sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Ossin aatoksia osa 6

Hyvää kaatuneiden muistopäivää kaikille. Kaikille koirille muuten vaan kaunista päivää. Ainakin täällä etelässä on ollut lämmintä ja kaunista.


"Kaatuneiden muistopäivä on kaikissa Suomen aluetta ja/tai suomalaisia koskettaneissa sodissa tai muissa taisteluluonteisissa toimissa, rauhanturvaamistehtävissä kaatuneiden sekä taistelujen aikana ja niiden päättymisen jälkeenkin kuolleiden, kuten teloitettujen ja vankileireillä menehtyneiden muistoksi vietettävä päivä." (suora lainaus Wikipediasta)


Tässä Ossi "päivystää". X-spottia on laitettu niskaan punkkien estämiseksi. Helsingin Sanomien "Koiran elämää"- blogissa lapinkoira Uula on syönyt kaksi kuukautta antibiootteja borrelioosiin. Voi olla, että Uula syö antibiootteja koko lopun elämänsä. Vielä ei tiedetä. Täytyy seurata asiaa.



Tässä on päivän halkomisurakkani tulos. Halkomiskoneella työ edistyy hitaasti, mutta varmasti, eikä käy kamalan raskaaksi.




Nuo halottavat vaan eivät lopu ihan heti kesken. Kaksi suurta kuusta, keskikokoinen koivu ja sitten tuolla rannassa pari raitaa, jotka mies kaatoi ja pätki tänään moottorisahalla. Kukahan jaksaa raahata ne palaset tänne ylös?
Autsch. Tuossa ja niissä raidan palasissa riittää mukavasti hommaa kesäksi. Sitten, kun nuo kaikki on halottu, on meillä polttopuuta pariksi vuodeksi. Meillähän on kaksi isoa kaakeliuunia olohuoneessa, mutta tunnustan että niitä kakluuneja poltellaan talvisin aivan liian harvoin.






Kaunista sunnuntain jatkoa. Tytärkin tulee tänään kotiin. Hän oli vaarinsa seurana Ruotsissa tätinsä, eli appiukkoni tyttären luona.

10 kommenttia:

  1. Hyvää kaatuneitten muistopäivää sinnekin päin. Täälläkin on ollut ihan mukava ja lämmin päivä.

    Samassa urakassa oot ollut kuin mekin. Meillä lämpes takka ihan päivittäin talvella; aamuin illoin. Lisäks on puulämmitteinen sauna. Meille tuli keväällä kaksi traktorikuormallista puita. Toinen on jo työstetty, koivupinoa alettiin vasta halkoa. Meillä isäntä paineli namikoita ja minä ojentelin puita ja asettelin niitä halkaisukoneeseen. Koivu on muuten huomattavasti sitkeämpi halkeamaan kuin mänty, jota meillä oli pääasiassa se eka kuorma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun meillä talo lämpiää pääsääntöisesti sähköllä, niin olisi huisin paljon pienempi sähkölasku kun viitsisi niitä kakluuneja lämmitellä. Tuo meidän halkomiskone on niin hidas ja pienitehoinen, että se on ihan yksin hoidettava se halkomishomma:)

      Hyvä, että Elli voi jo paremmin!!

      Poista
  2. Meillä ei punkkimyrkkyä ole vielä laitettu, täytynee kohta, koirapuistossa mäykkyherran emäntä kertoi, että 5 punkkia on jo poistettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä blogimaailmassa on ollut paljon keskustelua punkkimyrkyistä. Minä olen ehdottomasti sitä mieltä, että parempi pistellä myrkkyjä kuin ottaa koiralle se borrelioosi. Borrelioosi kun on oikeasti riski täällä rannikkoseudulla ja etelässä.

      Poista
  3. No onhan teillä siellä puusavottaa kerrakseen. Mutta on kyllä hieno homma, että saatte polttopuut ihan omasta metsästä. Meillä ostetaan aina syksyllä joku satsi koivuklapeja läheiseltä tilalta. Meillä ei ole kuin avotakka tosin, jossa puita polttaa, mutta siihen on kyllä ihana laittaa tuli palamaan talven kylminä iltoina. Nim. Tänään ei ollut kylmä :D

    Kuule, olen niin tuskissani tuon punkkiasian suhteen. Vaikka olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että borrelioosi on tosi asia ja vakava juttu. Lähipiiriin on vaan sattunut niin hurjia kokemuksia nuista valeluliuksista, että en ole vielä uskaltanut tyttöihin laittaa. Tosin joka iltaisessa super-punkkisyynissäkin on aikamoinen homma. Olen antanut itselleni miettimisaikaa Rillan näyttelyyn asti, joka on ensi sunnuntaina. Hyvä, että teillä on punkkiasia hoidossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puusavotassa menee ihan mukavasti päivä, jos toinenkin.
      Mikähän niissä punkkiliuoksissa sitten oikeasti on? Minä en ole kuullut yhtään hurjaa kokemusta. Siksipä uskalsin sitä Xstoppia laittaa ensimmäisen kerran jo jokunen vuosi sitten, kun niitä punkin punkeroita ekaa kertaa löysin Ossista. Niitä tulee oikein helposti, kun Ossi tykkää makoilla tuossa nurmikolla.

      Jos sinä jaksat tehdä punkkisyynin joka ilta, niin eihän silloin mitään punkinkarkotteita tarvitakaan. Lisäksi, jos sen punkin saa nopeasti nappaistua pois, niin että se punkki ei kerkiä olla kauaa kiinnittyneenä, niin silloinkaan ei pitäisi olla vaaraa sen borrelioosin kanssa. Sillä borrelioosilla on jotain tekemistä juuri sen kanssa, kauanko punkki on kiinnittyneenä. Sitten pitää muistaa, että ei jokikinen punkki kanna sitä bakteeria. Vaarallisen paljon sitä kyllä punkeissa on. Täytyy punnita molempien kantojen hyödyt ja haitat. No toivotaan nyt joka tapauksessa koirille vähäpunkkista kesää:)

      Poista
  4. Ei olla vielä laitettu punkkimyrkkyä, kun kauluri-Olli ei pääse pitkille lenkeille. Mutta kohta on aika. Vähäpunkkista kesää toivotaan itselle ja kaikille muillekin, sekä ihmisille että eläimille.

    Puusavotta kannattaa ihan taloudellisestikin, kun lämmityslasku pienenee melkein silmissä. Meilläkin lämpenee leivinuuni talvella, mutta näin melkein kesällä uunia ei kannata enää lämmittää tai pitää lähteä yöksi ulos nukkumaan. Sähköuunissa on pitänyt siis kakkupohjia paistaa.

    Aurinko on paistanut toista päivää, mutta kylmä tuuli puhaltaa jostain tundralta eikä lämpötila nouse kuin +10 asteeseen. Onneksi pyykit kuivuvat nopeasti, sillä aikaisin aamulla Olli puhlautti pikkuoksennukset torkkupeitolle. Onneksi ehdin ajoissa, ettei mennyt matolle. Taisi eilen illalla maistellut siilin selkänahanpalaset kuplia mahassa. Onneksi siili selvisi pintanaarmuilla, samoin Olli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatkos Aikku, ettei teidän kotipihan ruohossa elele punkkeja lainkaan:) ?

      Kannattaahan se puusavotta. Onhan minulla tässä hyvää aikaa. Kun ei rehki ihan hirveästi, niin jotainhan se minäkin jaksan tehdä.

      Meilläkin on Ossi vähän vaivainen. eilen ei tarvinnut kävelylle lähteä lainkaan. Varmaan on taas hassusti Ossi loikannut sohvalta alas. Eilisaamuna Ossi oli ihan kunnossa ja yhdentoista aikaan, kröhöm, siis siihen aikaan, kun nousin itse ylös niin oli ihan vaivalloinen. Tänään sitten jo taas parempi mutta hiljalleen kuulemma tuli kotiinpäin lenkin päätteeksi.

      Minä siirtelin niitä pöllejä lähemmäksi halkomiskonetta. Täällä oli aivan ihanan lämmintä. En katsonut mittaria mutta ihan t-paitakeli. Toivotaan, että se lämpö hiipii hiljalleen teidänkin korkeudelle niin pääsette prätkäilemään. Terveisii M-L

      Poista
  5. Täytyykin vilkaista tuota blogia. Meillä on mökki saaressa ja siellä on punkkeja enemmän kuin tarpeeksi :/

    Tyytyväisen näköisenä Ossi tuossa huilailee. Ja onhan tossa kasassa halkomista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy Amalia katsomassa täältä kanssa punkeista:
      http://kaikkielamanikoirat.blogspot.com/2012/05/viela-niista-punkeista.html

      Lueskelinpunkki.net sivustolta, että periaatteessa tarttisi saada sata punkinpuremaa, että taudinvaara olisi todellinen. No se on sitä tilastomatematiikkaa. Periaatteessa yksikin purema riittää. Loput ovat epäsuotuisten tai suotuisten onnettarien käsissä.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.