sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Ossin nimipäivä

Uutiset maailmalta ovat niin kauheita, ettei niihin uutisiin edes jaksa ottaa kantaa. Ranska, Ranska, Belgia, Ranska, autsch. Onneksi voi palata näihin oman elämän mitättömän pieniin ympyröihin. Alati mieltä kalvaa vain se, että tytär sattuu asumaan Pariisissa.

Ossillamme on tänään nimipäivä. Niin on tietysti kaikilla muillakin Osseilla ja kaikilla pikkupojilla, joiden nimi sattuu olemaan Ossi, joten hirmuisesti nimpparionnea ihan kaikille Osseille. Kolmetoista vuotta sitten Ossi nimi ihmislapsilla oli tosi harvinainen. Nyt se nimi taitaa olla yleistynyt. Ossin nimeämisen taustat voitte lukea *linkki* täältä.

Vai kalkkunaleikettä olisi pala tarjolla.

No, ehkä minä juuri ja juuri jaksan kammeta itseni ylös, tuumaa Ossi. Kuva otettu hetkeä ennen kalkkunaleikkeen katoamista:)

Miäs pesee ikkunoita. Kiitos sille jollekin, joka on keksinyt tuollaisen moottoroidun ikkunanpesemishärpäkkeen. Me laskimme ensiksi suurin piirtein mitä tulisi maksamaan, jos tilaisi ammattilaisen pesemään ikkunat, kerrankin. Siinä tuli jälleen kerran hinta vastaan. Nopeimmaltakin ammattilaiselta menee kaksi kokonaista työpäivää tämän talon ikkunoiden pesuun.Pestäviä pintoja on yli kaksisataa, kun ikkunat ovat kolmilasiset ja aukeavat. Vaikka työstä saa sen kotitalousvähennyksen, niin silti tulee kalliiksi. Miäs tekee nyt pesua tuollaista pari ikkunaa per päivä vauhdilla.

Autoni ei mennyt katsastuksesta läpi ja on nyt sitten huollossa ja takajarrut vaihdetaan. On se hyvä, että Suomessa on tarkat katsastusmiehet. Mistä sitä muuten voisi itse tietää, että jarrupalat ovat finaalissa? Viime vuonna autoon laitettiin etujarrut ja sekä taakse, että eteen jarrulevyt. Se oli kallista lystiä, mutta ne jarrupalat eivät maksa kovinkaan paljoa. Ensi viikolla voi mennä näyttämään katsastusinssille, että kunnossa on.

Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille Ossilasta.

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Lauantaiehtoota Ossilasta

Teimme tänään miähen kanssa "kesäretken" Fiskarsin Antiikkipäiville. Ostin tuon vasemman puoleisen lasimaljan. Näettekös yhtäläisyyden Tornado nimiseen maljakkooni? No suunnittelija on sama eli Tamara Aladin. Malja on tehty joskus 1970-luvun alussa. Siitä tulee hedelmäkippo keittiön pöydälleni. Olen siis niin ihastunut tuohon vihreään, ettei oikein tosikaan. Lupasin ostaa Fiskarsista kaverillenikin jonkun Aladinin maljakon, jos löytyy "sopuhintaan". No yksi vihreä maljakko löytyi, mutta oli mielestäni liian kallis, joten jätin ostamatta. Aika hyvin tiedän noiden Aladinin kippojen "markkinahinnan", kun olen niitä hintoja nyt jonkin aikaa seuraillut. Se maljakko löytyy kyllä yhdestä keskustan liikkeestä, jonka nimen ilmoitin kaverilleni. Kun se maljakko on paketoitu ja kuljetettu takaisin kaupunkiin, niin se voi lähteä siihen hintaan johon yritin sitä tinkaista:).

 Miäs osti itselleen vanhan messinkisen, pienen perhokelan. Kela jopa toimii ja on esineenä ihan kaunis. Sitten miäs osti myös tuollaisen vanhan, taitettavan puumitan. Siinä mitassa on sentit ja toisella puolella tuumat. Kymmeneen senttiin asti saa mitattua millimetrin tarkkuudella.
 Minä löysin vielä Taisto Kaasisen Arabian sian. Tätä possua olen salaa havitellut muutaman vuoden. Olen niin iloinen possulöydöstäni. Hinnastakin sain vähän tingittyä, en paljoa, mutta kympin kuitenkin. Oli mukavaa jutella sen myyjän kanssa pieni hetki. Tämmöisessä keräämisessä on kivaa aina jutella niiden myyjien kanssa. Ostotapahtuma on paljon hauskempi, kuin pelkkä nettitilaus.
 Mittaustulos: noin 19 senttimetriä. Lainaus Designmuseon sivulta: " Näitä veistoksia on ollut tuotannossa Arabian taideteollisuusosastolla 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa. Sika on myös esiintynyt suomalaista designia esitelleessä julkaisussa Creative Hands of Finland vuodelta 1952."
Tässä meitin "possu" Kuvat otettu toissapäivänä. Aamukymmeneltä aurinko paistaa tähän autokatoksen nurkkaan, 
Kuva Ossista 1
mistä Ossi tietysti haluaa päästä nauttimaan.
Kuva Ossista 2
Kello 15 auringon säteet osuvat vielä kuistille. Välissä on otettu päikkärit mamin kanssa sisällä:)
Terkut Ossilasta ja oikein mukavaa viikonlopun jatkoa!

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Ossin aatoksia osa 41

Kolmetoista vuotta vanha kaivuri pelittää vielä erinomaisesti.
 Vai mitäs tykkäätte kamut? Vanha porraskivi melkein näkyvissä. Mami sanoi, että tuosta kaivuusta on jopa hyötyä, kun mullaksi maatuneet puiden lehdet tuli melkeen kaikki pois kiven päältä:)
Nyt nukutaan hetki auringossa. Ai että on ihanaa. Mamin huomautus: Ossia suurempaa "auringonpalvojaa" on koirista vaikea löytää. Ossi älyää kyllä siirtyä varjoon sitten ennen läkähdystä.
 Tämä hännän huiske meinaa nyt sitä, että kuulin iskän äänen. Ei se iskä vie minun luuta, vaikka vähän nyt varmistan, ettei luu katoa mihkään.


Tämmöisiä ihanuuksia nämä meidän karvaiset kaverit ovat: *linkki* Koira pelasti omistajansa tulipalosta.

Heippa kamut ja aurinkoista viikonvaihdetta, sekä terkut Ossilasta kaikille!

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannuksen jälkeistä aikaa

Britit kärsivät brexit-krapulasta, täällä me emme kärsi minkään laisesta krapulasta. Olisi pitänyt ottaa edes lasi skumppaa juhannuksen kunniaksi, vaan skumppaa ei ollut kaapissa, enkä jaksanut torstaina sitä ostaa. Apteekissa kävin, kun minulta olivat kolesterolilääkkeet melkein loppu ja ihan apteekin vieressä onpi Kirkkonummen Alko. 

Autsch, Kaliforniassa palaa taloja ja olikohan se Länsi-Virginiassa, kun on ihan järkkyjä tulvia. Yksi mies Kaliforniasta oli uutisissa niin liikkis, että melkein purskahdin itkuun. Mies halasi koiraansa, joka oli tämän miehen sylissä ja totesi, että talo meni, mutta onneksi koira säästyi.

Toistaiseksi juhannuksen saldo taitaa olla 13 kuollutta, mutta kyllä joku liikenneraivoinen vielä kerkiää tuotakin saldoa nostaa.

Meillä hajoaa telkkari. Onhan se telkkari varmasti hiukan yli vuoden vanha. Telkkari sammuttaa itsensä ja laittaa samantein uudelleen päälle. No telkku on varmastikin juuri takuuajan ylittänyt. Edellinen telkkari kesti ainakin seitsemän vuotta. Täytyy ottaa Gigantista selvää sen telkun iästä, kun meidän tarvitsee sinne mennä huomenna joka tapauksessa. Meidän täytyy ostaa uusi sellainen monitoimihärpäke, joka skannaa, kopioi ja printtaa. Yritimme tätä temppua jo miähen kanssa juhannusaattona, mutta kas ihmettä Gigantti olikin kiinni:)

Näin suurenmoiseen rentouteen pystyvät vain koirat ja eri toten mäyräkoirat:).
Kingi se siinä, omien peittojensa keskellä.

Oikein mukavaa alkavaa viikkoa Ossilasta.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Laiskotellen

Telkkarista ei tunnu tulevan muuta kuin futista, mutta onneksi sitäkään ei ole pakko katsoa. Miäs katselee satunnaisesti futista, mutta ei onneksi niin paljoa, että siitä kannattaisi mekkalaa pitää. Sitäpaitsi meillä on kaksi telkkaria, niin kumpikin voi valita. Muutenkin minä katselen enempi telkkua miähen työhuoneessa, hah, enempi minun käytössä, kun siellä on minun ihana selän hierontatuoli.

Lauantaina kävi kamu kylässä ja Ossi tietysti yyberrakastuneena istui sylkyssä ja takakalat vain vispattivat ilosta. Ossi ei meinannut innostukseltaan pysyä nahoissaan. Ihanaa, kun sai suukotella jotain mukavaa naishenkilöä, joka ei pane hanttiin, kuten minä teen. Minä annan joskus Ossin nuolla käsivarsia, mutta naama on ehdoton nou,nou.

Tämä on joskus viime viikolla otettu kuva, mutta ilme oli yhtä surkea, kun kamu lähti. Ossista on niin kivaa, kun meillä käy vieraita, jotka osoittavat huomiota myös sille.
 Hmm, ollako, vai eikö olla? Enpä taida viitsiä paljon liikahtaa, kun ei tästä pellolle pääse kuitenkaan:) Ossilla on aika iso "reviiri" tuossa meidän pihassa, vaikka se on fleksissä kiinni. Fleksi on nimittäin kiinnitetty sellaiseen paksuun metallivaijeriin, jossa se fleksi pääsee myös liikkumaan. Kuvassa kylläkin on Ossin talutusfleksi. Liene turha mainita, että jos Ossin näköpiiriin ilmestyisi jotain mielenkiintoista, se häipyisi pihasta kuin tuhnaus Saharaan.
Nyt pitää hihkua vähän äidin onnea tännekin. Rakas tyttäremme on klaarannut ensimmäisen yliopistovuotensa. Eihän siinä muuten mitään niin ihmeellistä, mutta Ranskassa, kuten monessa muussakin Keski-Euroopan maassa on systeemi sellainen, että jos et uusintatentistä pääse läpi, niin voit heittää hyvästit yliopistolle. On siinä kait mahdollisuus käydä koko vuosi uudestaankin. Näin ymmärsin tytön puheista. Onneksi ei tytön tartte uusia mitään ja arvosantkin ovat luokkaa hyvät.

Tänään torstaina kävin äitini kanssa Lohjan sairaalassa ortopedin luona. Iloinen asia on se, että äitini polvi leikataan ja hän saa kipeään polveensa tekonivelen. En olisi kuuna päivänä uskonut, että ortopedi leikkaa ja valmistelin äitiänikin kielteiseen päätökseen (äitilläni on näet ylipaino moninkertaisesti), mutta niin vaan ortopedi totesi, että juu, kyllä hän voisi tuonne uuden nivelen laittaa ja jos kaikki menee hyvin, niin toiseen polveen kanssa.

Mukavaa loppuviikkoa Ossilasta!

tiistai 31. toukokuuta 2016

Terveisiä kamut Tallinnasta

Kävimme kamuni kanssa lyhykäisellä kulttuurimatkalla Tallinnassa. Lähdimme lauantaina 21.5 semmoisella nopealla lautalla puolen päivän aikaan ja 
 menimme katsomaan balettia iltanäytökseen. Joutsenlampi menee juuri nyt Estonia-oopperatalossa ainakin muutaman näytöksen verran. Ensi-ilta oli huhtikuussa. Oi se musiikki on niin ihanaa, että menisin kuuntelemaan sitä vaikka pelkkänä konserttina. Onhan se balettikin kaunista katseltavaa, mutta minä olen enempi konsertti- ja oopperatyyppi.

Takaisin tulimme sunnuntaina ja yön vietimme ylellisessä Savoy Boutique Hotellissa, noin kolmensadan metrin päässä oopperasta.
Oopperatalo on varmaan rakennettu samoihin aikoihin, kuin meidän vanha oopperatalomme, itse asiassa 34 vuotta myöhemmin. Minun oli pakko tarkistaa asia ja toivottavasti netin tiedot pitävät paikkaansa. Ei tuo Estonia-rakennus ihan yhtä kruusattu olekaan rakennustyyliltään kuin meidän Helsingin Bulevardilla sijaitseva vanha oopperatalo. Kaunis on kuitenkin tuokin rakennus ja sisältä myös.
 Itse sali oli loppujen lopuksi aika pieni
ja tuli viimeistä sijaa myöten täyteen. No, minä varasin meidän paikat jo maaliskuussa, joten sain hyvät paikat, ykkösparvelta. Se oli ihan oma kokemus varata liput eestin kielellä netistä heidän Pilettimaailmasta, mutta onnistuin ja olin suorituksen jälkeen melko ylpeä itsestäni. Liput tulivat myös hirmu paljon halvemmaksi, kuin meidän Lippupalvelun kautta.


 Tässä rakas päätähtönen oottelee pääsyä lenkuralle
 ja kun miäs on tulossa eteiseen,
 Ossille tulee kiirus varmistaa, että ollaanhan me lähdössä, ollaanhan. Kyllä nyt on ollut muikeat mäyräkoirailmat. Harmi, että on luvattu vilakampaa justiinsa ensi viikonlopuksi, kun kaikki uudet ylioppilaat saavat lakkinsa. Meillekin on luvassa kolmet ylioppilasjuhlat, joten tulee vähän kiirusta, mutta onneksi ensimmäiset juhlat ovat tuossa ihan naapurissa.
Oikein mukavaa viikonjatkoa Ossilasta!

lauantai 14. toukokuuta 2016

Ossi 13 vuotta

Voi jee. Tänään on meidän ihanaisen Ossin kolmastoista syntymäpäivä. Menemme juhlistamaan sitä miähen isälle. Ihan vahingossa sattuu miähen sisarkin oman miehensä kanssa olemaan Suomessa, joten meillä on ihan kunnon juhlat.

Katsokaa minkä hirvityshauen naapurin 15-vuotias poika sai eilen meidän lammesta.
 Painoa rapiat kahdeksan kiloa. Jäyks. Näitä kuvia ei passaa näyttää mun elokuisille saunavieraille. Lammessa ei ui kukaan, jos näkee tälläisen kuvan. Se minun saamani lähes kymmenkiloinen hauki on kyllä kuollut vanhuuteen.
Ei ala syntymäpäiväsankarin päivä hyvin, kun joutuu valokuvamalliksi.
Kalkkunaleikettä odotellessa.
 Ja nyt se viheliäinen kalkkunanleike vaihtoi paikkaa.
Vanhan miehen ei sovi temppuilla.
 Voisinko edes päästä lenkille? Tänään on kaikki ihan sekaisin.
Jos yksi koiran vuosi vastaa seitsemää ihmisen vuotta, niin täytyy sanoa, että Ossi on tosi pirteä "vanhus" Terveiset Ossilasta.