keskiviikko 17. elokuuta 2011

Koiran ja Ossin käytöksestä


Olli blogissaan pohti koiran käytöstä ja minäkin ajattelin sorkkia samaa soppaa lusikallani. Mikä on koiran huonoa ja mikä mahdollisesti hyvää käytöstä? Osaako koira yleensäkään käyttäytyä? Sehän on koira:) joten kovin ihmismäistä käytöstä siltä ei voikaan odottaa. Onko muuten tottelevainen koira myös hyvin käyttäytyvä koira? Yleensähän näin voisi ajatella. Mutta mikä ihme näissä tottelevaisissa, koulutetuissa koirissa sitten laukaisee esimerkiksi hyvin ei toivotun käyttäytymisen? Tuossa viikko-kaksi sitten poliisikoira hyökkäsi jonkun ihmisen päälle vapaana ollessaan ja taisi purra aika pahastikin. Käyttäytyikö tuo koira huonosti vai mikä oli tuon tapauksen taustalla? Koiran kohtalosta en ole vielä lukenut..

Ja sitten Ossiin. Ossi on puraissut minua kaksi kertaa. Ihan täysin oikeutetusti. Toisen kerran tallasin täysin vahingossa sen jalan päälle ja toisen kerran yritin vetäistä ovea kiinni - Ossin jalka välissä. Minulla on rutkasti nykyisin tuota elopainoa joten ihan varmasti Ossia sattui eikä se oven vetäminenkään kiinni nyt kovinkaan hyvältä sen jalassa tuntunut. Onneksi ei kummankaan jalalle sattunut juurikaan vaurioita. Viime viikolla mieheni ollessa kävelyllä Ossin kanssa tuli naapurin käppänäsnautserit vastaan ja tietysti vapaina. Mieheni esti tulevan tappelun ottamalla Ossin syliin ja kuinkas sitten kävikään. Kun Ossi oli tiukasti kiinni ja yritti rimpuilla vapaaksi niin se nappasi miestäni kädestä. Olen tuossakin tapauksessa sitä mieltä, että kyse ei ollut huonosta käytöksestä vaan jostain vaistonvaraisesta toiminnasta jossa se koki puolustavansa itseään. No edes haavaa ei tullut onneksi ja tappelukin estyi taas kerran......

Koiran puremisen ihan varmasti moni tulkitsee huonoksi käytökseksi. Minusta sekin on tilannekohtaista. Koiran tottelevaisuus ja hyvä käytös eivät ole minusta ihan täysin sama asia.No tätä pohdintaa voisi varmasti jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Aikaisemmin kommentoin Alfien blogiin, että mäyristä on huono kouluttaa. Olen edelleenkin vähän tuota mieltä kun sitten tottelevaiselta koiralta vaatisin huomattavasti enemmän kuin mitä ikinä saisin vastineeksi mäyräkoiralta. Minullahan oli nuoruudessani saksan paimenkoira joka tuli meille valmiiksi huippukoulutettuna. Minä sitten vain treenailin sitä. Ossilla on kyllä treenailtu kaikkea pientä. Osaa se peruskäskyt. Luokse tulokin onnistuu jos ei ole mitään "häiriötekijöitä", kuten keskeneräistä peuran- tai kauriinajoa:) Tästä syystä Ossia ei pidetä irti koskaan kun niitä kauriita ja peuroja näkyy täällä päin ihan joka päivä. Pillillekin yritin Ossia kouluttaa mutta ajossa se olisi yhtä tyhjän kanssa. Voi, voi Ossista olisi tullut hieno ajava metsästyskoira...

Huomenna on sitten mukava päivä. Rantasaunamme lämpiää vanhoille työkavereilleni. Tapaamisesta sitten lisää ehkä ensi viikolla.

Yritin ottaa lenkiltä palatessamme kuvaa talostamme mutta nyt se jäi täysin koivujen pimentoon:)Vähän kattoa ja autokatoksen kulmaa voi nähdä.




Tässä Ossi "raskaan" lenkin jälkeen. En edes viitsi tunnustaa montako sataa metriä sitä huvitti kävellä:)



Tässä on mielestäni yksi kauneimmista männyistä jonka tiedän. Se on varsin erikoinen. Se on juuresta asti kolmihaarainen mutta sitten siinä on matalalta lähteviä oksia kaksi kappaletta jotka oikeastaan tekevät sen viisihaaraiseksi. Ohitamme tämän päivittäin kun se kasvaa tiemme yhdessä mutkassa "mäntymutkassa":) Mitenhän sen saisi siirrettyä pihalle kasvamaan?


Tässä tiemme loppukesäistä maisemaa. Noiden puiden takana on tie jonka toisella puolella lähimmät naapurimme. Taloltamme on sinne noin 600-700 metriä. Talvella talot jopa näkyvät:)




Ensi viikkoon.

9 kommenttia:

  1. Mielestäni oikeasti huonosti käyttäytyviä koiria on vähän, mutta on niitäkin olemassa. Koirat lukevat tilanteita ihmistä paremmin ja siitäpä syystä ihminen taitaakin ensin rankaista koiraa ja sitten vasta miettiä, että koirahan olikin oikeassa ja toimi kuten pitääkin.

    Viikonloppuna minulta kysyi aivan ihmeissään yksi mäykyn omistaja kuinka saan koirani toimimaan agilityssä. Vastasin yksinkertaisesti: hyvällä palkalla. Mielestäni mäykkykin omaa pienesti miellyttämisen halua ja mielellään se oppii uutta, jos saa vastineeksi virikkeitä ja namia. Ehkä se ei ole helpoin, mutta ei se ehdottomasti toivotonkaan ole ;)

    VastaaPoista
  2. Mäyräkoiran mielenliikkeistä ei aina ota selvää. Joskus lenkillä menee kaksi tuntia iloisesti, mutta sitten kun koiraa ei huvita niin sitten ei kans huvita. Tänä aamuna ei huvittanut, 50 metrin matkaan kului 5 minuuttia. Ja kysymättäkin on selvää, että "aamulenkki" tehtiin vesisateessa.
    Kyse ei ole huonosti käyttäytyvästä koirasta, vaan päinvastoin älykkäästä kaverista: kastuminen tuntuu kurjalta ja hätäasiat voidaan hoitaa lähikuusen alla. Koirakin tietää, että ison asian jälkeen lähdetään takaisin kotiin.

    VastaaPoista
  3. Sheriffit:

    Varmasti on enemmän huonosti käyttäytyviä isäntiä kuin koiria ja väärillä perusteilla valittuja koiria.Meillehän mäykky oli hyvin pitkälti itsestään selvä valinta vaikka se oli myös tytön valinta.Ossista kun piti tulla myös metsästyskoira isolla M:llä:). Sitten sen piti olla pienikokoinen.

    Agility on varmaan hauskaa ja tuottaa tottelevaisia koiria. Olet ihan varmasti oikeassa siinä että palkitsemisella pääsee varmasti parempiin tuloksiin kuin rankaisemisella. Noissa puremistapauksissa Ossia ei muuten rankaistu eikä tietysti palkittukaan.

    VastaaPoista
  4. Olli:

    Ottaako minkään koiran mielenliikkeistä selvän? No minulla on ollut kahta rotua ja pidän mäykkyä yhtä älykkäänä kuin saksan paimenkoiraa.En kuitenkaan läheskään yhtä tottelevaisena enkä yhtä koulutettavana mutta älykäs veijari se on ja ehkä jopa "huumorintajuisempi" kuin saksanpaimenkoira.Tuo huumorin osoittaminen lainausmerkeissä kun katselen sitä ihmisnäkökulmasta:)

    Hih. Tuossa kun otit nämä koran "asiat"puheeksi niin Ossi tekee isot aina vasta kotiin päin tultaessa. Olen joskus miettinyt että sillä on suoli joka vaatii pitkän liikuntatuokion mutta kokeillut asian, kääntynyt ympäri ja ilmoittanut että nyt mennään kotiin. Sitten tuleekin kiire.. Ainakin hyvällä säällä kun olisi mukava kävellä monta kilometriä. Huonolla säällä ei päästä kuin juuri ja juuri ovesta ulos. Ovat nämä sokerista nämä mäykyt....

    VastaaPoista
  5. Otan osaa keskustelun loppuosaan, josta minulla on huomattavasti enemmän kokemusta ;D)
    Kotona Arttu ei tee takapihalle asioitaan, jos se haluaa lenkille. Tietää, että ne on vaihtoehtoja, eikä molempia saa samaan aikaan.
    Maalla kyläillessämme Arttu nosti koiven heti aamulla puun juurelle ja juoksi kiireesti sisälle takaisin nukkumaan.
    Kyllä mäykyt taktikoi, on sitten kyse herkkupalojen saamisesta tai loppupäästä pois luovuttamisesta :)

    VastaaPoista
  6. Onko Mai Arttu sinun ensimmäinen koirasi? Taisi raitis maalaisilma väsyttää vai mikähän siellä nyt niin Arttua väsytti.Ehkä sekin halusi lomailla lenkkeilystä:) Joskus olen miettinyt kun mies ja Ossi lähtevät iltalenkille (kun Ossi paljon mieluummin kävelee pitkän iltalenkin miehen kuin minun kanssa) että kumpi oikeasti kävelyttää:)? Voihan se olla että Ossi katsoo velvollisuudekseen pitää huolta miehen hyvästä kunnosta:)

    VastaaPoista
  7. Jep jep, Arttu on ensimmäinen, mutta aika näyttää, miten monta kävelytettävää täällä vielä vilistää ;)

    VastaaPoista
  8. "Mäyräkoiran mielenliikkeistä ei aina ota selvää. Joskus lenkillä menee kaksi tuntia iloisesti, mutta sitten kun koiraa ei huvita niin sitten ei kans huvita. Tänä aamuna ei huvittanut, 50 metrin matkaan kului 5 minuuttia. Ja kysymättäkin on selvää, että "aamulenkki" tehtiin vesisateessa." <- niin samaa mieltä! Täällä ainakin tuskaillaan aina enemmän ja vähemmän erään mäyräkoiratyttösen mielenliikkeiden takia :D Jos kiinnostaa, niin sitten kiinnostaa ja kovasti, jos taas ei, niin sitten ei millään :D

    VastaaPoista
  9. Jotkut koirat ovat tosiaan "sääherkkiä":) Meidän Ossia sääherkempi on ollut vain yhden tuttavamme basenji (Kongon pystykorva) joka kuulemma muuttui pakkasilla lähes umpioksi:) Toisella tuttavapariskunnallamme on taasen Perun karvaton koira ja se kääritään vilttiin vaikka olisi lähes 20 astetta - siis plussaa:) No täytyy sanoa, että itse en näistä roduista ottaisi kumpaakaan vaikka yleensä en ole "koiraroturasisti".

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.