lauantai 5. huhtikuuta 2014

Potutuslauantai osa 42

Kun Helsingissä suunnitellaan kuskittomia metroja (hieman epäonnisesti), niin sitten sitä samaa ei ainakaan voi tehdä raitiovaunuilla. Raitiovaunu kun niin sanotusti karkasi kuskin käsistä. Jos olen rehellinen, niin luulisin kuskin housujen vähän tutisevan, koska vaunusta ei löytynyt teknistä vikaa. Suomeksi sanottuna kuski oli todennäköisesti unohtanut "käsijarrun", tai mikä laite lienee noissa raitsikoissa sitten onkaan. Jos olisin kuski, niin lievästi sanottuna potuttaisi. Onneksi ei mennyt henki keneltäkään. Se on ainoa onni onnettomuudessa. Onkohan HKL:llä "kaiken" kattavia vakuutuksia?

Eilen illalla minua otti Ossi päähän, tosin ihan hetkellisesti. Ossi harvoin kiukuttaa minua, yleensä se pelkällä olemassaolollaan ilahduttaa minua. No joka tapauksessa, me olimme olleet puolentoista tunnin lenkillä, tulimme kotiin ehkä kymmenen minuuttia ennen miästä, joka kotiin tullessaan oli tosi väsynyt ja kävi tunnin päikkäreille ruokailun jälkeen. No mitä teki Ossi, kun kello oli kuusi ja mäyrisherran normiulkoiluaika? No Ossi löi maihin olohuoneen oven eteen ja aloitti sellaisen vinkukonserton, ettei ollut tosikaan. Mäyrisherra ei maanitteluista huolimatta suostunut tulemaan yläkertaan ja niin kovaa en voinut karjua, että se olisi tullut luokseni ilman miäheni heräämistä. Nauratti ja kiukutti samanaikaisesti. Onneksi miäs kuitenkin heräsi vasta kellonsa soittoon.

Suvivirrestä on viime päivien aikana ollut taas melkoista haloota. Itse miellän sen sellaisena en edes kovin uskonnollisena lauluna. Lähinnähän siinä ylistetään kesän tuloa ja kesän mukanaan tuomia kukkasia, sun muita luonnon ihmeellisyyksiä. Niissä kahdessa säkeistössä, jotka itse osaan ulkoa on sana Jumala yhden kerran. Ehdottaisinkin jollekin virsilautakunnalle, että siihen suvivirren kohtaan jokaisen uskontokunnan edustaja voisi sijoittaa oman jumalansa. Allah mahtuisi sopivasti kolme kertaa, samoin Buddha. Ei kirkkoon kuuluvat voisivat laulaessaan vaikka hymistellä, hym,hym,hym.  Itse en ole kovin uskonnollinen ihminen, mutta suvivirsi nyt vaan minusta kuuluu koulujen päättäjäisiin. Minkähän ihmeen takia me suomalaiset olemme jotenkin niin varovaisia? Minä olen kuulkaas sataraha varma, ettei muiden maiden kouluissa lopeteta joitain todella vanhoja koululaitokseen kuuluvia tapoja vain sen takia, että sinne sattuu eksymään vaikka useitakin eri kansalaisuutta edustavia lapsia tai pari suomalaista pilttiä. Villi veikkaus on, että siellä vaaditaan olemaan niin sanotusti "maan tavalla" Olipa hyvä, että perustuslakivaliokunta otti sen kannan, että suvivirsi voi soida jatkossakin. 

Yksi pieni potutus, jonka nyt olen aiheuttanut ihan itse itselleni. Huoooooks. Voi melkein sanoa, että olen "koukuttunut" yhteen amerikkalaiseen reality-tvsarjaan, jonka nimi on Varastojen metsästäjät (Storage hunters). Tuo sarja tulee telkusta entiseltä Suomi-TV:ltä, nykyiseltä FOXilta ja kertoo tälläisestä ammattikunnasta, joka huutokaupasta ostelee vuokravarastojen sisältöjä. Näiden vuokravarastojen vuokrat ovat jostain syystä jääneet maksamatta ja tietyn ajan kuluttua ne varastot takavarikoidaan ja sisältö myydään huutokaupalla, paikan päällä. Muutaman sekunnin katselulla saa katsoa varaston sisälle, ovelta. Joillakin tuhannella dollarilla yksi pariskunta sai pressun alla olleet iskemättömät Harley-Davidsonit. Se huuto oli heidän elämänsä diili. Välillä tulee takkiin ja välillä voittavat 100-35000 taalaa:). Hauska sarja. En tiedä tuleeko sarja joka päivä, mutta viime viikolla näin sitä ainakin kolme kertaa:). Kellonaika on 19.50, älkääkä koukuttuko. Se mikä ärsyttää minua ihan suunnattomasti on mainosten määrä!

Minulla ei ole edessäni tänään kuin yksi ikävä tehtävä. Ihan kohta tarvitsee lähteä ruokakauppaan. Se on rasittavaa, mutta tehtävä pari kertaa viikossa. 

Hei, katsokaas kuinka paljon/vähän lunta meillä oli juuri tähän aikaan viime vuonna: Potutuslauantai osa 1

Näihin pieniin potutuksiin ja niistä huolimatta, ihanaa viikonvaihteen jatkoa Ossilasta!

8 kommenttia:

  1. Mä en ihan oikeasti ymmärrä miksi keväästä toiseen jaksetaan tuosta Suvivirrestä meuhkata. Onks ihan pakko olla joku virallinen päätös saako sitä laulaa vaiko ei? Eiks voi olla vapaasti päätettävissä miten kussakin koulussa tehdään. Yhtä lailla kuin kielletään laulamasta sitä niin voitaisiin määrätä pakolliseksi laulaa se. Ihan älyttömistä asioista tehdään isoja probleemoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä Kristiina muuta sano:) No ny kun on päätetty, että saa laulaa, niin saa myös tietty olla laulamatta. Se olisikin aika hauska "Eduskunta säätää tällä ja tällä lailla Suvivirren pakolliseksi ja kaikki säkeistöt on laulettava, sakon uhalla" hihii. Pitäisiköhän tehdä lakialoite?

      Poista
  2. Äet sano että jokakevväenen metakka; koerankakat ja suvivirs!
    Kuule, myö tunnettaan kello ja tiijetään millonka on pihallemänöaeka...ee sua pettee aekataalut :) Ossi tietää. Terveesijä viksulle serkkupoejjalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äidit ovat aina oikeassa. Iivari, me tiedämme Ossin kanssa, että mäyrikset tuntevat kellon varmaan paremmin kuin muut koirat. Mutta kun me tulimme klo 17.00 siltä puolentoista tunnin lenkiltä, niin olisi luullut, että se olisi riittänyt yli kuuden, mutta ei. Kuudelta alkoi vaatiminen ja uusiolenkille Ossi pääsi sitten kakskytä vaille seittemän. Ihan vaan pikkuisen myöhässä. Eikä varmasti ollut tankeissa enää tyhjennettävää.. Ossista on vaan kiva ulkoiluttaa miästä. No on se toisaalta hyvä, että miähenkin kunnosta joku pitää huolta. Savoon terveisii.

      Poista
  3. Kuullostaa niin tutulta toi Ossin kellottaminen! Arttu harrasti sitä joskus ihan tosissaan, mutta viime aikoina sen kello on mennyt onneksi "sekaisin", kun emäntä on kotona miten sattuu ja enemmän töissä kuin ennen. No, tänä aamuna kun olis saanut ottaa rennommin, Arttu päätti ruveta komentelemaan... olis ollut mielenkiintoista saada suomennos siitä kaikesta, mitä se kurkkuäänillä mulle yritti klo 9 viestittää ;)

    Oli virsi sitten suvi tai talvi, sen ei pitäis olla ongelma. Mitenkäs ne muiden uskontojen ihmiset lainkaan pärjää, kun vakaumus näkyy pukeutumisesta alkaen! Ihan omia kouluja ja päiväkotejakin heille perustetaan, eikä siellä varmasti ole kiellettyä oman uskonnon huomattavasti suurempi esillä pitäminen kuin yksi suvivirsi kerran vuodessa.

    Eikä kannata sijoitella mihinkään virteen muunnimisiä (epä)jumalia, niin eivät varmasti tee muiden uskontojenkaan kannattajat. Heille usko on pyhä, mutta Suomessahan ei kristinuskon kohdalla sellaista voi suvaita. Ja jos pitää uskon pyhänä, on nykyisin suvaitsematon ;) Tätä se on, kun pyytää minulta suoria mielipiteitä =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai Arttu on tarkka ulkoiluajoistaan kanssa. Minusta tuntuu, että Ossista on vain kiva mennä miähen kanssa, eikä niinkään muulla ole väliä. Ei vaikka just vajaa tunti aikaisemmin olisi saanut tehdä kanssa melkein mitä vain. Voi olla, että en haluaisi tietää mitä siellä Ossin komentelun takana onkaan. Voisi olla joskus aika epäsopivaa tekstiä:)

      Siis periaatteessa olen samaa mieltä kuin sinä. Jossain Iranissa, Irakissa, Afganistanista puhumattakaan niin on turvallisisnta länsimaisen naisen vetäistä huivit ja burkhat päälle. Siis, jos on ihan pakko tuollaisiin maihin yleensä matkustaa.

      Siksi vain heitin tuon Suvivirren sanojen vapaamuotoistamisen, koska minä tälläisena tietynlaisena pakanana (joo kuulun kyllä kirkkoon) miellän Suvivirren vain kauniiksi kesän tuovaksi lauluksi kouluissa. Olet kyllä mielipiteelläsi varsin oikeassa. Lähinnä minuakin raivostuttaa tälläinen suomalaisten hymistely. Se, jos esimerkiksi aamunavauksissa työnnettäisiin kristillistä vakaumusta ja 90% olisi jotain maahanmuuttajia, kuten jossain Itä-Helsingin kouluissa saattaa olla, niin silloin voisi aamunavauksista miettiä vähän vähemmän uskonnollista aihetta sisältäviksi tapahtumiksi. Enhän minä mitenkään halua mollata uskonasioita ja olenkin sitä mieltä, että pikkuisen on liiaksi haloota juuri tästä Suvivirsi keskustelusta. Suvivirsi kuuluu ehdottomasti sellaisenaan kevääseen ja koulujen päättymisiin, kuten Gaudeamus Igitur. Tyttärenkin koulussa lakkiaisissa laulettiin jälkimmäinen laulu, ei Suvivirttä, koska lakitus hänellä oli joulukuussa. Artulle yöpusut nokkaan, M-L ja Ossi lähettää vain murinat:)

      Poista
  4. Täälläkin samaistutaan Ossin vinkukonserton aiheuttamaan ärtymykseen.. Meidän westiet on kaikki olleet aika vähäpuheisia (paitsi pihalla haukkuessaan ja telkkarista eläimiä bongatessaan), mutta Peppi pitkuliini taas on erittäin verbaalinen. Hän omaa lukuisia eri "piippauksia" riippuen siitä, mitä hänen ylhäisyytensä on milloinkin vailla. :D Tällä hetkellä juoksut täyttävät pitkulan pään ja siihen liittyvää "hommailuun" on kohta koko lauma aivan kypsähtänyt. Onkohan olemassa jotain tukiryhmää hormoonihirmujen mäyräkoirien perheille? :D

    Buahhahhaa, ihan hervottoman oudolta kuulostaa tuo "sinun" varasto-ohjelmasi! Toisaalta, justiinsa tuollaisiin ihen ohjelmiin olen minäkin taipuvainen koukuttumaan, joten otan osaa. :D

    Terkkuja sinne kovasti ja tytöt, varsinkin Peppi, haluaa varmaankin lähettää taas jotain himokkaita terveisiä Ossiselle, huoks.. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ossi osaa piippailla kanssa aika monella ihmeellisellä tavalla. Nyt muuten muistan, että kun minulla oli minun tätini westie joskus melkein 30 v sitten hoidossa 2 viikkoa, niin tämä Niccolo hyökkäili telkkua päin aina, kun se näki jonkin eläimen. Olisikohan rotuominaisuus tuo eläinten bongaaminen telkkarista? Niccolo oli saanut nimensä Niccolo Paganinin mukaan. Tätini mies oli Tampereen kaupunginorkesterissa aikoinaan soittajana.

      Varasto-ohjelma on ihan hupaisa:) Toivottavasti se loppuu jossain vaiheessa. Tosin miäs sanoi, että hän on nähnyt joitain osia jaksoista jo pari vuotta sitten. Huooooks. No maksamattomia varastoja varmaan riittää ympäri jenkkejä huutokaupattavaksi, joten kuvausmatskuakin tulee tietysti koko aika lisää.

      Heh, kiitos himoterkuista. Ossi voisi vastata, niinkuin partiolainen "aina valmiina":) :) Terveisii.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.