keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Runebergin päivää

Siis aina tuo emäntä löytää minut. Eikö tässä talossa saa mäyräkoira olla missään rauhassa?
Nyt poistun kyllä paikalta...
 Kerkesi tuo emäntä ottaa minusta vielä kolmannenkin kuvan.

Maanantaina minä, siis Ossin emäntä, kävin suuressa Helsingin pääkaupungissa. Kaverini osti Icebugit, kun olin niitä kenkiä hänelle sen verran kehunut. Lounaalla kävimme Stockmannin yläkerrassa. Ravintolapalvelut ovat siirtyneet Fazer-kahviloille, mikä liene oikea nimi. Ai vitsi, että oli ystävällinen tarjoilija, nuori nainen ja Ceasar-salaatti oli makoista. Yleensä en itse lainkaan pidä mistään ruoka-annosten esittelystä Facebookissa sun muissa, mutta katsokaa mikä créme brûlée, oh la laa. Maku oli varmasti vielä parempi, miltä näyttää. Syömättä ei jäänyt kuin ananaskirsikan lehdet:) Oli niin hyvää, että onneksi en sentään nuollut alustaa. Jotain käytöstapoja on äitini onnistunut paukuttamaan minunkin kovaan päähäni. Nuo keltaiset pallot ovat mangosorbettia.

Kohta lähden kolisuttamaan kangaspuita ja niin nenä taivasta kohden, että toivottavasti pysyn pystyssä. Joku rakkaista lukijoistani oli huomannut, että Potutuslauantai ei ilmestynyt viime lauantaina. Koetan korjata tämän järkyttävän erheeni nyt tulevana lauantaina. Syökää huomenna mahat täyteen Runebrgin torttuja päivän kunniaksi! Hyvää Runebergin päivää Ossilasta!

14 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar4. helmikuuta 2015 klo 18.37

    Samanlaisia komeita poikia olette kumpikin, Ossi ja Iivari! Kivat kuvat.

    Sitä on sitten herkuteltu oikein olan takaa Stockan vintillä. Vesi tulee kielelle kuvaa katsellessa. Maukasta "Ruunegreenia" teillekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Ossissa ja Iivarissa jotain samaa näköä? Kun katselin Iivarin blogia ensimmäistä kertaa, aattelin, että tuossa on Ossin kaksoisolento. Eivät ne varmaan luonnossa olisi saman näköisiä, mutta joissakin kuvissa ovat:)

      Juu, Stockan vintillä oltiin, kuin mitkäkin "hienostofröökynät". No, okei, minä olen päässyt rouvassäätyyn, kaverini on sitkeästi "sinkku", vaikka ihana miesystävä hälläkin on. Eivät vain asu yhdessä. Herkutellaan tortuilla huomenna ja muistellaan herra Runebergiä. Terkut Ossilasta!

      Poista
  2. Kyllä on hyvän näköinen annos - maistuis kyllä täälläkin :) Runebergin torttuja ei kyllä syödä, ei tykätä!
    Ossi on komea poika, aika jännä ettei tykkää olla kuvattavana.
    Mitä sinä nyt kudot? Minun pitäs ruveta kalisuttamaan puikkoja, erehdyin menemään maanantaina TaitoShoppiin ja sieltä tarttui muutama kerä mukaan - olivat alekorissa - en minä muuten...
    Mukavaa viikonjatkoa muiskauksin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tortut eivät uppoa. Seuraavan kerran, kun tulet Savosta tännepäin, niin mennään syömään Stockalle Créme brûlèet. Nyt, kun olen alkanut opetella tuota ranskan kieltäkin, niin pitää saada ääntämismerkit oikein:) :). No, kangaspuissa on se iänikuinen pellavaloimi, joka jäi nyt sitten näköjänsä kokonaan minun kudottavaksi. Monet tykkäävät, että on liian kallista. Eihän se nyt ihan ilmaista voi ollakaan, kun on puhdasta pellavaa. Matot ovat kyllä ihania. tuolla jossain on kirjoitelmia, taitaa olla kaksikin, missä olen retostellut pellavamattoloimillani.

      Ai sinun, pitäisi saada puikoilla aikaan jotain. Aloittaminen on monasti se vaikein. Kun on löytänyt sen mallin, mitä haluaa, tai tarvii, niin sit kunhan saa alkuun, niin kyllä se siitä valmistuu. Minulla on muutama sellainen kutomisblogi, jota seurailen säännöllisesti, enkä voi muuta kuin ihailla näiden naisten nopeutta ja taitoja. Kivat viikonloput teille päin kanssa ja Tiitulle Ossi-pusut!

      Poista
  3. Voe Ossi kuoma kuule, sitä raahoo ee oo tiälläkkää talossa. Että vertastukkee on tiälä tarjolla. Vaekka hyvät kuvat on kyllä emäntäs ottanna :)
    Ja äet kuolasj tuon herkun kuvvoo kahtoessaa.
    Hyvvee Ruuneperin päevee sinnehhii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Iivari. Jos te osaisitte Ossin kanssa kirjoitella, niin teistä voisi tulla hyvät kirjeenvaihtokamut. Ossi on sitä mieltä, ettei rauhaa o missään. Hehheh, kolma näpsäystä, kolme kuvaa. Ossin kanssa on oltava nopea, kun sitten se poistuu tontilta aikas äkäseen, kun sen rauhaa häiritään. Muutaman ekstrakuvan kerkeää napsaseen, jos Ossi sattuu olemaan umpiunessa ensimmäisen kuvan aikana:) Voin kuule taata, että paahtovanukas maistui herkulliselta!

      Oikein mukavaa Ruuneperia teitille kanssa. Terkut Ossilasta!

      Poista
  4. Nam, mikä annos =D En olis jättänyt syömättä muruakaan ;)
    Ossi on niin komealla valtaistuimella noissa kuvissa, mutta on itse tietysti vielä komeampi. Jokaiselle jotakin, niin hyvässä blogissa ehkä sopii ollakin, mutta minä odotan ehdottomasti aina Ossin kuulumisia ja sinun käsitöitäsi :)

    Iloista viikon jatkoa Ossilaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Mai. Enpä kuule minäkään jättänyt mitään, minkä sai lusikalla irti:) Oli sen verta herkkua. Paahtovanukas, helpompi kirjoittaa, kun alkuperäinen nimi, on minun suuren suurta herkkua. Arvaa tilasinko sitä melkein aina jälkkäriksi molemmilla kerroilla, kun olen ollut tänä vuonna Pariisissa. Ei se ehkä olisi niin hirmu vaikeaa valmistaa itsekään. Tarttisi ehkä hommata sellainen pieni kaasupoltin, jolla saisi sen sokerikuorrutuksen poltettua. katselin netistä sen crémen alkuperää ja kyllä sitä kovasti oli yrittäneet omia sekä ranskalaiset, että espanjalaiset. Taisi olla historiassa mainittu vielä joku kolmaskin maa.

      Heh, Kingi on omalla istuimellaan. Luulen, että Ossi kuvittelee. että tuossa takan edessä olevalla tuolilla on jotenkin lämpimämpää. Juu, onhan siinä joskus, vaan ei joka päivä:). Toivottavasti Artun kainalo alkaa olla parantunut. Täytyykin tulla blogivierailulle, Terkut Ossilasta!

      Poista
  5. Herrrkullinen annos. Mietin, minkä päällä tuo koko komeus on? Siis toi harmaa lättänä, onko se joku lautanen, vati vai mikä ihme?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö, minä en tarkemmin tutkinut sitä. Itse asiassa se näytti ikään kuin ohuelta kivilautaselta. Täytyykin mennä joku päivä kaupungille ja ottaa sama jälkiruoka. Voin näet vakuuttaa, että herkullista oli ja katsoa, mikä se lautanen oikein oli.... Kyllä se varmaan joku monta kertaa käytettävä oli:) Terkut Ossilasta.

      Poista
  6. Onpa tuo Ossi jotenkin niin suomalaisen miehen oloinen. Mulle tulee ekaksi aina Ossin kuvan nähdessäni mieleeni Jörn Donner. Jotain samaa heissä on...
    Olisi mennyt Ruuneperinpäivä ihan huomaamatta ohitseni, jos ei olisi ollut otsikkona. Täällä kun ei noita torttuja missään näy.Eikä edes kalenterissa lue. Hyvää Runebergin päivää sitten vaan!
    Ikinä en ole vielä syönyt Ceasar-salaattia, pitäisiköhän tuo aukko sivistyksessä paikata? Seuraan teeveestä paria ruokaohjelmaa ja niissä näkyy usein kätettävän noita mustia kivialustoja, en tiedä, ovatko kiveä, näyttävät siltä. Varsinkin jälkiruokia tarjoavat tuollaisten päällä.
    Muutama vuosi sitten oli noissa ohjelmissa neliskanttiset lautaset muotia. Ja valkoiset paistinpannut, nyt ei kumpiakaan enää näy. Astiamuotia?
    Terveiset tänään kuulemma aurinkoisesta Hampurista Ossilan väelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Jörkka? Vähänkös hieno kommentti. Olen aina tykännyt Jörnistä. siinä on mies, joka on elänyt tosi oman näköisen elämän ja omalla letkeällä tavallaan välittänyt piut ja paut siitä, mitä muut ajattlevat. Ossi rakastaisi olla Jörkka. Minun täytyy nyt asia jotenkin selittää sille. Auuuutsch, unohdin ostaa torttuja, taukki kun olen.

      Siis, jos voi kuvitella syövänsä anvjoviskastikkeella maustettua salaattia ja pitää, hmm, mikäs se vahva juusto on, no sainhan kaivettua sen muistini lokeroista, parmesanista, niin ceasarsalaatti on oiva. Ei se nyt varmaan aukko sivistyksessä ole, jos ei ole sitä maistanut, mutta kannattaa kokeilla.

      Nyt minua oikein jäi vaivaamaan, että mahtoiko se jälkiruoka-alusta olla kiveä. Äkkiä Stockkan vintille tarkistamaan asia. En kyllä tiedä, koska minulla on asiaa uudelleen Hesaan. Käyn ehkä Hesan keskustassa 5-8 kertaa vuodessa. Mitä minä siellä tekisin? Menen silloin, kun on joku tapaaminen kamujen kanssa.

      Siis onhan astioissakin muotivirtaukset. Olen juuri selaillut kannesta kanteen Arabian ihana porsliini-kirjan ja kyllä siellä vain eri aikakaudet näkyvät. Terkkuja Ossilasta aurinkoiseen Hampuriin!

      Poista
  7. Hyvää Runebergin iltaa Ossille valtaistuimelleen sekä Emännälleen!

    VastaaPoista
  8. Kiitos Sylvi ja lauma. Harmi, että unohdin ostaa tortut. Ei voi mitään. Terkut Ossilasta.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.