lauantai 4. toukokuuta 2013

Ossin aatoksia osa 19



Minun luuhunihan

et muuten koske. Ossi se osaa varjella omaa luutaan viimeiseen asti. Ei se tee mitään, jos otan siltä luun, mutta sillä on omituinen tapa varjella luitaan painamalla pää sen luun päälle.



Nämä sukat ovat sitten tuttavan tuttavan suomen lampaasta. Värjäämätöntä,  100-prosenttista villaa. Jännää, kuinka ihania värejä löytyy lampaasta. Kahta ruskeaa, luonnonvalkoista, harmaata ja mustaa. 


Tyttö tuli Ranskan maalta. Tuli vappu ja tyttö meni. Jotain sivistystäkin sai kerättyä itseensä kahdessa kuukaudessa. Ihmetteli vapun jälkeen, että hänen kaverinsa joivat hänen mielestään aivan liikaa.

Ihan pikkuisen minua harmittaa, että jos googletan Ossi mäyräkoira ja laitan kuvahaun, saan sieltä noin nelisenkymmentä blogini kuvaa muiden kuvien seasta. No Olli on vielä suositumpi. Kukahan ne kuvat sinne kopioi ja valitsee? Toki tiedän, että internetissä valokuva on aika vapaata riistaa, mutta silti pieni harmituksen pistos iski minuun. Kuvathan ovat tämän blogin kuvia ja pelkkänä kuvana poistettu asiayhteydestään. Murrr. No löytyy sieltä kaikkien lukemieni blogien koirakuvia. Joka tapauksessa se on kuulkaas kevät. Olen nähnyt jo valkovuokkoja ja sinivuokkojakin. Iloista viikonlopun jatkoa kaikille.

18 kommenttia:

  1. Se googlen hakukone on niin viisas, että se lukee kaiken maailmassa kirjoitetun tekstin ja löytää hakusanaan sopivat sanat sun blogista ja näyttää sit mitä se löysi. Niih. Hali kissa-haullakin tulee Halin kuvat ja ziljoona muuta kattia. Ja näköjään on postikortinkin kuva minkä Hali on saanut. Ei mahda mitään, tai ehkä sille voi jotain mutt mä en osaa.
    Rapsutukset Ossille.

    VastaaPoista
  2. Menisiköhän se täysin automaattisesti? Voi olla, että olet ihan oikeassa. Mutta JOS se menee täysin automaattisesti, niin silloinhan siellä pitäisi olla joka ainoo tämän blogin kuva. No ei voi mitään. Meneehän se g-mailissakin niin, että jos kovasti jonkun ihmisen kanssa kirjoittaa jostain tietystä asiasta, niin sitten saa siihen asiaan liittyviä mainoksia siihen postilaatikkonsa kylkeen. No minä ja mun kaveri ei mistään ihmeellisistä asioista kirjoitella, mutta on ollut hauska katsella niitä ilmestyviä mainoksii. Hali-kisuliinille paijaukset.

    VastaaPoista
  3. Ihanaa, että saitte tytön kotiin! <3 Joko hän suostui kertomaan tarkemmin "Ranskan sulhasesta"?

    Kevät on tosiaan vihdoinkin täällä. Ja ihmeelliset tuulet!? Täällä on tuullut jo varmaan viikon ihan hirmuisesti.

    Mukavaa viikonloppua ja Ossikalle suukkoja meitin neideiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä tarkempia kertonut. Nimen tiedän, kuvaa en ole nähnyt. Tyttö meinaa mennä nyt avoimeen yliopistoon lukemaan ranskaa:) Jotain hyötyä tästä matkasta.

      Olet oikeassa, tuullut on hirmuusti täälläkin, Outoa. Tuulisi jostain sellaisesta suunnasta, että tulisi lämmintä tänne. Mukavaa viikonlopun jatkoa ja Ossi lähettää kanssa pusuja tytsyille.

      Poista
  4. Blogin perusasetuksissa on sellainen kohta kuin tietosuoja. Eiköhän sieltä voi estää Googlen, niin ainakin ymmärsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy käydä tutustumassa tietosuoja-asetukseen. Kiitos HooPee!

      Poista
  5. Onko tyttärellä muita suunnitelmia kuin avoimen yo:n opinnot? Ettei vaan ihastus vetäisi takaisin ranskanmaalle... hui! Onneksi on skype. Eilenkin juttelin kuopuksen kanssa puolitoista tuntia. Bournemouthissa oli ollut rantakelit ja tytär oli polttanut olkapäänsä aurinkorasvasta huolimatta. Ei nyt ihan bikineissä ollut, mutta pelkällä topilla tarkeni kuulemma. Sais tulla tännekin vähän lämpimämmät kelit.

    Googletin Ollin ja sieltä tuli Ollin kuvien lisäksi kaikkea muutakin; esim. Olli-nimisiä ihmisiä. Tänään olen googletellut huivien ohjeita, kun tekisi mieli aloittaa joku uusi projekti. Villatakki on nimittäin nappeja vaille valmis.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanotaanko näin, että oli vahvatkin suunnitelmat, mutta nyt kaikki on muuttunut vaikeaksi ja on haluton ja kiukkuinen. Saapa nähdä tuleeko pyrkimisistä tuon taivaallista.

      Vai on Englannissa jo rantakelit. Ehkä ne lämpimämmät ilmat saapuvat meillekin. Vai huivia meinaat kutoa. Minä näin yhden Kristiinan blogissa aivan ihanan pitsihuivimallin. Tosin hän oli soveltanut tästä pöytäliinan. En ole jaksanut tavata englanninkielistä ohjetta. Toisaalta, nyt jos aloittaisi huivin, niin ehkä olisi syksyksi valmis. Sieltä se syksy saapuu takuuvarmasti kesän jälkeen. Terveisiä ja valokuvamallille rapsutuksia.

      Poista
  6. Hakukoneiden takia onkin parempi olla anonyymi :)

    Nelli varjelee myös luutaan. Koska en ole jatkuvasti siltä ruokaa pois ottamassa niin se myös luottaa minuun. Voin siis ottaa siltä luun pois tarvittaessa. Mutta ei siihen ole yleensä tarvetta - se minkä Nelli saa se saa myös pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis en minäkään juuri koskaan ota luuta pois Ossilta. Ihan aniharvoin "harjoituksen" vuoksi ja palautan sen samantein ihastellen sitä. Tämän teen kuitenkin siis todella harvoin. Se on huonompi juttu, jos koiralta ei saa otetuksi suusta pois sitä mitä tarvitsee ottaa. Sehän voi olla vaikka kuinka ja vaarallinen se esine. Olen samaa mieltä kanssasi, että sen minkä koiralle antaa, niin sen se saa myös pitää. Nellille Ossi-pusuja.

      Poista
  7. Kattelin joku päivä sanoja joilla meidän blogiin ja sivuille oli tupsahdettu, niin yleisin oli koiramaisesti "puusilta" hehe. Eli olen nimennyt jonkun kuvan joskus puusillaksi ja tallentanut sillä nimellä, siinä varmaan Eppu on juuri kävelllyt jollain sillalla... Mistä näistä tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne hakusanat ovat joskus minulle ainakin täysin käsittämättömiä. Jotkut ovat todella ihmeellisä ja jotkut haukusanat osoittavat hakijalta suunnatonta sitkeyttä:)

      Poista
  8. Ossilla on siitä hyvät oltavat ettei tulee toraa luusta, kuten meillä. Nykysteen syödään eri huoneissa, luut ja herkut. Ruoka ei aiheuta ärinöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsensä kanssa on huono riidellä - koirienkin. Elelkäähän rauhallisesti tuulipojat, M-L ja Ossi.

      Poista
  9. Minä joudun kisaamaan vain Palvelijattaren kanssa. En viitsi sitä purra, mutta pari kertaa olen kyllä kiroillut. Niskavilloja en ole nostellut. Kiroilua Palvelijatar ei siedä, ottaa niskasta kiinni ja sanoo "Mrrr, mulle et kyllä murraa!" Välillä Se sanoo lempeästi "Anna, katsotaan!" Minä pudotan luun, Se ottaa luun tms herkun, katselee sitä ja antaa kehujen kanssa takaisin.

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Ossi on napannut kaksi kertaa minua, sillai refleksinomaisesti ja ihan syystä. Toisen kerran astuin sen jalan päälle ja toisen kerran vedin ovea kiinni, Ossi-paran jalka välissä. Luu ei aiheuta puremista, suojelua kylläkin.

    Joskus on hyvä olla yksin ja joskus tuntuu, että olisi ihana, kun olisi se toinen koirakaveri. Kaikkea ei voi saada, Teille myös aurinkoa viikkoon!

    VastaaPoista
  11. Mauri saa kyllä yleensä syödä herkkunsa rauhassa, mutta sen kanssa on pitänyt opettaa pienestä pitäen myös se, että minä tungen tarvittaessa sormet sen kurkkuun eikä siitä ole kirsunkoputtamista.

    Pahin tilanne oli kerran sen ollessa nuori, kun joku tampio oli heittänyt uunibroilerin jäänteet foliossaan pusikkoon, ja Mauri hyökkäsi niiden kimppuun jo ennen kuin ehdin tajuamaan mistä oli kyse. Siinä sitten kaiveltiin kanan luita ja folion kappaleita koiran kurkusta, samaan aikaan kun koira itse yritti pitää leuat vaan yhteen lukittuna että saisi pitää aarteensa. Ärsyttää tollasten roskien heittäjät, grrrr.....

    Tulipa tästä nyt vuodatus, sorry! Mukavaa viikonloppua Kirkkonummelle, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autsch. Voisin kuvitella, millainen titaanien taistelu minulla ja Ossilla olisi jostain grilli/uunibroilerista pusseineen. En voi kuin ihmetellä ihmisten tyhmyyttä. Mukavata viikonloppua teille sinne Espoon puolelle, M-L ja Ossi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.