lauantai 6. syyskuuta 2014

Potutuslauantai osa 60

Olen tässä muutamana päivänä pohtinut sellaisia asioita, kuten hyvät käytöstavat. Millä ne määritellään ja mihin ne heijastuvat? Tänäänkin kaupassa törmäsin erittäin huonoihin käytöstapoihin, tai lähinnä huonojen käytöstapojen opettamiseen. Isä ja hieman alle viisivuotias poika jonottivat viereisellä kassalla minun jonostani. Poika kärtti jotakin ja katseli Aku Ankka sarjakuvakirjoja. Isä jaksoi kolme kertaa kieltää häntä katselemasta kirjoja ja koetti tarjota jotain muuta viihdykettä kuten "haenko sinulle isot ostoskärryt. Saat istua niissä." Neljännellä kerralla isä sanoi "katso vaan sitä kuvakirjaa, mutta varovasti". Mitääääääääh?
Onkohan minusta tulossa vanha kärttyinen akka? En tiedä, mutta minusta isä opetti tuossa pienelle pojalleen huonoa käytöstä.

Huonot käytöstavat heijastuvat niin moneen ihmisen elämän eri osa-alueeseen. Sosiaalisiin suhteisiin, liikennekäyttäytymiseen, ihan kaikkeen, you name it! 

Silloin, kun tyttöni oli pieni, minulle ei olisi tullut mieleenikään sallia hänelle sarjakuvakirjan pläräystä kassalla. Se mikä oli kiellettyä oli sitten ihan oikeasti kiellettyä. Minulla on paljon asioita, joista alkaa verenpaineeni nousta pikkuisen, tai oikeastaan kohinalla:). Se muuten olikin luksusta käydä kaupassa silloin, kun tyttö oli pieni. Se oli mukamas sellainen "lepotauko" lapsen hoidosta. Muuten inhosin kaupassakäyntiä ja inhoan edelleenkin.

*linkki* Muistisairasta vanhusta etsittiin koko yö. Miten minusta tuntuu, että kyseisen kaltaiset otsikot ovat ihan joka päiväistä kauraa? Miten ihmeessä Suomen kaltaisessa, niin kutsutussa "hyvinvointivaltiossa",  ei saada asioita järjestettyä kuntoon? Kyllä luulisi työpaikkoja olevan vanhustenhoidossa. Miten ihmeessä muistisairas ihminen voi asua yksin? No valitettavasti asia voi olla niin, että hänen jälkipolvi asuu jossain monen sadan kilometrin päässä, eikä aina voi olla hoitelemassa äitinsä tai isänsä asioita. Nykyään nuorempi sukupolvi voi asua jopa toisella puolella maailmaa. Mitäs siinä sitten tehdään? Haloo päättäjät!

Me saamme uuden osoitteen. Hmm, en tiedä olenko riemuissani, vai en. Tien nimi on minun keksimä ja Kirkkonummen jonkun lautakunnan mielestä "kuvaa alueen luontoa". No tarina tien nimen takana on pitkä. Tämä tiehän erkanee tuosta pienestä "päätiestä", eikä tänne oikeasti löydä kukaan, eikä ikinä ilman tosi tarkkoja ajo-ohjeita. GPS:llä pääsee ainaskin postilaatikolle:) No uudet naapurimme alkoivat viime vuonna puuhata tiellemme nimeä. Heidän ehdottamansa tiennimi aiheutti minulle suorastaan kylmiä väreitä ja ilmoitin niin kauniisti kuin ikinä osasin, että tuohon tien nimeen te ette ikinä saa minun suostumustani. No sitten kaksi minun tienimilistastani kelpasi ja naapuri vielä ystävällisesti laittoi yhden minun keksimäni tien nimen kolmanneksi nimivaihtoehdoksi. No sitten kävi niin, että kunnalle ei kaksi ensimmäistä kelvannut, koska jotkut "heinäkasvit ovat varattuna tietylle alueelle" (Kesäheinäntie) ja säämuodostelmat varattu sille ja sille alueelle (Usvaniityntie). No sitten se kolmas nimivaihtoehto toteutui, eikä se tainnut olla naapurillemme lainkaan mieleen. No, minä taasen en olisi koskaan voinut kuvitella asuvani Perhoslaaksossa. Semmoista tämä on, kaikki eivät voi saada kaikkea. Toivotaan, että naapurisopu säilyy kuitenkin. He ovat mukavia ihmisiä. En tiedä, mitä he meistä ajattelevat.

*linkit tämä ja tämä tarina* liittyvät eläimiin ja molemmissa on onnellinen loppu.


Näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, Ossila toivottaa ihanaa viikonvaihteen jatkoa tämän vahtimiskuvan kanssa.

6 kommenttia:

  1. Olen myös nähnyt pitkän pätkän pahanlaista lapsenkasvatusta ostoskekuksessa. Kuljin isän ja pojan perässä enkä voinut välttyä kuulemasta, kuinka isä tiuski noin 5v pojalleen kuin uhmaikäinen kakara, jopa lapsi pystyi keskustelemaan aikuisemapaan malliin kuin isänsä. Oikein myötähäpesin "aikuista" isää ja suruttelin lapsen puolesta. Hohhoijaa.
    Vanhusten määrä tulee jatkuvasti kasvamaan. Se on tosiasia. Nytkin oli taas palvelutalossa ja vanhusten vuokratalossa vainajat maanneet pitkiä aikoja kenenkään huomaamatta. Kyllä nimenomaan palvelutalossa tulee olla joku kontrolli hyväkuntoisia asukkaitakin kohtaan.
    http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288734490107.html

    Terveiset sinne "ei-perhoslaaksoon", rapsutteluja Ossille!

    VastaaPoista
  2. Se on jännä asia, miten sitä tulee kiinnitettyä tuollaisiinkin asioihin huomiota. Olemmekohan me jotain dinosaurussukupolvea, katoavaa kansaa? Siis me, jotka kiinnitämme huomiota erinäisiin asioihiin.

    Vanhusten määrä tulee kasvamaan ilman muuta, jopa hyväkuntoisten vanhusten. Sitä mukaa, kun yleinen eliniän odote kasvaa. Ilman muuta vanhusten palvelutaloissakin pitäisi olla kontrolli. Monastihan palvelutaloissa tarjotaan ainakin yhteinen ruoka. Jonkun pitäisi siihenkin reagoida, jos joku ei käy päivittäin syömässä. Minun mielestäni jonkinlainen kiertokäynti ihan joka päivä olisi syytä tehdä palvelutaloissakin. Eihän sitä koskaan tietä, milloin hyväkuntoinen vanhus muuttuu yhtäkkiä huonokuntoiseksi. Saksaan terveisii "melkein perhoslaaksosta". heh Ossilantie olisi ollut erinomainen tiennimi. Sitten joskus, kun Ossia ei enää ole, niin itkua pukkaisi päivittäin... Wupelle paijauksia

    VastaaPoista
  3. Vanahusten hoejjosta pietään hirveetä halloota. Eekä silti mikkää korjaavvu. Hyvätulosilla on varroo männä yksityisii hoetopaekkoehi vuan entäpä peruseläkkeellä kittuuttajat. Ne kittuuttaa kotonnaa. Ja siinon vielä mahollisesti yhtä huonokuntonen ommaeshoetaja sittä. Kotjhoeto kääp millon kerkijjää. Jos ylleesä on sillä resurssija käävvä. Ku työvoemoo ee oo varroo palakata kunnilla. Äet on ollu aekannaa vanahustehhoejossa työelämässä. Sano että sillo ol toene iän kokonnaa. Riitti hoetoväkkee tarpeeks.
    Nyt satsattaa vuan muka siihe että kaekki saes asuva kotona. Hyvä uatos vuan ee onnistu tiälä mualla! On nähty.

    Nuo käätössiännöt on nehhii heettännä härämpyllyvä nykymualimassa. Penskat suap kaeke periks. Harvalla perreellä on siännöt. Enkä nyt mittää vihtameeninkijä tarkota vuan iha immeesmäestä käättäätymistä. Mitenkäpä ne lapsrukat mittää oppii ku ee vanahemmatkaa ossoo!
    Kummoo on mualimanmänö. Määräkoerannii vinkkelistä katottuna.
    Siitä huolimata hyvvee viikolloppuva Ossilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on varmaan sellainen juttu, että niiltä otetaan poies, jotka osaavat pitää kaikkein vähiten ääntä itsestään. En oikein tiiä. Olen kanssa sitä mieltä, että ei se aina se kotona asuminen ole se paras ratkaisu. joku käypi kerran tai kaksi kertaa päivässä antamassa lääkkeet ja siinä se on se kotihoito. Minusta tuntuu, että aikaisemmin oli toista. Muistan, kun olin ihan pieni ja äitini joutui olemaan pitemmän aikaa sairaalassa. Silloin meillä kävi kotihoitaja ja hän teki meille kahdelle lapselle oikein ruuankin ja piti jonkin aikaa seuraa. Sitten jonkin aikaa saimme pärjätä kaksisteen, ennenkuin isämme tuli töistään kotia.

      Jotenkin tuntuu, että nyt on vanhemmaksi tullut sellainen sukupolvi, joka on itsekin hukassa. Miten sellainen sukupolvi osaa kasvattaa lapsensa. Kerran juttelimme miähen kanssa, että ehkä tälläinen vähän päälle viiskymppisten sukupolvi on sellainen, jolle vielä on ollut säännöt ja tietyt arvot ja osaa ehkä siirtää niitä eteenpäinkin, mutta jotkut nuoremmat eivät enää osaa. Heh, tuli tässä mieleeni, kun tyttöni huomautti minulle eräästä jutusta ja sitten ajattelin, että ihan oikein hän huomautti minua. Eikä ollut ainoa kerta. On mennyt opit perille, mutta aina joskus tulee takaisinkin:) :) Mutta hyvä asia on se, että meitin määräkoerilla on asiat kunnossa. Savoon päin terveisii!

      Poista
  4. En tiedä osaanko aina itsekkään käyttäytyä niin mallikkaasti kuin pitäisi, tuskin. Mutta ei meidän pojat mielestäni mitenkään erityisen paljon mankuneet mitään kaupasta. Siis saattoivat yrittää, mutta uskoivat yleensä kun sanottiin, että ei nyt. Kerran kuitenkin muistan, kun toinen mankui jotain karkkihyllystä. Sanoin vaan että ei osteta, mangunta jatkui muutaman kerran ja aina sanoin vaan että ei. Kassarouva oikein ihmetteli päättäväisyyttäni, mutta kun kerran se oli alussakin ei, niin se piti sitten loppuun asti. Ja kyllä poikakin sen lopulta uskoi, eikä mitään itkupotkuraivaria syntynyt. Toinen kyllä sai noita itkupotkuraivareita kotona n. vuoden-kahden ikäisenä, mutta tulkitsin ne uhmäiän piikkiin. Ja meniväthän nekin sitten ajallaan ohi, nykyään hän onkin hyvin rauhallinen nuorimies.

    Hmm. mä kyllä voisin kuvitella asuvani Perhioslaaksossa, sehän on hieno nimi. Vaikka eihän tää mikään laakso ole, eikä perhosiakaan ole ainakaan harvinaisuuksiksi asti. Hirvikärpästentiellä (mistä lie putkahti mieleeni) en kuitenkaan voisi kuvitella asuvani ;) Terkkuja, ja muiskuja Ossille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kyllä, että jossain vaiheessa lapset uskovat, että ei on ei. Kunhan se kieltäminen ei ole itsetarkoitus. Pitäähän lapsilla joskus kivaakin olla. Ei se taas tarkoita, että tytölleni aina osteltiin kaikkea, ei suinkaan,:)

      En oikein tiedä kumpi olisi kamalampaa Perhoslaakso vai Hirvikärpästentie. Molemmat kaameita, omalla tavallaan:) Ellille Ossilta muiskaukset!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.