin korkata skumppapullon. Onneksi on kaksi sellaista kääpiöpulloa jäänyt kesältä ja ne ovat jo valmiina kylmässä, jihuu. Tervetuloa keskiviikko!

Tuossa yksi ilta, taisi olla viime tai sitä edellisellä viikolla, katselin jotain ajankohtaisohjelmaa ennen uutisia. Näitä puolen tunnin pätkiä. En nyt muista oliko se MOT vai joku A-studion dokumenttipätkä. No, Suomessa joka tapauksessa on noin satatuhatta virolaista ihan vakihommissa. Siis tämä tarkoittaa joko sitä, että ne työssäkäyvät virolaiset ovat ihan huomattavasti parempia työntekijöitä kuin yksikään niistä vähän reilusta kolmestasadasta tuhannesta työttömästä suomalaisesta, tai sitten osa niistä työttömistä ei vain yksinkertaisesti viitsi tehdä niitä töitä, joita ne virolaiset ovat tulleet tänne tekemään. Oli rakennushommia ja siivoustöitä näin esimerkkeinä. Hmm, hyvä me suomalaiset!

Jokin aika sitten lueskelin Hesarista tämän alkuperäisen mielipidekirjoituksen: *linkki* Väsynyt YH-äiti 6000:lla ei pärjää. Voi vitsit, että sai väsynyt äiti kuraa niskaansa. Mikäli nyt muistan oikein, hän sanoi nimenomaan, että rahallisesti hän pärjää kohtalaisesti, mutta mies oli mieleltään sairas, eikä osallistunut lapsien hoitoon mitenkään. Hänen oma äitinsä taisi olla suureksi avuksi. Sitten hän kiinnitti huomiota verotukselliseen epäkohtaan. Pariskuntaa, joka yhdessä tienaa tuon 6000 bruttona kuussa, kohdellaan verotuksessa täysin erilailla. Hmm, jotenkin lasten vanhempia tulisi kohdella verotuksellisesti samalla tavalla, riippumatta siitä, kuka perheessä on se, joka tienaa. Sitä paitsi jo tuon jutun otsikointi oli pielessä, kun tämä yh-äiti ei valittanut muusta kuin verotuksesta, lasten hoidosta, ei suinkaan siitä, etteikö hän rahallisesti pärjäisi. Ja voi että, kun taisivat keskustelupalstat revetä liitoksistaan:) :)

*linkki* Sammakko"prinssi" säikäytti naisen. Ai vitsit, millaista yhteiskunnan rahan haaskausta. Pelastuslaitos kävi päästämässä rupisammakon naisen asunnosta vapauteen. Minun mielestä se kustannus pitäisi lähettää suoraan tuolle naiselle itselleen. Eihän nyt pelastuslaitoksen tehtävänä voi olla kuin pelastaminen. Juu, koskee kyllä eläimiä ja ihmisiä, mutta rupikonna ei nyt ehkä aiheuttanut tälle naiselle hengenvaaraa. Tai olikohan se rupikonna itse hengenvaarassa? Sitä nyt ei voi jälkikäteen tietää. Tästä talosta lähtee kyllä kaikki hirveä ja karhua pienemmät otukset ulos ihan omin voimin. Luultavasti elävinä myös. Tosin, jos joku elukka tulee tuolta meidän olohuoneen isoista ikkunoista sisälle, niin se voi kyllä olla jo siinä vaiheessa aika pahasti vammautunut.

*linkki* Rikotut pullot koituivat Brunon kohtaloksi. Voi meitä julmuri-ihmisiä. Mitä taukkeja monet ovatkaan! Itse koetan keräillä aina näkemäni lasinpalaset joka mahdollisesta paikasta maasta poies. (Hanne, ei sisällä mitään rääkkäyskuvia). Asumisemme alkuaikoina jopa täältä meidän tontilta löytyi yllättävän paljon lasia. Täällä oli käynyt jossain vaiheessa nuorisojoukkoja kesäisin telttailemassa.

Lopuksi laitan linkin yhteen koiravideoon. *linkki* Just Jumpy the dog. En tiedä, onko koiralla niin hauskaa, mutta iloisesti ja luottavaisesti tuo näyttää kaikki temput tekevän:)

No, näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, Ossilasta parempaa viikonvaihteen jatkoa!

torstai 25. syyskuuta 2014

Hormonihirviö ja imperiumin vastaisuku

Meille muutti viikoksi hormonihirviö. Imperiumin vastaiskusta taas ei ollut tietoakaan. Kiltisti nousin viideltä ja puoli kuudelta viemään Ossia ulos, kun se ulvoi naisen tuskaansa tuolla alakerrassa. Tuntuu, että kaikilla lähiseudun naaraskoirilla on ollut yhtä aikaa juoksuaika. Naapurinkin kuvankauniilla cairnterrierillä taisi olla justiinsa. Ensi keväänä Ossi taitaa saada samanlaisen kapselin, kuin mitä naapurin sillä ihanaisella uroskoiralla on. Ossia ei enää nukuteta, jollei ole hengenlähdöstä kyse. Se ihana uros on muistaakseni töpöhäntäinen australian karjakoira. Aivan mahtavan suloinen otus. Minulle koiran suloisuus korreloituu aina siihen, mitä paremmin se on koulutettu. 

Minäkö hormonihirviö?

 Kun minulla joskus on paljon rahaa, kerään tämän tyhjän seinän täyteen Kirsi Neuvosen grafiikkaa. Yhdellä kaverillani on tämä sama työ ja olen vuosikaudet ollut siihen hyvin ihastunut. Jostain kumman syystä teosta oli Kirsi Neuvosella vielä myynnissä ja ostin työn tytölle 18-vuotislahjaksi.
 Nykyään en oikeasti kestä itseäni. Kuva puhukoon puolestaan...
Miäheni on ollut aivan ihana. Hän on ollut viikon lomalla ja istutti minulle eilen kultasadepuun. Näin aivan fantastisen kuvan Párekin blogissa puusta ja ihastuin tähän pieneen puuhun niin paljon, että papatin siitä koko kesän miehelleni. Eilen hän sitten kaivoi pikku trakullan sellaisen ison kannon pois. Siinä oli ollut sellainen jättikokoinen vanha raita, joka kaatui pois ja siihen tuli minun kultasadepuulleni aivan ihana tila:) Pari pientä kuusta ja joku pieni leppä saivat mennä kanssa ja siihen tuli ihana valoinen pieni tila puulleni. Toivottavasti se puu viihtyy sille tehdyssä paikassa ja jonain kauniina päivänä kukkii iloisesti itsensä täyteen keltaisia kukkia. Ossilasta torstai terveiset!

lauantai 20. syyskuuta 2014

Potutuslauantai osa 62

Eilinen Max Raaben konsertti, jota odottelin puolittain kauhun sekaisin tuntein, olikin yllättävän hauska. En nyt leijunut sieltä kotiin, niinkuin joskus tullessani oopperasta, mutta aivan mukava kokemus se konsertti oli kuitenkin. Meillä oli kohtuullisen hyvät paikat, josta näki kivasti orkan kokonaisuutena. Finlandia-talon kuuluisan surkea akustiikka kyllä jotenkin muussasi orkan soiton. Yhtäkään soitinta ei erottanut kokonaisuudesta. Oli siellä flyygelinsoittajakin, mutta flyygeliä ei kylläkään kuullut, muuta kuin hiukkasen silloin, jos joku alkusoitto oli erikseen. Muutama vitsi meni valitettavasti täysin ohitse, eikä saksan kielen taitoni riittänyt ymmärtämään mikä tiputti pienen kaktuksen ikkunalaudalta naapurin päähän, vai oliko peräti kasvoille. Joku juttu siinä oli... Kappale kuitenkin oli Eine, kleine kaktus:)

*linkki* tyttönsä murhannut äiti ehdonalaisuuteen. Voihan itkut. Jos joku tekee tapon tai murhan, niin ei häntä pitäisi päästää vapaaksi ikinä. Tappohan on vähän "vähäisempi" rikos, murha edellyttää erittäin kamalaa tekotapaa, suunnitelmallisuutta jne. Jos, joku kuitenkin pystyy kännipäissäänkin tuollaisiin "äkkipikaisiin" tekoihin, niin kyllä se olisi ihan kaikkien turvallisuuden kannalta parempi, että olisi laitoshoidossa ihan oikeasti koko loppuelämänsä ajan.

*linkki* Mies ajoi punaisia päin ja 7-vuotiaan yli. Tämänkin kaltaisista rikkomuksista kunnon vankilatuomio ja niin miljoonasakot, että maksaisi niitä loppuikänsä. Tulisi ehkä vähän ajotapamuutosta tänne Suomeenkin. Ei sen puoleen, olen itsekin meinannut ajaa ihmisen päälle suojatiellä. Oli lähes tulkoon pimeää ja vastaantuleva auto antoi tietä suojatien ylittäjälle ja tämä kaksiulotteinen näköni teki tepposet, enkä siis tajunnut, että se vastaantuleva auto pysähtyi. Onneksi ajoin hiljaa ja selvisin sellaisella hitaasta vauhdista tehdyllä paniikkijarrutuksella. Kyllä muuten olisi mukavaa, jos ihmiset käyttäisivät heijastimia hämärällä. Silloin heidät huomattaisiin paljon, paljon helpommin. Minullahan on terävä näkökyky, mutta tuo moniulotteisuuden puuttuminen, tekee näöstäni hiukan rajoittuneen. En muuten aja hämärässä, jollei ole täysin pakko. Nyt olen lisäksi aivan super iloinen. Tämä mutkainen Hirsalantie on saanut valopylväät. JEE!

*linkki* Tämä Rocky-kissan rääkkääminen oli ihan järkyttävää. Se, että kissojen ei tulisi juosta vapaana luonnossa, ei kyllä oikeuta niiden rääkkäämiseen. Kyllä ihmisen luonto voi sitten olla kammottava. Mistä noita eläinvihaajia oikein sikiää? Kynsienkiskojilta voisi kyllä ihan itseltään kiskoa kynnet irti. Kynsi kynnestä. Arggh.

No, näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, Ossilasta oikein hyvää viikonvaihteen jatkoa!

lauantai 13. syyskuuta 2014

Potutuslauantai osa 61

Moi blogikamut. Tämä elo olisi ihan ok, jos ei olisi koko ajan huono olo. Tämä tuhti antibioottikuuri sen tekee. Lähes oksettaa koko ajan, eikä kuitenkaan oksennuta. Te kaikki naispuoliset joilla on lapsia, koettakaa muistella sitä kaikkein kamalinta pahoinvointia raskauden aikana. Siltä nyt tuntuu aamusta iltaan. Onneksi tuo kuuri ei jatku enää kuin 11 päivää:) Jotain lohtua siis.

Se oppilasluokka, joka koki karvaan pettymyksen erään metalliromua keräävän yrityksen taholta, onkin sitten saanut iloisia rahauutisia: *linkki* Koululle alkoi sataa lahjoituksia. Vielä Suomessa onneksi riittää hyvää tahtoa auttaa.

*linkki* Osa vanhemmista sallii lasten alkoholinkäytön. Meillä ei kyllä aikoinaan sallittu. Ihan kaikki kokeilut tyttö teki kyllä salaa, ilman meidän suostumusta, se on varma. Yhden kerran ostin jopa promillemittarin ja sanoin, että jos viisari värähtääkään, kun tulet kotiin, niin keksin jotain ikävää, kuten muutaman viikon arestia, tai muuta sellaista.

*linkki* Hylättyjä koiranpentuja löytyi kellarikopista Helsingistä. Siis, kyllä me ihmiset, tai siis jotkut ihmiset ovat karmeita. Olisiko tuo nyt iso vaiva viedä pennut Hesyyn? Joillekin näköjään on. Mitä helskuttia näiden ihmisten päässä liikkuu ajatuksissa? Ei kyllä taida liikkua yhtään mitään. En voi siis ymmärtää. Eikä onneksi tarvitsekaan.

*linkki* Kissa pilasi omistajansa nettipokerin. Anteeksi kauhiasti, mutta minua nauratti kyseinen juttu aika paljon. Ei tippaakaan vahingoniloa, vaan ajatus siitä, että kissa onnistuu painamaan jotain tiettyä nappulaa loikatessaan näppäimistölle. Varsinaista tilannekomiikkaa. Toivottavasti on sen verran kissarakas pelaaja, ettei heittänyt kisuaan seinään.

Minä menen nyt kipristelemään sängynpohjalle, tai ainakin heti uutisten jälkeen. Näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, Ossila toivottaa iloista viikonvaihteen jatkoa!

torstai 11. syyskuuta 2014

Voihan kaikkien punkkien äiti!

Ette kuulkaas blogikaverit ikimaailmassa usko, kenellä saattaa olla borrelioositartunta. Ehei, ei rakkaalla Ossillani, vaan ihan minulla itselläni. Tämä on aika epätodellista. Minä en ole edes mahdollista punkkia havainnutkaan. 

Jos se on ollut punkki, joka on purrut, niin se on ollut tuossa pari senttiä nivustaipeesta alaspäin ja esimerkiksi istuessani, tuo mahanrötkylä mukavasti peittää sen paikan. 

Joka tapauksessa: viime viikolla sattumoisin ihmettelin sellaista pientä, vähäsen kutisevaa näppylää, joka näytti inhottavasti finninpoikaselta, mutta ei ollut lainkaan kipeä, joten puristin sen pienen paiseen tapaisen pois. No sitten toissapäivänä kurkkasin peilistä, että onhan se parantunut. Näinkin sellaisen kämmenen kokoisen punaisen läikän siinä kohdassa. Minulle iski tajuntaan heti borrelioosi ja siltä istumalta tilasin lääkärinajan eiliseksi Kirkkonummen yksityiselle lääkäriasemalle. No mukava lääkäri mittasi sen laikun ja totesi, että yli kahdeksan senttiä halkaisijaltaan ja sanoi, että näiden kanssa ei kannata nykyaikana leikkiä ollenkaan. Vaikka punkinpuremasta ei ole täyttä varmuutta, niin hän määräsi kahden viikon täpäkän antibioottikuurin (Amorion 500 mg, 2 tablettia kolmasti päivässä). Huh, huh, että osaa väsyttää. Jos joku on asiaa tarkemmin tutkinut, niin alkuvaiheessa borrelioosia ei voida sataprosenttisesti määrittää verikokeella, eikä selkäydinnesteestä.

Asiasta ihan toiseen. Yksi lukijani, tarjosi minulle vanhaa possukokoelmaansa. No possut eivät olleet ihan sellaisia, joita keräilen, mutta sanoin tälle nuorelle naiselle, että säästä nyt ihmeessä possut äläkä heitä niitä pois, joku tulee ilahtumaan niistä aivan varmasti. Tälläisiäkin ihanuuksia täällä blogimaailmassa tapahtuu <3.

Tutkikaahan itsenne ja koiranne tarkasti. Eilen kutomapiirissä yksi rouva kertoi, että oli myös saanut punkin pureman keskelle selkää ja oli saanut myös antibiootit. Jos minusta ei nyt kuulu vähään aikaan mitään, niin olen vetelemässä sikeitä, krooh, pussch ja psiih. Onneksi kuuri loppuu (toivottavasti), ennen Pariisin matkaa. En nyt laita reidestäni kuvaa, mutta läntti näyttää vähäisen viininpunaiselta, isolta mustelmalta. Että tälläisiä Ossilasta tällä kertaa. Mukavaa torstaita nyt kaikille.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Mukavata maanantaita!


Huomasin tuossa kauhukseni, että Ossilasta ei ole viikkoihin kajahtanut muita, kuin potutuslauantai tekstejä. Periaatteessa meille kuitenkin kuuluu ihan pelkkää hyvää. Tuommoisiin yleisiin pikku harmeihin on vain niin helppo tarttua:) Tänäänkin löysin, göööks, hirvikärpäsen aamukahvilla päästäni. Siellä se hirvikärpänen oli tyytyväisenä köllinyt päänahassani koko yön ja selvinnyt sekä pesusta, että föönikuivauksesta. Ne hirvikärpäset ovat niin kaameita. No itäsuunnasta sekin vitsaus on tähän maahan saapunut. Miäs väitti aikaisemmin, että eivät hirvikärpäset ihmistä pure, kunnes häntä itseään puri hirvikärpänen ja miäs sai ikävän märkivän patin päähänsä. Sitten oli hänenkin pakko myöntää, että purevat ne hirvikärpäset joskus ihmistäkin.

Tässä Ossi tutkimassa, mikä ruohoista voisi olla natusteltavaa. Viimeisen kuvan harmitusilmeestä päätellen kotia kohti olemme menossa.


 Tämä oli testi, että maistuuko Ossille keitetty papu savulohen kanssa. Tulos: ei maistunut.
Oikein kaunista syyskuun toista viikkoa. Miäskin tulee huomenissa viikon prätkäreissultaan Baltiasta ja saan kuulla reilun viikon prätkämatkan kuulumiset.


lauantai 6. syyskuuta 2014

Potutuslauantai osa 60

Olen tässä muutamana päivänä pohtinut sellaisia asioita, kuten hyvät käytöstavat. Millä ne määritellään ja mihin ne heijastuvat? Tänäänkin kaupassa törmäsin erittäin huonoihin käytöstapoihin, tai lähinnä huonojen käytöstapojen opettamiseen. Isä ja hieman alle viisivuotias poika jonottivat viereisellä kassalla minun jonostani. Poika kärtti jotakin ja katseli Aku Ankka sarjakuvakirjoja. Isä jaksoi kolme kertaa kieltää häntä katselemasta kirjoja ja koetti tarjota jotain muuta viihdykettä kuten "haenko sinulle isot ostoskärryt. Saat istua niissä." Neljännellä kerralla isä sanoi "katso vaan sitä kuvakirjaa, mutta varovasti". Mitääääääääh?
Onkohan minusta tulossa vanha kärttyinen akka? En tiedä, mutta minusta isä opetti tuossa pienelle pojalleen huonoa käytöstä.

Huonot käytöstavat heijastuvat niin moneen ihmisen elämän eri osa-alueeseen. Sosiaalisiin suhteisiin, liikennekäyttäytymiseen, ihan kaikkeen, you name it! 

Silloin, kun tyttöni oli pieni, minulle ei olisi tullut mieleenikään sallia hänelle sarjakuvakirjan pläräystä kassalla. Se mikä oli kiellettyä oli sitten ihan oikeasti kiellettyä. Minulla on paljon asioita, joista alkaa verenpaineeni nousta pikkuisen, tai oikeastaan kohinalla:). Se muuten olikin luksusta käydä kaupassa silloin, kun tyttö oli pieni. Se oli mukamas sellainen "lepotauko" lapsen hoidosta. Muuten inhosin kaupassakäyntiä ja inhoan edelleenkin.

*linkki* Muistisairasta vanhusta etsittiin koko yö. Miten minusta tuntuu, että kyseisen kaltaiset otsikot ovat ihan joka päiväistä kauraa? Miten ihmeessä Suomen kaltaisessa, niin kutsutussa "hyvinvointivaltiossa",  ei saada asioita järjestettyä kuntoon? Kyllä luulisi työpaikkoja olevan vanhustenhoidossa. Miten ihmeessä muistisairas ihminen voi asua yksin? No valitettavasti asia voi olla niin, että hänen jälkipolvi asuu jossain monen sadan kilometrin päässä, eikä aina voi olla hoitelemassa äitinsä tai isänsä asioita. Nykyään nuorempi sukupolvi voi asua jopa toisella puolella maailmaa. Mitäs siinä sitten tehdään? Haloo päättäjät!

Me saamme uuden osoitteen. Hmm, en tiedä olenko riemuissani, vai en. Tien nimi on minun keksimä ja Kirkkonummen jonkun lautakunnan mielestä "kuvaa alueen luontoa". No tarina tien nimen takana on pitkä. Tämä tiehän erkanee tuosta pienestä "päätiestä", eikä tänne oikeasti löydä kukaan, eikä ikinä ilman tosi tarkkoja ajo-ohjeita. GPS:llä pääsee ainaskin postilaatikolle:) No uudet naapurimme alkoivat viime vuonna puuhata tiellemme nimeä. Heidän ehdottamansa tiennimi aiheutti minulle suorastaan kylmiä väreitä ja ilmoitin niin kauniisti kuin ikinä osasin, että tuohon tien nimeen te ette ikinä saa minun suostumustani. No sitten kaksi minun tienimilistastani kelpasi ja naapuri vielä ystävällisesti laittoi yhden minun keksimäni tien nimen kolmanneksi nimivaihtoehdoksi. No sitten kävi niin, että kunnalle ei kaksi ensimmäistä kelvannut, koska jotkut "heinäkasvit ovat varattuna tietylle alueelle" (Kesäheinäntie) ja säämuodostelmat varattu sille ja sille alueelle (Usvaniityntie). No sitten se kolmas nimivaihtoehto toteutui, eikä se tainnut olla naapurillemme lainkaan mieleen. No, minä taasen en olisi koskaan voinut kuvitella asuvani Perhoslaaksossa. Semmoista tämä on, kaikki eivät voi saada kaikkea. Toivotaan, että naapurisopu säilyy kuitenkin. He ovat mukavia ihmisiä. En tiedä, mitä he meistä ajattelevat.

*linkit tämä ja tämä tarina* liittyvät eläimiin ja molemmissa on onnellinen loppu.


Näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, Ossila toivottaa ihanaa viikonvaihteen jatkoa tämän vahtimiskuvan kanssa.