sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Ossila toipuu (vieraistaan)

Näin väsynyt Ossi oli tänä aamuna ja minusta tuntui aika lailla samalta.


Miähen vieraat olivat oikein mukavia. Oli hauska tutustua heihin. Ilmankin kyllä olisin pärjännyt. Taidan olla muuttumassa erakoksi. Sanoin miähelle ajaessamme tänään takaisin lentokentältä, että mukavaa kun vieraat kävivät, ihanaa, kun lähtivät. Miäs totesi, että tälläinen hyvin intensiivinen viikonloppu on varmaan maksimi, mitä omassa kodissaan jaksaa vieraita katsella. Tai sitten sitä ohjelmaa pitäisi olla koko ajan. Mutta oli mukavaa, kun miäs siivosi taloa sellaisella innolla muutaman päivän. Hmm, taitaa olla aika viisasta antaa hänen kutsua vieraita pari kertaa vuodessa:) :) Hauska oli huomata, että ymmärsin ainakin puolet keskusteluista, en siis nukkunut aikoinani saksan tunneilla. Joku vanha saksalainen sutkaus kuuluu näin: "Wenn alles schläft und einer spricht, so nennt man dieses Unterricht." Jos tuli kirjoitusvirhe, niin ei voi mitään... Lyhyesti suomennettuna, kun kaikki nukkuu ja yksi puhuu, sitä kutsutaan opettamiseksi:) :)

Perjantaina illalla, kysyimme vierailta, että haluavatko he tehdä pienen kiertoajelun kaupungilla. Oli vielä muutama tunti valoisan aikaa, joten ajoimme autolla kaupunkiin ja kiersimme muutaman kauniin paikan. Meilahden vanhojen huviloiden kautta Kaivopuistoon ja sitten Kauppatorin ympäri, hieman rantaa pitkin ja Senaatintorin kautta takaisin Porkkalaan. "Kotitiellämme" näimme ison lauman valkohäntäpeuroja. Tämä viehätti molempia vieraita, varmaan erityisesti miespuolista, koska hän on myös metsästäjä.

Lauantai oli museopäivä. Kävimme *linkki* Mannerheim-museossa. Olen pitkään tiennyt tämänkin museon olemassa olosta. En vaan ole koskaan saanut itseäni sinne liikkeelle. Nyt tämä toteutui vieraittemme tahdosta. Miäheni soitti museoon etukäteen ja saimme saksankielisen opastetun kierroksen. Aivan ihastuttava nuori mies, joka oli tosi tietäväinen ja puhui erinomaista saksaa. Mukavan suomalaiseen tyyliin, joten minäkin ymmärsin kiitettävän hyvin. 

Tunti riitti miehillemme vierailuun kirjakaupassa ja sillä välin me naiset kävimme kiertelemässä Stockmannilla.

Lounaan söimme *linkki* Lappi ravintolassa, koska vieraidemme toivomus oli poronkäristys. 

Sunnuntaina kävimme *linkki* Sotamuseossa. Sitten olikin aika suunnistaa appiukkoni kautta lentokentälle. Appiukkoni on myös tavannut tämän miespuolisen vieraamme, vaimo oli hänellekin uusi tuttavuus. Sitten lentokentälle ja kotiin, jossa odotti vain rakas Ossimme. Nyt pari päivää toipumista väsymyksestä, niin olo on aivan toinen.

Uupunut Ossila toivottaa mukavaa sunnuntai iltaa ja hyvää alkavaa viikkoa. Terveiset Ossilasta!

6 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar3. toukokuuta 2015 klo 20.59

    Aivan varmasti olivat vieraanne tyytyväisiä reissuunsa! Varautukaa vain uusintaan. Siinä on aina se 'vaara', että kun oikein hyvin vieraita pitää, intoutuvat tulemaan tavallista useammin pistäytymään ; )
    Varmasti on 'puserot tyhjänä' urakan jälkeen, mutta toivuttuanne olette entistäkin tyytyväisempiä vierailuun ja saitte mukavaa muisteltavaa. Saiko Ossi myös huomiota vieraiden taholta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraat tuntuivat olevan iloisia reissustansa. Kauhulla kyllä kuuntelin, kun sopivat jotain uudempaa tapaamista.... Ihan on niin sanotusti "veto veks". Kaipa tuo jonkunlainen normikunto palautuu ihan kohta. Miehellä on joskus ollut mäyräkoira, joten tuntee tämän rodun omituisuudet:) Terveisii.

      Poista
  2. Tuollainen intensiivinen vierailu on kyllä kaikessa positiivisuudessaan todella rasittavaa. Molemmin puolin eli vieraat kokevat usein pitkän, tiiviin vierailun aika lailla samalla tavalla. Mukavat muistot jäävät, joita voi alkaa palauttamaan mieliin, kunhan on ensin toipunut entiselleen.
    Yllätyksenä saapuvat mökkivieraat ovat niitä vieraita pahimmasta päästä. Samoin ne harvat vieraat, jotka eivät millään tajua, että sisällä ei tupakoida, ainakaan meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hauskaa oli, mutta oikeasti uuvuttavaa. Neljäntoista tunnin yöunien jälkeen en ole vielä ns. "toipunut", mutta kyllä tämä tästä... Meillä ei kyllä sisällä tupakoida. Tosin ihan kaameaa oli se, että molemmat miehet tupakoivat autossa. Ei se ikkunoiden aukaisu mitään auta. Sohva kutsuu, Ossin kanssa, terveiset Saksaan!

      Poista
  3. Kyllä on vieraat ollu ku "piispat pappilassa" :)
    Mukava on ku niitä kääp vuan mukava on ku lähtöövät. Seoranpito on uuvuttavvoo, varsinnii vieraalla kielellä. Sano äet. Vaekkee se mittää vieraesta kielistä ymmärrä. Teejjän vieraelle on varmasti jiännä Suomesta hyvät muistot.
    Koettoohan toepuva!
    Ossille terveeset, näättää olovan meleko nuatti sehhii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niittä vieraita hyvin pidettiin. Aivojen vääntäminen toisen kielen moodiin on uuvuttavaa, ei voi mitään. Kyllä me tästä Ossin kanssa toinnutaan, vaikka molemmat vieraat puhuivat mäyräkoiraa. Ossi vartioi ainakin osan kummastakin yöstä heidän makkarin edessä, etteivät vaan karkaa yön aikana.Karkasivat kuitenkin. Terveiset Savoon päin.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.