tiistai 29. heinäkuuta 2014

Hellepäivän askartelua


Pellavamattoprojekti jatkuu. Yksi matto on jo valmiina, vähän eri värityksellä. Otan matoista kuvat vielä sitten, kun olen keksinyt, miten ne maton päädyt ommellaan. Löytäisinköhän jostain tarpeeksi leveää vinonauhaa, tai sopivan väristä nahkaa, jolla voi sitten maton päädyn kantata? Tästä matosta tulee noin 90 senttiä leveä ja pituutta noin 3 metriä 35 senttiä. Tältä näyttää matto kangaspuissa.


Tuo pingotin pitää maton tasaisen leveänä, olettaen että sitä siirrellään parin, kolmen sentin välein.


Tuolla ihanan oranssilla piristän vähän pellavan väriä raidoituksella. Pellavaa tosin tuo oranssikin on. Pidän oranssista, mutta se ei sovi minulle värinä tippaakaan, joten en oranssia väriä voi käyttää vaatteina. Jossain pitää kuitenkin olla vähän oranssia. Kodinhoitohuoneen lattian laatoissa on oranssi sävy ja sinne olen tämän maton suunnitellut. Vanha mattokin on minun paukuttelema, mutta se on aivan liian lyhyt. Lyhyys on häirinnyt minua maton "syntymisestä" alkaen.

Kolme tuntia paukuttelua ja matto edistyi noin 30 senttiä. Tuo vohvelikuvio ja langan ohuus tekevät siitä aika hidasta kutoa. Räsymatto edistyisi tuon 30 senttiä melkein tunnissa.



Huomenna ja perjantaina matto ei edisty lainkaan, joten pitää loppupäivinä kutoa keskimäärin 40 senttiä päivässä. Tavoite on saada se valmiiksi 6.8. Ai miksikö? No rakas, kultainen tyttöni tulee käymään ja on pari viikkoa, joten silloin en kudo lainkaan. Sitten kohta jo alkaakin kansalaisopiston kurssit ja haluaisin, että kangaspuut ovat vapaat sille, joka haluaa kenties kutoa pellavamaton itselleen. 

Blogin päätähtönen voi lötköisästi ja on ottanut nämä helteet levon kannalta. 

Terveiset Ossilasta.

15 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar29. heinäkuuta 2014 klo 18.48

    Voi miten ihana matto! Eihän tuota raaski lattialle laittaa : ) Olet sinä oikea tekstiilitaiteilija. Oletko tehnyt mitään seinälle laitettavaa kangaspuilla?
    Kutomisen iloa sinulle ja Ossille rapsutuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tekstiilitaiteilija on kyllä harvinaisen väärä nimitys, mutta kaunis kiitos. Kyllä se matto menee ihan kodinhoitohuoneen lattialle ja täyspellavamatto on siitä kiva, että se imaisee vedet jalasta, jos tulee liian märin jaloin saunasta:)

      Mitään seinälle laitettavaa en ole saanut aikaiseksi, enkä varmaan teekään. Kaksi kaitaliinaa olen kutonut ja samasta mallista sitten tabletteja pöydälle.

      Kangaspuilla kutominen ON hauskaa.

      Poista
  2. Ihanaa ja ylellistä pellavamattoa :) Oranssi piristää väriä sopivasti! Olet kärsivällinen kutoja, ihailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wuhhahha Mai. Kärsivällinen on se sana kanssa, joka ei oikein kuvaa minua. Tänäänkin ärräpäät lentelivät, kun pari juttua meni ihan pikkaisen pieleen. Onneksi olin yksin ja sanoisin, että on jokunen sata metriä lähinpiin taloihin, joten kukaan ei kuullut noitumistani:) Yleensä yritän välttää kiroilua, mutta tänään muutama valittu sana pääsi kurkusta...

      Poista
  3. semmoista kuin mattokanttinauha on olemassa esim Kauhavan kangasaitalla, joka nykyisin lankava nimeltään tässä linkki, jota varmaankaan en saa toimivaksi http://www.lankava.fi/epages/esito.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/esito/Products/KANT/SubProducts/KANT-E02

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, kiitoksia kovasti vinkistä. Kauhavan kangasaitta on ennestään tuttu, mutta voi olla, että en olisi äkännyt sieltä ensimmäiseksi lähteä hakemaan sitä kanttinauhaa. Nyt tiedän, mistä tutkia, Lämmin kiitos!

      Poista
  4. Oi miten ihana matto on tekeillä. Muutaman räsymaton oon kutonu ja se Oli kivaa tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista. Molemmat langat ovat Tallinnasta ja tuo ohut oranssi joka menee sit kolminkertaisena on Karnaluksista, joten kiitos vaan kaupan neuvomisesta!!

      Minusta olisi ihanaa tulla joskus niin taitavaksi matonkutojaksi, että saisi räsymattoja kudottua omista kuteista ja saisi itse sommiteltua värit ja raidat. Tämä taitaa olla haavetta vain, mutta olen nähnyt muutaman taitavamman tekeleitä ja voi vitsit, että osaavat olla hienoja. Toivottavasti teillä menee saaressa hyvin. Täällä alkoi hurja ukkonen, saas nähdä koska menee sähköt...

      Poista
  5. Onpas aivan ihana matto! Oranssi sopii hyvin muuten aika pliisuun väritykseen - tässä ei ole mitään negatiivista, sillä pliisut värit ovat lempivärejäni. Pellavan perusväri on yksi suosikeistani. Tietysti musta ja valkoinen ja nythän tämä juttu karkasikin käsistä.

    Mukava, että tytär tulee käymään. Tiedän kokemuksesta. Kivointa on se, kun tietää jo pitkältä ajalta, koska lapsi on tulossa. Keskimmäinen tulee 22.12. ja on sitten kiva odotella joulua, kun saan hänet välillä samaan herkkupöytään.

    Ei ole vielä syntynyt lapsenlasta, vaikka viime yönä näin unta, että viisikiloinen sieltä oli tulossa. Jospa ei sentään niin isoa. Miniää kyllä hirvittää vähän, kun meidän suvussa tehdään aika isoja lapsia tai ainakin keskimääräistä isompia. Muistaakseni 3,5 kg olisi se keskimääräinen syntymäpaino.

    Tsemppiä maton paukutteluun ja anna sanankin paukkua, jos siltä tuntuu.

    Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pellavan väri on kaunista, mutta onhan se pliisua. Tämä on kanssa minun mielipide. Toisaalta sitten kun on sellainen pliisu väri, niin sitä voi sävyttää melkein mihin vaan, kuten nyt oranssiin.

      Eikö se keskimmäinen nyt pääsis vähän useamminkin, kun hänellä ei ole niin hurjan pitkä matka. Mun yks kaveri neuvoi konstin, millä saisi tyttären käymään useammin. Varaa liput etukäteen (eikä siis lähetä rahoja lippuun, niinkuin minä olen tehnyt ja sitten ei pääsekään sovittuna aikana) ja sanoo, että varauskoodi on tämä. Printtaa liput! Tai eihän niitä älypuhelinaikana tartte edes printata niitä lippuja:)

      Eiköhän se vauveliini sieltä kohta putkahda. Harvemmin ne vaavit jäävät syntymättä. Mun yksi kamu tuli kanssa justiinsa isoäidiksi, hän on muutaman kuukauden nuorempi kuin minä, mutta sai esikoisensa parikymppisenä, elikkä esikoinen on jo päälle kolmenkymmenen. Nuorin neljästä lapsesta on meidän tytön ikäinen ja hänen hyvä kamu.

      Oikein kovasti terkkuja sinne Oulun suunnille!

      Poista
  6. Keskimmäisellä on tiukka tahti opiskelussa, mutta tulee sitten joulun aikaan 6-7 viikoksi, kun siellä on silloin pitempi loma. Meidän pitkistä kesälomista ei muualla voi kuin haaveilla. Tuttava opiskelee Tanskassa ja viimeiset tentit olivat kesäkuun lopussa. Suomessa ei huhtikuun jälkeen yliopistoissa ole välttämättä enää edes elämää - kärjistettynä.

    Poika on 25 ja miniä 27, joten aika nuoria ovat ensikertalaisiksi. Jännää tämä odottaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on muutenkin vähän liian löysä tahti noissa opiskeluissa. Vaikea päästä sisään, mutta sitten yliopistossa voit roikka vaikka kuinka ja kauan. Pikkuisen ovat toki kiristäneet, mutta edelleenkin se opiskelu on löysätahtista verrattuna Euroopan yliopistoihin.

      Poikas ja miniäsi ovat erittäin sopivassa iässä minun mielestäni. Ei kaikkien tartte olla päälle kolmenkymmenen, ennenkuin aletaan perhettä suunnitella. Tuosta äitien "ikääntymisestä" johtuen jää helposti perhekoko vähän pienemmäksi. Olenkin sanonut tytölle, että jos haluat lapsia, niin älä tee niinkuin minä tein. No ei se tosiaankaan ollut ihan suunniteltua, että minusta tuli äiti vasta 32-vuotiaana. Nyt odottelemme jännityksellä, koska sinun ensimmäinen lapsenlapsi syntyy. Terveisii

      Poista
  7. Onpa kaunis!
    Aivan ihana väriyhdistelmä, rauhallisen luonnonläheisen oloinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanne. Minä kyllä olen ihan varma, että kaikki kehujat eivät voi pitää minun oranssi-pellavayhdistelmästä, mutta onhan se kivaa, että kehutaan. Saksaan terveisiä!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.