Viimeiset kuvat jenkkilästä

Hei kamut. Nyt ennkuin palailen meidän mukavaan matkaan ja kirjoittelen kuvatekstejä, niin minun täytyy purkautua. Siis kihisen raivosta. Joku ranskalainen asunnonvälitystoimiston virkailija nyt oikein kyykyttelee: "Lähettäkää miehenne kolmen viimeisen kuukauden palkkakuittien kopiot". En ole vielä kysynyt, että hei Huksa Kucha (nimi on suurinpiirtein tämä), oletko nyt aivan vakavissasi. Valitettavasti hän on vakavissaan, koska jo ensimmäisessä viestissä tämä pyyntö tuli. Mistähän me löydämme mieheni kanssa ne? Emme ole maailman järjestelmällisimpiä kumpikaan. Oikeasti, kun olin töissä, niin minun duunini oli niin maailman pikkutarkinta, että se kirjanpitäjän pakkojärjestelmällisyys ja aikataulutus ei enää jaksanut raahautua kotiin. Kaiken lisäksi minua suoraan sanottuna risoo tuollainen. Voikohan olla vaikeampaa asiaa, kuin koettaa vuokrata tytölle kalustettu asunto Pariisista kahdeksi kuukaudeksi. Siinä on kuulkaas monta mutkaa tiellä:)

No, anyway. Takaisin jenkkilään. Tässä ylitämme Golden Gaten ja olemme matkalla Muir Woodsiin, joka oli tälläinen punapuiden suojelualue. En nyt kuitenkaan käynyt halailemassa puita.

Kädet, kun eivät olisi riittäneet ympäri. Punapuut saattavat elää yli 800 tai jopa tuhatvuotiaaksi. Lisäys: Wikipedian mukaan punapuut saattavatkin elää yli 2000 vuotiaiksi. Tässä leikkauspinnassa oli hauskasti kerrottu, mitä tapahtui sinä vuonna, kun puu syntyi, oli 200 vuotta jne.

Tässä oli iso yksilö ja oikein joku muistolaatta. En nyt vain muista mikä..

Olimme pienessä kaupungissa nimeltä Sonoma yötä ja aamulla kävimme pienellä lähituottajien torilla. Tämä oli niin hupaisa tilanne, että oli pakko ottaa kuva. Mies kysyi vahtitädiltä, että "Oletko ihan vakavissasi, etten saa mennä koirien kanssa?". Vahtitäti vastasi: "kyllä olen". Alkuperäinen keskustelu: "Seriously"?, "Seriously" :) :)

Monterey Bayn suojelualuetta. Varsinainen pettymys. Ajoimme tuon "17th mile roadin" silloin 23 vuotta sitten ja sekä miehelläni, että minulla oli mielikuva, että meri näkyi ihan joka kohdasta. Nyt sinne oli rakennettu joittenkin ökymiljonäärien taloja, tontit aidattu ja meri näkyi vain muutamalle pysähdyspaikalle. Huoks, mikä suuren luokan pettymys.

                            

Tämä ihana possukokoelmani lisä on San Franciscosta. En tiennytkään, että kiinalaisessa kulttuurissa sialla on aika iso merkitys. Sika tuo vaurautta ja onnea taloon. No minullahan sitä onnea pitäisi sitten olla, kun on noita possuja kertynyt. Tämä on kyllä Made in China, käsinmaalattu ja maksoi ihan sikapaljon. Vähän englanninkielen ääntämyksestä: Kiltti myyjätär kirjoitti hinnan paperille kun kysyin hinnan. Läheltä piti, etten pyörtynyt. Ei muuten todennäköisesti olisi osannut sanoa lukua.  No, hyvä on. Possu on käsinmaalattu. Toivottavasti sen tekijä Kiinassa sai hyvän prosenttiosuuden. Sitten hän kysyi kauniisti Do you want a poscschhh? Anteeksi, kuinka? Kaksi kertaa, enkä ymmärtänyt, ennenkuin hän otti elekielen mukaan. Ai halusinko laatikon, juu kyllä kiitos. Ja possu pääsi naarmuttomana uuteen kotiin.

Tässä possu toiselta puolen. Ehei kahteen minulla ei olisi ollut varaa.

Las Vegasin possu ei maksanut kuin 5,99. Oikeesti!

Mitähän täällä voisi olla?

No mitäs muuta kuin possuja, possuja....

Ihanaa viikonloppua kaikki kamut. Tähän päättyi kuvamatka. Seuraavaksi palailen Ossin arkisten kuulumisten kanssa.

San Franciscon kuvamaisemaa

San Francisco on aivan mielettömän ihana, jollain tavalla, Eurooppalaisen oloinen kaupunki. Sielläkin kävellään. On muuten mäkistä maastoa. Näkymä motellimme ikkunasta. Olen käynyt mieheni kanssa kerran aikaisemmin San Franciscossa ja Kaliforniassa. Silloin oli heinäkuu ja vuosi 1990. Minulla oli jo etukäteen lämpimät muistot kaupungista. Nyt oli vähäsen viileämpää ilman puolesta. Plussan puolella reilusti kuitenkin. Parhaimpana päivänä ehkä noin +15.

Tuo paloauto tuli johonkin pelastustehtävään. Mielestäni aivan mielettömän hienosti tehty auto. Joka on käynyt jenkeissä ja nähnyt ne sähköpistokkeet, ei varmaan ihmettele, jos joku saa sähköiskun. Onneksi heillä on vähemmän voltteja...

Matkalla Wisherman´s Wharfille joka on nykyään kunnon turistirysä.

Sieltä näkee muun muassa Alcatraziin. Vankilasaari olisi minua hieman kiinnostanut, mutta ehkä vielä joskus menen Friscoon, who knows?

Ja mitäs nämä ihmiset katselevat ja pällistelevät?

 Wisherman´s Wharfin villiä merileijonakantaa. Otukset majoittuivat laituri 39:ään juuri joskus vuonna 1990, koska näimme mieheni kanssa laiturilla yhden otuksen ja kuulimme sen oink,oink ääntelyn. Koska rauhallinen yhteiselo merileijonien ja veneilijöiden kanssa ei oikein onnistunut, näille eläimille purettiin laitureista yksi tälläinen satama-allas ja veneet siirrettiin muualle. Tosi hienoa. Vaikka näitä eläimiä tullaan katsomaan, ne elävät kuitenkin ihan omaa villiä elämäänsä ja tulevat vain lekottelemaan laiturille.

 Näin kerran yhdessä luontodokumentissa, että merileijonat elävät perheittäin. Naaraat pitävät poikasiaan reilun vuoden vanhoiksi ja sitten urokset "häädetään". Eli perheeseen kuuluu aina tyttäriä ja niiden jälkeläisiä. Urokset makoilevat yksinään.

Tässä kuvassa yläreunassa on sitten ainakin yksi uros.

San Franciscossa on paljon pieniä ja hienoja taloja. Myös puurakenteisia taloja suositaan.

Kadunkulmauksesta talo lähtee "leviämään". Upea ratkaisu.

Tästä alkaa San Franciscon Chinatown, joka on ihan oma yhteisönsä. En nyt muista kuinka paljon kiinalaisia seillä asuu, mutta oikea vastaus on paljon. Aamulla, kun lähdimme hotellistamme kävelemään, vastaan tuli pelkästään kiinalaisväestöä ja kielenä kuului pelkkää kiinan kieltä.

Näitä ihania raitiovaunujen tapaisia laitteita kulkee kolmella linjalla. Laitteita kulkee ihan koko ajan ja ihan koko ajan ne ovat myös täysiä. Kyllä niitä käyttävät paikallisetkin. Päätepysäkillä laite käännetään käsin ja lähdetään uudelleen liikkeelle. "Raitsikoissa" on sekä kuski, että jarrumies. Huikeita laitteita ja huikea tunne, kun se laite kipusi jyrkkää mäkeä. Viime käynnillämme, siis 23 vuotta sitten laitteet olivat poissa käytöstä ja muistaakseni niiden lopettamista suunniteltiin.

Onneksi niiden käyttöä jatkettiin. Varmaan sekä turistien iloksi, että myös paikallisten hyödyksi.

Todella mukava italialainen ravintola. Ihanan makuinen Caesar-salaatti! Olimme täällä mieheni kanssa lounaalla, kun tyttömme kiisi omia teitään. Jonkun paikallisen herran pää tuossa etualalla. Ei siis mieheni.

Se San Franciscosta. Ihana kaupunki. En nyt muista kuinka paljon siellä oli ravintoloita, mutta muistaakseni suhteellisesti eniten per asukas koko maailmassa. Kyllä niitä ravintoloita riittikin.

Lisää Las Vegasia

Rakkaat blogikamut. Tässä loput kuvat Las Vegasista. On niitä enemmän, mutta niistä teen itselleni ihan paperivedoskopioita, tai sellaisen Ifolor-kirjan.

Aika hieno Eiffel-torni, vai mitä?

Tämä oli sitten ihan oikeasti hieno esitys. Tasatunnein, alkaen klo 18,   musiikin mukaan "tanssivat" suihkulähteet. Suihkut menivät ihan tasan tarkkaan musiikin tahdissa, eikä millään viiveellä.

Valitettavasti valokuva ei ihan vangitse sitä hienoa fiilistä... Videolle tietysti olisi saanut palan..

Tässä yksi hotelli Cesar´s palatsiin johtava sisäänkäynti, satoine kauppoineen. Eikö muuten ole ihanan pilvetön taivas?. Se hieno, katettu taivas tummeni sitten illan pimetessä. Ei kyllä ihan yhtä tummaksi kuin ulkosalla:) En muista, mistä Rooman suihkulähteestä tuo on kopio. Saattaa olla se Trevi di Fontana (tai sitten ei). Iso kuitenkin tuokin oli.

Täältä kuulemma koko kasinotoiminta ja Las Vegas on saanut alkunsa ja nykyään tämä paikka on aika kaukana "keskustasta". Matkattiin puolisen tuntia bussilla katsomaan legendaarista Golden Nugget-nimistä pelikasinoa.

Jollain tavalla Golden Nugget toi minulle ajatuksen sellaisesta kunnon, vanhanajan pelikasinosta. No sitähän se onkin.

Yritin vangita nuo ihanat värisävyt valoista. En onnistunut. Mieheni, ammattilaiskuvaajana, onnistui vähän huijaamaan kameraa, mutta ei ne värit siltikään ole ihan samat.

New York, vai Las Vegas? Saatte arvata. Yksi arvauskerta riittää.

Tässä olemme Harley Davidson - kahvilassa. Katossa kiersi hitaasti liikkuva rata, johon oli kiinnitetty oikeita Harlikoita. En nyt osaa arvioida paikan korkeutta, mutta heitetään nyt jotain 15 metriä ainakin. Voi olla paljonkin enemmän. Pyöriä kiersi hitaasti tuolla radalla koko kahvilan ympäri. Varmaan oli kaikki Harlikkamallit esitteillä.

Tämä on hotelli Luxorin parkkihallia. Hotelli itsessäänkin oli Egypti-teemainen, lasinen pyramidi. Hmm, on se hotelli ollut paikoillaan vuosikaudet, mutta minua ei ehkä nukuttaisi lainkaan lasisessa rakennuksessa.

Iltamaisemaa matkalla hotelli Luxorista New Yorkiin. Kummasti silmä painui kiinni joka ilta ennen kymmentä. Kyllä se aikaero tekee tehtävänsä.

Siinä ne kuvat, jotka valkkasin teille blogikamut. Itselleni teen osasta otoksia "matkakirjan" ja niissä kuvissa on tietysti rakas mieheni ja tyttäreni. Teitä en enempää kiusaa Las Vegas kuvilla. Yhden tai kaksi kuvapostausta teen niistä kuvista, joita räpsin San Franciscosta ja Montereysta.

Viva Las Vegas!

Reissuun lähtö 4. tammikuuta. Reitti Helsinki-Lontoo, Lontoo-Las Vegas. Ai miksikö sinne? Mies joutuu käymään siellä vuosittain, kun siellä pidetään hänen alaansa sivuavat maailman suurimmat messut. Siellä on hotellikapasiteettia ja edulliset, kuitenkin älyttömän tasokkaat hotellit. Tyttö ei ole käynyt länsirannikolla, niin tämä oli tavallaan yhdistetty YO/joululahja.

Sitten niihin kuviin:

Hotelli New York, New York. Koko tuo rakennusrypäs on hotellia. Me asuimme todennäköisesti tuossa toiseksi vasemmassa tornissa,

koska näimme Las Vegas boulevardille ja tuon vuoristoradan oloisen häkkyrän.
Valitettavasti iltanäkymässä 26:sta kerroksesta ei näy kunnolla tuo ihana jättikokoinen cokispullo.

Tämä kuva ei sitten ole Las Vegasin kadulta, vaikka siellä kaduilla kävelläänkin, vaan hotellimme alakerrasta. Tietenkin New York - hotelliin on rakennettu New York imitaatiota muutaman korttelin verran.

Kadulla voi istahtaa katukahvilaan. Korkeutta riitti niin paljon, että hyvin saattoi kuvitella olevansa vaikkapa Brooklynissa kahvilla:)

Tämäkin satulinna on hotelli, hotelli Excalibur.

Tässä taas New Yorkimme katuja.

Money talks. Olin oikeasti ajatellut, että päästessäni pelikasinoiden "mekkaan", pelaan sata dollaria, mutta loppujen lopuksi työnsin yhteen masiinaan taalan. En vain kyennyt, kun olin pari päivää katsonut niitä zombien näköisiä ihmisiä, jotka olivat pelikorttinsa kanssa kytkettynä pelikoneeseensa. Minusta olisi ollut hauska lykkiä niitä neljännestaaloja ja kuunnella kilinää, mutta ei sellaisia pelikoneita enää ollut olemassakaan. Sinne muuten hävisi sekin taala:)

Tässä New Yorkin muutama peliautomaatti. Peliautomaatteja oli ihan varmasti tuhansia. Varmaan aamupäivällä otettu kuva, koska pelaajia ei juuri näy.

Tässä hotellimme alakerran pohjakartta. Tähti taisi olla "You are here". Ensimmäistä kertaa huoneeseen suunnistaessa meinasi kyllä mennä sormi suuhun.

Aika paljon olen minäkin reissannut, mutta täytyy sanoa, että visiitti Las Vegasissa oli kuin unta. Ei painajaista, mutta niin ihmeellistä, että olin kuin unessa koko ajan. Kymmenen tunnin aikaero ei tietenkään parantanut asiaa:) Visiitti kesti yhteensä neljä päivää. Las Vegasista lensimme San Franciscoon ja sieltä takaisin ja Lontoon kautta kotiin. Seuraavassakin postauksessa näette hieman lisää kuvia...

Ossin aatoksia osa 12

Kaikille blogikamuille hyvää uutta vuotta!! Tässä Ossi 27.12.2012, joulusta väsyneenä. No komiana tietenkin. Eihän komiasta koirasta saa kuin hienoja kuvia, hih. Raukka ei vielä tiedä mihin joutuu, eli appiukolle hoitoon, kun isäntäväki lähti maailmaa valloittamaan 4.1.2013.

Ihana mieheni ja ihana tyttäreni ostivat joululahjaksi juuri minulle sopivan pienen digikameran, Nikon Coolpix P310:n. Ihan varmaan on ihan kohtuullisen hyvä kamera. Ainakin on käteen sopiva ja kaikki toimii ja pelaa. On siinä pienen pieni zoomikin. Minun räpyläkäsilläni ei enää valokuvausta "harrasteta", joten tälläinen pieni automaattikamera on juuri minun tarkoitukseeni sopiva. 

Laitan parin päivän sisällä muutaman kuvapläjäyksen alkuvuoden matkaltamme. Minua itseäni on kerran kiusattu reilulla tuhannella dialla ja noin viiden tunnin puuduttavalla istumisella tuttavapariskuntamme jenkkimatkan jälkeen. Tämän kauhukokemuksen jälkeen vannoin, että ikinä en kiusaa muita ihmisiä matkakuvillani. Joten saatte ihan pienen, pienen kuvakavalkadin. Toisaalta tälläisestä blogista voi hyvin hypätä pois, jos ei kiinnosta. Sieltä illanistujaisesta ei päässyt pakoon. Vieläkin ilta kummittelee takaraivossa ihan horrorina, vuosikymmenten jälkeen.

Mäyräkoirain kylmyyshuumoria.....

Vanha naapurini lähetti tämän. Asuu nykyään itse Ghanassa.....