Potutuslauantai osa 20

Pienen pieniä potutuksia. Ei mitään tekemistä koiramaailman kanssa. Aamulla soitin Suomalaiseen kirjakauppaan. Tulostimemme mustekasetit ovat lopussa, printteri ei niin sanotusti skulaa. Minulla oli hienosti tyyppinumero, siis tämä on halpa, pieni ehkä puolitoista vuotta vanha monitoimivehje, jolla voi tulostaa, skannata ja kopioida. Ihan hyvä vekotin. Kerroin ystävälliselle myyjälle tulostimen merkin ja mallin. Sitten ystävällinen myyjä kysäisi: "Oletko aikaisemmin ostanut näitä, muistatko onko siinä laatikossa papukaijan kuva, nallen kuva vai mikä?" TÄH? Täyyy kysyä mieheltä, toistelin näitä samalla ja miäs huusi "ketun kuva". Siis ketun kuva, ai jaa, ketut ovat päässeet hyllystä loppumaan:) No sitten matkalla appiukolle käväistiin Expertillä, jossa ystävällinen myyjä tarjosi kättelyssä uutta tulostinta. Sanoin, kiitos ei. Koetan nyt säästää hieman tässä printterijätteessä ja mies sanoi, että arvostettava periaate. Sitten Gigantista löytyi paketilliset ketunnaamoja, tosin musta jouduttiin vielä hakemaan toisesta Gigantista, mutta se oli joka tapauksessa matkan varrella. Nyt siis tiedän, että voin ostaa ketunnaamalla tai omenalla varustetun Epsonin mustekasetin. Mutta hei, pikakelaus! minulla on hienosti tulostimen tyyppimerkki ja minulle aletaan puhelimessa puhua erilaisista eläimistä:) No, visualisointi on tietysti yksi erinomainen muistamisen keino ja myyjätär oli tosi ystävällinen. Pojot hänelle.

Ennen lähtöä lueskelin uusinta Tekniikan Maailmaa. Juu, luen lehteä aina satunnaisesti ja selaan pikapläräyksellä ja aina luenkin jonkun jutun. Nyt kolahti yksi älypuhelimien paikkasovellusohjelma. Ihan ilmaiseksi voi ladata tälläisen henkilön paikkahakuohjelman "joka voi huomattavasti helpottaa lapsien ja vanhusten valvontaa tietyillä alueilla". Ohjelman voi laittaa hälyttämään mikäli henkilö poistuu tietyltä alueelta. Tässä vaihessa minun mielikuvitus jo laukkasi pikku piltissä, jolle työnnetään taskuun Lumia, Iphone tai Blackberry ja mamilla sama ohjelma. Kun pikkuinen poistuu tontilta, niin mami voi vaikka soittaa pikkupiltille, että soo, soo äläpäs mene enää kauemmaksi. Tosin tietenkään ohjelma ei voi toimia reaaliajassa. Ihan niin täynnä satelliitteja tuo meidän ilmatila ei suinkaan ole. Siihen puhelimeen voisi varmaan nauhoittaa soittoäänen "Äiti täällä, oota vähän". Autsch. Silloin kun tyttäreni oli pieni, niin me kyllä menimme yhdessä ulos. Sitäpaitsi tuollainen varttitunnin gappi meidänkin tontin kaltaisella voisi olla tosi hengenvaarallinen uimataidottomalle lapselle, kun tuo pienen lammen ranta on hetteinen ja syvä heti laiturinnokasta. Voi tätä maailman kehitystä. Olen kyllä kuullut "kännykkäkasvatuksesta", mutta tuo ylläoleva ajatelmani kera vie kyllä voiton ihan kaikesta.

Voihan öklö. Taustaväri tässä bloggerissa on muuttunut hempeän hailakan vaaleanpunaiseksi. Jos joku tietää millä sen saa muutettua, niin pliis kertokaa.

Ihana äitini, joka on ihan superlahjakas piirtämään ja maalaamaan on luvannut maalata minulle Ossista, ainakin päästä, muotokuvan. Yritin ottaa herrasta illalla pääkuvia. Ei ihan onnistunut. Tänään uusi kokeilu. Tässä pari eilistä:

Kyllähän näin komiasta koirasta muotokuvan saa

Vai mitä?

Tässä olisi nenä komeimmillaan.

Näistä potutuksista ja niistä huolimatta ihanaa viikonloppua kaikille Ossilasta!

Syystorstaita

Johtajuuden muuttuva käsite vaihtelevassa maailman tilanteessa. Lenkille menossa: "Tule jo, matte!"

Lenkiltä palattaessa: "En muuten tule vielä, matte"

"Vesimyyrää metsästän, tahdon saada suuren"

"Mihin se karkasi?"

Jääkausi väliltämme on ohitse. (Kts edellinen Potutuslauantai). Ossi on iloinen, normaali Ossi. Mikä siihen meni viime lauantaina, sen tietää vain se itse. Osaisivatpa eläimet puhua. Saako koiraa lyödä? Periaatteessa ei, mutta jos olisin hämmästykseltäni viime lauantaina kerennyt, olisin vuorenvarmasti räpännyt Ossia. Jäi tekemättä. Paria hevosta olen joutunut lyömään. Toinen astui etujalallaan minun jalkani päälle ja alkoi keinuttaa itseään minua kohti. Toimin nopeasti ja läimäytin hevosta ja säästyin jalkapöydän murtumalta. Tämä hevonen muuten osasi tempun täysin ilkeyttään. Toinen hevonen, tai oikeastaan iso poni runttasi minut lavallaan boksin seinään ja alkoi hieroa itseään sitä seinää vasten, minä siinä välissä. Läimäytin sitä ponia, kun sain toisen käteni vapaaksi ja sekin älysi vähän siirtyä.

Heinäkuussa tuli muuten ihan loistava dokumentti Buck Brannamanista, joka USA:ssa kouluttaa ihmisiä kouluttamaan omia hevosiaan. Kaiken pitää perustua luottamukseen ja sanoisin, että tämä pätee varmasti myös koirienkin koulutuksessa. Sitten, jos jokin menee pahasti pieleen, niin hevosen kohdalla ei auta kuin lopettaminen. Näin kävi ohjelmassa yhdelle orille, joka vain hyökkäili ihmisten kimppuun. Se hevonen oli ihmisille hengenvaarallinen, eikä muuta ratkaisua ollut kuin lähettää se vihreämmille niityille.

Yksi vanha naapurinikin otti laumanvartijakoiran, jättikokoisen, taisi olla kaukasian paimenkoira. Ajattelin jo tuolloin, että tuosta ei voi seurata mitään hyvää. No koira on nyt päässyt jo niin sanotusti paremmille haukkumaille, enkä voi kuvitella muuta kuin väärät koulutusmetodit. Itse olen sitä mieltä, että "kovat" rodut vaativat paljon kasvattajaltaan ja niiden koirien tulee kunnioittaa omistajiaan. Onneksi mäyriäinen, vaikka onkin kovaluontoinen, on sentään pieni kooltaan:) Johtajuusongelma ratkeaa monasti kuin itsestään. Ossikin hävisi tänään kisan mennäänkö kotiin vai ei. Ossilasta terveisiä!

Potutuslauantai osa 19

Mäyräkoiran purema ranteessa eikä

 syyllistä tarvitse kaukaa etsiä.

Toiseksi viimeiset antibiootit, käsi Ossin suussa ja kun oli vieraita keittiössä, niin sillä pimahti päässä. No Ossi elää ja hengittää vielä ja oli tekonsa jälkeen jotensakin hyvin häpeissään. Nappaistuaan se oikein loikkasi kauemmas. Se Peter, joka on kanssa toiminut koirien kanssa vuosikymmenet sanoi, että Ossista näki, että se oli katuvainen. Sanoin kyllä Ossille tuossa yksi päivä, että jos meinaat vanhuuteen kuolla, niin et pure toista kertaa. Onneksi mäyriksellä ei ole tuota puruvoimaa paljoakaan, mutta kyllä sekin näykkäisy tuntui.

Jos satutte ajamaan koiran kanssa Alaskassa, niin lukekaapa sitä koskeva lakipykälä. Kannattaa nuo muutkin omituisuudet lukaista, jos kieputte ympäri maailmaa.

Osoitus siitä, että rehellisyys maan perii, kuten sananlaskussakin sanotaan. Suomessa ei vastaava keräys onnistuisi.

Onneksi en ole vuosikausiin ellen vuosikymmeneen syönyt yhtään ainoaa kananugettia:)

Näihin pieniin potutuksiin ja niistä huolimatta aurinkoista viikonloppua Ossilasta!

Torstain kuulumisia

Hui, kuinka olen "rättipoikkiväsynyt". Meillä oli kaksi päivää sveitsiläisiä vieraita. Oikein mukava mieheni tuttava vaimonsa ja heidän koiransa kanssa. Täytyy vain sanoa, että kääntyminen totaalisesti suomi-saksa-englanti-suomi ajattelumoodiin rasitti kovasti, vaikka kivaa oli. Heidän koiransa oli onneksi, huh, narttu ja ystävällinen sellainen. Pariskunta on kiertänyt Pohjoismaita asuntoautollaan jo kuusi viikkoa ja käyneet Lofooteilla asti Norjassa. Sitten he ovat laskeutuneet ihan pohjoisinta Suomea myöten pikkuhiljaa alas tänne etelään. Aika raskasta tosiaan oli kääntää oma pää kielimoodille suomi-saksa-englanti-suomi. Minä otin vapaaehtoisesti käyttöön saksan, koska huomasin, että oma ruostunut saksankielen taitoni oli ihan aavistuksen verran parempi, kuin rouvan englanti. Sitten puhuimme sellaista suloista kielien sekamelskaa ja ymmärsimme mukavasti toisiamme. Totesin jälleen kerran, että tärkein juttu viestinnässä on se viestin ymmärtäminen puolin ja toisin, ei niinkään se tyyli jolla viestitään.

Tässä heidän mukava pitkäkarvainen saksanseisoja, Aisha. Ihan metsästyskäytössä oleva pitkakarvainen saksanseisoja.

Tässä Aisha ja meidän "putkirotta". Otin muutaman kymmentä kuvaa koirista ja tämä on paras, heh. Aisha kyllä pysyi paikallaan, mutta Ossi kierteli ja kiehnäsi, joten yhteiskuvaa ei oikein saanut.

 Kyllä koira koiranystävän tuntee. Ossi mielipaikassaan ja pussailemassa.

Taidan mennä pienille päiväunille:) Terveisiä Ossilasta!

Potutuslauantai osa 18

Ette kuulkaas ikinä voi kuvitella, minkälaisen sukankutomismokauksen tein:( Olin jo tosi pitkällä kaverini miehen 50-vuotislahjasukassa numero kaksi, eli olin aloittamassa kärkikavennuksia. Tein sitten vertausta valmiiseen sukkaan, vaikka olin jo kertaalleen laskenutkin kerrokset. Ihmettelin, että mitä oikein olin tehnyt, kun sukka numero kaksi oli koko terän pituudelta ainaskin kaksi senttiä leveämpi kuin sukka numero yksi. No olin neulonut ihan tavallista perussukkaa ja tähän malliin tulee kaitale joustinneuletta jalkaterän päälle. Silmikkamäärä kyllä oli ihan oikein. Autsch. Taisi livahtaa joku, ei niin usein käytetty manauskin. No ei kun purkamaan 51 kerrosta ja nyt on sentään silmukat poimittu ja pari kierrosta neulottu ihan mallin mukaan. Kylläpäs harmitti. Olisin voinut neuloa ihan ohjeen mukaan, vähän katsomalla ohjetta, enkä omasta päästäni. Ei tarvitsisi neuloa moneen kertaan. No tämäkin opetti hiukan huolellisuutta.

Kameran akkukin kertoi, että akun varaus loppu. Se kamera voisi kertoa hiukan aikaisemmin, niin, että olisi mahdollisuus napata muutama kuva. Saattaa siinä olla jossain joku varauspalkki, mutta siinä vaiheessa, kun tulee teksti akku vähissä, niin sillä ei sitten kuvata kuvan kuvaa. Tässä ainoa Ossin kuva tältä päivältä: "Missä siili?" nostatti herran ylös katsomaan, missä hammasharjasiili oikein onkaan.

Ai, mun siiliä on vielä biitti jäljellä, mjamm.

Nyt on kahtakin pikkutyttöä purrut iso koira ja pahasti. Toisesta tapauksesta luin ihan painetusta Ilta-Sanomista appiukon luona. Koulutiellä oli juossut pihalta dobermannin ja saksan paimenkoiran risteytys ja purrut pientä tyttöä pahasti jalkoihin. Jos omistaa vihaisen koiran, niin olkaa nyt ihmiset ekstravarovaisia niiden koirienne kanssa. Eivät ne koirat jumankikka saa päästä pihalta ja purra pieniä lapsia. Joka ainoan tuollaisen koiran joutaa minun puolestani lopettaa. 

Eipä tämäkään ilahduttanut. Koira hyökkäsi ratsukon kimppuun. Miten voi koira karata, jos se on irrallaan? Joo, joo. Tiedän, että koira "pitäisi" olla hallinnassa, jos se on irrallaan. Aniharvoin näin kuitenkaan on. No se koirauutisista.

Tämä uutinen shokeerasi oikein kunnolla. Kuinka ihmeen rajoittuneita me ihmiset olemme? Tosin luin juuri tänään netti- Iltalehdestä, että kauniiden on helpompi saada töitä. 

No näihin potutuksiin ja niistä huolimatta ihanaa viikonlopun jatkoa Ossilasta!

Keskiviikkoa Ossilasta

Tänään alkaa emännän kudontaharrastus, mukavaa. Vähän olen käynyt kangaspuita louskuttamassa, mutta aivan liian harvakseen. Hyvä ystäväni täytti tänään 52 ja muistin pistää tekstarin. Tätini, eli äitini sisko täytti kunnioitettavat 80 vuotta. Hänelle laitoimme äitini kanssa kauniin kortin ja soitin tädilleni vielä. Hän oli laittamassa mökkiään talvikuntoon ja harmitteli, kun joutuu jättämään joitain kauniita kukkasia sinne. Yritin ehdottaa, että eikö hän voisi siirtää niitä laatikoita parvekkeelleen Vantaalle, mutta laatikot ovat kuulemma liian painavia siirrettäväksi.

Juuri näin hienoja ovat monet kuvat Ossista. Se liikahtelee aivan liian nopeasti kameraan nähden.

Toinen vaihtoehto on sitten tämä. Jäykistynyt tuijotus, jonnekin kaukaisuuteen. Kolmas vaihtoehto on sitten se peppupuolen kääntäminen kameraan päin.

Voi että luin murheellisen uutisen Iltalehdestä ja Iltasanomista. Nuori tyttö kuoli esteharjoituskilpailuissa. Poni oli seonnut etujaloistaan esteeseen ja kiepsahtanut tytön päälle. Siinä ei ole paljoa tehtävissä, kun kaikki tapahtuu sekunnin murto-osissa. Tiedän tuon asian itse paljon ratsastaneena. Onneksi näin järkyttäviä onnettomuuksia sattuu aniharvoin. Keväällä kuoli nuori suomalaisnainen Australiassa maastossa ratsastaessaan. Voimia molempien nuorten perheille. Oman lapsen menettäminen on pahin juttu, jonka ihminen voi kokea.

Tämä uutinen vähän nyppi  minua. Ai minkä ihmeen takia? No sen takia, että en hakemallakaan löytänyt uutista siitä pikkupojasta, jonka kulkukoirat olivat raadelleet Bukarestissa syyskuun alussa, mutta kulkukoirien huono kohtelu ja epäeettiset lopetuskeinot saavat palstatilaa täällä todella paljon. Voisi olla ääni kellossa toinen, jos tuolla Helsingissä marssisi kulkukoiria yhtä paljon kuin Bukarestissa. Oikea luku liene se noin 60 tuhatta koditonta koiraa, eikä 2 miljoonaa, kuten yhdessä toisessa uutisessa sanottiin. Tähän uutiseen minulla oli linkki pari kirjoitusta taaksepäin. Pidän eläimistä, mutta silti minusta on armeliaampaa lopettaa niitä koiria mahdollsimman paljon, kuin antaa juosta nälkiintyneinä ympäri Bukarestin katuja. Silloin, kun ne koirat ovat oikein nälkiintyneitä, niin silloin niistä voi tulla vaaratekijä jopa pienille lapsille. Tämä on tietysti vain minun mielipide ja koirien pelastusjärjestöt tekevät hyvää työtä niitä koiria sieltä pois pelastaessaan. 

Nyt on Kingin päiväkävelyn aika. Kaunista keskiviikkoa Ossilasta!

Potutuslauantai osa 17

Minulla oli eilen vielä suunnitelmana lähteä tänään mattoa paukuttamaan. Herätessäni totesin kurkkuni olevan niin kipeän, ettei ajatuksesta tule yhtään mitään. Pöh. Hautaudunpa sitten sohvalle ja kudon sukkaa niin kaverini miehenkin 50-vuotissukat valmistuvat.  Laitankin linkin Novitan ohjeeseen, jos joku vaikka innostuisi kutomaan sukkia. Veikkaan, että hyvät naisen sukat saa, kun kutoo yhden palmikon kapeampana eli 52 silmällä. Yleensä olen tainnut laittaa 48 silmää normaaleihin naisten villasukkiin, mutta tuo pari silmää ei varmaan haittaa mitään:). Siis oletuksena, että kutoo suunnilleen samanpaksuisella langalla kuin 7-veljestä. Oikein paljon ohuemmalla langalla tietysti silmäluvut ovat isommat....

Meidän käyrämäyrä innostui rapsuttelemaan itseään samanaikaisesti, kun yritin kuvata sitä.

 Perspuolesta saa Ossin mielestä parhaimmat kuvat. Ossi on muuten laihtunut keväästä puoli kiloa, joten "ei-herkkuja"-kuuria jatketaan. Tavoite olisi se kymmenen kiloa, eli ainakin puoli kiloa vielä. Ehkä kiristän tavoitetta tuonne 9,5 kiloon. Ossin mielestä ihan typerä ajatus, että emäntä saa olla läski, mutta pieni koira ei. Ossin mielestä olen tosi epäreilu!

Naama on mitä vakavin, kun yritän kuvata Ossia. Ossi on tosi ilmeikäs mäyräkoirien tapaan ja joskus jopa naureskelee, tai ainakin hymyilee, mutta ei koskaan kameran linssin edessä. 

Tämä otsikko suututti minut perinpohjaisesti. Minähän en kanssa meinannut päästä sairaalaan, kun aivoverenvuotoani pidettiin oksennustautina.

Ollessani eläinlääkärissä Ossin kanssa, kuuntelin, kun eläintenhoitaja neuvoi puhelimitse miten ekinokokkilääkitys tulee antaa, kun tullaan takaisin Suomeen. Sehän on aika hankalaa, kun se lääkitys pitää antaa siinä lähtömaassa tiettynä aikana, ennen paluuta Suomeen. Mietin ensin, että onpa taas tehty monimutkaiseksi, mutta pyörsin ajatukseni, kun lueskelin enemmän ekinokokista. Silloin, kun Ossi oli meidän mukanamme kahdella Euroopan reissulla, riitti, kun ekinokokkilääkitys annettiin Suomessa 28 vuorokautta ennen paluuta. Koska olimme molemmilla reissuilla noin kolme viikkoa, niin tämä ehto tuli täyteen.

Voin veikata, että nämä koirat eivät valitettavasti ole saaneet ekinokokkilääkitystä omistajiltaan. Kerjääminen muutenkin on mielestäni kamala asia. Siinä mielessä kamala, että ihmisten olot omassa maassaan tarvitsevat olla todella kurjat, jos kerjääminen toisessa maassa takaa paremman elämisen ja olemisen. Kerjääminen ilmiönä tekee minut surulliseksi.

Tässä pari linkkiä ekinokokkitietoutta lisäämään:

 Evira: usein kysyttyä ekinokokkilääkityksestä

Infektioneuvonta/ekinokokki

Evira: useille eläinlajeille yhteiset taudit

Ekinokokkihan on suolistomato, jota on useaa eri tyyppiä ja voi tarttua myös ihmiseen. Yksi laji tunnetaan nimeltä lapamato, josta kärsi vielä 1940-luvulla noin 20% suomalaisista!

Näihin potutuksiin ja niistä huolimatta aurinkoista viikonloppua Ossilasta!