maanantai 2. syyskuuta 2013

Ossin aatoksia osa 27


Norsu on laihtunut ja huomattavasti. Olipas rasittava ilta eilen.

 Hyvää yötä, tunnustan syyllisyyteni,
 lällällää. Kyllähän te tiedätte miten saaliille käy:)

Tämän uutisen luin oikein kahteen kertaan. Minusta nämä koirajärjestöt tekevät kaunista työtä, mutta olisiko kuitenkin niin, että se koirien ja kissojen auttaminen tulisi tehdä siinä kyseisessä maassa? Olen totisesti vähän kahden vaiheilla. Tuntuu muuten hurjalta, että Bukarestissa olisi 2 miljoonaa koditonta koiraa, jos kaupungissa on 1,6 miljoonaa asukasta (Wikipedian mukaan). Tiedän, että Bukarest on miljoonakaupunki, mutta tarkistin asian Wikipediasta. Jos Bukarestissa oikeasti on tuollainen määrä vapaasti liikkuvia koiria, niin niiden lisääntyminenkin on jo huikeaa. Onneksi ei yhtä nopeaa kuin esimerkiksi kanien tai hiirien tai rottien. Huomatkaa, vertaus on nyt vain lisääntymisen nopeudessa.

Huomenna meille on tulossa miehen kaveri "yökylään". Keskiviikkona he lähtevätkin Serbiaan. Lähtevät katselemaan isotrappeja. Metsästää niitä trappeja ei käsittääkseni saa. No en ole ihan varma. Isotrappi on kuitenkin maailman painavin lentävä lintu. Se saattaa painaa lähemmäs 15 kiloa. Iso metso jää alle viiden kilon. Olisipa metka nähdä niin iso lentävä lintu. Nyt siivoamaan, jäi siivoamatta lauantaina, kun oli muuta, mukavampaa tekemistä. Ossilasta oikein hyvää viikonalkua. Lisäys: Isotrappia ei saa metsästää. Varmistin asian mieheltäni.

8 kommenttia:

  1. Olen minäkin joskus mietiskellyt koirien maahantuonnin mielekkyyttä. Ihan piruuttani katsoin paljonko apulassa on just nyt koirien myynti-ilmoituksia ja niitä on yli 500. Mutta uskaltaako koiraa ostaa noiden ilmoitusten perusteela onkin toinen juttu.

    En ole käynyt Bukarestissa mutta kyllä epäilyttää tuo 2 miljoonaa koiraa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apu se on pienikin apu, mutta toisaalta minäkin pähkäilen kovasti tuota kodittomien koirien raahaamista esimerkiksi Romaniasta tai Espanjasta. Se on vähän eri asia tietysti, jos muuttaa maasta. Yksi kaverini toi aikoinaan muuttaessaan Portugalista takaisin Suomeen mukanansa Minnin, pienen veikeän pinserisekoituksen, joka sitten eli 17-vuotiaaksi.

      Pahoin pelkään, että apulan ilmoitukset ovat suurimmaksi osaksi näiltä trokareilta, jotka tuottavat pentuja Virosta minkä kerkeävät. En ostaisi itse. Minuakin vähän hämää tuo mielettömän suuri luku Bukarestin koirissa. Voihan se olla, että toimittajalla on sattunut pieni pilkkuvirhe... Terveisiä ja Nellille Ossi-pusuja!

      Poista
  2. Kaksi miljoonaa on hyvä luku esim. euroina, mutta kodittomina koirina ja kissoina tosi paha!
    Jos sellaisen isotrapin näkisi taivaalla, luulisi varmaan lentokoneeksi ; )

    Ossi on tehnyt miehen työn ronsun kanssa kamppaillessa. Aika tutunlaista jälkeä. Kyllä taiston jälkeen päikkärit onkin paikallaan.
    Rapsutuksia ja haleja täältä Ossilaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Justiinsa Nellille kirjoitin, että vähän epäilen hurjaa lukua. Voi tietysti olla. Näitä isotrappeja ei juuri Suomessa näe. Yhden kerran on tainnut eksyä Suomen ilmoille. Tämäkin tieto on netistä, joten todenperäisyyttä vaikea todistaa. Näitä lintuja voi erittäin harvinaisina tavata Unkarissa ja Serbiassa, jonne mieheni kaverinsa kanssa matkaa. Olis se varmaan juu melkoinen näky. Joutsen on suurinpiirtein samaa kokoluokkaa. Pysyy sekin ilmassa:)

      Hirmuisen painin Ossi norsun kanssa kävikin. Ei ihme, että illalla väsytti. Antaa sen ellun vielä hetki loikoilla lattialla, vaikka pumpulia olen kantanut roskiin minkä kerkeän:) Sen verta älliä tuolla koiralla onneksi on, ettei sitä täytettä, kop, kop, ole ainakaan toistaiseksi syönyt. Matonkuteet ovatkin sitten ihan eri juttu. Terveisii teillepäin M-L ja Ossi.

      Poista
  3. Minulla on pienoinen epäilys, että joku noista etelämpänä sijaitsevista koiratarhoista saattaa teettää pentuja ihan tarkoituksella. Toivon olevani väärässä.
    Ossilla on ollut rankka päivä, suolistaa nyt norsu! Ilmankos tämä työn sankari on ihan kanttuvei... Siihen tarvitaan normaalisti kyllä iso työporukka, mutta eikös vaan tämä Ossi hoidellut koko operaation ihan yksin. Te kotiväki saatte olla ylpeitä koirastanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinkin saattaa olla. Toivomme siis molemmat, että olet väärässä. Jos nyt oikein käsitin, niin kait nämä pelastakaa onnettomat koirat yhdistykset keskittyvät enemmän aikuisten, kodittomien koirien tuontiin. No minä nyt saatan ymmärtää vaikka kuinka usein väärin, että se siitä.

      Niin, enpä ajatellut, että norsun suolistamiseen tarvittaisiin isompikin joukko. Meillä riittää yksi kappale osseja ihan minkä tahansa pehmon suolistamiseen, mutta olemme me silti ylpeitä Ossista - ainakin joskus, tai no useimmiten. Terveisii Saksaan M-L ja Ossi.

      Poista
  4. Tuossa ensimäisessä kuvassa näkyykin hyvin SITÄ valkoista, jota meillä on täällä erään Ossin kollegan toimista aina kaikki nurkat täynnä. ;D Ja siis NIIIN hauska tuo lällätys-kuva! :D:D

    Onpas teillä siellä porukat nyt kovasti reissussa. No, saatpahan sitten olla välillä ihan rauhassa Ossikan kanssa. Minähän rakastan olla (välillä) kotona ihan itsekseni tai koirien kanssa siis. En voi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät viidy yksin.


    Terkkuja sinne kovasti ja Ossikaiselle suukkoja meitin neideiltä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota valkoista sittaa on meilläkin lattiat täynnä hetken aikaa aina pehmolla "leikkimisen" jälkeen. Tuo lällätyskuva tuli ihan vahingossa, kun räpsin aina peräkanaa kuvia, siinä toivossa, että joku onnistuu. Justiinsa silloin tuo koira työnsi kielensä ulos - ihan kuin lällättääkseen minulle:) Illalla Ossi tykkää kuvaamisesta vielä vähemmän kuin päivällä.

      Minusta on kanssa ihana olla aina jonkin aikaa ihan alone. Siihen kyllä riittää jo melkein viikon verran. Sitten alan jo kaivata miestäkin. Itsensä kanssa pitää pystyä olemaan. Tai kukas sitä nyt itsensä kanssa riitelisikään? Terkkuja kanssa oikein paljon ja tytsyille Ossi-pusuja, M-L ja Ossi.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.