torstai 14. kesäkuuta 2012

Ossin aatoksia osa 9

Kauniista ilmasta huolimatta minähän aion viihtyä sohvalla tänään.



Mukavasta asennostani en tingi. Nyt kun taas pitkästä aikaa olen saanut hypätä tänne...





Voi apua. Mamikin huomasi sen. Sen pienen otuksen, josta on keskusteltu. Punkin ja silmäkulmassa. Teen parhaani, ettei tuo eukko satuta minua. Älä edes kuvittele nyppääväsi sitä, kun se punkki on oikeasti melkein minun silmässäni!



Sait sen siis sittenkin nyppästyä. Kaikkine jalkoineen, jotka heiluivatkin vielä. 


Näytin saalistani Ossille. Autsch, mihin paikkaan se olikaan pureutunut. Ihan silkkaa tuuria, että sain sen irti. Ei näköjään auta X-spottikaan aina. Eihän siitä ole kuin muutama viikko, kun sitä laitettiin. Ossi taitaakin olla oikea punkkimagneetti.



24 kommenttia:

  1. Ou nou! Miten ne punkerot niin usein änkeää koirilla ihan sinne silmien lähelle? Rillankin toistaiseksi ainoa *kop, kop* punkki oli silmäkulmassa. Onkohan siinä silmän ympäristössä erityisen paljon verisuonia, jotka ne ällötykset sitten haistaa?

    Se on tosiaan gaameeta, kun ne punkit vielä poistamisen jälkeenkin sätkii jalkojaan, ÖÖK potenssiin sata!

    Kyllä taitaa valitettavasti kaikki pelottelut punkkien määrästä tänä kesänä pitää paikkaansa, jos Ossillekin sellainen tarttui, vaikka on tosiaan Ekspottia laitettu. Ahdistavaa!!! :/

    Hyvä silti, että huomasit punkin ja sait sen hyvin poistettua. Toivotaan, että se oli ensimmäinen ja viimeinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka se punkki oli pieni, niin veikkaan, että se oli kuitenkin eilen löytänyt tiensä jo Ossiin. Nyt otetaan meilläkin iltaiset punkkisyynit käyttöön. Se syyni on vain vähän hankalaa, koska Ossi ei pidä harjaamisesta. Ei sitten minkäänlaisesta harjaamisesta.

      En osaa sanoa, olisiko silmien lähellä enempi noita verisuonia. Pahin paikka kuitenkin, mistä Ossilla on ikinä löytynyt punkki. On Ossilla ollut punkki hmm korvan takana, huulessa ja vatsassa, sekä se valepunkki, joka meinasi aiheuttaa ikuisen luottamuspulan välillemme (muistatko kun kerroin yrittäneeni poistaa Ossilta yhtä sen nisää ja se raukka huusi suoraa huutoa, ennenkuin minä tajusin, että se nisä EI ole punkki).

      Kaiken kukkuraksi poistin sitä punkkia ensin täysin väärällä taktiikalla, nimittäin hitaasti. Sitten kun vielä sain viimeisen kerran otteen Ossista ja punkista yhtäaikaisesti, se oli nopea nyppäys ja sillä se lähti ja onneksi kaikki sen punkin jäsenet tulivat mukana:)

      Minulta lakkasi muutoin Blogger toimimasta. Vieläkö annamari onnistut kirjoittelemaan vanhalla versiolla? Minun oli pakko päivittää siihen ikävään, uuteen versioon.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Muut aatokset olivatkin tänään aika lutusia, paitsi se karmea punkinpoisto:)

      Poista
  3. Kääk mikä paikka punkinpoistoon, teille molemmille! Meillä on pari kesää ollut käytössä apteekista saatavat Scalibor-punkkipannat, eikä ole mäyräkoiralla näkynyt yhtään punkkia vaikka meren rannalla asutaan. Sitä ennen oli myös Expot ja aina niitä inhotuksia sai ainakin muutaman kesässä koirasta repiä irti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä Scalibor-pannassa taitaa oikeasti olla jotain ainetta joka saattaa, ehkäistä niiden punkkien kiinni-imaisun. Jos oikeasti muistan, niin kun aikoinani noita eri vaihtoehtoja jonkinverran tutkailin, totesin, että Scalibor oli rekisteröity jonkinlaiseksi lääkkeeksi. Niille yrttipannoilla ei suuren suurta vaikutusta ole. Se todettiin ainakin silloisen naapurin howawartilla.

      Eihän se Ex-spottikaan ihan kaikkia paikkoja suojele. Tänään harjasin Ossin sellaisella pehmeällä harjalla. Ja kas se mokoma on muuttanut käytöstään. Ennen se koitti livahtaa pois alta aikayksikön, mutta nyt se örähteli ja kellahti selälleen:) Punkkeja en kyllä löytänyt. Mauri-sedälle terveisiä.

      Poista
  4. Nelli-neidin lyhyeen turkkiin ei vielä ole tarttunut punkkeja. Ja nyt kun sen totean niin eiköhän niitä kohta löydy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tipahtavatkohan ne punkit helpommin pois lyhytkarvaiselta? Voihan se oikeasti olle, että punkeilla on helpompi kiikkua kyydissä pitkäkarvaisemmalla ja sitten kun koira asettuu mukavasti nykkumaan niin punkki hakee sen ohuimman kohdan ihosta minkä löytää.

      Poista
  5. Meillä ei ole vielä tänä vuonna löytynyt punkkeja, mutta nyt alan tarkastaa pojan vielä paremmin. Jos vika on ollutkin katsojan silmässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla, että Oulun korkeudella punkit ovat vielä talviunilla. Ei vaineskaan:) Minusta tuntuu, että teillä on ollut lämpimämpää kuin täällä. Vaikka nyt on ollut pari päivää oikein mukavaa. Mieskin on ajanut harlikalla töihin.

      Aikku, eihän punkkia voi olla näkemättä. Vain minä voin sekoittaa koiran nisän ja punkin keskenään.....

      Poista
  6. Yäk. Punkit ovat pirullisia. Syynään noita koirapoikia aina iltaisin, mutta sitä yhtä lukuunottamatta ei ole vielä näkynyt muita...täytyy koputtaa puuta. Mun pitäisi ostaa se punkkilasso kun kaikki sitä kehuvat; nykyiset pihdit ovat aika onnettomat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti lassollekaan ei ole käyttöä. Meillä on punkkipihdit, mutta ihan silmän lähettyvillä niillä ei olisi tehnyt yhtään mitään. Toivotaan kaikille koirille vähäisiä punkinpuremia ja mieluiten ei lainkaan.

      Poista
  7. Luulin jo eilen, että punkki on istunut omaan niskaani kiinni! Ei onneksi ollut, joku ötökän purema vaan nosti hassun patin.

    Ossin masu on niin vastustamaton sohvalla lekotellessa :)

    Meidän punkkipannat on kaapissa, kaupan pakkauksissa. Hyvin ovat auttaneet tähän asti...

    VastaaPoista
  8. Tiedätkös Mai minulla on kerran eläissäni ollut punkki (pienenä tyttönä) ja juuri niskassa. Sieltä sitä äitini sitten sörkki pois päätä kuumennetulla neulalla. Ikimuistoinen kokemus ehkä noin 45 vuoden jälkeenkin...

    Ossilla on sellainen paijattavan rapsutettava massu:)

    VastaaPoista
  9. Hyi.Mulla käveli yks päivä punkki käsivartta pitkin.Kerran Nirpun selässä kävellyt,mutta sain sen napattua ennen kiinnittymistä.Täällä on ihmeen vähän punkkeja.Noilla koirilla ei edes ole punkkisuojaa.En oikein ole uskaltanut laittaa,kun Digi pesee Nirpun monta kertaa päivässä kuonosta peräpäähän.
    Entisellä koirallani oli kanssa kerran punkki ihan silmäluomessa.
    Ossi on niin tyytyväisen näköinen,kun saa kelliä sohvalla :-D

    VastaaPoista
  10. Ihme, ettei ole enempää punkkeja, kun kuitenkin kävelet koirain kanssa meren lähettyvillä. Nyt olen minäkin ottanut punkkiharjauksen käyttöön. Ei ole vielä sillä konstilla löytynyt punkkeja. No tämäkin päivä menee aikalailla sisällä viettäessä, kun on niin sateinen tuo ilma. Äkkiä se muuttui:(

    VastaaPoista
  11. Kylläpä Ossi kellottaa sohvalla tyytyväisenä. Sohva onkin ihan parhaita loikomispaikkoja, pehmyt.

    Onneks saitte punkeron poistettua. Mulla ja Pyry-papalla punkit löyty ihan korvan vierestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sohva on Ossinkin mielestä ihan se paras paikka. Nyt kun oli vähän taas tassuvaivaa niin Ossi oli hyppäämiskiellossa sohvalle. Se käy niin, että nostan nuo istuintyynyt pystyasentoon ja vot sohvaa ei ole.

      Punnkki punkeroiset yrittävät varmaan tunkea sinne missä on aina ohuinta se iho, luulen minä. Ossinkin punkeroiset ovat suurimmaksi osaksi löytyneet korvasta, muutama vatsasta ja nyt tämä hirviöinen ihan silmästä. Göök. Ai kun me odotellaan jutuja ja kuvia sun tiikeriveljestäsi. Ei sen puoleen sinäkin Myrsky olet soma:)

      Poista
  12. Ossiseni, sähän köllöttelet just kun mä siellä soffalla. Ja eikös vain meillä olekin somat masut rapsuteltavana, niin sulla kuin mullakin? T: Elli

    Voi kauhistus noita punkkeja. Onneks täälläpäin on vähänlaisesti (kop kop) punkkeja, tai sit me vaan ollaan liikuttu semmosia reittejä, missä ei oo punkkeja. Ei aina muista sitä punkkisyyniä, ei ennenkuin lukee niistä täällä blogimaailmassa, kamuilla. Onneks toi Ossin punkki lähti kokonaisena irti. Toivottavasti ei tuu jälkiseuraamuksia, elikkäs niitä tauteja, mitä ne ötökät kantaa. T: Ellieli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elli, ei se pojan massu ikinä ole niin soma kuin tytön massu mutta onhan se oman koiran massu söötti aika riippumatta siitä sukupuolesta.

      Te olette onnekkaasti välttyneet punkeilta. Kait se on levittäytynyt ihan koko maahan. Pohjoisessa vähän vähäisemmin. Mutta on sitä joku siperianpunkkikin olemassa. Autsch. ja siellä sitä on talvella kylmä, siis Siperiassa:) En minä nyt jaksa uskoa, että mitään tautii tuli. Ei siitä yleensä ole riskiä niin kauan kun sen punkeroisen saa suht nopeaan irti. Vaikka huono tuuri on sitten huonoa tuuria...

      Poista
  13. Teuvon kuvat kävi täällä ja toivottaa oikein hyvää juhannusta täältä Noormarkusta www.ttvehkalahti.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu hyvää juhannusta sinnekin. Ihan kohtahan se on tuo keskikesän juhla.

      Poista
  14. Hellou Ossi;)
    Juu, sohvalla on kiva ottaa vaikka aurinkoa, ei ainakaan tartu punkkeja.... ne on kyllä inhottavia, Tiitussa ei ole ollut muistaakseni koskaan.
    Aurinkoista ja lämmintä juhannusta sinne teillekkin:)
    Tiitulta pusut....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hellou Sirpa ja Tiitu. Teillä sattaapi olla vähän vähemmän punkkeja siel Savon syämmes - oikeesti. Vaikka kait ne örkit ovat levittäytyneet ihan koko Suomeen. Rannikolla ja etelässä niitä punkkiloita on jostain syystä enemmän. Ihanaista juhannusta teitin sakille.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.