lauantai 26. heinäkuuta 2014

Potutuslauantai osa 56

Ossilassa oikeastaan kaikki hyvin. Ei minulla ole ykättävänä ulos kuin ihan muutama potutus. Kun tulee kesä ja kauniit ilmat, niin autoileva kansa tietty lähtee viikonloppuisin mökkeilemään suuresta Helsingin pääkaupungistamme ja tukkivat ihan kaikki tiet. Sitten jostain löytyy aina näitä autoilevia perskärpäsiä, jotka liimautuvat melkein auton, siis minun autoni takalasiin, ihan kuin painostamaan, että "ajapas akka vähän kovempaa". Tuossa Hirsalan tiellä on kuudenkympin rajoitus ja se on myös niin mutkainen, että siinä ei ole kuin kahden puolin keltaista viivaa kuuden kilometrin matkalla. Ohi ei siinä pääse millään. Tai olen minä nähnyt niitäkin hullun suorituksia, mutta en onneksi kovin montaa.

Hirsalaan päin mentäessä tiellä on yksi pieni pätkä neljänkympin tieosuutta. Minä noudatan kuulkaas nopeusrajoituksia, tai saatan minä ajaa muutaman kilometrin yli mittarin mukaan, mutta ihan varmasti en aja ylinopeutta. Ihan vain sen takia, että tässä 20 vuoden aikana olen nähnyt niin paljon onnettomuuksia näillä teillä, että ulosajojen määrääkään en enää oikein muista. Ihan joka talvi on ainakin yksi auto vetäissyt ulos jostain näistä mutkista. Välistä talvella näkee jopa parikin autoa mutkasta ulos vetäneenä. siis per talvi. Hupaisin mutkasta ulosajo on tapahtunut aivan minun nenäni edestä. Ajelin aika hiljaa ja edessäni ajava auto hieman kovempaa ja ensimmäisessä mutkassa tie oikeasti kääntyi ja nainen vetäisi bussipysäkin takaa suoraan puuhun ja minä tulin perässä ja ihmettelin, että miksihän tuo auto ei nyt käänny, kun tie kerta kääntyy. No tätsykkä tykkäsi parkkeerata puuhun. No minä pysäytin rauhallisesti ja menin kysymään, että voinko jotenkin auttaa, mutta sain jotain raivokasta huutoa vastaukseksi, joten kysyin vain, että onko hänellä kännykkä mukana ja kun oli, niin jatkoin matkaa, koska mitään hätää ei ollut. On nämä paikalliset tiet sellaisia, että niitä nopeusrajoituskylttejä kannattaisi noudattaa, myös kesäisin.

Toinen potutus on ihan ympärivuotinen. Lakatkaa nyt hyvät ihmiset ostamasta niitä rekisteröimättömiä pentutehtaiden pentuja. Ei luulisi, että tässäkin maassa on sellaisia superidiootteja / taukkeja, jotka ostavat koiranpentunsa jostain auton takaboksista. Nämä molemmat jutut, *linkki* Kirkkonummen Sanomat, sivu 15ja *linkki* Iltalehti pe 25.7 kyllä taas todistavat ihan muuta. Eikö ihmisillä ole mitään järkeä päässään? Ei sitten ilmeisesti, huoks ja voi ei. Kun ihmiset lakkaisivat ostamasta pentuja, niin pikku hiljaa niiden pentujen tarjonta lakkaisi. 

Tuossa ajaessani kotiin Lohjalta, kuuntelin juttua Afganistanista. Jutussa todettiin, että turvallisuustilanne länsimaisia ihmisiä kohtaan on dramaattisesti heikentynyt. Monien yritysten ja yhdistysten työntekijöillä on ehdoton ulkonaliikkumiskielto esimerkiksi Kabulissa. No se nyt ei auta näitä kahta suomalaisnaista, jotka menettivät siinä maassa henkensä torstaina. Mikähän saa ihmiset menemään tuollaiseenkin maahan? Eikö sitä hyvää voisi tehdä vähänkin turvallisemmassa maassa? 

Mikäli nyt yhtään muistan, niin Afganistanissa sodittiin jo joskus 70-luvun ihan loppupuolella. Neuvostoliitto meni sinne ja pisti maan enemmän tai vähemmän päreiksi ja häipyi sieltä sitten joskus, sodittuaan siellä, hmm, varmaan liki kymmenen vuotta. Varmaan eivät voittaneet mitään. Sitä en tiedä milloin Afganistaniin on mennyt näitä läntisten maiden joukkoja, rauhanturva- sun muihin tehtäviin. Arvatkaas, mitä mieltä minä olen? Minun mielestä sieltä pitäisi joka ainoan länsimaalaisen poistua ja se maa saisi ihan rauhassa tuhota maansa, piste. Mitä hiiskutin järkeä on yrittää auttaa maata, jossa sitten jotkut, kapinalliset, mitkä liene, ampuvat sinne tulleet hyväntekijät? Ei mahdu minun pieneen päähän. Itse asiassa minun piti kartasta tarkistaa koko valtion sijainti, mutta oli se suurinpiirtein siellä, missä ajattelin sen sijaitsevan. Onneksi tarpeeksi kaukana, eikä ihan ensimmäiseksi tule mieleen tehdä minkään taivaan valtakunnan matkaa Afganistaniin. Onneksi maailmassa riittää muitakin maita. Paljon on vielä turvallistakin nähtävää.

Oopperakaverini mies, yhden sortin insinööri, oli töissä isossa kansainvälisessä yrityksessä. Hän toimi monta vuotta toisella paikkakunnalla ja tuli aina viikonlopuiksi kotiin, tänne Kirkkonummelle. Eräänä päivänä työnantaja sanoi tälle mun oopperakaverini miehelle, että nyt olisi vuoden komennus Kazakstaniin, lähtö viimeistään kuukauden päästä. Kaverini mies sanoi, että ehei, ei tule kuuloonkaan ja on siitä alkaen toiminut yksityisyrittäjänä. Tekee muuten hyvin paljon "konsulttina" töitä vanhalle työnantajalleen, mutta ihan täällä Suomen kamaralla.

No, mutta hei. Koska on jo kääntynyt selkeästi lauantain puolelle, niin näihin potutuksiin ja niistä huolimatta, oikein hyvää viikonlopun jatkoa Ossilasta!

4 kommenttia:

  1. Ihmiset haluavat koiranpennun halvalla. Raha halutaan käyttää johonkin, jonka hinnassa ei ole pelivaraa. Kaikkein törkeintä on, että on olemassa ihmisiä, jotka tehtailevat koiranpentujen myynnillä, välittämättä yhtikäs mitään eläimistä, raha se on, mikä jotain merkitsee. Sitten on näitä tyhmiä, joille myös raha merkitsee enemmän kuin koirien kurja elämä ja kohtelu. Ihmettelen, ettei eläinsuojeluviranomaiset saa tuota kauppaa lopetettua, käykö joku viranomainen edes valvomassa toimintaa? Yhtä hyvin viranomaiset tavoittavat pentutehtailijan kuin ne ostajatkin. Päivitellään lehtien palstoilla, mutta tehdäänkö asialle jotain?
    Afganistanin kansalaiset, ne ihmiset siellä, käyvät sääliksi. Aina siellä on joku yltiöpäinen joukko hallitsemassa ja se tavallinen ihminen siellä kärsii. Hieno antiikin maa ja sen kehitys turmellaan milloin kenenkin toimesta. Luin juuri kirjan sieltä ja parhaillaan luen toista, en tiennyt alunperin paljonkaan Afganistanista, mutta nyt kyllä on ollut surku olo.
    Hyvää viikonloppua toivotellen, rapsutuksia Ossille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en osaa sanoa, kummin päin se on tässä pentutehtailussa, että luoko kysyntä tarjonnan, vai tarjonta sen kysynnän. Ainakin luulisin, että suuri kysyntä luo lisää tarjontaa. Silloin sen pennun ostaminenkin pitäisi tehdä vaikeammaksi. Luulen, että mömmölässä, siis Maa- ja metsätalousministeriössä, Evirassa ja Tullissa on nippu sääntöjä ja lakeja, joita ei kukaan noudata. Onkohan tämä sitten valvonnan puutetta? Luultavasti ei ole kiellettyä tuoda Virosta koiranpentuja, koska se kuuluu EU:hun, mutta niillä pennuillahan pitäisi olla kaikki rokotustodistukset ja matolääkitykset. Ja kattia kanssa, ei niillä mitään ole ja siksi ne ovatkin niin halpoja. Ei rekisteröityjä ja vielä vähemmän hoidettuja. Siis valvontaa pitäisi tehostaa ja sitähän ei tehdä, kun on tämä EU ja sisäkauppasäännökset ja tuotteiden vapaa liikkuvuus. Eikö ole muuten hassua, että eläintenkin kauppa rinnastetaan lähinnä tavarakauppaan? hevostenkin kauppa. Ei ole olemassa erillistä lakia elävien lemmikkieläinten kaupasta. Ja ei joka ainokaista autoa voi tullissa pysäyttää, kun ei ole muita rajoja, kuin EUn raja. On tämä EU tuonut paljon huonoa, jos paljon hyvääkin. Mitä tehdään silloin, kun on sääntöjä, joita ei noudateta? huoks.

      Tiedätkös, minua ei nyt Afganistanin kansa käy sääliksi. Jos maa haluaa tuhota itsensä, niin käyköön näin. Sama koskisi Suomea, minun mielestäni. Lähes kaikki sodathan perustuvat uskonasioihin, harvemmin nykyään siihen, että joku valtio haluaisi lisää maata itselleen. On vääränlaisia muslimeja, sunnit ja shiiat, on kristityt vastaan muslimit ja niin edelleen. On hutut vastaan tutsit. Minun puolestani kaikki nämä maat saavat taantua vaikka kivikaudelle, eikä ainakaan muiden maitten pitäisi asioihin puuttua. Afganistanissahan muuten jotkut viisaat pistivät päreiksi jotain valtavia kallioihin hakattuja patsaita useampi vuosi sitten.

      Yksi kaverini muuten kehui juuri jotain Afganistanista kertovaa kirjaa nimeltään "Tuhat loistavaa aurinkoa". Kyllä varmaan loppuvat maailmasta kirjat kesken ennenkuin siihen tartun.

      Näistä tulikivenkatkuisista ärinöistä huolimatta oikein rauhaisaa sunnuntai-iltaa Hampuriin ja Wupelle rapsutuksia.

      Poista
  2. Mua aina vaan potuttaa nämä koirat, jotka saaressa kulkevat vapaina. Joka päivä monta koiraa. Menen siinä sitten Uskon kanssa kävelylle ku koirat on uhkana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sympatiat on kaikki sun puolellas, Kristiina. Veikkaan, että järjestyissäännöissä on koirien ja kissojen kiinnipitopakko ja eipä siitä kaikki välitä. Onko siellä ketään järkkäriä jatkuvasti paikalla, jolle vois asiasta sanoa? Koirathan eivät saa olla vapaana KUIN MAANOMISTAJAN luvalla. Epäilenpä, että kellään omistajista ei ole tätä. Sitäpaitsi koirien kiinnipitopakko perustuu myös metsästyslakiin, joka on ehdoton. Koirat pitää pitää kiinni olikohan se nyt 19 elokuuta asti. Yhdeksästoista tai 20 elokuuta alkaa sorsastus. Joku kikka kolmonen sullakin pitäisi olla.

      Ota selville niiden omistajien nimet, osoitteet, pistä päivämäärät ylös ja käy tekemässä rikosilmoitus. Poliisien on käsittääkseni pakko tutkia asia. Voithan sä myös sanoa omistajille, että käyn tekemässä teistä rikosilmoituksen. Se nyt ei tietty aiheuta kovin hyvää "naapuruussuhteille", mutta joku tolkku pitää mun mielestä olla koiranomistajillakin.

      Mun mielestä se on lisäksi epäkohteliasta pitää koiria ja kissoja irti, silloin kun ne voi mennä toisia nuuskimaan, vaikkei niistä mitään varsinaista vaaraa olisikaan. Terveisii M-L ja Ossi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.