Jumitusta

Meillä on satanut pikkuisen lunta ja tämän päivän lämpö sulatti sataneen lumen ja sen alla olevan jään sellaiseksi mukavaksi sohjoksi että minäkin pääsin kävelemään. Ihana tunne, kun en ole Ossin kanssa varmaankaan kohta kahteen viikkoon tehnyt pieniä päivälenkkejämme. Tässä näkyy Ossin jumitusasento:) Lämpimällä säällä se voisi istua tuntikausia tutkailemassa ympäristöä.

Kotiin päin kävely ei jaksa innostaa.

Eilen olin hyvän ystävättäreni kanssa Design-museossa. Museossa on Marimekon eri vuosikymmenistä koottu näyttely. Jos Marimekko kiinnostaa ja satutte olemaan Helsingissä niin oiva tilaisuus käydä katselemassa Marimekon eri vuosikymmeniä. Edellisen kerran olen käynyt Design-museossa muistaakseni silloin kun siellä oli Gianni Versacen tuotantoa. Olisikohan tuosta kymmenisen vuotta? Onhan museossa sitten myös pysyvä peruskokoelma. Näin oman kauhistukseni: pallotuolin mutta myös monta ihanaa esinettä. Anteeksi nyt Aarnio ja kaikki pallotuolien ystävät.

Voi kun tuo lumi nyt sulaisi. Ajattelin jo oikeasti potkukelkan hankkimista.

Sohvaperuna

Ossi on hyväksynyt sen tosiasian, että me teemme yhteisiä päivälenkkejä ehkä noin kuukauden kuluttua. Tiemme, joka on ainoa poispääsy taloltamme, on niin liukas että minulla ei ole sinne valitettavasti mitään asiaa muuta kuin autolla. Odottelen siis että jää sulaa ja toivottavasti se tapahtuu pian. Ossi kuitenkin suhtautuu kohtaloonsa yllättävän tyynesti. Lenkille se pääsee mieheni kanssa illalla ja sitä ennen kiertelemme muutamaan otteeseen autotallia.

Matto on valmis ja siitä tuli omasta mielestäni oikein kaunis. Siinä kulkee kolmea vihreää ja sitä roosan-punaista josta en ota lähempää kuvaa kun kännykkäkamerani vääristää sen värin niin perusteellisesti. Matto on kymmenen sentin hapsuineen 3,4 metriä ja sopii siihen tilaan kuin nenä päähän. Keskikohdassa on roosa leveä raita ja toinen puoli kudottu peilikuvaksi.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille ja toivokaa että lumet sulavat täältä Porkkalan niemeltä pikaisesti. Ossikin haluaisi päästä päivälenkeilleen:) Marja-Leena ja Ossi

Hiljaiseloa

Ossi ja minä vietämme muutaman viikon varmastikin hiljaiseloa. Aloitin kutomaan kangaspuilla keittiöömme mattoa ja siinä onkin suururakka. Aina muutaman sentin kutomisen jälkeen totean virheen jonka jälkeen puretaan, kudotaan ja taas mahdollisesti puretaan. Tuo porsaan punainen pinkki on muuten todellisuudessa vaaleanharmaan roosaa. Ei todellakaan tuollaista pinkin sävyistä:( Kun saan suururakkani valmiiksi päivittelen elostamme vähän enemmän. Kevät taitaa kyllä olla ainakin huhtikuussa ennenkuin reilut kolme metriä tuota mattoa on valmiina. Mallin nimi on joku "Haltijavuoren ruusukasmatto" mutta käytän eri värejä ja joudun mallinkin muokkaamaan kun alkuperäisessä mallissa on noin 1,8 metriä ja minun keittiö tarvitsee reilun kolmen metrin pätkän. Ossi sentään pääsee lenkille mutta voi olla, että minun hermot ovat menneet tuon maton kutomisen jälkeen. Haukkasin ehkä liian vaikean palan mutta sisu ei anna periksi.

Vastavaloon

Vastavaloon ei todellakaan saisi kuvata. Aloittelevan valokuvaajan sääntö numero 1. No tästä ei ehkä mitenkään muuten kävisi ilmi että kyseessä on pieni lasimaalaus. Tämä mukava lasimaalaus tervehtii meitä aina mennessämme ulos ja tullessamme sisään. Lasimaalaus on tuulikaappimme ovessa. Vastavalossa näkyy myös mukavasti se tosiasia, että lasioven ikkuna olisi syytä pestä.

Tämän pienen käsinmaalatun lautasen olen ostanut eurolla yhdestä liikkeestä Helsingin keskustasta. Kauppa myi lähes kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä ja voi olla että myy edelleenkin. Tuotteliaalta maalarilta oli muitakin aiheita mutta vain mäyris kiinnosti minua:) Muista lautasista en olisi ollut valmis maksamaan sitä pyydettyä hintaa. Käytän tätä teepussien alusena silloin kun keitän ystävilleni teetä. Tosin lautaselle mahtuu vain kaksi käytettyä teepussia. Suurin osa ystävistäni juo kyllä kahvia. Yksi ystävättäreni tosin väittää ettei ikinä ole edes maistanut kahvia.

Tämä mäyrisesine liikuttaa sydäntäni eniten. Lautasen on maalannut tyttöni 10-vuotiaana. Lautanen on ihan polttolasitettu mutta emme ole raatsineet käyttää sitä. Lautanen syntyi kun ratsastusseuramme järjesti lapsille tälläisen porsliininmaalauspäivän.

Tämä virkattu mäyräkoira on ostettu pari vuotta sitten Amsterdamista. Se päätyi melkein heti matkamme jälkeen Ossin suuhun. Onneksi tuo hömppä koira tuli ylpeänä esittelemään sitä minulle ennen kuin se alkoi sitä repiä. Pelastin virkatun mäyriksen sen nykyiselle omalle paikalle yhden kaapin päälle mistä se meitä vahtii.

Tässä on huopa-Ossi. Mikään muu mäyristavara ei ole nimetty Ossin mukaan. Tämä on. Siis huopa-Ossi on niin uskomattoman hieno. Kehuni eivät johdu mallista vaan siitä että joku ihminen osaa tehdä käsillään jotain noin hienoa. Huopa-Ossi on huovutettu ja näitä mäyräkoiria saa ostaa vallattomat villat.com sivustolta. Keittiön tuoli on hieman kulunut mutta on sillä ikääkin jo noin 80 vuotta joten vähän saa elämän kolhuja ollakin. Huopa-Ossi on niin ihastuttava, että suojellakseni sitä oikealta Ossilta se on päätynyt ainakin väliaikaisesti ihan vitriiniin.

Tässä huopa-Ossi ulkona. Näin vähän lunta meillä on autokatoksen ylimmällä portaalla:)

Allaolevan naulakon ostin eilen Antiikki- ja keräilymessuilta. Antiikkia se naulakko ei ole todellakaan - lähinnä kirpputorikamaa mutta se on hauska. Naulakko on keraaminen. Nyt sillekin pitäisi löytää jostain paikka ennen kuin onnistun tiputtamaan sen lattialle. Tässä minun omistamani mäyräkoiraesineet. Ehkä lisää tulee vielä joskus. Mieheni on ehdottomasti kieltänyt elävän mäyräkoiran hankinnan. Se on sitten valinnan paikka joskus: mies tai mäyräkoira.

Kirjahyllyn salaisuus

Tässä muutama päivä sitten hakiessani erästä kirjaa, löysin kirjahyllystämme tälläisen Donna Twichell Robertsin kirjoittaman Koiran keittokirjan. Se on jostain syystä ollut piiloutuneena kirjahyllyssämme vuosia enkä edes muista, koska olen kirjan hankkinut. No se on varma että kirja on tullut meille Ossin hankkimisen jälkeen:) Meillä on noin 3500 kirjaa ja kirjahyllyjä neljässä huoneessa. Vaikka kirjat on järjestetty aiheiden, maiden ja kirjailijoiden mukaan niin silti joskus tulee yllätyksiä, kuten tämä. No täytyy joskus kokeilla jotain kirjan 50 "hyvästä ja terveellisestä ruokaohjeesta" ja jakaa se teidän kanssanne. Nopealla silmäyksellä annokset olivat valtavia. Yleensä valmiin muhennosannoksen koko oli 7,5 litraa. Hmm. Luulen, että vaatii hiukan muokkausta tuo annoksen koko. Varsinkin jos se itse kokattu ei kelpaakaan Ossille:) Kirjassa on kahdeksan lukua. Ravitsevaa ruokaa koiralle, muhennokset ja padat, kastikkeet, pikkupurtavat, makeat herkut, juhlaruuat, etniset erikoisuudet ja erityisruokavaliot. Sellaiset kuivattavat koirankeksit joita paistettiin uunissa useampi tunti olivat mielenkiintoisia. Niitä voisi vaikkapa kokeilla tässä jonain päivänä. Piparimuottejahan sentään meiltä löytyy vaikka muuten en ole mikään hyvä leipoja. En ole muuten älynnytkään että "kastike kruunaa koiran aterian". Kyllä koiramme on kärsinyt vuosikaudet.

Arvatkaapa mitä tuo koira vahtii?

No tätä uutta lelua jossa ei onneksi ole juurikaan täytettä. Mitä nyt vähän päässä. Harvinaisen käytännöllinen lelu kun siinä ei ole paljoakaan rikottavaa:) Ei nappisilmiä ja täytettä tosiaan vain päässä. Säkkikangasta ja jalat köyttä. No pää on kyllä lähes tuhottu jo tätä kirjoittaessani. Kun näppäsin kännykälläni tästä otuksesta kuvaa Ossi pysytteli lattialla vain kun pidin sitä jalkojeni välissä..Oli siis toimittava nopeaan.

Se on sitten maaliskuu ja kesää kohti mennään!!!

Kuinka Ossistamme tuli Ossi

Kaikille ensinnäkin erinomaista Kalevalan päivää.

Ossimme on syntynyt toukokuussa 2003. Sain tietää pentueesta silloiselta työkaveriltani jolla oli samalta kasvattajalta kaksi mäyristä. Oli juhannuksen jälkeisiä aikoja ja soitin välittömästi kasvattajalle. Mutta voi ei. Kaikki pennut olivat jo varattuja. Kuusi urosta ja yksi naaras olivat myytyjä. Joku oli jo varannut meidän pentumme. Nielin pettymyksen kyyneleitä enkä edes kerinnyt kertoa suru-uutista tytöllemme kun kasvattaja soittikin seuraavana päivänä ja ilmoitti että yksi urospentu olikin vapautunut. Ilmoitin että tulemme seuraavana päivänä katsomaan pentua ja ettei hän nyt sitten myy sitä pentua kellekään. Ajoimme koko perhe katsomaan pentuja ja valittavanamme oli kolme urospentua. Muut pentujen varaajat eivät olleet vielä päättäneet yksilöstä. Meidän mielestämme ne pienet pötkylät näyttivät kaikki yhtä suloisilta mutta valitettavan samannäköisiltä kunnes huomasimme että yhdellä pennulla oli pieni valkoinen laikku rinnassa. "Tuon me otamme". Ei tarvinnut kasvattajan merkitä kynsilakalla niinkuin oli muita pentuja merkinnyt mustiin, pieniin kynsiin. Valitsimme kahdesta räyhäävästä pennusta sen meidän mielestämme hieman rauhallisemman... :)

Ossin oikea nimi on Quickcharm ja minulla on ihan teoria siitä mistä tuo nimi on syntynyt jos ihmiset käyvät useamman kerran katselemassa pentuja ja me päätimme ehkä 10 minuutissa että tuo yksilö on meidän. No totuus on myös se että emme viitsineet ajaa parinsadan kilometrin matkaa montaa kertaa edestakaisin.

Saavuttuamme kotiin alkoi nimen pohdinta. Pidimme perhekokousta johon tyttömme osallistui kerrankin täydellä äänestysoikeudella tai sanotaanko lähes täydellä ja hän alkoi ehdotella nimiä. Nimellä oli muutamia reunaehtoja: kaksitavuinen ja helppo. Minä ryhdyin tekemään listaa nimiehdotuksista. Nimiehdotuksia alkoi sadella. Tuli myös Mauri ja Olli mutta nämä nimet hylättiin heti koska ne olivat varattuina tytön molemmille isoisille. Halusimme myös että nimi ei tule vastaan usealla pienellä pojalla joten muutamia muita nimiehdotuksia Ossille hylättiin näiden nimien yleisyyden takia.

Ossi kuulosti sitten lopulta hauskalta ja katsoimme Kustaa Vilkunan ihanasta Etunimet kirjasta mitä sanotaan Ossista:

"Ossianin tavallisin lyhentymämuoto". Ossian taas on "gaelin kielen Oisin, Ossin deminutiivimuoto sanasta oss eli hirvi". No tässäpä oli sopiva nimi tulevalle metsästyskoiralle. Emme siinä vaiheessa vielä ajatelleetkaan että Ossista EI tulisi metsästyskoiraa. Jossain vaiheessa kun tyttömme kuuli kuinka helposti ajavat koirat voivat jäädä auton alle niin tyttömme itku silmässä vannotti että Ossista ei saa tehdä metsästyskoiraa. Hän ei halua Ossin kuolevan auton alle. No kunnioitimme omistajan toivetta eikä Ossista tullut ajavaa koiraa vaikka taipumusta siihen se osoittaa lähes jokaisella kävelylenkillä ja on näin ollen vahvan viettinsä takia tuomittu kiinni pidettäväksi.

Jos teillä on Ossi niminen koira ja matkustelette Saksassa älkää huudelko koiranne nimeä kovaäänisesti. Minä tein Berliinissä kerran sen virheen ja voin taata että ainakin viisi henkilöä katsoi minuun ihmeissään. Ossi on nimittäin saksankielinen haukkumanimi itä-saksalaiselle. Kyllä siellä Saksassa vielä jonkinlainen näkymätön raja on olemassa ja erityisesti Berliinissä vaikka muuri on purettu. Ossilla on siellä Saksassa enemmän latausta kuin sanalla manne Suomen kielessä. Ehkä sana nekru voisi olla yhtä halventava ja kumpaakaan edellä mainituista sanoista ei sivistynyt suomalainen toivottavasti käytä.

Rakkaalla Ossillamme on monta lempinimeä: Ossi-mossi, Osku-mosku, Oskari-moskari, monsteri, riiviö. Löytyy niitä vielä lisää mutta kaikki eivät nyt pulpahda juuri mieleen. Varmaan riippuu tilanteesta. Riiviö on aika kuvaava. Rakas mutta riiviö. Ossi on aika ärhäkkä luonteeltaan joten vieraiden ihmisten kanssa olen hieman varovainen. Jos meille tulee vieraita Ossi toivottaa heidät tervetulleeksi raivoisalla haukulla joka vaimenee kyllä onneksi nopeasti. Tervetuloa haukkumisen päätteeksi Ossi päättää nopeasti ihastuuko vai vihastuuko se vieraaseen. Yleensä ihastuu. Varsinkin jos vieras osoittaa ystävällistä huomiota Ossille.

Should old acquaintance be forgot....

Eilen oli sitten mukava ilta. Tapasin vanhoja työkavereitani yrityksestä jossa olin töissä silloin kun tyttäreni syntyi. Meitä jäi viisi naista pitämään yhteyttä toisiimme ja tätä yhteydenpitoa on jatkunut vuosikausia. Tapaamme kaksi kertaa vuodessa. Kesällä elokuun alussa lämmitämme meillä rantasaunan ja grillaamme sen terassilla. Helmi-maaliskuussa tapaamme talvi-illallisen merkeissä. Ja juttu luistaa. Mutta eilisestä: voihan VR. Yksi lähijuna oli ensin myöhässä (mukamas kolme minuuttia). Sitten se juna peruutettiin kokonaan. Autsch. Varpaani nimittäin olivat lähellä paleltua. Sitten tämä lähijuna palautettiin takaisin ja pääsin junaan ja puksuttelemaan Helsinkiä kohti puolisen tuntia junalaiturilla seistyäni. Taloltamme on kolmetoista kilometriä rantaradan juna-asemalle ja ajan sinne autollani. Kotiin päin tullessani päätin käyttää taksin palvelua ja ajoin mukavasti taksilla oman autoni viereen ja jatkoin matkaa kotiin päin. Adios my friends. Tapaamme kesällä. Ossikin rakastaa vanhoja työkavereitani. Kaikilla näillä työkavereillani on tai on ollut kissa tai koira. Ja me olemme ainakin luvanneet tavata toisiamme niin kauan kuin jalka nousee.

Mami hei! Tuu jo. Kutomastani villapaidasta on kyllä ollut hyötyä tänä talvena. Artun ihanalle blogiarvonnalle vielä kiitos. Kuten näette lunta meilläkin riittää. Tuota tietä pitkin ajetaan autolla ihan joka päivä joten se on pidettävä jotakuinkin ajokunnossa vaikka meillä onkin maastureita. Penkkojen korkeus metristä jopa puoleentoista metriin. Ossi lenkillä 23.2.2011:

Lumi on oikeastaan aika kivaa. Siis silloin kun aurinko paistaa eikä pakkasta ole liikaa....