sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Haastekysymyksiä






Kuulkaas rakkaat blogiystäväni. Minun pitäisi siivota ja järjestellä tätä taloa, eikä suinkaan päivittää blogia. Tälläistä pöllön puuhaa kutsutaan kait sijaiskäyttäytymiseksi. Elikkä minulla olisi tärkeää, mutta hieman vastentahtoista toimintaa ja sen sijaan teenkin sitten jotain muuta. Onko kenellekään tuttua? No ihanainen annamari haastoi minut, joten kun kerran koirista on kyse, niin jääkööt siivous hetkeksi...



1. Kuinka monta koiraa sinulla on ollut elämäsi aikana? Minkä rotuisia?
    
    Kun asuin vielä kotona, minulla ja veljelläni oli ihastuttava Toma-niminen  saksanpaimenkoirauros. Sitten, kun asuin jo suurimmaksi osaksi pois kotoa   ja Toma meni paremmille vahtimaille, niin vanhempani ottivat vielä Tellan,   joka oli samaa rotua kuin edeltäjänsä.

2. Mitä olet oppinut koiraltasi/koiriltasi?

    Pohtimista.

3. Miten nykyinen koirasi on saanut nimensä?

    Ossin nimi oli pitkän miettimisen tulos. Siitä on blogissani kirjoituskin,      Kuinka Ossistamme tuli Ossi

4. Onko koirallasi lempinimiä? Minkälaisia?

    Ossi-mossi, Oskari-moskari, Ossi-mosku, riiviö, Ossi-possu. Lempinimiä riittää.Tilanteiden mukaan.
    
5. Otatko koiran usein mukaan, jos menet kyläilemään?

    Ossi inhoaa autossa oloa, joten harvemmin.Aina kuitenkin mukana, kun  menemme lähes viikottain mieheni isää tervehtimään.

6. Mikä on koirasi lempipaikka kotona?

    Siellä, missä ihmiset ovat. Makuuhuoneisiin Ossilta on pääsy kielletty. Yläkerran sohva taitaa olla se mieluisin paikka.

7. "Katsooko" koirasi televisiota? 
  
     Ei, Ossi kuuntelee vain ja reagoi eläinten ääniin.


8. Oletko harkinnut toisen/useamman koiran ottamista?

    Jos olisin fyysisesti täysin kunnossa meillä olisi Ossilla kaveri.


9. Oletko aina ollut koiraihminen? 

    Kyllä, mutta olen myös hevosihminen, kissaihminen jne. Pidän eläimistä, mutta lemmikikseni en ottaisi käärmettä:)

10. Mikä on/on ollut haastavinta koiran omistamisessa?

     Silloin, kun otimme Ossin ja tyttö oli kymmenvuotias, lupasin hoitaa   suurimman osan lenkittämisestä. Sairastumiseni sai aikaan sen, että    mieheni joutuu hoitamaan kaikki pimeällä tehtävät lenkit. Tasapainoni ei anna myöden pimeäkävelyä kunnolla ja samoin voin unohtaa kaikki kalliolla kiipeilyt tempoilevan koiran kanssa.

11. Osaako koirasi "temppuja"? Minkälaisia?

     Ossi osaa kieriä, mutta sitäkään ei olla harjoitettu kuin ihan muutaman    kerran sen itsensä hauskuuttamiseksi, sen jälkeen kun Ossilla selkä     venähti. Oikein hyvän herkkupalan eteen, Ossi on kyllä valmis melkein     mihin vaan:)
                                                      


Nyt siivoamaan, että tytön YO-juhlat päästään viettämään.

14 kommenttia:

  1. Toivottavasti saisitte hieman lunta maahan juhlien aikaan. Luonto on kaunis valkoisena ja sitten vaan muutamat ulkotulet palamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin me täällä toivomme.. Muuten on kuraista:( Juu ulkotulia laitellaan sinne sun tänne, vaikka lunta ei tulisikaan. Terveisiä Ouluun M-L ja Ossi

      Poista
  2. Arvaa vaan, kuinka monta kertaa mä oon ajatellut siivoavani, vaan löytänytkin itseni tietsikalta. Ja kun ajattelen etukäteen, että katson vaan tään yhden jutun, niin kohta huomaankin uppoutuneeni nettimaailmaan ihan täysillä.

    Ai Ossi inhoaa autoilua. Meillä Elli pääosin tykkää. Ei siitä, että se köytetään turvavöihin, mutta muuten autoilu on mukavaa. Yks kerta isäntä oli vaihtamassa matkailuauton paikkaa pihassa. Elli kuuli auton hyrähtävän käyntiin ja pelkäsi jäävänsä kyydistä. Alkoi kauhea vitinä pihalle ja pakkohan se oli sitten siihen etupenkille vähäksi aikaa päästää ;) Ei meinannut tulla millään pois.

    Just noin meilläkin, Elli on siellä missä ihmisetkin. Mä olin tainnutkin tuon Ossin nimen historian silloin aikoinaan lukea, ainakin se tuntui tutulta. Mukavahan näitä sun vastauksia oli lukea, kiva kun jaoit ne kanssamme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli ehkä väärä termi, että Ossi inhoaa autoilua. Siitä tulee vain sellainen levoton. Kait se haluaisi päästä perille:) Olihan Ossi nuorena, kesällä 2004 ja 2005 meidän mukanamme kahdella useamman viikon automatkalla Euroopassa ja hyvin meni. Ellille rapsutuksia ja Ossi-pusuja M-L ja Ossi.

      Poista
  3. Sijaiskäyttäytyminen (jota kai myös välttelyksi voi kutsua) on tuttua! Välttelen useinkin siivousta, lenkille lähtöä, tiskaamista ja pyykin ripustamista. Sen SIJAAN voin istua tietokoneelle ja uskotella itselleni, että viivyn vain viisi minuuttia... Kumma, kuinka itseään voikin huijata kerta toisensa jälkeen ;)

    Lunta toivon minäkin teille juhlia valaisemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt joudun välttelemään oikeasti siivousta pari päivää. Niksautin aamulla selkäni ja se on niin kipeä, etten meinaa päästä kävelemään tai oikaisemaan itseäni. Ihan uskomatonta. Luntahan on sääennusteen mukaan tulossa tänne meillekin päin torstain aikana. Kymmenisen senttiä luvataan. Saapa nähdä toteutuuko ennuste. Toisaalta, jos kaikki tämä sade olisi jo tullut lumena, niin voi kamala mitkä kinokset täällä meilläkin jo olisi. Terveisiä teillepäin ja AB:lle rapsutuksia!! M-L ja Ossi

      Poista
    2. No niin, sama vaiva kuin Ollilla.
      Nyt pitää vaan levätä ja ottaa tarvittaessa särkylääkettä. Muista, ettet saa hypellä tai tehdä muita temppuja :)

      Pikaista paranemista ja alustavasti tammikuun 23.-24. päivä olen tulossa Hkiin.

      Poista
    3. Aikku, voit olla varma etten hypi ja temppuile:) Siis tammikuussa tavataan. M-L

      Poista
  4. Olipas mukavaa lukea vastauksiasi! :)

    Sijaiskäyttäytyminen on myös täällä NIIIIN tuttua! Opiskeluaikaan saatoin JOPA siivota, jos vaihtoehto oli tenttiin lukeminen. Nykyään siivoaminen taitaa olla se kaikista epämieluisin rasti ja sitä välttelen minäkin tietokoneella. Kutsun välttelyä tauon pitämiseksi. ;D Tauot vaan saattavat venyä toooosi pitkiksi. ;:D

    Tsemppiä sinne juhlajärjestelyihin ja rapsuja Ossille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehheh. Minäkin olen joskus tosiaan siivonnut, silloin kun vaihtoehto on ollut koe tai tentti:) Minun mielestäni perussiivoaminen on ihan jees. Tavaroiden järjestely on jotenkin mielestäni ihan kaikkein hankalinta. Ehkä meillä on liian vähän tilaa:), tai ainakin säilytystilaa..... Tämä päivä menikin ihan harakoille tuon selännitkautuksen vuoksi. No seitsemän supervahvan särkylääkkeen jälkeen elämä hymyilee vaisusti. Saa nähdä mikä on olo huomenna. Tehtävää olisi vielä. Tytsyille terveisiä ja Ossilta suukkoja, M-L ja Ossi.

      Poista
  5. Huvitti kun kaikki sijaistoimijat täällä ilmoittautuvat, niin minäkin! :D Tai siis pitäisi ehkä sanoa, että ennen olin just sellainen, nyt tilanne on kääntynyt päälaelleen ja olen sellainen, että pitää tehdä ikävät jutut (esim. siivoaminen) mahdollisimman äkkiä alta pois :) Noh, menihän tähänkin vuosikymmeniä, että sikäli... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kait se sijaistoiminta voi olla sitten yllättävänkin yleistä:) Tänään tyttö on järjestellyt paikkoja ja ehkä parin päivän päästä pystyn jo siivoilemaankin:) Kyllä tämä tästä.... Sain sentään kaikki voileipäkakut ja makeat kakut tilattua, niin on yksi stressinaihe pois. Laikkupojille terveisiä, M-L ja Ossi

      Poista
  6. Mulla on tapana alkaa hoitamaan puheluita, jos muka siivota pitäis - silloin tulee yleensä kamala tarvis sitten soitella kaikki kaverit ja kumminkaimat läpi, ja palauttaa aikoja sitten jätetyt soittopyynnöt... :-) Toivottavasti selkä alkaa pikkuhiljaa tulemaan kuntoon, tehän olette sitten Oulun Ollin kanssa molemmat vähän niinkuin selkäpotilaita samaan aikaan :-/ Ne on kamalia vaivoja, hyvä että kipulääkityksestä on kuitenkin apua! Terkkuja Ossille ja sinulle Espoosta, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoamistarve saakin aikaan kaverisuhteiden hoidon:), mutta onhan sekin tärkeää. Veikkaan, että tämä selän parantuminen vie oikeasti pitkään. Istuminen ryhdikkästi ja hiljaa paikoillaan on ainoa asento, jolloin ei satu. Liikkuminen on varovaista, seinistä kiinni pidellen.Toivottavasti ei enää tälläistä satu minulle. Mietin juuri, että on ihmisiä, joille tälläinen selkäsärky on jokapäiväistä. Huoks. Tyttö lupasi pistää talon vieraita ja juhlia varten kuntoon. Mauri-sedälle rapsutuksia ja teille molemmille terkkuja täältä melkeen naapurista:) M-L ja Ossi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.