tiistai 8. joulukuuta 2015

Hyvää joulukuun kahdeksatta

Kävin tänään hakemassa Ossin uuden liivin. Ostin Peten Koiratarvikkeesta ja mittausten mukaan päädyin ensin kokoon Large. No se oli auttamatta liian pitkä, vaikka mittataulukon mukaan olisi pitänyt olla sopiva. No tämä vaihdettu koko M on sitten pituudeltaan sopiva, mutta ilmeisesti minun pitää liiviä säätää kireämmäksi tuosta edestä, jotta se nousee hieman eteen päin. Malli ei ollut osaansa lainkaan tyytyväinen.
 No, kunhan tulee kylmempi, niin ehkä siihen mennessä saan Ossin totutettua tähän. Tämä Back on Track liivi tuntuu toistaiseksi aika hyvältä. Siis minusta:) Se on sellainen enempi loimi kuitenkin. Toistaiseksi ainoa vaatekappale, jota Ossi on suostunut käyttämään, on se minun kutomani villaliivi, joka alkaa olla kyllä niin venynyt ja vanunut, että voisin kutoa kyllä ehkäpä uuden. Jos nyt sattuu tulemaan kylmä talvi.
 Äkkiä pois nyt tämä liivi, jotta voidaan lähteä ulos.
 Tyttären kaverin joululahjasukat edistyvät hyvää vauhtia. Jos ne näyttävät isoilta, niin ne ovat aika isot. Pitää kuulemma olla kokoa 42. Enpä ole tainnut kutoa naiselle niin isoa sukkaa. Toivottavasti tyttö on nyt oikeassa sen koon suhteen. Varmistin kyllä kahteen kertaan. 

Jackie Kennedylla oli historiatietojen mukaan hirmu iso jalka, peräti numeroa 46. Eikä Jackie tainnut olla mikään iso kokoinen nainen. Minun jalka oli aikaisemmin 36, mutta sitten kun tuli 40 kiloa ylimääräistä kannettavaa elopainoon, niin jalan numerokin on kasvanut puolitoista kokoa. Autsch.

Huomenna menen vanhan hyvän työkaverini kanssa lounaalle. Aloitimme uuden tradition eli kuukausittaisen lounaan. Nyt, kun hänkin on ainakin jonkin aikaa vapaa työelämän velvoitteista, niin voimme kerran kuussa tavata ja vaihtaa nokakkain kuulumisia.

Terkut Ossilasta!

4 kommenttia:

  1. Párekin Palvelijatar9. joulukuuta 2015 klo 13.35

    Oi voi tuota Ossikan ilmettä! On niin paljonpuhuva ja tuttu. Mutta kyllä on ihan miehekäs vaate.
    Hienot sukat on valmistumassa. Ei minusta mitenkään isolta näytä. Iän myötä on meikäläisenkin 'kavio' suurentunut, jalkapöytä laskeutuu ja siitähän ne uudet sentit tulevat. Nykyisin hankin aina reilunkokoiset talvikengät, kun haluan sinne mahtuvan villasukat. Mukavuus ennen kaikkea ;)

    VastaaPoista
  2. Tuntien Ossin, ilme on hyvin, hyvin kärsivä. Ossi ei diggaa vaatteista. Eikä nykyään kaulapannastakaan, kun on saanut monta vuotta taapertaa valjaissa. Nuorempana käytimme Ossilla pantaa, mutta sitten kun se pari kertaa väänsi itsensä pois pannasta aloimme tutkia valjaita.

    Eikö 42 ole aika iso kengän koko naiselle? Miähellä on 43, mutta hänellä taas on minusta mieheksi aika pieni jalka. Jos talvikengässä haluaa käyttää villasukkaa, niin viehän se sukka taas tilaa. Terkut teille päin sateisesta Ossilasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Párekin Palvelijatar9. joulukuuta 2015 klo 22.06

      Minulla oli työkavereita, joilla monilla oli 42 numeron kengät. Mutta he ovat pitkiä naisia, joten se numero ei näyttänyt isolta. Tietenkin silloin, kun muodissa oli ne hyvin kapeakärkiset piikkarit kaikki kengät näyttivät lähinnä suksilta ;)

      Poista
    2. Siis tuosta voimme tehdä päätelmän, että korkeakorkoiset piikkarit näyttävät 42:n numeroisina isoilta ja muut kengät eivät.:)

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.