Potutuslauantai osa 46

Voi mikä suruilmoitus löytyikään, kun avasin blogistanian. Hyvä blogikaveri Olli on lähtenyt paremmille haukku- ja lenkkipoluille. Se on se suru, jonka me koiran ja muiden lemmikkieläimen omistajat joudumme kohtaamaan.

Eilen, kun ajelin takaisin Lohjalta, kuuntelin sitten tietysti radiota ja kuulin aika tuoreeltaan, kuinka kävi SDP:n puheenjohtajavaalissa. Harmitti Urpilaisen puolesta, vaikken demari olekaan. Aina pitää tietysti olla naisen puolella, silloin, kun naisehdokas on yhtä hyvä, kuin vastaava miesehdokas. Juuri, kun Urpilainen oppi puhumaan, eikä enää kimittänyt. Hän on muuten ihan varmasti käynyt jonkun puhekonsultin pakeilla. Tämänkin kuulin kerran radiosta. Olen nimittäin jo pitkään ihmetellyt, miten Urpilaisen ääni on "madaltunut" hieman ja puhe selkeästi vakuuttavampaa kuin aikaisemmin. Puhumisen miellyttävyys ja vaikuttavuus on tosi pienestä kiinni. Äänen korkeudesta ja siitä, miten hyvin osaa rytmittää puhumistaan.

Eilen muuten luulin hukanneeni kännykkäni. Ihan "pikkuisen" kylmäsi, mutta onneksi kännykkä löytyi autoni kuskinpuoleisen penkin alta. Olin käynyt Masalan kirjastossa hakemassa yhden postipaketin, joten tiesin, että se känny oli ollut minulla ennen kuin ajoin äitiäni katsomaan. Näytin nimittäin kirjastotätsylle sitä postin lähettämää "pakettitekstaria". Ajoin takaisin tullessani kirjastoon kysymään, mutta eihän se kännykkä siellä ollut. Tuli pieni aavistus, että olisiko känny voinut pudota autoon, joten pyysin kilttiä kirjastotätiä soittamaan hetken puhelimeeni ja siellä penkin allahan se känny sitten soitteli. Huh, mikä helpotus. No kaikki numerot saa tietty aika pian haalittua, mutta olen minä tallentanut sinne kännyyn kaikki kavereiden synttärit, osoitteet ja on siellä kaikki minun kalenterimerkinnät, joten hetken olisin kyllä ollut hukassa, jos oikeasti kännykkä olisi kadonnut:( Löytyisiköhän minulta jostain tuon ikivanhan Nokian mukana tullut ohjelmalevyke, niin voisin kopioida kaiken datan tietsikalle? Tarvitsee tehdä pieni haeskelu.

Voi kauhistus taasen kerran ihmisten typeryyttä! Seinäjoella juoksee jossain haavoittunut karhu ja katsokaa, mitä ihmiset tekevät! linkki. Tähän aikaan vuodesta karhuja ei saa metsästää, joten karhu on todennäköisesti vahingoittunut jossain liikenneonnettomuudessa. Eihän karhuilla Suomessa ole vihollisia luonnossa.

Kevät tulee väkisinkin, kun moottoripyöräonnettomuudet alkavat linkki. Taasen kerran ihan turha kuolema. Onhan mutkateitä kiva päristellä, tiedän itsekin kuinka kivaa on ajella mutkaisella tiellä, mutta ei siihen mutkaan tartte painaltaa niin kovaa, että sinkoaa ulos tieltä. Silloin käy aina huonosti, vaikka henki ei lähtisikään. Olen itse ollut aikoinani yhden hullun kyydissä Turun moottoritiellä ja se alkupää, jota jostain syystä olen aina kutsunut Tarvontieksi, on tosi mutkainen 200 kilsan tuntinopeudessa. En suosittele kokeilemaan. Hän, joka kokeilee, saa joutua tutkaan ja menettää ajokorttinsa.

Meidän keittiö on joutunut sokerimuurahaisten suurhyökkäyksen kohteeksi. Täytyy tutkia, missä niiden murkkujen pesä sijaitsee. No se pesähän ei nyt ole meidän keittiössä, se on varma, mutta ihan järkyttävä määrä murkkuja seikkailee meidän keittiön ikkunaa vasten olevalla tasolla. En tosiaankaan puhu yhdestä enkä kahdesta muurahaisesta. Tarttee tehdä jotakin ja pikaisesti. Jostain nettilehdestä luin, että aspartaamilla makeutettu mehu tappaa muurahaiset. Minulla on pieni aavistus, että näiden otusten kolopesä sijaitsee tuon keittiön ikkunan alapuolella, aika lähellä kuistia. Maassa on vierekkäin sellaisia noin sentin halkaisijaltaan olevia reikiä. Käyn katsomassa, johtaako muurahaisten polku sinne ja kaadan mehua reikiin. Aspartaamia nimitettiin hermomyrkyksi siinä muurahaisten torjuntajutussa. Tosin EU:n ruokaturvallisuusvirasto on sanonut, että aspartaami on täysin turvallinen makeutusaine. En muuten usko tuota ja olen aina sanonut tytölle, että vältä aspartaamia. No tietty ei sokeriakaan saa liikaa syödä, mutta se nyt on sentään jonkinmoinen luonnontuote.

Näiltäkin kuolemilta *linkki* oltaisiin ehkä vältytty, mikäli työturvallisuudesta oltaisiin huolehdittu oikeaoppisesti. Rakennustyömaillakin kuolee varmaan joka vuosi jokunen ihminen. Tässäkin tapauksessa taisi miesten niskaan tulla pari tonnia maata ja mikäli he eivät kuolleet välittömästi, niin sitten he tukehtuivat. Maanvyörymät ja lumivyöryt eivät ole mikään pikku juttu. Jossain päin maailmaa, taisi olla Afganistanissa, hävisi koko kylä mutaisen maavyöryn alle ja monta sataa ihmistä menehtyi. Huoks

No kaikesta huolimatta, mukavaa viikonvaihteen jatkoa ja kaikille äideille hienoa äitienpäivää! Terveiset Ossilasta!