Hyvää joulukuun kahdettakymmenettäkahdeksatta

Isännän sylissä on

 sitten ihana istua tuumailee Ossi,

 vaikka hää pelaa toisella kädellä Ipadilla pasianssia.

 Katsokaahan minkälaisen kauniin meikkipussin miäs osti minulle. Hänen työkaverinsa ompelee tuollaisia, erilaisista koira-aiheisista kankaista. Tontut minä olen

 ostanut 16-17 vuotta sitten tyttären tarhasta.

Kävin maanantaina ennen joulua Tuomaan markkinoilla ja ostin miähellekin joululahjaksi kirjan "Miten kiltti mies voi kesyttää häijyn vaimon". Ai kun minua nauratti kirjan nimi. Oli ihan pakko ostaa se. En kyllä tiedä mitä taikatemppuja kirja sisältää, mutta toivomuksena olisi esimerkiksi: osta robotti-imuri, tyhjennä tiskikone useammin. Kyllä näillä pääsee jo aika pitkälle. Kirja on melkoisen ohut, ehkä 20 sivua, mutta toivottavasti siellä on mitä ihanimpia konsteja:)

Tytär lähti tapaninpäivänä takaisin Pariisiin ja kyynel tuli monta kertaa päivän aikana silmään. Se on se lähdön hetki, kun on aina vaikeaa. Sitten taas asiaan tottuu. Tosin aaton aattona, kun kuuntelin joulukonserttia televisiosta ja hyräilin mukana ja tytär kiljui huoneestaan, että voitko olla hyräilemättä, mietin jo mielessäni, että onneksi se tapaninpäivä on ihan muutaman päivän päästä.

Terkut Ossilasta.

Hyvää joulukuun kahdettakymmenettätoista

Ossila haluaa toivottaa kaikille blogikamuille iloista joulua!

Heh. Näkisittepä ne

 vielä hassummat kuvat Ossista, jotka poistettiin kamerasta:)

Kaikille oikein rauhaisaa, mukavaa ja tunnelmallista joulua. Ottakaahan rennosti. Terveiset Ossilasta.

Hyvää joulukuun yhdeksättätoista

Hyvästi vanha pöytälevy ja 

 tervetuloa se uusi, jonka miäs asensi tänään. Runko sentään säilyi vanhasta miähen isoäidin pöydästä, mutta

itse levy oli irronnut liimauksistaan. Melkein satavuotias pöytä, joka kärsi vähän kosteusvaurioita siinä säilytyspaikassa, jossa pöytä oli sen jälkeen, kun miähen isoäiti oli kuollut. No hyvin pöytä palveli meitä, eikä noita halkeamia juuri huomannut, koska pöydässä on ollut aina liina päällä. Silloin, kun on ollut isompi joukko syömässä on pitänyt aina vähän varoittaa, että pöytä on sitten vähän kurvikas sieltä ikkunan päästä...

ikä näkyy

Kysyimme yhdeltä Kirkkonummelaiselta puusepältä, olisiko hän voinut suoristaa pöytälevyä, koska se kuitenkin on tehty liimapuulevyistä, mutta hän sanoi, että ei uskalla ryhtyä hommaan, koska hän ei millään osaa ennustaa lopputulosta. Sitten kysyimme uuden pöytälevyn hintaa hänellä teetettynä ja hän sanoi, että noin 1500,-. Tiesimme jo siinä vaiheessa, että Virosta saamme teetettynä noin kuudellasadalla. Suosin aina suomalaista ja nimenomaan pienyrittäjiä, jos se vain on mahdollista. Tässä tapauksessa hintaero oli niin mahtava, että päädyimme halvempaan ratkaisuun. No paikallinen puuseppä sai sentään vähän hommaa. Hän petsasi ja vahasi tämän uuden levyn haluamamme väriseksi.

Mitä toi isäntä nyt haluaa?

Minun jouluni alkaa jo huomenna, kun tytär tulee kotiin käymään. Poikkis ei nyt valitettavasti päässyt.

En nyt päässyt siihen sataan kirjoitukseen tänä vuonna, mutta ehkä ensi vuonna. Se kyllä edellyttää, että Ossi käy ja kukkuu koko vuoden. Terkut Ossilasta.

Hyvää joulukuun kuudettatoista

Vielä pieni hetki tätä vuorokautta, joten kerkiän sentään toivottaa hyvää tätä päivää:) Eilen oli mukava päivä, kun kävimme tätini kanssa äitini vanhainkodissa puurojuhlissa.

Siellä oli nuori mies laulamassa ja laulattamassa kitaran säestyksellä joululauluja. Opin yhden asian, jota oikeasti en tiennyt. Maa on niin kaunis, on oikeasti virsi, eikä harras joululaulu, kuten olen luullut. Äitini on tainnut laulaa enempi virsiä kuin minä ja hän minua valisti samalla kun sanoi, ettei sen jälkeen kuulu taputtaa. No, arvatkaa vain taputtiko siellä ainakin viisi ihmistä ja suurin osa omaisia.

Ihana tyttöni soitti juuri kun olin ajamassa meidän pikkuista hiekkatietä, joten silloin uskalsin vastata. Tuolla liikenteen seassa en vastaile. Tyttö halusi varmistaa, että joku hakee hänet lentokentältä sunnuntaina 20. päivä. No, tottakait me menemme molemmat vastaan, miäs ja minä.

Isännän vieressä on mukava istua, kun "iskä" vielä rapsuttaa. Me olemme Ossille "mami" ja "iskä", kun se oikea lapsonen on jo lähtenyt luotamme elämään itsenäisesti.

Ai niin. Sain tytön haluamat, siis edelleen annettaviksi tarkoitetut villasukat valmiiksi tänään ja nyt pääsen aloittamaan Parekin Palvelijattarelle tarkoitettuja, arpaonnen suosimia sukkia. Olen viestittänyt hänelle, että ihan en jouluksi saa valmiiksi, mutta heti uuden vuoden jälkeen valmistuu.

Apua, kuulinko samam tassukylpy?

Terkkuja Ossilasta.

Hyvää joulukuun neljättätoista

Aloitin tänään hissukseen ja varovaisesti joulusiivousta. Saas nähdä kuinka kauan moinen herätys kestää. Minähän kuulun juuri niihin, joiden mielestä (melkein) mikä tahansa tekeminen on hauskempaa kuin siivoaminen. Ihan oikeasti en oikein jaksa uskoa ihmisiä, jotka sanovat, että siivoaminen on hauskaa:) Voi jee sellainen henkilö voisi joskus vierailla meillä, nimittäin silloin, kun se siivoaminen tuntuisi erityisen hauskalta.  

Lopputulos juuri ennen joulua on yleensä se, että miäs siivoaa, sellaisessa tosi ärtyneessä mielentilassa ja imuri laulaa vielä siinä vaiheessa, kun joulurauhaa aattona julistetaan ja minä mietin, että minnehän voisi paeta. Jokunen vuosi sitten minulle tuli oikeasti mieleen sellainen vaihtoehto, että lähtisin seuraavana jouluna johonkin maatilalle, missä voisi yöpyä pari yötä ja kaikki ruoka kannettaisiin valmiina eteen.  No, ehkä toteutan tuon vielä joskus.

Lueskelin Seurasta aivan ihanan elämänohjeen. Sen on muotoillut tämä sotaveteraani Hannes Hynönen, joka tuli kuuluisaksi viime vuoden linnan juhlissa. Hän poistui keskuudestamme nyt 30.11.2015 102-vuotiaana. Se ajatelma kuuluu näin "Ei ilo tule itsestään, sitä pitää osata hieman kehrätä. Ilon lanka on aina myös omista käsistä kiinni." Sitten hänellä oli aivan ihana ajatus ja vertaus ihmisestä ja suomenhevosesta, mutta se ajatus oli pitkä ja avautuisi ehkä vain hevosihmisille, joten sen jätän siteeraamatta.

Ossi katselee tarjoamaani "hammastikkua"

Mikäs tuossa on, taitaa olla Ossin mielessä.

mikäs tuohon pelmahti?

oho

njam, njam

kyllähän tätä kelpaa syödä

Mitäs tuolta ulkoa kuuluu?

ahah, ei ollut kukaan tulossa. Siis köllimään

Ihan kohta onkin uutisten aika ja minun täytyy edistää sukkaa. Kohta pitäisi päästä aloittamaan seuraavaa paria. Huomenna on äitini hoitokodissa puurojuhlat. Täytyy poimia vanha tätini kyytiin. Hän ajaa itse Kirkkonummelle ja sitten jatkamme minun autollani. Sanoin hänelle reilu vuosi sitten, että minähän en enää sinun kyytiisi tule. Ystävällisesti tosin ja tätini vain naureskelee, kun en "uskalla" tulla hänen kyytiin. No, minun mielestäni 82-vuotiaan aistit eivät ole enää ihan kohdallaan, mutta lääkäri päättäkööt. Tosin tätini onkin päättänyt myydä sekä kesämökkinsä, että autonsa pois ja muuttaa johonkin, missä varmasti ei tarvitse autoa. Tapiola olisi varmasti hänelle mukava paikka. Kaikki palvelut ja kulttuuripalvelutkin ihan lähellä.

Terkut Ossilasta!

Hyvää joulukuun kolmattatoista

Hyvää kolmatta adventtisunnuntaita. Joulu tulee väistämättä. Joitain pieniä joululahjojakin olisi kiva keksiä, mutta ei ole tullut mieleen... 

Tuo meidän mäyräkoiraksi kutsuttu Rontti-Ossi keksi semmoisen jutun, että siinä päässä sohvaa, missä ei ole sitä pyyhettä suojana, on huomattavasti mukavampi nukkua:) 

No, nyt olen levittänyt sille uuden "kesäpeiton" verhottuna pussilakanaan. Minun piti tuossa pari iltaa sitten vähän venyttää äänijänteitä, ennen kuin Ossi uskoi, että siitä sohvan uudesta peitosta ei todellakaan kaavita semmoista pesää, kuin sen omista pussilakanoista. 

Huomaatteko, että meidän Ossin toista korvaa on hieman siistitty? Tosin kärsivällisyys loppui Ossilla kesken ja kesti vain toisen korvan verran. Sisäkorvan siistiminen pyöreäkärkisillä saksilla sitten oli taas aivan liikaa, joten joudun joku päivä vähäsen nyppimään. Tosin se "joku päivä" voi olla vasta ensi keväänä...

melkein siisti korva:)

Heh, minähän en ole mikään supersiivooja, enkä leipoja. Seuraava vinkki oli kuitenkin niin helppo ja lopputulos hyvä, että pitää jakaa eteen päin: *linkki*Laita sitruunaa tiskikoneeseen. Kokeilkaa ihmeessä. Lopputulos oli hyväntuoksuinen tiskikone, (no ei se ennenkään nyt ole haissut pahalta) sekä ihan lievästi sitruunalta tuoksuvat astiat!

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa Ossilasta.

Hyvää joulukuun kahdettatoista

Otetaas tämä kirjoitus potutuslauantain formaatissa. Olen tainnut viimeksi kirjoittaa potutuslauantain syys-, tai lokakuussa. Joko on potuttanut niin armottomasti, ettei ole voinut edes kirjoittaa niitä ajatuksia, tai sitten olen ollut jossain onnellisessa olotilassa. Miäs sanoisi varmaan lähes tulkoon onnellisessa, koska hänen mielestään olen jatkuvasti hapan:)

No otetaan semmoinen ensimmäinen harmitus. Luin tänään Iltalehdestä, netistä siis, että se tyttö, joka Seinäjoella tappoi samanikäisen tyttökaverinsa, on saanut yhdeksän vuoden tuomion. Käytännössähän tämä tarkoittaa neljän ja puolen vuoden tuomiota pisimmillään. Sitä paitsi yhdeksän vuoden tuomio on mielestäni älyttömän lyhyt. Eihän ne vankilat varmaankaan paranna, mutta olisi se rikoksen tekijä sen aikaa pois yhteiskunnasta. Eikä kuulkaas saa 15-vuotias tyttö tipan vertaa armoa minun silmissäni. Sen ikäisen pitää tajuta, mikä on oikein ja mikä on väärin. Se mikä on väärin on tuomittavaa. Alkaen jälki-istunnosta, arestista tai jostain vastaavasta pitkään vankilatuomioon. Jutussa kerrottiin kyllä, että tytöllä on vakava mielentilan häiriö. No ihan varmasti ja sen lisäksi hän on pilannut surmatun tytön vanhempien, omien vanhempiensa, sukulaisten, ystävien ja monen muun ihmisen elämän ihan koko loppuiäksi. Lisää koulupsykologeja ja roimasti kouluihin, jotta tälläiset voidaan välttää tulevaisuudessa. Niitä koulupsykologeja muuten todella tarvitaan ja moninkertainen määrä. Voin vahvistaa tämän, kun olin kaksi kuukautta vapaaehtoisena kouluavustajana ihan alakouluikäisille keväällä 2007. Joka ryhmästä oli noin 2-4 kappaletta ihan häiriintyneitä. Voisin kirjoittaa sivukaupalla esimerkkejä. Pahimmassa tapauksessa jouduin tarttumaan tosi voimalla yhtä yhdeksän vuotiasta poikaa käsivarresta. Lapsiinhan ei saa käydä käsiksi, mutta tämä kullannuppu oli juuri iskemässä ja uhkaamassa toista kaveria saksilla käsityö tunnilla.

Joskus minua ottaa aivoon ihmisten pukeutuminen. Siis ainakin järjettömän huonosti ja epäsiististi pukeutuminen. No joo, nyt joku voi sanoa, että blaa, blaa, kaikilla ei ole varaa pukeutua. No, se siististi pukeutuminen ei taatusti maksa yhtään sen enempää. Tuli tämäkin ajatus mieleeni, kun tiistaina matkustin junalla Hesaan. Yritin keskittyä ristikkolehteeni, mutta katseeni kääntyi aina välillä vinosti vastapäätä istuvan nuoren naisen asuun. Nuorella naisella oli farkut jalassa, mutta ne farkut olivat lähes poikki viilletyt polven alapuolelta ja polven yläpuoleltakin tursosi sitä jalkaa ulos viilletystä reiästä. Huoks. Nuo rikkirevityt farkut ovat niin eilispäivän trendiä, että en ole muutamaan vuoteen nähnytkään. Kun näin sellaiset ensimmäistä kertaa tyttöni jalassa, kielsin häntä käyttämästä "rikkinäisiä" farkkuja. En voinut, enkä voi ymmärtää miksi niiden lahkeiden piti olla rikottuja. Luulen, että tyttö joutui käyttämään kaksia farkkuja. Lähti kotoa ehjät jalassa ja vaihtoi rikkinäiset koulussa jalkaan. Massan painostus on aika valtava.

Nyt on sitten maailman ensimmäiset koeputkessa alkioiksi kasvatetut koiranpennut syntyneet. En nyt oikein tiedä, miten suhtautuisin asiaan. Ohessa kuitenkin linkki juttuun: *linkki* Maailman ensimmäiset koeputki koiranpennut. Jos sillä estetään ihan hillitöntä "pentutehtailua", jota myös tekevät ihan jotkut rekisteröidyt rotukoirankasvattajat, niin ok. Meillä on tuossa naapurissa yksi sokea westie, joka on tälläisen yhden nartun järjettömän pennuttamisen lopputulos. Narttu astutettiin varmaan joka juoksuun ja pennut rekisteröitiin toiselle nartulle, joka ei ollut tullut kantavaksi. Hei haloo Kennelliitto, olisiko pikkaisen tarkistuksen puutetta koirien jalostuskäytännöissä!

Minun yhdellä hyvällä kaverilla ei olisi lapsia, ilman Suomen kehittyneitä koeputkihedelmöityksiä. Mieheltä puuttuivat siittiöt aikuisena sairastetun sikotaudin vuoksi lähes kokonaan, mutta silloisella Suomen parhaalla keinohedelmöitysklinikalla ne pari tarvittavaa siittiötä kalastettiin ja ystävälläni on nykyään 14 vuotiaat kaksoset.

Tässä Ossi haeskelee sitä ainoata vihreää syötävää heinänkortta.

 Voisitko jättää minut rauhaan, enkä varmasti katso kameraan.

 Mitä lähempää

 Ossin päätä kuvaa,

 sitä paremmin huomaa, että korvat kaipaisivat nyppimistä.

Hyvää lauantai-iltaa, potutuksistakin huolimatta!

Hyvää joulukuun yhdettätoista

Normiperjantai, eli vierailu äidin luona. Äidillä oli Ipad jumissa, tai oikeastaan se Padi ilmoitti, että ei verkkoa. Soitin DNA:lle, tai ensin 020202, jotta sain DNA:n asiakaspalvelun numeron. Minulla nousi pieni hiki jo otsalle, koska en ole mikään Ipadin superkäyttäjä, ihan vain tavallinen käyttäjä. No asiakaspalvelun virkailija katsoi, että verkko on kunnossa ja minä ajattelin mielessäni, että voihan pakana. Siis siinä vaiheessa, kun tyttö ilmoitti, että mitähän jos irrottaisin SIM-kortin ja kokeilisin sitä johonkin puhelimeen, jolloin näkisin, että onko vika sitten SIM-kortissa. Sanoin, että teen niin ja palaan asiaan, jos tarve vaatii. En tiedä minkälainen SIM-kortti on puhelimessani, mutta otin äidin Ipadin ja lähdin kyselemään niiltä hieman nuoremmilta hoitajilta, tietävätkö he, mistä Ipadin SIM-kortti edes löytyy:) Siinä nimittäin loppujen lopuksi tarvitaan sellaista neulan tapaista laitetta. 

Nyt hämärästi muistan, että miäheni sanoi, että laittakaa se pieni neulan tapainen värkki jonnekin talteen, jos sitä SIM-korttia tarttee irroitella. No hoitajatyttö painalsi sitä SIM-kortin pidikettä klemmarilla:) Saatiin testattua, että vika ei ollut kortissakaan ja simsalabim, kun se SIM-kortti saatiin takaisin Padiin, niin verkkokin löytyi. Tosin kertaalleen se mikrosirun kokoinen SIM kävi tietty lattiallakin, mutta onneksi se ei siitä ainakaan kärsinyt. Kukaan ei kerennyt talloa päälle. Minun nakeillani se SIM ei kyllä olisi lähtenyt irti, Aina tälläisissä tilanteissa huomaa, että hienomotoriikka on oikeasti vähän hakusessa:( Tuli myös todistettua jälleen kerran tämä tietsikoiden ihmeellinen maailma. Sammuta laite kerran ja käynnistä uudelleen saattaa olla se korjaava tekijä. Joku bitti nurinniskoin koneessa oikenee.

Saman aikaisesti siellä vanhainkodissa oli siinä eteisaulassa pieni härdelli. Eräs Kauko niminen vanhempi herrasmies oli päättänyt, että hän lähtee kotiin ja huuto oli hirmuinen, kun ei päästetty. Neljä hoitajaa ja johtajatar taluttivat ystävällisesti, mutta hyvin päättäväisesti Kaukon takaisin omaan huoneeseen, joka on vinosti äitini huonetta vasten. Tosin Kauko ilmaisi tyytymättömyytensä erittäin voimakkaasti monilla kirosanoilla puhettaan ryydittäen ja kertoen, että kotiin tarttee päästä, kun on niin paljon työtä. Täytyy sanoa, että on se hoitajienkin työ kohtalaisen raskasta.

Salamavalolla otetuilla kuvilla näkee, että Ossilla taitaa olla alkava kaihi, mutta vielä se näkee kuitenkin erinomaisesti. Naapurin ELL katseli Ossin silmiä tuossa kesällä ja sanoi, että kaihi ei ole kuulemma vielä paha ollenkaan ja Ossin ikäisellä "kuuluu jo asiaan". Huoks, minun tarvitsee vissiin alkaa säästää Ossin kaihileikkausta verten.

Tuossa kuvassa on vähän tilannekomiikkaa. Huusin nimittäin Ossille, että "Ossi, katso mamia!"

Terkut Ossilasta!

Hyvää joulukuun kymmenettä

Oi ihana torstai. Fyssarini hieronta tekee niin vetreän olon. Naureskeltiin yhdessä, että torstai on meille molemmille oma hierontapäivä, koska hänkin pääsee  työpäivän päätteeksi "virkaveljen" käsiteltäväksi. Tämä nuori mies valmistui tänä vuonna fysioterapeutiksi ja minäkin olen ollut hänen hierottavana. Miehellä on myös urheilijahierojan koulutus, joten hänellä on aika voimakkaat käden otteet, mutta kyllä on lihaksilla hyvä olo.

Minua vähän keljuttaa kaikenlainen "kytkykauppa". Ostin miähen takia sekä Iltalehden, että Ilta Sanomat, koska molemmissa on miästä kiinnostava lisäliite. Toinen on Karjalan evakoista ja toinen on Marskin ritareista. Ne liitteet myydään vain näiden iltapäivälehtien mukana, joten pakko oli ostaa nämä molemmat "iltsikat".

Tyttären poikkiskin ilahdutti minua soittamalla. Mitenhän nuo ranskalaiset saadaan kasvatettua noin ihaniksi, että jaksavat joskus soitella jopa tyttöystävän äitimuorille? Tosin se puhelu ei tosiaankaan maksa kuin vaivan, koska heidän netti/kaapeli-TV-liittymään kuuluu ilmaiset soitot lankapuhelimiin, myös ulkomaisiin lankapuhelimiin. Meillähän on vielä tälläinen "antiikin aikainen" ihme, kuin lankapuhelin. Voitteko muuten kuvitella, luin jostain, että enää ei uusia lankapuhelinliittymiä edes myydä. Poikkis on mennyt jollekin muutaman kuukauden kokkikurssille. Ei tyhmempi idea, koska poikkis ja keittiöveitsi on ollut tähän asti erittäin vaarallinen yhdistelmä -hänelle itselleen. Kun poikkis halusi kokata minulle syntymäpäivänä elokuussa, niin laastaria tarvittiin pariinkin otteeseen. Tytär tuhersi melkein itkua ja sanoi, että "äiti, auta nyt, kun ei toi osaa mitään." Yritin tarjota apua, mutta ei kelvannut:)

Tässä Ossi repimässä Pariisin "luuta", joka on aika hyvin kestänyt päivittäisen retuuttamisen.

Mrrr, mulle ja heti!

Terkkuja Ossilasta!

Hyvää joulukuun yhdeksättä

Joulupainajainen on jo täydessä vauhdissa Hesan keskustassa. Huomasin sen, kun kävin Akateemisessa kirjakaupassa lounastreffieni jälkeen ostamassa äidilleni muutamia maalaustarvikkeita. Otin itselleni kassan jonotuslapun ja totesin, että edelläni on 24 asiakasta. No, eihän minulla onneksi ollut kiire mihinkään. Täytyy käydä hankkimassa ne vähäiset lahjat tuossa joku aamupäivä. Ehkä Tuomaan markkinoilta voisi käväistä katsomassa jotain, mutta sinä päivänä ei saa sataa yhtä paljon kuin tänään. Keli oli kyllä aivan hirveä siinä vaiheessa, kun tulin Pasilasta miähen kyydissä Masakan asemalle, jonne aamupäivällä jätin autoni. Toisaalta, jos viime päivien sateet olisivat tulleet lumena, ainakin me olisimme täällä "maalla" niin sanotusti lirissä. Lunta olisi varmasti toista metriä...

Tuossa matkatessani junalla minulle tuli mieleen se konnari, joka passitti viime perjantaina junasta ulos ne 13 ja 7 vuotiaat sisarukset, joiden matkalippu oli tämän isomman kännykässä ja akku oli simahtanut. Sisarukset olivat matkalla vähän pitemmältä isältään äitinsä luokse. Nyt en muista millä asemalla heidät nakattiin ulos. Kyllä on konduktöörillä viirannut päässä ja pahemman kerran. Tarkistinkin asian *linkki asema oli Hyvinkää. Isä on tainnut keskustella jo kyseisen konnarin kanssa asiasta. Miten ihmeessä konnari, jos heillä kerran on harkintavaltaa, voi käyttäytyä tuolla tavalla? No, jos minä olisin ollut siinä junassa olisin varmasti maksanut uudestaan lasten liput, tai ainakin estänyt sitä konnaria tekemästä moisia tyhmyyksiä. Onkohan tilanteessa ollut ketään aikuisia, jotka olisivat voineet estää moisen tapahtuman? Jotenkin tuntuu, että nykyään ihmiset ovat aivan liian välinpitämättömiä puuttuakseen yhtään mihinkään asiaan, joka ei suoraan koske heitä itseään.

Päätähtönen itse, kuivaamassa loppupisaroita turkistaan. Miäs tietty kuivasi osan pyyhkeellä. Hip, hip

 heijaa. Vielä minä pääsen sentään kierähtämään täyden kierroksen.

Huomenna on taas minun viikon mukavin päivä. Hieronta odottaa. Terkut kaikille Ossilasta.

Hyvää joulukuun kahdeksatta

Kävin tänään hakemassa Ossin uuden liivin. Ostin Peten Koiratarvikkeesta ja mittausten mukaan päädyin ensin kokoon Large. No se oli auttamatta liian pitkä, vaikka mittataulukon mukaan olisi pitänyt olla sopiva. No tämä vaihdettu koko M on sitten pituudeltaan sopiva, mutta ilmeisesti minun pitää liiviä säätää kireämmäksi tuosta edestä, jotta se nousee hieman eteen päin. Malli ei ollut osaansa lainkaan tyytyväinen.

 No, kunhan tulee kylmempi, niin ehkä siihen mennessä saan Ossin totutettua tähän. Tämä Back on Track liivi tuntuu toistaiseksi aika hyvältä. Siis minusta:) Se on sellainen enempi loimi kuitenkin. Toistaiseksi ainoa vaatekappale, jota Ossi on suostunut käyttämään, on se minun kutomani villaliivi, joka alkaa olla kyllä niin venynyt ja vanunut, että voisin kutoa kyllä ehkäpä uuden. Jos nyt sattuu tulemaan kylmä talvi.

 Äkkiä pois nyt tämä liivi, jotta voidaan lähteä ulos.

 Tyttären kaverin joululahjasukat edistyvät hyvää vauhtia. Jos ne näyttävät isoilta, niin ne ovat aika isot. Pitää kuulemma olla kokoa 42. Enpä ole tainnut kutoa naiselle niin isoa sukkaa. Toivottavasti tyttö on nyt oikeassa sen koon suhteen. Varmistin kyllä kahteen kertaan. 

Jackie Kennedylla oli historiatietojen mukaan hirmu iso jalka, peräti numeroa 46. Eikä Jackie tainnut olla mikään iso kokoinen nainen. Minun jalka oli aikaisemmin 36, mutta sitten kun tuli 40 kiloa ylimääräistä kannettavaa elopainoon, niin jalan numerokin on kasvanut puolitoista kokoa. Autsch.

Huomenna menen vanhan hyvän työkaverini kanssa lounaalle. Aloitimme uuden tradition eli kuukausittaisen lounaan. Nyt, kun hänkin on ainakin jonkin aikaa vapaa työelämän velvoitteista, niin voimme kerran kuussa tavata ja vaihtaa nokakkain kuulumisia.

Terkut Ossilasta!

Hyvää joulukuun seitsemättä

Onnea minun kummitädille. Hänelle tuli eilen täyteen 75 vuotta. Tietty unohdin, kun oli vähän mahatautii. Älkää luulkokaan, että miähen kanssa liikaa juhlittiin itsenäisyyttä ja etukäteen. Olimme molemmat oikeasti kipeinä. Kuvassa minä ja kummitäti. Valitettavasti vuotta en tiedä, kun ei ole kirjoitettu. Mutta veikkaisin, että olen siinä neljän vanha, joten vuosi voisi olla 1965. Tai sitten ei.... En minä osaa enää jälkikäteen sanoa olinko kolmen vai neljän vanha.

 Tytär ja minä siinä alakuvassa. Pistin sen takia kuvan, kun veikkaan, että tytär on aikas lailla samanikäinen, kun minä ylemmässä valokuvassa. Arvatkaas vaan, onko laitettu vuotta kuvaan? No ei tietenkään. Joka tapauksessa olimme autolla liikkeellä. Menimme lautalla Saksaan. Taisi olla Finnjet, joka seilasi vielä silloin ja kävimme Hampurissa Hagenbeckin eläintarhassa ja ajoimme Tanskan ja Ruotsin kautta takaisin. Tässä olemme Legolandissa. Paras veikkaus on vuonna 1997. Silloin tytärkin oli neljän vanha.

Veikkaan, että vuosi on sama ja tämä on uudessa työpaikassani joulukuussa, jossa meillä oli sellainen "get together"-tilaisuus Haikon Kartanossa ja minä olen tässä vetämässä jotain koulutusta kirjanpitoryhmälleni. Tylsää, huoks ja piirtoheittimellä:)

Olen taas jostain syystä aika kärmeissäni noista eilisistä mielenosoituksista ja vastamielenosoituksista. Eikö niitä voisi järjestää jonain muuna päivänä kuin itsenäisyyspäivänä? Sitten jotenkin ihmettelen sitä naista, jonka oli ihan pakko pistää naisparinsa kanssa se 169 kirjoittaen näkyviin Linnan juhliin. Se 169 viittasi johonkin ihme artiklaan saamelaisten oikeuksista. En aio asiaa sen enempää tutkia. Toisaalta olisi tosi hyvä, kun tiedotusvälineet ignooraisi tuollaiset kokonaan. Jättäisivät sen valokuvan julkaisematta, kun minun mielestäni itsenäisyysjuhlat ovat itsenäisyysjuhlat, eivät mikään oman asian esilletuonti ja markkinointi.

Nämä valokuvat ovat nyt sen takia, kun Facebookissa kiersi joku vanhojen valokuvien haaste. Pistinpä vielä paremmaksi, kun laitoin yhden valokuvan noin viidenkymmenen vuoden takaa:)

Oikein mukavaa alkanutta viikkoa Ossilasta!

Hyvää joulukuun viidettä

Minun pellavamattoprojekti on sitten loppu ja finaalissa. On siinä ollut minulla veivaamista ja paukuttamista. Nyt on viimeiset matot poies puista. Tuosta oranssiraitaisesta tuli ihan tarkoituksella epäsymmetrinen. Se päätyy joko kodinhoitohuoneeseen, jossa kyllä on jo lähes samanlainen, tai sitten kesäksi kuistille. Minun tarttee mallata, kumpi matto sattuu paremmin kumpaan paikkaan:)

 Tämä matto päätyy yläkerran parvekkeelle kesämatoksi.

 Tuo keltainen väri on aikalailla meidän talon keltainen. Raita on ehkä vähäsen  talon seinää vaaleampi.

 Kävimme anoppiakin katsomassa. Muuten meni ihan hyvin, mutta hän kiukustui kovasti, kun hoitajat olisivat siirtäneet hänet tuoliin ja juhlasaliin juomaan niitä timanttihääpäivän kakkukahveja. Minut jouduttiin esittelemään. Sellaista se on noiden muistisairaiden kanssa. Päätimme juoda kahvit hänen huoneessaan. 

Aivan ihana tilkkutyö löytyi  vanhainkodin eräältä seinältä.

 Kaikilla koirilla oli kivat "kennelnimet" Tässä "Muuralan Mäyris Mooses". Todella soma yksilö:)

Tässä blogin päätähtönen, omien riepujensa keskellä.

Tytärkin soitti minun kännyyni juuri kun olimme lähdössä apen luota kotiin ja onnitteli vaaria timanttihääpäivästä. Se oli kauniisti tehty. Pari viikkoa vielä, niin saan minäkin oman tyttäreni vähäksi aikaa tänne lainaksi. 

Iloista itsenäisyyspäivää kaikille Ossilasta!

Hyvää joulukuun neljättä

Tänään ole normi perjantai sen suhteen, että ajoin tietty äitiä katsomaan Virkkalaan. Heidän osastonsa ovi on nykyään aina suljettu, sen takia, että sinne on muuttanut kissa. Yksi hoitajatar muutti Helsinkiin ja antoi kissansa tänne vanhainkotiin, kun muut hoitajat oli tietty luvanneet hoitaa sitä hyvin. Kävin lähtiessäni kurkkaamassa kissaa, mutta se oli tiiviisti "pesäkolossaan" ja vain vähän tassuja näkyi. Toivottavasti kisu selviää muutostaan suuremmitta järkytyksittä ja kotiutuu. Äitini tosin vannoi, että hän ei sitä huoneeseensa päästä, jos vaikka sattuu juuri silloin kakkimaan...

Kotiin ajaessani kurvaisin yhden tallin kautta, jossa asustaa hyvän kaverini uusi islanninhevonen. Kaverini on kovin koirarakas ja tähän mennessä hän on aina tallilla käydessään ajanut meidän kautta Ossia pusuttelemaan. Minun on pitkään pitänyt käydä katsomassa tätä "Allua", joka on vasta viisi vuotias ja ollut kaverillani reilun vuoden. Tosin kaverini on tuntenut Allun vastasyntyneestä varsasta asti, koska hänen muutama vuosi sitten edesmennyt issikka oli samassa tallissa. Toivottavasti näette Allusta joskus paremman kuvan. Nyt hepat saivat juuri päiväheinänsä ulos. Ahneista hevosista on hiukan vaikeaa saada kröhöm, minkään laisia kuvia, saati sitten hyviä kuvia:) Tässä Allu kuitenkin otsatukkansa kanssa

Tässä yläviistosta otettu "profiilikuva". Issikat ovat issikoita, jotkuthan eivät pidä niitä hevosina lainkaan, koska nehän ovat korkeudeltaan kaikki niin sanotusti ponikorkuisia. En ole nähnyt, enkä kuullut issikoista, jtka ylittäisivät tuon 148 cm säkäkorkeuden, joka on se ponin ja hevosen välinen raja.

Minusta issikat ovat somia, mutta koska olen sydämeltäni kouluratsastaja, niin ovat issikat minullekin jääneet hyvin vieraiksi. Niillähän on kuitenkin ne omat askellajinsa, jotka muilta hevosilta ovat ajan vieriessä jääneet pois. Nimittäin passi ja töltti. Tölttiä olisi joskus mukava kokeilla, sehän on nelitahtista ravia, jossa siis hevosella on koko ajan yksi jalka maassa. On niin pehmeää, että siinä voi ihan aloittelijakin istua kuulemma mukavasti. No, jos joskus olen vielä ratsastajan mitoissa, niin pyydän saada kokeilla Allua.

Meiltä on sähköt menneet jo kahdesti, joten on syytä painaa julkaise-nappia ja sammuttaa tietsikka, ettei se kärsi vaurioita sammuessaan äkisti. Lokoisaa perjantaita ja terveisiä Ossilasta.

Hyvää joulukuun kolmatta

Torstai on kyllä viikon paras päivä:) Johtuu varmaan viikkohieronnasta. On niin mukava ja rento olo hartioissa.

Katsokaas, mitä ihania mäykkypussilakanoita löysin Prismasta. Miäs saa sinisen. Miäs vaan parkaisi, että joko mä joudun nukkumaankin mäyriksen kanssa, voi ei. Minä lohdutin, että nämä ovat varsin vaatimattomia kavereita. Eivät kuorsaa, eivätkä valtaa yhtään tilaa. Olin ihan haltioissani, koska lakanat ovat Finlaysonin ja luulin ostavani suomalaisia tuotteita. Kissan viikset, lakanathan on vain suunniteltu Suomessa. Tehdäänkö täällä enää mitään? Niin hyvin on Finlayson onnistunut säilyttämään "suomalaisen" imagonsa, että oikeasti luulin ostaneeni Suomessa valmistetun tuotteen. Yritän nimittäin aina ostaa suomalaisia tuotteita, jos se vain on mahdollista.

 Lauantaina on appiukon ja anopin 60-vuotishääpäivä. Menemme katsomaan anoppia sinne hoitokotiin. Minulla ja anopilla oli aikoinaan vähän hankala suhde. Jo ensimmäisestä kättelystä tiesin, että ounounounou, me emme tule pitämään toisistamme. Olin niin oikeassa. Uskon hyvin vahvasti siihen ensi kohtaamisen vaikutelmaan ja tässä tapauksessa olin myös todella oikeassa. Voin kertoa, ettei syy ole minun. Joka ainoa kerta, kun jäimme anopin kanssa miähen ja minun seurustelun  alkuaikoina kahdestaan, hän alkoi surullisella äänellä kertoa, kuinka hän ja hänen miehensä niin olisivat toivoneet, että miäs ja hänen edellinen tyttöystävänsä olisivat jatkaneet seurustelua, tai vielä päätyisivät yhteen. Joopa joo, mitäs tuohon olisitte vastanneet? Kun aloin vuonna 1992 heinäkuussa odottaa tytärtämme, kauan toivottua, monen vuoden odotuksen tulosta, hän pamautti, että hyvä, että ette mahoiksi jää, kuten tytär. Silloin kuulkaas lakkasin puhumasta hänelle. Pakolliset heit ja heiheit on tullut vaihdettua. Hyvän ystävättäreni kanssa olen monet naurut nauranut. "voitkos kuvitella, mitä se taas sanoi" Ja noiden parin esimerkin väliin mahtui monta marmatusta. Alkoivat käydä vähiin, kun vastaus oli, ihanko totta, vai niin, todellako...

Ossi vähän myrtsinä, kun ei pääse syliin.

 Pah, joudun poistumaan.

Tuossa iltakävelyllä ollessamme, meitä vastaan tuli Ossin kaksi "tyttökamua", kultaisia nourajia. Ensin tosin Ossin kanssa väistimme pellolle, koska en nähnyt muuta kuin parit kiiluvat silmät ja emännän otsalampun. Sitten huutelimme toisillemme, kuka tulee vastaan ja palailimme tielle takaisin moikkailemaan kavereita. Täällä kulkee nimittäin yksi koira, jonka kanssa en missään nimessä halua nokitusten. Se on leikattu uros, mutta se on äkäinen ihan kaikille koirille ja se on sellainen ison labbiksen kokoinen sekarotuinen. Se on hyökännyt näiden kultaisten noutajienkin kimppuun, kun kulkivat kytkettyinä tämän uroskoiran talon ohitse. Onneksi omistajat sentään tiedostavat tämän koiran vihaisuuden, eivätkä yritä vähätellä sitä lainkaan. Vahingossa oli jäänyt omakotitalon ovi auki ja sieltä koira singahti.Olen kerran jutellut sen isännän kanssa ja silloin hän sanoi, että leikkaus oli ihan must, koska oli niin vihainen muille koirille, mutta ei se leikkaus asiaa juurikaan auttanut. Koirassa on labbista ja jotain bullmastiffia. Ei taida olla hyvä rotukombinaatio. Komean näköinen koira kyllä on.

Oikein mukavaa torstai-iltaa Ossilasta.

Liebster Award

Saimme Lukukoira Sylviltä haasteen ja kiitämme kauniisti. Kopioin röteesti kysymykset teiltä ja vastaamme teidän kyssäreihin. Jokainen bloggari saa nyt poimia kysymykset ja jaella etiäpäin. Kaikki mäyrisbloggarit on jo joka tapauksessa haastettu, jotkut moneenkin kertaan:)

1. Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi juuri nyt?

Olen jotakuinkin terve, mikäli minun kroonisia vikoja ei oteta huomioon. Pystyn kuitenkin viettämään niin sanottua normaalia elämää. Ossin tekee onnelliseksi päivän normirutiinit, ulkoilu, leikkiminen ja pienet iltariehumiset. Ennen nukkumaan menoa, Ossi on kuin pieni lapsi, joka peuhaa hetken ja sitten nukahtaa.

2. Miten vietät koiratonta vapaa-aikaa?

Koiratonta eli "Ossitonta" aikaa ei juuri ole. Olen silloin mahdollisesti hieronnassa, kangasta kutomassa, kaupassa, tai miäheni kanssa matkoilla. Muuten Ossi on elämässäni lähes aina, koska vietän paljon aikaa kotosalla. Kyläreissuille Ossia en ota, jos sitä ei erikseen kutsuta. Siksi mieluusti kutsun kavereitani tänne meille.

3. Onko koirahistoriassasi joku tapahtuma, joka vaikuttaa elämääsi yhä tai jonka haluaisit muuttaa?

No, Ossin hankinta on tietty se tapahtuma, joka vaikuttaa yhä. Jos jotain voisin muuttaa, jättäisin sen aivoverenvuodon pois. Sehän sattui kaksi vuotta Ossin hankkimisen jälkeen ja minä olin lupautunut Ossin päälenkittäjäksi. Se päälenkitys on jäänyt enempi miäehen harteille, ainakin näin pimeänä aikana. Itse en kykene kunnolla kävelemään, kun on kovin pimeää. Kaksiulotteisella näöllä olen aika helposti "turvallani", vaikka kuinka käytän otsalamppua.

4. Ihailetko jotain julkisuuden henkilöä?

Ei nyt juuri tule mieleen ketään julkisuuden henkilöä.

5. Onko joku koiristasi ollut ns. elämäsi koira ja miksi? 
Ensimmäinen koirani Toma, joka oli saksan paimenkoira, oli aivan mahtava kaveri. Tosin Ossi on niin sanottu elämäni koira. Ossi on pitänyt minulle seuraa aamusta iltaan viimeiset 10 vuotta. Se on kuunnellut nurkumatta kaikki ilon aiheeni ja myös kaikki surut.


6.  Uskotko yliluonnolliseen?
Uskon ja en usko. Minulle on sattunut elämässäni muutamia ihmeellisiä tapahtumia ja jonkinlaiseen telepatiaan tiettyjen henkilöiden välillä minun on ihan pakko uskoa. Pari kaveriani on sanonut minulle, että sinä olet oikea "ennustajaeukko".

7. Mistä esineestä et voisi luopua?
Kahvinkeittimestä olisi paha luopua. Ilman kahvinkeitintä joutuisi keittämään pannukahvia. Kahvin keittoon on ihan pakko olla joku vekotin.

8. Elämäsi tärkein ohjenuora, johon tartut vaikeissa tilanteissa?

Huumori. Millään muulla ei pärjää. Mun miäs sanoisi, että minä se vasta huumorintajuton olenkin, mutta hän on kyllä tässä asiassa väärässä. Huonokin huumorintaju on parempi, kuin ei huumorintajua laisinkaan. 

Minun jo 30 vuotta sitten kuollut ukkini rakasti lukea sellaisen filosofin kuin Zarathustra tekstejä. Tältä filosofilta löytyisi varmaan joku hieno elämän ohjenuora.


 9. Onko sinulla haaverotua, jollaista et kuitenkaan voi ottaa, koska ko. rotuinen koira ei sovi sinulle esim. luonteensa tai vaatimiensa resurssien puolesta?

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin nykyinen kuntoni haittaa minkä tahansa koiran ottamista. Kun Ossista joskus aika jättää, sniiis, niin silloin olisi kyllä minun 
mielestäni yksi mäyräkoiran kokoinen kolonen talossamme. Ehkä kääpiön, kun sen (jos on mitoissaan), voisi ottaa Euroopan lennoille käsimatkatavarana, tosin aika kalliina sellaisena-


10. Mikä oli lapsuutesi haaveammatti?

Ihan pienenä minusta piti tulla kiitolaukkahevosten valmentaja, sitten eläinlääkäri. Tämä oli mielessä vielä lukion jälkeenkin. Yhdessä vaiheessa lentoemäntä välkkyi hetken mielessä, mutta strategisesta mitasta eli pituudesta puuttui kolme senttiä. Jossain vaiheessa Finnairin kursseille piti olla 163 cm pitkä minimissään.



11.  Onko jokin arkipäiväinen taito, jota et hallitse, mutta jonka haluaisit oppia?

Arkipäivisistä taidoista en keksi oikein mitään. Jos siinä lukisi pelkkä taito, niin listasta tulisi huisin pitkä:)

Mukavaa joulukuun toista päivää Ossilasta.

Hyvää joulukuun ensimmäistä - Ossilasta

Nyt joulukuussa te, hyvät lukijani, tulette saamaan kirjoitelma ähkyn, jonka aiheutan minä:). Ajattelin nimittäin päästä sataan kirjoitukseen tänä vuonna, No, jos minulla ei ole mitään asiaa, niin sitten en pääse tuohon sataan:)

Katsokaa, minkä ihanan mäyrislahjan sain yhdeltä blogikaveriltani. Mäyrisaiheinen tiskirätti ja aivan fantsu mäyrisnauha. Teen siitä avainnauhan, kunhan keksin, miten saan kauniisti ja vahvasti ommeltua nauhan päät yhteen. Minähän pistän hyvin vanhanaikaisesti avaimen kaulanauhaan, silloin, kun lähden Ossin kanssa kävelemään. Toiset kotiavaimeni ovat nimittäin kiinni auton avaimissa. Kun otin kuvaa tuosta liinasta, niin huomasin tuon tuotemerkin More Joy. Jokin valo liikahti päässäni ja katsoin yhteen laatikkoon, jossa säilytän noita tiskiliinoja.

 No, sieltähän löytyi kaksi kappaletta tälläisiä. Alku syksystä vein parille koirakamulle sellaiset liinat, joissa on pelkkiä tassun kuvia. Noita kivoja liinoja saa täältä Kirkkonummelta sellaisesta sisustusliikkeestä, jossa olen teettänyt muutamat verhot, kolmet vissiin.

 Tässä blogin päätähtönen. Myrtsin näköisenä, kuten aina kameran ilmestyessä. Oikeasti Ossi on tosi ilmeikäs koira ja se osaa olla aivan fantastinen ja iloinen, mutta kameran edessä ei sitten koskaan. Yleensä Ossi vielä mielenosoituksellisesti poistuu paikalta, kun kamera ilmestyy, tai kääntää peräpään kameraan.

Päivän vitsi oli mielestäni se, kun luin Stubbin lausunnon tästä hänen antamasta luvusta, joka koski hallintarekisteri lakia. "En valehdellut, annoin vain väärää tietoa." Say what. Siis, jos oma-aloitteisesti puhuu ihan täyttä puppua, sitä voi kutsua joksikin muuksi kuin valehteluksi, tai satuiluksi. Jos vastaa kysymykseen ja antaa virheellistä tietoa, niin se on sitten valehtelua. Noin jotenkin tulkitsen tuon armottoman kömmähdyslauseen. No, joka tapauksessa hallitus torppasi tuon paljon kiihtymistä aikaan saaneen lakiesityksen. Sitä lakiesitystä ei siis viedä eteenpäin tällä hallituskaudella. Suurimmaksi osaksi tuon Stubbin "kömmähdyksen" takia. Voi Stubb, voi Stubb minkä teit.

Ossilasta terveisiä kaikille!