lauantai 20. huhtikuuta 2013

Potutuslauantai osa 3



Tämän uutisen mukana meni kaikki luottamus poliiseihin, ainakin joksikin aikaa. Toivottavasti tämä oli ainutkertainen tapaus: poliisit päästivät karanneet koirat uudelleen irti. Ei tullut tästä uutisesta lainkaan hyvä mieli. Aina on opetettu ja aina olen halunnut uskoa, että poliisit auttavat kunnon kansalaisia. Tämän pitäisi koskea myös koirakansalaisia.

Varokaa epämääräisiä syöttejä koirillenne. Aina silloin sun tällöin kuulee tälläisistä myrkkysyöteistä koirille eri kaupungeissa, mutta tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun näen lehdessä poliisin varoituksen.

Pitäkää nyt hemmetti sentään ne vihaiset koiranne kiinni. Käykää katsomassa Joenpenkan Kennelin kautta uutista Kalevassa:Joenpenkan Kennelin blogi, jossa taas joku iso irrallaan oleva koira hyökkäsi chihun kimppuun. Seuraukset olivat pahimmat mahdolliset.

Maailmalla on sitten tapahtunutkin niin paljon, että sana potutus ei enää riitäkään. No kukaan ei ole voinut välttyä Amerikan tapahtumien kuulemiselta. Räjähdys tehtaassa toi yhtäkkiä mieleeni Lapuan Patruunatehtaan räjähdyksen vuodelta 1976. Mietin, ennenkuin tarkistin vuosiluvun, että kuinka vanha mahdoin olla tuon kamalan tapahtuman aikana ja arvioin itseni 8-9 vuotiaaksi. Todellisuudessa täytin tuona vuonna 15. Ilmankos muistan sen tapahtuman niin käsittämättömän hyvin. No vuonna 1976 ei kuitenkaan ollut nettiä käytössä, itse asiassa ensimmäinen IBM:n PC julkaistiin vuonna 1981. Tämä sivuhuomio nyt liittyi lähinnä eri asioiden uutisointiin ja tiedon leviämiseen ympäri maailmaa. 

Ilmankos muistan saaneeni ensimmäisen oman PC:n työkäyttöön joskus vuonna 1987. Tietokonepäätteitä toki oli käytössä, mutta ne olivat jonkun ison tietokoneen näyttöpäätteitä ja se varsinainen data ja tehdyt työt käsiteltiin yleensä yöajoissa. Oi tätä tekniikan kehitystä! Jos tuo kamala Lapuan räjähdys sattuisi tänä päivänä, veikkaan ettei siitä uutisoitaisi jenkeissä lainkaan. Olen käynyt useamman kerran jenkeissä ja voin kertoa, että edes Euroopan tasolta ei juuri heidän uutisiinsa asioita pääse. Tälläinen maailman eri maiden eriarvoinen käsittely uutisoinnissa potuttaa.

No henkilökohtaisesti ei kuitenkaan tällä hetkellä kauheasti potuta. Tiemme tosin on sortumassa kohdasta, josta tie sortuu, ellei nyt joka vuosi, niin ainakin joka toinen vuosi. Saa mies mennä vähän kaivelemaan huomenna Avantilla. Autoni parkkipaikka taitaa siirtyä tuonne sadan metrin päähän. Muuten voi olla, että jumahdan tänne talollemme:) Näin kävi toissa vuonna.

Maanantaina tulee tyttö maailmalta ja sunnuntaina hän täyttää 20-vuotta! Ei voi siis henkilökohtaisesti potuttaa tänä viikonloppuna. Kaikille hyvää viikonlopun jatkoa! Muoks 21.4. Tyttäreni soitti ja ilmoittikin vaihtaneensa lentoaan viikkoa myöhemmäksi:) Tälläistä tämä on näiden tuuliviirien kanssa. Asuu kurssikaverinsa luona viikon. Onneksi naispuolisen, joten tytön sydän ei ole jäämässä Pariisiin.

Väsynyt kingimme, rakkaan peittonsa kanssa





12 kommenttia:

  1. Siis jo on aikamoisia taulapäitä poliisin viroissa. Uskomatonta. Vai pelkäsivätkö koiria? Kai poliiseilla sentään jonkinverran rohkeutta saisi olla tai edes käsitys siitä, mitä saa tehdä ja mitä ei. Onneksi en ole itse tuollaisia tolloja tavannut, vaan ihan päinvastaisia.

    Minullekin tuli tuosta Bostonin räjähdyksestä heti se Lapuan tapaus mieleen. Pieni paikkakunta ja naisvaltaista työvoimaa, silloin menettivät monet lapset äitinsä ja useat jopa molemmat vanhempansa. Oli se koskettavaa, muistan teeveestä ne yhteishautajaiset arkkuriveineen.

    Jos ovat isojen koirien omistajat toisinaan todella vastuuttomia, niin samaa voi sanoa Chihujen omistajista. Seuraan aika ajoin kadonneitten koirien palstoja ja esim. kovimpien pakkasten aikaan Suomessa karkasi lukemattomia pikkukoiria, mm. uudenvuodenyönä. Käsittämätöntä leväperäisyyttä. Hukkuivat hankeen tai päätyivät susien ruuaksi, ai että potuttaa.

    Onneksi on aiheita iloonkin. Tyttö tulee kotiin ja kingillä on peittonsa. ♥ ja kevät on tullut, ainakin melkein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en onneksi ole tavannut kuin ystävällisiä poliiseja. Yhdestä kerrasta riittää ihan kirjoittamiseen asti, jos vain satun muistamaan:)

      Kiinassa räjähtelee ilotulitustehtaita varmaan lähes vuosittain, mutta emmehän me niistä kuule.

      Vastuuttomia koiranomistajia on varmaan tasaisesti isojen ja pienten koirien omistajissa. Isommat koirat vaan pystyvät aiheuttamaan enempi vahinkoa.

      Siis täällä on tänään niin kaunis keväinen päivä, ettei tosikaan. Ihan uskomatonta. Saksanmaalle terveisiä.

      Poista
  2. Koirat vaikuttivat jutun mukaan ihan ihmisystävällisiltä tapauksilta, jos ei-koiraihminen on niitä pitänyt yön yli kodissaankin. Kohta kai poliisit kääntävät selkänsä, kun tapahtuu joku onnettomus...

    Tietokoneista muistan yli 20 vuoden takaa työpaikan, jossa ounasteltiin, että uuden tietokoneen muisti ei koskaan täyty ;) En muista tarkalleen, mutta ainakaan satojen megojen muistista ei ollut kyse. Nykyään samoissa hommissa sadat gigat eivät tahdo riittää töiden varastointiin :)

    Tien sortumasta tuli mieleen, kummallekohan puolelle auto jää, kun kohdasta ei voi enää ajaa yli... Siirrä ajoissa parkkipaikkaa, että pääset kurvailemaan asioille :)

    Onnea ja iloa tytön kotiinpaluuseen ja mahdollisiin juhliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että kyseessä oli yksittäistapaus. Silti sitä helposti ajattelee, että ovatpas poliisit nyt ilkeitä koirille.

      Muutaman sadan megan muisti tuntuu tosiaan aika pieneltä nykyään. Vähänkin parempiresoluutioinen kuva vaatii helposti muutaman megan. Taitaa olla kamerassakin tällä hetkellä parisataa kuvaa. Ovat ne vehkeet kehittyneet.

      Auto jäisi tänne meidän pihalle. Onneksi miäs kävi jo korjaamassa sen minkä pystyi. On silti varmaan turvallisinta, että ajan auton tuohon sadan metrin päähän alatallin tienpuoleiseen päätyyn, niin sitten ei ainakaan ole murhetta ja tietää, että pääsee pois. AB-kaksikolle kanssa terveisiä.

      Poista
  3. Mulle ei uutisesta selvinny miksi poliisit päästi ne koirat irti.
    Kun jenkeissä yks tai kaks kuolee jossain reviitappelussa niin jo siitä uutisoidaan täällä. Kerran selitettiin tarkkaan missä jotain oli tapahtunut; kaupungin X lähellä kylä Z ja siitä 360 km itäänpäin. Just joo, varmaan selvis missä ja oli tosi kiinnostava uutinen, heh.
    Nyt oli Intiassa raiskattu yksi pikkutyttö. Onhan se kauheata joo, mutta onko se nyt ihan oikeasti uutisen arvoinen uutinen?
    Täällä stadissakin tulvii mutt ei siitä varmaan Pohjanmaalla uutisoida.
    Mua potuttaa nyt K-kaupan todella agressiivinen mainonta. Samana päivänä saattaa postiluukusta tulla Kolme erilaista K-kaupan mainosta, siis näitä ruokakauppojen juttuja. Aion laittaa kuvan kera palautetta Keskolle, että vähempikin riittäisi.
    Aikas hyviä nää sun lauantaipotutukset ku saa ottaa kantaa.
    Hyvää viikonvaihdetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä välitä, ei minullekaan selvinnyt miksi poliisit laskivat koirat uudestaan irti. Mutta ihan väärinhän he toimivat. Mielestäni yksityisillä ihmisillä ei välttämättä ole velvollisuutta ottaa koiraa kiinni, ainakaan jos uskallus ei riitä, mutta mielestäni poliisin on pelastettava myös koirat.

      Se on totta, että jenkeissä tapahtuvia ikäviä asioita ihmetellään maailmanlaajuisesti.

      Ai on K-kaupat taas pillastuneet mainostamaan? Potutuslauantai on juuri sitä varten, että jos ottaa aivoon, niin tänne vaan. Oli asia sitten melkein mikä vaan:) Halille haleja, M-L ja Ossi.

      Poista
  4. Minäkin muistan Lapuan tapauksen tosi hyvin, vaikka olin vasta muutaman vuoden ikäinen. Jotenkin ne valkoisten arkkujen rivistöt telkkarissa oli niin pysäyttäviä. Ja tietysti se, että aikuiset puhuivat aiheesta taukoamatta. Itse päättelin silloin Lapuan sijaitsevan meidän takapihan metsän suurien kallioiden takana. Se oli ilmeisesti kaukaisin paikka, jonka osasin kuvitella..

    Sitten ihan toiseen aiheeseen. Luin uudestaan postauksesi ylipainosta, kun Ellieli oli sen linkannut. Muistan kyllä, että lukaisin postauksen läpi myös silloin, kun sen julkaisit ja päätin palata siihen paremmalla ajalla. "Parempi aika" koitti sitten vasta nyt, kun Ellieli linkkasi postauksesi. Ihan loistavaa tekstiä - kiito siitä! :)

    Keväistä viikonlopun jatkoa sinne ja Ossikalle suukkoja meitin likoilta! <3

    VastaaPoista
  5. Jos tapaus on jollain lailla mieltä järkyttävä, niin sen muistaa todella nuoresta. Itse muistan, kun olin kättelemässä isoisäni isää ja olin alle kaksivuotias.

    Kiitos kehuista. Todella liiallisesta ylipainosta ei kait voi olla huolestumatta? Enkä nyt puhu mistään muutamista kiloista. No mäyriksellä tämä muutama kilo on jo merkittävää, meillä ihmisillä skaala on hieman isompi:) Eikä pienistä kiloista marista, mutta useamman kymmenen kilon (kuten minulla) liikapaino on jo merkittävä haitta sekin. Koetan jatkaa taisteluani sitä liikapainoa vastaan. Pepille ja Rillale kanssa kevätsuukkoja meidän Ossilta ja terveisiä.

    VastaaPoista
  6. Enää yksi yö ja sitten saat tytön kotiin. Loppujen lopuksi aika on taas mennyt aika nopsaan, vai mitä?

    Oulussakin oli löytynyt epämääräisiä lihaklönttejä pyörätien varrelta; toivottavasti löytäjä vei lihat tutkittavaksi, että oliko niissä myrkkyä vai ei. Ainakin laittoi kuvan kiertoon, että muutkin osaavat kyseisen näköisiä paloja varoa. Olli on vaan niin ahne, että syö kaiken tielleen osuvan.

    Joko teillä on lumet sulaneet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäiset 2-3 viikkoa olivat ehkä ne minun kannaltani ikävimmät. Sosiaalinen tyttönihän oli hyvää pataa kaikkien ryhmäkavereidensa kanssa (3 aluksi) heti.

      Oi, oi. Pidä fleksi kireällä. En tiedä millainen määrä rotanmyrkkyä riittää tappamaan koiran. Ainakin sen tiedän, että se säilyy kauan. Kun rakensimme, niin yhden miehen kaverin beagle löysi rotanmyrkkyä meidän tontilta ja joutui tehohoitoon välittömästi samana päivänä. Onneksi koira selvisi.

      Asfalttitie on ihan sula ja kuiva, hiekkatiet kuoppaisia. Lumet ovat melkein kadonneet. Ei ihan, pihalla riittää vielä hankea:) Terveisiä teillepäin, M-L ja Ossi.

      Poista
  7. Meinaan nyt kommentoida osaksi väärään kirjoitukseen. Näin nimittäin viikonloppuna mäyräkoiran. Ja millaisen. Ison, komean uroksen joka painaa 15 kg mutta oli kuitenkin todella sopusuhtainen. Niin me olemme kaikki omanlaisiamme. Rungolta ja persoonalta. Ei standardi välttämättä ole se oikea...

    Muistan minäkin Lapuan räjähdyksen. Kauanhan siitä on aikaa.

    Ja purnaan muuten yhdestä asiasta. Iltapäivälehdet ovat nykyään puppua täynnä. Luen niitä vain ja ainoastaan netistä ja olen monesti miettinyt miksi....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh. Minä olisin kyllä sanonut, että 15-kiloisella on melko varmasti kilot väärässä paikoissa, mutta luotan sanaasi. Varmaan aika jättiläinen.

      Iltalehdet ovat aina olleet täynnä puppua, mutta pysyyhän sitä tapahtumista kärryillä. Minä olisin aika hukassa ilman nettilehtiä, varsinkin nyt kun hesarikaan ei suo kuin viisi maksutonta uutislukua ja meillehän tulee vain se sunnuntain hesari. Nellille Ossilta suukkosia. ps Potutuslauantaihin saa minun mielestäni vapaasti purnata aiheesta kuin aiheesta. Sana on vapaa:)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.