lauantai 28. maaliskuuta 2015

Kirkkonummen Kansalaisopiston tuotoksia

Kirkkonummen Kansalaisopistolla on Porkkalan lukiossa kevätnäyttely. Jos jollain on täällä pääkaupunkiseudulla aikaa, eikä mitään ohjelmaa huomiseksi ja on kiinnostunut käsitöistä, niin siinä huomiseksi ohjelmaa. Näyttely on auki 11-15. Eikä maksa muuta kuin seutulipun ees taas Hki-Kirkkonummi-Hki. Juna-asemalta on parinsadan metrin kävelymatka.
 http://www.kirkkonummi.fi/prime_344.aspx

Ihana pitsiä nypläävä nainen. Aloitin nypläyskurssin joku 6-7 vuotta sitten, mutta se nypläys ei sovi minun kankeille oikean käden sormille. Ehkä vaikeinta oli saada se lanka kierrettyä niille nypläyspuolille.
 Tässäkin on kauniita liinoja. Ehkä vielä joskus harjoittelen nypläystä, ihan omaan tahtiin.
Työt oli järjestetty hieman valmistustekniikoiden ja värien mukaan. Tässä punaista,
joka jatkuu ja hieman sinistä.
 Tuossa on ainakin kaksi minun ryhmässä kudottua työtä. Tuo keskellä oleva villashaali ja tuo pystyssä rullalla oleva matto. Nuokin näyttävät tutuilta nuo matot, joissa on punaisia raitoja.Tuollaisia ihan "oikeita" räsymattoja minäkin haluaisin oppia kutomaan. Siis sellaisia, johon on hyödynnetty kaikki vanhat lakanat, pyyhkeet, farkut yms. Se olisi tosi kierrätystä.
Siis tässä ryijyssä on otetta. Ehkä se ei päätyisi minun seinälle, muuta siinä on jotain tosi mageeta. Ryijytekniikkahan on ihan älyttömän suuritöistä, joten kuka ikinä ryijyn on tehnytkään, niin pisteet hänelle. Yritin tiileistä laskea ryijyn kokoa. Se on nimittäin iso, mutta en päässyt itseni kanssa koosta ihan yhteisymmärrykseen. Villi veikkaus on siinä 60 cm leveä ja noin 2,5 metriä pitkä.
 Ihanaa, että jollakin henkilöllä täällä Kirkkonummella on värimaailma noin lähellä minun värimaailmaani. Tosin nuo muut pellavapyyhkeet ovat kudottu paljon hienommalla tekniikalla kuin minun, joka on kaikkein oikean puoleisin:) Edit: Nyt, kun tarkemmin ajattelin, niin nuo voivat myös olla sellaisia saunassa pepun alle laitettavia "peflettejä". Tai sitten pyyhkeitä.....
Ihana vihreä mosaiikkityö. En ole kyllä ikinä ajatellut itseäni mosaiikkikurssille. Sormeni olisivat täynnä viiltohaavoja, ennenkuin saisin mitään työtä loppuun.
Näistä matoista, ihan kaikista, olisin tosi ylpeä. Eivät kylläkään valitettavasti ole minun tekeleitä.
 Tuo kivillä päällystetty pöytä on kiva. Hiplailin sitä sen verran, että voin sanoa, että kivet olivat jotain ostettuja koristekiviä. 
 Siis oli ihan pakko ostaa nämä huovutetut tipuset ensi viikon pääsiäistä varten. Näyttelyyn oli saatu mukaan myöskin joitain myyjiä, jotka myivät käsitöitä. Kansalaisopiston kursseillahan ei saa valmistaa mitään myytäväksi, mutta nämä myyjät olivat ihan joitain pienyrittäjiä. Tälläkin naisella oli kaikkia ihania tuotteita, mutta nyt vain tiput pääsivät viettämään pääsiäistä uuteen kotiin.
Tämmöistä Ossilasta tänä lauantaina. Oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonvaihteen jatkoa kaikille.

6 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar28. maaliskuuta 2015 klo 16.18

    Mahtavan ihania töitä kaikki! Kiitos kuvaesittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain olekin hienoja töitä. Kun itsekin väkerrän noilla kangaspuilla, niin tiedän, että aika kauan saa ahertaa, ennenkuin työ on valmis. Mutta on siitä paljon iloa, kun saa omin käsin piperrellä eri asioita. täällä on ollut paljon ahkeria käsiä.

      Poista
  2. Tosi kauniita kädentöitä teillä siellä on syntynyt! Varkaudessa taitaa olla näyttely vasta 3viikon päästä ja siellä on käytävä ihastelemassa :)
    Hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun mielestä oli kanssa tosi hieno näyttely. Kiva kuulla, että muissakin kaupungeissa järjestetään vastaavia. Ehkä se on perinne kaikissa kansalaisopistoissa, että käsien taidot kerätään näyttelyiksi. Kirkkonummella on tehty näin monena vuonna. Jostain syystä viime vuonna ei ollut näyttelyä. Tänä vuonna olikin sitten tosi hieno näyttely, ainakin minun mielestäni. Tiitulle Ossi-pusut.

      Poista
  3. Ihana kierros näyttelyyn, kiitos siitä :)
    Kädentaidot sytyttää aina, ja uusia käsitöitä/askarteluja olis vielä kiva itsekin kokeilla. Sitten joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsityöt ovat kivoja ja itse tehtyjä "tuotteita" on minusta mukava käyttää. Toki harrastukset vievät aikaa ja monasti työssä käyvällä ihmisellä ei yleensä riitä energiaa kovin moneen asiaan. Ei minulla ainakaan riittänyt työssä ollessani, kun työpaikat pitivät huolen siitä, että varmasti saivat 100-prosenttisen panoksen "menetetystä vapaa-ajasta", josta sitten maksoivat sen palkankin. Terveisii teille, M-L ja Ossi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.