maanantai 28. helmikuuta 2011

Kuinka Ossistamme tuli Ossi


Kaikille ensinnäkin erinomaista Kalevalan päivää.

Ossimme on syntynyt toukokuussa 2003. Sain tietää pentueesta silloiselta työkaveriltani jolla oli samalta kasvattajalta kaksi mäyristä. Oli juhannuksen jälkeisiä aikoja ja soitin välittömästi kasvattajalle. Mutta voi ei. Kaikki pennut olivat jo varattuja. Kuusi urosta ja yksi naaras olivat myytyjä. Joku oli jo varannut meidän pentumme. Nielin pettymyksen kyyneleitä enkä edes kerinnyt kertoa suru-uutista tytöllemme kun kasvattaja soittikin seuraavana päivänä ja ilmoitti että yksi urospentu olikin vapautunut. Ilmoitin että tulemme seuraavana päivänä katsomaan pentua ja ettei hän nyt sitten myy sitä pentua kellekään. Ajoimme koko perhe katsomaan pentuja ja valittavanamme oli kolme urospentua. Muut pentujen varaajat eivät olleet vielä päättäneet yksilöstä. Meidän mielestämme ne pienet pötkylät näyttivät kaikki yhtä suloisilta mutta valitettavan samannäköisiltä kunnes huomasimme että yhdellä pennulla oli pieni valkoinen laikku rinnassa. "Tuon me otamme". Ei tarvinnut kasvattajan merkitä kynsilakalla niinkuin oli muita pentuja merkinnyt mustiin, pieniin kynsiin. Valitsimme kahdesta räyhäävästä pennusta sen meidän mielestämme hieman rauhallisemman... :)

Ossin oikea nimi on Quickcharm ja minulla on ihan teoria siitä mistä tuo nimi on syntynyt jos ihmiset käyvät useamman kerran katselemassa pentuja ja me päätimme ehkä 10 minuutissa että tuo yksilö on meidän. No totuus on myös se että emme viitsineet ajaa parinsadan kilometrin matkaa montaa kertaa edestakaisin.

Saavuttuamme kotiin alkoi nimen pohdinta. Pidimme perhekokousta johon tyttömme osallistui kerrankin täydellä äänestysoikeudella tai sanotaanko lähes täydellä ja hän alkoi ehdotella nimiä. Nimellä oli muutamia reunaehtoja: kaksitavuinen ja helppo. Minä ryhdyin tekemään listaa nimiehdotuksista. Nimiehdotuksia alkoi sadella. Tuli myös Mauri ja Olli mutta nämä nimet hylättiin heti koska ne olivat varattuina tytön molemmille isoisille. Halusimme myös että nimi ei tule vastaan usealla pienellä pojalla joten muutamia muita nimiehdotuksia Ossille hylättiin näiden nimien yleisyyden takia.

Ossi kuulosti sitten lopulta hauskalta ja katsoimme Kustaa Vilkunan ihanasta Etunimet kirjasta mitä sanotaan Ossista:

"Ossianin tavallisin lyhentymämuoto". Ossian taas on "gaelin kielen Oisin, Ossin deminutiivimuoto sanasta oss eli hirvi". No tässäpä oli sopiva nimi tulevalle metsästyskoiralle. Emme siinä vaiheessa vielä ajatelleetkaan että Ossista EI tulisi metsästyskoiraa. Jossain vaiheessa kun tyttömme kuuli kuinka helposti ajavat koirat voivat jäädä auton alle niin tyttömme itku silmässä vannotti että Ossista ei saa tehdä metsästyskoiraa. Hän ei halua Ossin kuolevan auton alle. No kunnioitimme omistajan toivetta eikä Ossista tullut ajavaa koiraa vaikka taipumusta siihen se osoittaa lähes jokaisella kävelylenkillä ja on näin ollen vahvan viettinsä takia tuomittu kiinni pidettäväksi.

Jos teillä on Ossi niminen koira ja matkustelette Saksassa älkää huudelko koiranne nimeä kovaäänisesti. Minä tein Berliinissä kerran sen virheen ja voin taata että ainakin viisi henkilöä katsoi minuun ihmeissään. Ossi on nimittäin saksankielinen haukkumanimi itä-saksalaiselle. Kyllä siellä Saksassa vielä jonkinlainen näkymätön raja on olemassa ja erityisesti Berliinissä vaikka muuri on purettu. Ossilla on siellä Saksassa enemmän latausta kuin sanalla manne Suomen kielessä. Ehkä sana nekru voisi olla yhtä halventava ja kumpaakaan edellä mainituista sanoista ei sivistynyt suomalainen toivottavasti käytä.

Rakkaalla Ossillamme on monta lempinimeä: Ossi-mossi, Osku-mosku, Oskari-moskari, monsteri, riiviö. Löytyy niitä vielä lisää mutta kaikki eivät nyt pulpahda juuri mieleen. Varmaan riippuu tilanteesta. Riiviö on aika kuvaava. Rakas mutta riiviö. Ossi on aika ärhäkkä luonteeltaan joten vieraiden ihmisten kanssa olen hieman varovainen. Jos meille tulee vieraita Ossi toivottaa heidät tervetulleeksi raivoisalla haukulla joka vaimenee kyllä onneksi nopeasti. Tervetuloa haukkumisen päätteeksi Ossi päättää nopeasti ihastuuko vai vihastuuko se vieraaseen. Yleensä ihastuu. Varsinkin jos vieras osoittaa ystävällistä huomiota Ossille.


keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Should old acquaintance be forgot....


Eilen oli sitten mukava ilta. Tapasin vanhoja työkavereitani yrityksestä jossa olin töissä silloin kun tyttäreni syntyi. Meitä jäi viisi naista pitämään yhteyttä toisiimme ja tätä yhteydenpitoa on jatkunut vuosikausia. Tapaamme kaksi kertaa vuodessa. Kesällä elokuun alussa lämmitämme meillä rantasaunan ja grillaamme sen terassilla. Helmi-maaliskuussa tapaamme talvi-illallisen merkeissä. Ja juttu luistaa. Mutta eilisestä: voihan VR. Yksi lähijuna oli ensin myöhässä (mukamas kolme minuuttia). Sitten se juna peruutettiin kokonaan. Autsch. Varpaani nimittäin olivat lähellä paleltua. Sitten tämä lähijuna palautettiin takaisin ja pääsin junaan ja puksuttelemaan Helsinkiä kohti puolisen tuntia junalaiturilla seistyäni. Taloltamme on kolmetoista kilometriä rantaradan juna-asemalle ja ajan sinne autollani. Kotiin päin tullessani päätin käyttää taksin palvelua ja ajoin mukavasti taksilla oman autoni viereen ja jatkoin matkaa kotiin päin. Adios my friends. Tapaamme kesällä. Ossikin rakastaa vanhoja työkavereitani. Kaikilla näillä työkavereillani on tai on ollut kissa tai koira. Ja me olemme ainakin luvanneet tavata toisiamme niin kauan kuin jalka nousee.



Mami hei! Tuu jo. Kutomastani villapaidasta on kyllä ollut hyötyä tänä talvena. Artun ihanalle blogiarvonnalle vielä kiitos. Kuten näette lunta meilläkin riittää. Tuota tietä pitkin ajetaan autolla ihan joka päivä joten se on pidettävä jotakuinkin ajokunnossa vaikka meillä onkin maastureita. Penkkojen korkeus metristä jopa puoleentoista metriin. Ossi lenkillä 23.2.2011:



Lumi on oikeastaan aika kivaa. Siis silloin kun aurinko paistaa eikä pakkasta ole liikaa....


maanantai 21. helmikuuta 2011

Jihuu


Aurinko paistoi kun kävimme Ossin kanssa kävelyllä eikä pakkasta ollut kuin
- kaksitoista astetta. Ihastuttavassa lintumittarissamme ei ole kuin yksi huono puoli (näkyy kenties kuvastakin). Se simahtaa kahdessakymmenessä pakkasasteessa. Ei siis suunniteltu Suomen talveen. Meilläkin on ollut pakkasasteita monena yönä yli mittarin näyttökyvyn. Nyt nämä pakkaset ja talvi saisivat jo kääntyä kevään puolelle. Ossikin tekee täydellisen stopin noin -15 asteessa. Kevät ehkä kuitenkin voittaa kohta. Toivotaan näin.

torstai 17. helmikuuta 2011

Harrastuksia - siis minun:)







Rakkain harrastukseni köllöttelee tässä kangaspuilla kutomani makuualustan päällä. Sittemmin makuualusta muuttui atomeiksi. Ossilla on ihan käsittämätön vimma tutkia ja tuhota kaikki mitä sille antaa. Tuhoamisvimma ei koske onneksi omia mattoja, sohvia eikä kenkiä. Kop, kop. Tuossa ennen joulua minulta oli tippunut kalliit päätelasit lattialle sillä seurauksella että Ossi nikersi ne totaalisesti käyttökelvottomiksi.

Tässä Ossi fiilistelee:



Aikaisemmin olin hyvin urheilullinen ja hoikka. Nykyään en ole kumpaakaan. Runsas ylipainoni on pakottanut minut lopettamaan ratsastuksen jota harrastin aktiivisesti sellaiset reilut 25 vuotta. Unelmana on kyllä vielä nousta hevosen selkään mutta koska aina sanon että ratsastus ei ole painonpudotuslaji niin noudatan tätä sääntöä myös omalla kohdallani.

Olen kolmisen vuotta kutonut kangaspuilla ja tässä viimeisin aikaansaannokseni. Villahuopa josta tulee häälahja ex-kälylleni. Tosin hänet vihittiin jo jokunen viikko sitten.



Kangaspuilla kutomisen lisäksi kudon sukkia. Kantapää oli aina pelottanut mutta sitten ryhdyin vaan ohjeen mukaan sitkeästi kutomaan ja sain kuin sainkin valmiiksi itselleni sukkaparin. Sitten toiset sukat valmistuivat kummitytön pikkusiskolle joululahjaksi ja kolmas pari kummitytön äidille joka on hyvä kaverini. Neljäs sukkapari valmistui appiukolle. Nyt olen päässyt jo kuviosukkiin asti:


Näiden kauniiden sukkien malli löydyy ullanetin sivustolta arkistosta ja malli on "koiranputkisukat". Kuvassa ehkä hieman hassun näköiset mutta istuvat kauniisti jalassa. Tämä pari valmistui tytölleni. Ensimmäisessa kuviokerrassa on kutomisvirhe - tiedän mutta nämäkin olivat "harjoittelusukat".

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Muutoksia



Pala minulle niin rakasta maisemaa. Tyttäreni leikkimökki kuvattuna lähes samasta paikasta lokakuussa 2010 ja helmikuussa 2011. Eron huomaa selvästi. Helmikuussa otettu kuva täräytetty kännykällä ja lokakuussa otettu kuva on kuvattu mieheni ammattitasoisella järjestelmäkameralla. Lumen määrässäkin on eroa.

Aamulla pohdin muutoksia. Lähinnä muutoksisa omassa elämässäni. Yksi vaikuttavin muutos elämässäni on tietysti ollut mieheni tapaaminen. No sitähän en vuonna 1980 juuri kirjoittaneena ylioppilaana tiennyt että sama mies vaikuttaisi elämässäni vielä vuonna 2011. Lapsen saaminen 13 vuoden yhdessä asumisen jälkeen oli suuri ja ihana muutos. En pidä itseäni erityisen lapsirakkaana mutta omaa lastaan rakastavat varmaan kaikki äidit.

Taloa aloitimme rakennuttamaan vuonna 1993 marraskuussa ja muutimme juhannuksena 1994. Ossi saapui meidän perheeseen vuonna 2003. Oma sairastumiseni järkytti minua lokakuussa 2005 ja siitä toipuminen kesti monta kuukautta. Töihin en enää kyennyt palaamaan. Aivoverenvuodosta jäi kuitenkin pieniä tasapainohankaluuksia ja päätetyöskentelyssä tapahtuu virheitä.

Muutama viikko sitten tyttäreni muutti pois kotoa. Onneksi hän tulee viikonlopuiksi kotiin kun on lukio vielä kesken. Mieltä kaivertaa huoli nuoren pärjäämisestä mutta hän asuu hyvän tyttökaverinsa kanssa ja hienossa paikassa - suorastaan upeassa paikassa. Muutinhan itsekin kotoa pois 19-vuotiaana joten kyllä tyttäreni pärjää. Onhan hän äitinsä tyttö.

Jään uteliaana odottelemaan seuraavaa suurta muutosta. Toivottavasti elämällä on minulle jotain oikein mukavaa vielä varattuna. Lapsenlapsia toivoisin näkeväni joskus.


tiistai 15. helmikuuta 2011

Aloitus

Tässä on herra Ossi. Hän on ainoa perheestämme josta taidan julkaista valokuvan:



Päätin siis sittenkin kokeilla tätä blogin kirjoittamista. Ei minulla sen suurempaa asiaa ole. Ehkä tämä blogi toimii enemmän päiväkirjamaisena muistiinpanona.

Ensin tietoa minusta. Lyhyesti ja ytimekkäästi: Olen keski-ikäinen nainen. Jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle kun sain aivoverenvuodon lokakuussa 2005. Minulla on aivan ihana perhe ja saman miehen kanssa olemme kulkeneet samoja latuja jo 31 vuotta. Saavutus sinänsä tänä päivänä. Ikää mittariin tulee tänä vuonna 50. Perheemme nuorin jäsen, tai miten sen nyt ottaa, on aivan ihana humoristinen karkeakarvainen mäyräkoiraherra Ossi joka täyttää tänä vuonna jo kahdeksan vuotta. Aika kuluu niin nopeaan. Tyttömme oli 10 vuotta kun herra Ossi saapui meille 8-viikkoisena pentuna ja nyt Ossi täyttää kahdeksan ja tytär 18. Voi apua.

Työelämästä luopumisen vuoksi minulla tuntuu olevan aikaa vaikka muille jakaa. Onneksi on löytynyt hyviä blogeja joiden seurassa saa ajan mukavasti kulumaan. Ossi vaatii oman osansa ja onnekseni pääsen liikkumaan etten halvaantunut silloin lokakuussa 2005. Kaksi leikkausta veti fyysisen kunnon aivan nollille mutta sieltä noustiin pikku hiljaa. Päiväni kuluvatkin blogien, uutisten ja sähköpostien lueskelussa sekä Ossia ulkoiluttaessa. Tyttäremme muutti juuri "stadiin", koska täältä meiltä on peräti reilun puolen tunnin matka Helsinkiin ja kouluun on vaikea mennä junalla silloin kun isi on matkoilla eikä pääse autokyydillä.

Nyt on Ossin päivälenkin aika joten aloitus jäi lyhyeksi. Terveisin Marja-Leena ja Ossi