Hyvää joulukuun kahdettakymmenettäkahdeksatta

Isännän sylissä on

 sitten ihana istua tuumailee Ossi,

 vaikka hää pelaa toisella kädellä Ipadilla pasianssia.

 Katsokaahan minkälaisen kauniin meikkipussin miäs osti minulle. Hänen työkaverinsa ompelee tuollaisia, erilaisista koira-aiheisista kankaista. Tontut minä olen

 ostanut 16-17 vuotta sitten tyttären tarhasta.

Kävin maanantaina ennen joulua Tuomaan markkinoilla ja ostin miähellekin joululahjaksi kirjan "Miten kiltti mies voi kesyttää häijyn vaimon". Ai kun minua nauratti kirjan nimi. Oli ihan pakko ostaa se. En kyllä tiedä mitä taikatemppuja kirja sisältää, mutta toivomuksena olisi esimerkiksi: osta robotti-imuri, tyhjennä tiskikone useammin. Kyllä näillä pääsee jo aika pitkälle. Kirja on melkoisen ohut, ehkä 20 sivua, mutta toivottavasti siellä on mitä ihanimpia konsteja:)

Tytär lähti tapaninpäivänä takaisin Pariisiin ja kyynel tuli monta kertaa päivän aikana silmään. Se on se lähdön hetki, kun on aina vaikeaa. Sitten taas asiaan tottuu. Tosin aaton aattona, kun kuuntelin joulukonserttia televisiosta ja hyräilin mukana ja tytär kiljui huoneestaan, että voitko olla hyräilemättä, mietin jo mielessäni, että onneksi se tapaninpäivä on ihan muutaman päivän päästä.

Terkut Ossilasta.

Hyvää joulukuun kahdettakymmenettätoista

Ossila haluaa toivottaa kaikille blogikamuille iloista joulua!

Heh. Näkisittepä ne

 vielä hassummat kuvat Ossista, jotka poistettiin kamerasta:)

Kaikille oikein rauhaisaa, mukavaa ja tunnelmallista joulua. Ottakaahan rennosti. Terveiset Ossilasta.

Hyvää joulukuun yhdeksättätoista

Hyvästi vanha pöytälevy ja 

 tervetuloa se uusi, jonka miäs asensi tänään. Runko sentään säilyi vanhasta miähen isoäidin pöydästä, mutta

itse levy oli irronnut liimauksistaan. Melkein satavuotias pöytä, joka kärsi vähän kosteusvaurioita siinä säilytyspaikassa, jossa pöytä oli sen jälkeen, kun miähen isoäiti oli kuollut. No hyvin pöytä palveli meitä, eikä noita halkeamia juuri huomannut, koska pöydässä on ollut aina liina päällä. Silloin, kun on ollut isompi joukko syömässä on pitänyt aina vähän varoittaa, että pöytä on sitten vähän kurvikas sieltä ikkunan päästä...

ikä näkyy

Kysyimme yhdeltä Kirkkonummelaiselta puusepältä, olisiko hän voinut suoristaa pöytälevyä, koska se kuitenkin on tehty liimapuulevyistä, mutta hän sanoi, että ei uskalla ryhtyä hommaan, koska hän ei millään osaa ennustaa lopputulosta. Sitten kysyimme uuden pöytälevyn hintaa hänellä teetettynä ja hän sanoi, että noin 1500,-. Tiesimme jo siinä vaiheessa, että Virosta saamme teetettynä noin kuudellasadalla. Suosin aina suomalaista ja nimenomaan pienyrittäjiä, jos se vain on mahdollista. Tässä tapauksessa hintaero oli niin mahtava, että päädyimme halvempaan ratkaisuun. No paikallinen puuseppä sai sentään vähän hommaa. Hän petsasi ja vahasi tämän uuden levyn haluamamme väriseksi.

Mitä toi isäntä nyt haluaa?

Minun jouluni alkaa jo huomenna, kun tytär tulee kotiin käymään. Poikkis ei nyt valitettavasti päässyt.

En nyt päässyt siihen sataan kirjoitukseen tänä vuonna, mutta ehkä ensi vuonna. Se kyllä edellyttää, että Ossi käy ja kukkuu koko vuoden. Terkut Ossilasta.

Hyvää joulukuun kuudettatoista

Vielä pieni hetki tätä vuorokautta, joten kerkiän sentään toivottaa hyvää tätä päivää:) Eilen oli mukava päivä, kun kävimme tätini kanssa äitini vanhainkodissa puurojuhlissa.

Siellä oli nuori mies laulamassa ja laulattamassa kitaran säestyksellä joululauluja. Opin yhden asian, jota oikeasti en tiennyt. Maa on niin kaunis, on oikeasti virsi, eikä harras joululaulu, kuten olen luullut. Äitini on tainnut laulaa enempi virsiä kuin minä ja hän minua valisti samalla kun sanoi, ettei sen jälkeen kuulu taputtaa. No, arvatkaa vain taputtiko siellä ainakin viisi ihmistä ja suurin osa omaisia.

Ihana tyttöni soitti juuri kun olin ajamassa meidän pikkuista hiekkatietä, joten silloin uskalsin vastata. Tuolla liikenteen seassa en vastaile. Tyttö halusi varmistaa, että joku hakee hänet lentokentältä sunnuntaina 20. päivä. No, tottakait me menemme molemmat vastaan, miäs ja minä.

Isännän vieressä on mukava istua, kun "iskä" vielä rapsuttaa. Me olemme Ossille "mami" ja "iskä", kun se oikea lapsonen on jo lähtenyt luotamme elämään itsenäisesti.

Ai niin. Sain tytön haluamat, siis edelleen annettaviksi tarkoitetut villasukat valmiiksi tänään ja nyt pääsen aloittamaan Parekin Palvelijattarelle tarkoitettuja, arpaonnen suosimia sukkia. Olen viestittänyt hänelle, että ihan en jouluksi saa valmiiksi, mutta heti uuden vuoden jälkeen valmistuu.

Apua, kuulinko samam tassukylpy?

Terkkuja Ossilasta.

Hyvää joulukuun neljättätoista

Aloitin tänään hissukseen ja varovaisesti joulusiivousta. Saas nähdä kuinka kauan moinen herätys kestää. Minähän kuulun juuri niihin, joiden mielestä (melkein) mikä tahansa tekeminen on hauskempaa kuin siivoaminen. Ihan oikeasti en oikein jaksa uskoa ihmisiä, jotka sanovat, että siivoaminen on hauskaa:) Voi jee sellainen henkilö voisi joskus vierailla meillä, nimittäin silloin, kun se siivoaminen tuntuisi erityisen hauskalta.  

Lopputulos juuri ennen joulua on yleensä se, että miäs siivoaa, sellaisessa tosi ärtyneessä mielentilassa ja imuri laulaa vielä siinä vaiheessa, kun joulurauhaa aattona julistetaan ja minä mietin, että minnehän voisi paeta. Jokunen vuosi sitten minulle tuli oikeasti mieleen sellainen vaihtoehto, että lähtisin seuraavana jouluna johonkin maatilalle, missä voisi yöpyä pari yötä ja kaikki ruoka kannettaisiin valmiina eteen.  No, ehkä toteutan tuon vielä joskus.

Lueskelin Seurasta aivan ihanan elämänohjeen. Sen on muotoillut tämä sotaveteraani Hannes Hynönen, joka tuli kuuluisaksi viime vuoden linnan juhlissa. Hän poistui keskuudestamme nyt 30.11.2015 102-vuotiaana. Se ajatelma kuuluu näin "Ei ilo tule itsestään, sitä pitää osata hieman kehrätä. Ilon lanka on aina myös omista käsistä kiinni." Sitten hänellä oli aivan ihana ajatus ja vertaus ihmisestä ja suomenhevosesta, mutta se ajatus oli pitkä ja avautuisi ehkä vain hevosihmisille, joten sen jätän siteeraamatta.

Ossi katselee tarjoamaani "hammastikkua"

Mikäs tuossa on, taitaa olla Ossin mielessä.

mikäs tuohon pelmahti?

oho

njam, njam

kyllähän tätä kelpaa syödä

Mitäs tuolta ulkoa kuuluu?

ahah, ei ollut kukaan tulossa. Siis köllimään

Ihan kohta onkin uutisten aika ja minun täytyy edistää sukkaa. Kohta pitäisi päästä aloittamaan seuraavaa paria. Huomenna on äitini hoitokodissa puurojuhlat. Täytyy poimia vanha tätini kyytiin. Hän ajaa itse Kirkkonummelle ja sitten jatkamme minun autollani. Sanoin hänelle reilu vuosi sitten, että minähän en enää sinun kyytiisi tule. Ystävällisesti tosin ja tätini vain naureskelee, kun en "uskalla" tulla hänen kyytiin. No, minun mielestäni 82-vuotiaan aistit eivät ole enää ihan kohdallaan, mutta lääkäri päättäkööt. Tosin tätini onkin päättänyt myydä sekä kesämökkinsä, että autonsa pois ja muuttaa johonkin, missä varmasti ei tarvitse autoa. Tapiola olisi varmasti hänelle mukava paikka. Kaikki palvelut ja kulttuuripalvelutkin ihan lähellä.

Terkut Ossilasta!

Hyvää joulukuun kolmattatoista

Hyvää kolmatta adventtisunnuntaita. Joulu tulee väistämättä. Joitain pieniä joululahjojakin olisi kiva keksiä, mutta ei ole tullut mieleen... 

Tuo meidän mäyräkoiraksi kutsuttu Rontti-Ossi keksi semmoisen jutun, että siinä päässä sohvaa, missä ei ole sitä pyyhettä suojana, on huomattavasti mukavampi nukkua:) 

No, nyt olen levittänyt sille uuden "kesäpeiton" verhottuna pussilakanaan. Minun piti tuossa pari iltaa sitten vähän venyttää äänijänteitä, ennen kuin Ossi uskoi, että siitä sohvan uudesta peitosta ei todellakaan kaavita semmoista pesää, kuin sen omista pussilakanoista. 

Huomaatteko, että meidän Ossin toista korvaa on hieman siistitty? Tosin kärsivällisyys loppui Ossilla kesken ja kesti vain toisen korvan verran. Sisäkorvan siistiminen pyöreäkärkisillä saksilla sitten oli taas aivan liikaa, joten joudun joku päivä vähäsen nyppimään. Tosin se "joku päivä" voi olla vasta ensi keväänä...

melkein siisti korva:)

Heh, minähän en ole mikään supersiivooja, enkä leipoja. Seuraava vinkki oli kuitenkin niin helppo ja lopputulos hyvä, että pitää jakaa eteen päin: *linkki*Laita sitruunaa tiskikoneeseen. Kokeilkaa ihmeessä. Lopputulos oli hyväntuoksuinen tiskikone, (no ei se ennenkään nyt ole haissut pahalta) sekä ihan lievästi sitruunalta tuoksuvat astiat!

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa Ossilasta.

Hyvää joulukuun kahdettatoista

Otetaas tämä kirjoitus potutuslauantain formaatissa. Olen tainnut viimeksi kirjoittaa potutuslauantain syys-, tai lokakuussa. Joko on potuttanut niin armottomasti, ettei ole voinut edes kirjoittaa niitä ajatuksia, tai sitten olen ollut jossain onnellisessa olotilassa. Miäs sanoisi varmaan lähes tulkoon onnellisessa, koska hänen mielestään olen jatkuvasti hapan:)

No otetaan semmoinen ensimmäinen harmitus. Luin tänään Iltalehdestä, netistä siis, että se tyttö, joka Seinäjoella tappoi samanikäisen tyttökaverinsa, on saanut yhdeksän vuoden tuomion. Käytännössähän tämä tarkoittaa neljän ja puolen vuoden tuomiota pisimmillään. Sitä paitsi yhdeksän vuoden tuomio on mielestäni älyttömän lyhyt. Eihän ne vankilat varmaankaan paranna, mutta olisi se rikoksen tekijä sen aikaa pois yhteiskunnasta. Eikä kuulkaas saa 15-vuotias tyttö tipan vertaa armoa minun silmissäni. Sen ikäisen pitää tajuta, mikä on oikein ja mikä on väärin. Se mikä on väärin on tuomittavaa. Alkaen jälki-istunnosta, arestista tai jostain vastaavasta pitkään vankilatuomioon. Jutussa kerrottiin kyllä, että tytöllä on vakava mielentilan häiriö. No ihan varmasti ja sen lisäksi hän on pilannut surmatun tytön vanhempien, omien vanhempiensa, sukulaisten, ystävien ja monen muun ihmisen elämän ihan koko loppuiäksi. Lisää koulupsykologeja ja roimasti kouluihin, jotta tälläiset voidaan välttää tulevaisuudessa. Niitä koulupsykologeja muuten todella tarvitaan ja moninkertainen määrä. Voin vahvistaa tämän, kun olin kaksi kuukautta vapaaehtoisena kouluavustajana ihan alakouluikäisille keväällä 2007. Joka ryhmästä oli noin 2-4 kappaletta ihan häiriintyneitä. Voisin kirjoittaa sivukaupalla esimerkkejä. Pahimmassa tapauksessa jouduin tarttumaan tosi voimalla yhtä yhdeksän vuotiasta poikaa käsivarresta. Lapsiinhan ei saa käydä käsiksi, mutta tämä kullannuppu oli juuri iskemässä ja uhkaamassa toista kaveria saksilla käsityö tunnilla.

Joskus minua ottaa aivoon ihmisten pukeutuminen. Siis ainakin järjettömän huonosti ja epäsiististi pukeutuminen. No joo, nyt joku voi sanoa, että blaa, blaa, kaikilla ei ole varaa pukeutua. No, se siististi pukeutuminen ei taatusti maksa yhtään sen enempää. Tuli tämäkin ajatus mieleeni, kun tiistaina matkustin junalla Hesaan. Yritin keskittyä ristikkolehteeni, mutta katseeni kääntyi aina välillä vinosti vastapäätä istuvan nuoren naisen asuun. Nuorella naisella oli farkut jalassa, mutta ne farkut olivat lähes poikki viilletyt polven alapuolelta ja polven yläpuoleltakin tursosi sitä jalkaa ulos viilletystä reiästä. Huoks. Nuo rikkirevityt farkut ovat niin eilispäivän trendiä, että en ole muutamaan vuoteen nähnytkään. Kun näin sellaiset ensimmäistä kertaa tyttöni jalassa, kielsin häntä käyttämästä "rikkinäisiä" farkkuja. En voinut, enkä voi ymmärtää miksi niiden lahkeiden piti olla rikottuja. Luulen, että tyttö joutui käyttämään kaksia farkkuja. Lähti kotoa ehjät jalassa ja vaihtoi rikkinäiset koulussa jalkaan. Massan painostus on aika valtava.

Nyt on sitten maailman ensimmäiset koeputkessa alkioiksi kasvatetut koiranpennut syntyneet. En nyt oikein tiedä, miten suhtautuisin asiaan. Ohessa kuitenkin linkki juttuun: *linkki* Maailman ensimmäiset koeputki koiranpennut. Jos sillä estetään ihan hillitöntä "pentutehtailua", jota myös tekevät ihan jotkut rekisteröidyt rotukoirankasvattajat, niin ok. Meillä on tuossa naapurissa yksi sokea westie, joka on tälläisen yhden nartun järjettömän pennuttamisen lopputulos. Narttu astutettiin varmaan joka juoksuun ja pennut rekisteröitiin toiselle nartulle, joka ei ollut tullut kantavaksi. Hei haloo Kennelliitto, olisiko pikkaisen tarkistuksen puutetta koirien jalostuskäytännöissä!

Minun yhdellä hyvällä kaverilla ei olisi lapsia, ilman Suomen kehittyneitä koeputkihedelmöityksiä. Mieheltä puuttuivat siittiöt aikuisena sairastetun sikotaudin vuoksi lähes kokonaan, mutta silloisella Suomen parhaalla keinohedelmöitysklinikalla ne pari tarvittavaa siittiötä kalastettiin ja ystävälläni on nykyään 14 vuotiaat kaksoset.

Tässä Ossi haeskelee sitä ainoata vihreää syötävää heinänkortta.

 Voisitko jättää minut rauhaan, enkä varmasti katso kameraan.

 Mitä lähempää

 Ossin päätä kuvaa,

 sitä paremmin huomaa, että korvat kaipaisivat nyppimistä.

Hyvää lauantai-iltaa, potutuksistakin huolimatta!