Potutuslauantai osa 60

Olen tässä muutamana päivänä pohtinut sellaisia asioita, kuten hyvät käytöstavat. Millä ne määritellään ja mihin ne heijastuvat? Tänäänkin kaupassa törmäsin erittäin huonoihin käytöstapoihin, tai lähinnä huonojen käytöstapojen opettamiseen. Isä ja hieman alle viisivuotias poika jonottivat viereisellä kassalla minun jonostani. Poika kärtti jotakin ja katseli Aku Ankka sarjakuvakirjoja. Isä jaksoi kolme kertaa kieltää häntä katselemasta kirjoja ja koetti tarjota jotain muuta viihdykettä kuten "haenko sinulle isot ostoskärryt. Saat istua niissä." Neljännellä kerralla isä sanoi "katso vaan sitä kuvakirjaa, mutta varovasti". Mitääääääääh?
Onkohan minusta tulossa vanha kärttyinen akka? En tiedä, mutta minusta isä opetti tuossa pienelle pojalleen huonoa käytöstä.

Huonot käytöstavat heijastuvat niin moneen ihmisen elämän eri osa-alueeseen. Sosiaalisiin suhteisiin, liikennekäyttäytymiseen, ihan kaikkeen, you name it! 

Silloin, kun tyttöni oli pieni, minulle ei olisi tullut mieleenikään sallia hänelle sarjakuvakirjan pläräystä kassalla. Se mikä oli kiellettyä oli sitten ihan oikeasti kiellettyä. Minulla on paljon asioita, joista alkaa verenpaineeni nousta pikkuisen, tai oikeastaan kohinalla:). Se muuten olikin luksusta käydä kaupassa silloin, kun tyttö oli pieni. Se oli mukamas sellainen "lepotauko" lapsen hoidosta. Muuten inhosin kaupassakäyntiä ja inhoan edelleenkin.

*linkki* Muistisairasta vanhusta etsittiin koko yö. Miten minusta tuntuu, että kyseisen kaltaiset otsikot ovat ihan joka päiväistä kauraa? Miten ihmeessä Suomen kaltaisessa, niin kutsutussa "hyvinvointivaltiossa",  ei saada asioita järjestettyä kuntoon? Kyllä luulisi työpaikkoja olevan vanhustenhoidossa. Miten ihmeessä muistisairas ihminen voi asua yksin? No valitettavasti asia voi olla niin, että hänen jälkipolvi asuu jossain monen sadan kilometrin päässä, eikä aina voi olla hoitelemassa äitinsä tai isänsä asioita. Nykyään nuorempi sukupolvi voi asua jopa toisella puolella maailmaa. Mitäs siinä sitten tehdään? Haloo päättäjät!

Me saamme uuden osoitteen. Hmm, en tiedä olenko riemuissani, vai en. Tien nimi on minun keksimä ja Kirkkonummen jonkun lautakunnan mielestä "kuvaa alueen luontoa". No tarina tien nimen takana on pitkä. Tämä tiehän erkanee tuosta pienestä "päätiestä", eikä tänne oikeasti löydä kukaan, eikä ikinä ilman tosi tarkkoja ajo-ohjeita. GPS:llä pääsee ainaskin postilaatikolle:) No uudet naapurimme alkoivat viime vuonna puuhata tiellemme nimeä. Heidän ehdottamansa tiennimi aiheutti minulle suorastaan kylmiä väreitä ja ilmoitin niin kauniisti kuin ikinä osasin, että tuohon tien nimeen te ette ikinä saa minun suostumustani. No sitten kaksi minun tienimilistastani kelpasi ja naapuri vielä ystävällisesti laittoi yhden minun keksimäni tien nimen kolmanneksi nimivaihtoehdoksi. No sitten kävi niin, että kunnalle ei kaksi ensimmäistä kelvannut, koska jotkut "heinäkasvit ovat varattuna tietylle alueelle" (Kesäheinäntie) ja säämuodostelmat varattu sille ja sille alueelle (Usvaniityntie). No sitten se kolmas nimivaihtoehto toteutui, eikä se tainnut olla naapurillemme lainkaan mieleen. No, minä taasen en olisi koskaan voinut kuvitella asuvani Perhoslaaksossa. Semmoista tämä on, kaikki eivät voi saada kaikkea. Toivotaan, että naapurisopu säilyy kuitenkin. He ovat mukavia ihmisiä. En tiedä, mitä he meistä ajattelevat.

*linkit tämä ja tämä tarina* liittyvät eläimiin ja molemmissa on onnellinen loppu.

Näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, Ossila toivottaa ihanaa viikonvaihteen jatkoa tämän vahtimiskuvan kanssa.